Raskaaksi 2015

Mmarya, hauska sattuma, että viikon sisällä olemme kumpikin menossa naimisiin ja pilleritkin lopetettu juuri. Mä olen myös syönyt pillereitä yli 6 vuotta ja aina monta liuskaa putkeen, joten kovin suuria toiveita yritän olla elättelemättä kierron ja raskauden suhteen.

Voisin myös esittäytyä! Olen pian 23-vuotias espoolainen, miehen kanssa yhteistä taivalta 4v4kk josta yhdessä ollaan asuttu 4v. Mies 26-vuotias, molemmat ollaan yliopisto-opiskelijoita. Mies valmistuu kesäksi, itse väsään kandia parhaillaan ja aloittelen keväällä syventäviä opintoja. Naimisiin mennään tosiaan 9pv päästä ja ehkäisy on jätetty nyt pois kokonaan. Nyt lähinnä odotellaan, miten kuukautiskierto lähtee säännöllistymään, ennen e-pillerien aloittamista kuukautiseni olivat melko epäsäännölliset. Lisäksi kohdussani on jonkinlainen fleksaatio/se on voimakkaasti taaksepäin kallistunut, toivottavasti se ei vaikuta raskautumiseen. Äitini on kuulemma raskautunut kaikilla kolmella kerralla ensimmäisestä kierrosta, toivottavasti olen perinyt tämän ominaisuuden..

Toivottavasti vuosi 2015 on hedelmällinen ja monet pääsee tuonne odottajien puolelle! :happy093
 
Apua, olenk0 ma ainoo "vanhus":eek:

Eli 33v ulkomailla lahes puolet ( toukokuussa tulee 17v tayteen) elamastani asunu 4 lapsen aiti. Vanhimmat 15 ja 13v ovat edellisesta suhteesta. Nuoremmat 3v ja helmikuussa 2v. Naimisiin mentiin heinakuussa 2012. Mitas muuta???? No meilla on n 50lypsylehman karja ja tusinan verran lihakarjaa, lampaita loytyy mun mielesta liikaa ( eivat ole lempi elaimia) oisko 40. Hevoset on mun homma, niita loytyy 8kpl ja myyty varsa odottamassa kyytia Suomen kamaralle, yksi tiine tamma jonka pitas varsoo 3kk paasta, muut ovat laukkahevosia ja puolverisia ( molempia 3kpl) ja siis niiden lisaksi on connemara ja taykkari siitostammat.
 
DarkMimosa jännä oli lukea sun taustaa :) ei paha! Miten erilaisia ihmisiä täältä löytyykään :Heartpink
 
Esittelen itseni :) 27v Pohjois Savosta. Mies 31. Esikoinen syntyi 12/2010 ensimmäisestä terolut kierrosta. Tavattiin 2009 miehen kans ja ei siinä kauaa nokka tuhissu ku tuo änkes itsensä väkisin mun vastusteluista huolimatta mun yksiöön. Vauva kuume ollu jo 15 vuotiaasta asti. Samoin omakotitalo kuume. Vähän salaa toivoin lasta. Ehkäisyä ei ollu käytössä ku lopetettiin ku eivät sopinut mulle. Kortsullekki allerginen. Kiertohäiriöiden vuoksi terolut ja vauva saa tulla (mun lupa) jos tulee. Perkele oli eka sana ukolta kuuli positiivisesta testistä. Nyt se järkytys on isin ykkös sijalla ja mä tuun kakkosena.... Toista lasta tässä oo kuumeilu 9/13 asti. Perhesuunnittelu pkl käyntiä on ollut ku terolutit eivät olleet ovulointia auttamassa. Nyt clomit käytössä kun viimein ne uskalsin aloittaa eikä noista oireita tullutkaan. En oo enää tästä asiasta niin vauhkona ja stressaamasta. Tää foorumi on ainoo paikka josta pystyn asiaan liittyvästä puhuu ku ukko ei haluu mun kierto asioista eikä testailuista kuulla mitään. Sit vasta ku se positiivinen testi on tehty... edes ovulaatiosta ei ole kiinnostunut. Jos meen asiasta jotai sille mainitsee ni en varmaan saa ku se on sit sen mielestä väkisin. Meijän isi tjottailee ja mä tosissaan yritän. :) niin ja meillä on koira. Toisenkin haluan mutta ukko ei anna... niin ja meille valmistui omakotikin 4/14. Onnellinen olen näistä kaikista vaikka välillä on hankaluuksia oman pään kans ku meinaa masentaa... mutta ketäpä ei välillä. Vielä tuun toimeen tän kans ja nyt on taas tasaisempaa... Toivon vaan ettei enää tulis synkkiä hetkiä
 
Muokattu viimeksi:
Lucky: ei loydy ei ;)

Tanaa sain leikkii katiloo lampaalle, eikos se himskatin otus paattany karitsoida ku ma yksin kotona (lapset tietty taal) ja karitsa tulossa paa edella :/ Tammoja oon varsottanu joten ei se lampaan karitsoiminenkaa mitaa outoa ole mut ovat kylla paljon tiukempii ku hevoset :D Sain kaivettua sorkat esiin ja karitsan pihalle :) Toinenki lammas paatti sit karitsoida joten tanaan syntyny 4 uutta karitsaa.
 
Tervetuloa kaikki uudet! Teitä tuntuu olevan aika monta, kiva juttu :)

Kerronpa sit vähän viel omista taustoista, kun kerta muutkin. Eli minä 29, mies 28, asustellaan pk-seudulla. Mulla taustalla ennen tätä miestä yksi varhainen km ja yksi lääkkeellinen raskaudenkeskeytys, eli kahdesti olen todistettavasti ollut raskaana. Miehen tapasin vuonna 2012.

Mulla aina ollut säännöllinen kierto. Ilman letroja 28-29, letrojen kanssa 24-25.
Molemmat tutkittu, mitään vikaa ei kummastakaan löydetty. Yksityisellä lapsettomuusklinikalla oltiin asiakkaina, mutta nyt kun ilmeisesti täytyisi alkaa suunnittelemaan kovempia lapsettomuushoitoja niin olis tullut turhan kalliiksi. Nyt siis lähete ja aika saatu julkiselle helmikuulle ja sitä tässä odotellaan.

Yk 20 (?), kp 32 meneillään, tyylipuhdas nega pissitty nyt illalla.
 
kaipa minäkin tänne pompin... :grin viimeinen plussa mahdollisuus vielä on, mutta jotenkin vaan ei siihen luota... :grin elikkäs -Nessufly- ja yritystä 8/10 asti... (ja en jaksanut sitä listaa tuolta kaivaa... :grin)
 
Täällä kirjottelee 25v (mies 26v) kahden lapsen (poika syntyi rv 35+4 2/2012 ja tyttö rv 39+3 11/2013) äiti. Kolmatta siis yritetään, lokakuussa jouduin poistattamaan kierukan, kun oli väärin asennettu ja sille tielle sitten jäätiin ;) Nyt menossa toiset menkat sen jälkeen. Oon ollut 4krt raskaana, kaks noiden lasten välissä päättyi varhaisiin (rv 6+ ja rv 7+) keskenmenoihin. Mulla aika vaikeat raskaudet muutenkin, nyt sormet ja varpaat ristissä, että kolmas kerta toden sanoo ja pääsisin ilman 20+ viikon oksentamista ja etuaikaisuusriskejä supisteluineen :rolleyes:

DarkMimosan kanssa sen verta yhteistä, että lapsesta asti oon asunut maatilalla (ensin oli lypsikkejä ja myöhemmin lihakarjaa) ja nytkin käyn siellä vanhempieni tilalla töissä. Sukupolvenvaihdos n. 5v päästä :) Eli kätilönä toimimiset ja vasikoiden elvyttämisetkin on täälläkin tuttuja juttuja ;)
 
Jospa mummokin esittäytyy paremmin :)

Eli meillä kotona 2-vuotias poika ja toinen ollut nyt vuoden päivät toiveissa. Kaksi keskenmenoa takana, 08/14 ja 12/14. Mulla projektia vaikeuttaa ikä, keltarauhasen- ja kilpirauhasen vajaatoiminta sekä aikainen ovis. Lääkitys niiltä osin käytössä. Muuten vannon greippimehun, siveydenpuun ja vitskujen nimeen ja ovista tikutan myös.

Nyt alkoi ensimmäiset menkat tuon viimeisen km:n jälkeen ja olen niistä vähän ihmeissäni, kun lääkäri juuri perjantaina sanoi ettei tule ihan hetkeen, koska limakalvo on heikko ja munasarjat lepotilassa km:sta johtuen. Katsellaan josko sekin vielä löytyisi.

Ai niin ja asun keski-Euroopassa :)
 
Esittelykierros oli hyvä idea!

Täällä 30v toista lasta kuumeileva. Esikoinen syntynyt 9/13 ja toisen yritys aloitetti 8/14. Esikoisessa kesti pari vuotta ennen kuin tarttui kyytiin, joten olen valmistautunut siihen että hetken aikaa varmaan ehtii kuumeilla tätä toistakin. Lucky sanoi hyvin että mies tjottailee ja itse yrittää, meillä ihan samalla lailla! Joten meilläkään ei juuri keskustella ovulaatioista sun muista. Maalla asutaan ja eläintarhaa löytyy kissoista ja koirasta.
 
Heippa.

Jospa mäkin esittäydyn :)

Eli uusioperhe ollaan, minä 28v ja isäntä 32v. Mulla kaksi tyttöä 4 ja 6 ja isännällä 4v poika. Elukoita on kolme koiraa, liskoja ja käärme :grin
Eka yhteinen siis haaveissa. Naimisiin mentiin 7/14 ja siitä asti "tosissaan" yritetty.
Takana kaksi keskenmenoa elokuussa ja nyt joulukuussa. Nyt ollaan menty ilman ehkäisyä, mutta en tiedä edes kiertopäivistä saati oviksesta :) Eli puhtaasti vaan toisistamme nauttien raskaan loppuvuoden päätteeksi.

Toivottavasti kaikkien visiitti jää lyhyeksi ja kunnon plussat pamahtaa ruutuun !:wav
 
Jospa minäkin lisäisin korteni kekoon.. Olen kohta 25vuotias ja mieheni kohta 27vuotias, kihloissa olemme.
Yritystä on ollut aktiivisesti 9/13 lähtien. Lokuussa -14 aloitin clomifenit, ja ensimmäisesti kierrosta tuulimunaraskaus, joka päätyi lääkkeelliseen tyhjennykseen 11/14. Eli nyt mennään km jälkeistä kiertoa kp 31. Menkkoja kovasti odotellaan, niin saisi taas clomit aloittaa. En usko siis siihen, että olisi näin luomusti tärpännyt. Pessimisti ei pety ;)

Kovin aktiivinen en ole täällä ollut km jälkeen, mutta eiköhän se innostus tästä taas palaudu :)

Toivottavasti kaikilla meillä olisi onni mukana, eikä tulisi monia pettymyksiä.
 
Diku: tottakai saat jaada tanne meille kuulumisia kertomaan ja tsemppaamaan, ei ainakaan mul!e tuu mielipahaa asiasta. Ma ainaki mielellaan kuulen miten raskaus etenee ja ultra sun muut uutiset :)
 
Moi kaikille uusille ja vanhoille!

Voisin sen verran kans esittäytyä, että olen 33v. ja pääkaupunkiseudulta. Meidän esikoinen on 9/13 ja nyt marraskuussa annettiin toiselle lupa tulla. Tällä hetkellä menossa on kp 31/33-34 ja vähän on nyt sellaisia kuukautisia edeltäviä oloja ilmoilla. Tein tossa jo negatiivisen testin la kp 29.

Ja Diku pysyttele ihmeessä myös täällä keskusteluissa mukana. :)
 
Takaisin
Top