Raskaaksi 2014

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Gatusa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Starling, 5+5 menossa. Kesällä sain km ja se meni kesken 5+2 tai 5+3 ja sillon oli kans yhtä vähäiset oireet. Kesällä mä osasin kyllä jo varautua siihen koska digissä ei viikot noussu siitä 1-2 mihinkään, viimeviikon lopulla sain tällä kertaa 2-3 :)
Olis pian ensviikon torstai niin pääsis ar-ultraan. Vaikka eipä sekään mitään pelasta jos jotain käy.
Hyi kun mulla on taas niiiiin negatiivinen asenne, muttaku ei uskalla iloita vielä :/

Jotain positiivista: pihalla paistaa aurinko!
 
Nuuhkulle pahoittelut, mutta jospa olisi liian aikaista testata että ei näy. Älä heitä kirvestä kaivoon vielä! :) Ja mimmulle onnittelut plussasta!

ON : heräsin julmettuun vatsakipuun, joka kesti muutaman sekunnin. Alavatsalla keskellä tuntui, kun joku olisi sisältä päin vetänyt mahaa jollain terävällä. Ja veti kyllä kippuralle. Kiinnittyminen, ovis vai pelkkä pieru suolenmutkassa:grin
 
Mimi, mä niin ymmärrän tuon pelkosi, että kaikki ei ole hyvin. Mutta jos yhtään voin lohduttaa ja rauhoittaa, niin mullakaan ei noilla viikoilla ollut vielä tuon ihmeellisempiä tuntemuksia raskaudesta. Aika tuntuu varmasti kuluvan tuhottoman hitaasti, mutta toivon silti, että ensi torstai tulisi pian ja saisitte ultrasta hyviä uutisia.

Mä olen paljon miettinyt, voiko uusi raskaus olla mitään muuta kuin silkkaa pelkoa ja kauhua sen jälkeen, miten viimeksi kävi. Kun mulla ole kokemusta muusta kuin siitä, kun kaikki meni pieleen. Ja se kokemus kulkee meidän mukana aina. Mua vähän äsken surettikin omasta puolestani, kun olin niin iloinen ja onnellinen Mimmun plussasta ja sitten samassa mieleen nousi ajatus, uskallanko ikinä olla samalla tavalla ilahtunut mahdollisesta omasta plussasta.

Mä haluan uskoa, että sun masussa pikkuisella kaikki on hyvin.

En tiedä, oletko minkä verran seuraillut blogeja, mutta jos googleen laittaa haun "kesken kaiken blogi", niin se vie blogiin, joka käsittelee elämää keskenmenon jälkeen. Olen itse kokenut saaneeni sen lukemisesta paljon vertaistukea ja kokenut, etten ole yksin ajatuksieni ja pelkojeni kanssa.
 
Muokattu viimeksi:
Kyllä km on pysäyttävä kokemus,todellakin kokemusta löytyy.Mulle kävi niin että kun aloin odottaa sit km jälkeen (mulla oli kyl vähän pidemmällä kuin alkuviikot) niin psyyke teki tepposet loppumetreillä-minusta alkoi tuntua että jossain vaiheessa maha vaan tyhjenee muten siltikään saa vauvaa.Se ajatus ja tunne oli niin pimeä että kävin juttelemassa neuvolapsykallakin tästä.Raskaus oli mennyt hyvin,tosin olin senkin raskauden aikana jo kertaalleen luopunu raskaudesta,koska sain kovan verenvuodon ja isoja hyytymiä tuli mukana ja kipua,mutta tutkimuksissa sitten todettiin sen olleen vaan hematoomasta vuotanutta ja hyytynyttä verta-se veripatja mikä tuli ulos oli suurempi kuin kämmen,mitä muuta siinä miettii kuin että taas tuli km.
No lapsen synnytys meni upeasti,ja aika pian se hullu tunne hälveni kun oli vauvan kanssa.Mutta yllätyin miten kovat traumat sitä voikaan saada.
Eli olkaa armollisia itsellenne ja tuntekaa kaikki tunteet maan ja taivaan välillä,ja vähän enemmänkin :Heartpink
 
Mimi: mulla alkoi raskausoireet vasta 7+/8+ viikoilla. 7+ viikolla taisi olla vain jano sekä rinnat kipeät, mutta 8+ viikoilla väsymys ja lämpimät, mössömäiset ruoat ällötti. :D

Nuuhku: pahoittelut negasta. :( Toivottavasti tilanne selkiytyisi pian!

Mimmulle isot onnittelut! Kaunis kuva, kertakaikkiaan!

Omaa napaa: dpo6, kai. Nyt sitten ihan kamalasti tekemistä viikon ajaksi, etten ala ylianalysoimaan kaikkia kehon toimintoja! Plussan ohella jännitän myös luteaalivaiheen pituutta, joten toivon, ettei menkat ala vielä maanantaina vaikkei tärppäisikään!
 
Starling ja Mimi. Mulla on kotona 2-vuotias poika ja olen juurikin elokuussa saanut keskenmenon. Yksi onnistunut raskaus ja yksi totaalisen pieleen mennyt. Se koko km kierto oli yhtä tuhrua ja kummallisia selkäkipuja, joten kun plussan sain niin mä jo silloin epäilin, että kaikki ei ole kunnossa. Iloitsin, että oltiin edes ylipäätänsä saatu se plussa mutta samalla surin jo keskenmenoa. No nyt sitten sain uuden plussan ja riemu on oikeasti korkealla. Mä tiedän, että miljoona asiaa voi mennä vielä pieleen mutta toisaalta kaikki voi mennä oikein hyvin ja 9 kk päästä meillä on toinen vauva.
 
Mimmu. Ihanaa.. Onnea paljon ja tarrasukkia pikkuselle.. :)

Nuuhku. Pahoittelut negasta mut pidän peukut sulle ylhäällä et muuttuu vie plussaks...
 
Ihan tuhannesti onnea taas kaikille plussanneille!! :Heartred

Itse olen pitänyt hiljaiseloa hetken aikaa, olen kyllä käynyt ajoittain lukemassa teitin juttuja mutta en ole ehtinyt/jaksanut kommentoida mitään. Ja juttuahan täällä tulee enemmän kuin laki sallii.:grin
Täällä ollut jonkin näköinen masennus/ahdistus kohtaus eikä mikään oikein kiinnostanut. Miehenkin kanssa tuntui välit kiristyvän. Saatiin onneksi puhuttua asioista ja nyt hieman parempi olo. :rolleyes: Tuli ainakin selväksi että mies on tosissaan vauva hommissa ja on valmis myös tutkimuksiin. Kysyi jopa mitä hänen täytyy tehdä jos haluaa käydä ottamassa spermatestin.

On. kp 13/25-26 ja eilen oli ovis. Sitä ei päästy hyödyntämään ollenkaan kun miehellä puhkesi viime vkolla kondylooma. (kiva ajoitus) Eli ei ainakaan tarvitse jännäillä seuraavien menkkojen kanssa. :grin
 
MIMMU :) onneaaaaaaaa! Mitä oireita, joko sä listasit ? :) mahtavaa!

voi Nuuhku, olen pahoillani negasta! Olisko mitään toivoa jos ei menkat oo vielä alkanu? Voi itku tota pettymyksen määrää :(
 
Voi kitos ihanat! Te ootte kyllä niin parhaita!
Kyllä täällä tais nyt pieni itku päästä ton negan takia.. Olo on vaan niin turhautunut.. Nyt ei kyllä pysty positiiviseksi muuttuun.. Ehkä huomenna sitten.
 
Hyvä etten itke täällä kun jaksatte olla aina niin ihania ja kannustavia <3
Esikoisen raskaudessa en osannu oikein ees pelätä mitään keskenmenoja tms.
Mutta nyt kun se sit napsahti omalle kohdalle, niin tää pelko on jotain ihan uskomatonta. Tai siis se menettämisen pelko että mitä jos taas? Tai jos ei tulekkaan km, niin jos tuleekin loppumetreillä kohtukuolema?
Joudun kyllä neuvolassa kertoa näistä peloista, koska muuten musta tulee ihan hysteerinen jossen johonkin näitä saa purkaa.
Oon jopa miettiny synnytystä, haluaisin pelkoperustein sektion että lapsi saatais turvallisesti ulos. Esikoinen meni yliajalle, synnytys käynnisty itellään, mutta sit tuli mutkia matkaan ja jouduttiin hätäsektioon. Sillon jo kävi mielessä että onko mulle ihan tosissaan jaettu näin huonot kortit?
Mutta sit taas toisaalta haluaisin kokea sen synnytyksen.
Emmä tiedä, oon ihan hukassa näiden ajatusten kans. Iloitaan viimeistään sitten kun np ultra on ohi :D
Sori avautuminen, mutta kyllä tää helpotti.. :)
 
Mulla mitään oireita ole :wink Täys flunssa päällä, poskionteloa pakottaa. Hassua kyllä mulla on jysäri ja niin oli esikoisenkin plussan jälkeen.

Mä kyllä osasin odottaa plussaa, koska mun unet on toisaan mennyt tosi villeiksi viikossa mutta muuten en uskaltanut tulkita mitään. Mä tiedän monta tuttua, joilla noi unet on tiennyt hyvää, varsinkin jos normaalisti ei niitä nää tai muista. Mä itseasiassa olin epävarma oviksesta, koska limat puuttui lähes kokonaan ja viivat tuntui näyttävän vähän mitä milloinkin mutta veikkaan sen olleen kp 12. Se vuoto pari päivää sitten pelästytti oikeesti mutta oli sitten kuitenkin limakalvovamma ilmeisesti liian villistä seksistä :grin Valkkaria ei oikeastaan tule vaikka tuntuukin, että housut on koko ajan märät ja vessassa ravaan jo senkin takia. Väri oli välillä niin epäilyttävää, etten oikein tiennyt mitä on. Eilen illalla oli kyllä semmoista paineen tuntua kohdussa ja sitä on nytkin. Myös semmoista menkkajomotusta on ollut välillä mutta niin on tietty ennen menkkojakin. Mitähän muuta :cool: Joo, pari päivää on janottanut mutta saattaa hyvinkin liittyä flunssaan. Raudan maku (veren maku) on käynyt suussa myös pari kertaa.

Saanhan mä vielä pysyä täällä teidän kanssa, kun en halua lähteä mihinkään?
 
Mimi, ajatusten ja tunteiden purkaminen (edes näin tietokoneen ruudulle) helpottaa varmasti edes vähän. Puhu rohkeasti myös neuvolassa tuntemuksistasi, heidän tehtävä on seurata raskautta ja tukea sinua siinä. Myös silloin kun odotus ei ole pelkkää onnellista auvoa, vaan siihen liittyy todellista pelkoa.

Olen pohtinut itsekin, siirtyykö se menettämisen pelko aina vain seuraavaan raskauden vaiheeseen. Helpottaako se sittenkään, kun on selvinnyt siitä raskauspäivästä, jolloin raskaus päättyi tai nt-ultran jälkeen? Olen minäkin miettinyt, että tahtoisin kokea alatiesynnytyksen, mutta kestänkö odottaa synnytyksen luonnolliseen käynnistymiseen, kun nyt ajatuksen tasolla oma kohtu on vaarallisin paikka pienelle - sinnehän se viimeksikin kuoli. Turha näitä on kai päässä pyöritellä, kun tuolla masussakaan ei ole vielä ketään, jonka vuoksi pelätä.

En halua lietsoa pelkoa, vaan kerron ajatuksistani siksi, että tietäisit, ettet ole yksin, vaan jollain toisellakin on samankaltaisia ajatuksia ja pelkoja. Ja edelleen haluan uskoa, että sun pienellä on kaikki hyvin.
 
Mimmu pysy vaan :)

Starling, mä allekirjotan kyllä täysin ton tunteen että onko se oma kohtu sittenkään turvallinen paikka?
Ei tää murehtiminen mitenkään helpota raskautta, mutta minkäs tälle voi. Kai tää joskus helpottaa :D ehkä viimestään sitten kun lapsi on syntynyt :)
 
Niin mimi, eihän niitä pelkoja yleensä voi järjellä mitenkään selittää. Kyllä mullakin jyskyttää takaraivossa elokuun km mutta yritän vaan oikeesti ajatella, että se oli silloin, nyt on nyt. Mä tunnen itteni sen verran hyvin, että varmasti tulee matkan varrella suuria suvantoja mutta pakko vaan uskoa, että kaikki menee hyvin. Murehditaan sitten, kun on aihetta.

En mäkään osannut ensimmäisen raskauden aikana pelätä, olin sitä mieltä, että kaikki menee tietysti hyvin. Nyt kun toinen on jo täyttä vauhtia touhuava yksilö niin murehdin, että mitä kaikkea sitä elämän varrella voikaan tapahtua. Etta ei se menettämisen pelko välttämättä lopu edes synnytykseen vaan muuttaa vaan muotoaan :)
 
Pisama,täällä kanssa ihan tuttuja noi ahdistus/masennus "kohtaukset".Itse kun muutenkin huolestun helposti niin tottakai huolestuin itsestänikin,koska muistan kyllä millainen "olen" oikeasti.Omalla kohdalla veikkaan noita hormoonilääkkeitä syyksi,ainakaan ne ei ole yhtään parantaneet tilannetta.Vuositolkullahan mulla on ollut vaikeat pms oireet nimenomaan psyykkisellä puolella,ihan tolkuton pohjamutiin syöksy,mutta kun se tunne alkoi ilmetä muulloinkin,huolestuin.Tekaisin itselleni sellaisen DEPS-testinkin joka löytyy netistä.Mutta mulla tämä on silleen että menee päiviä että oon ihan ok,ja sitten mieli painuu yhtäkkiä maan rakoon,ja siinähän ollaan.Masennusexpertti-ystäväni varoitti,että tuollaisat se on,ennen diagnoosii,ja sit yhtenä päivänä sitä hyvää päivää ei enää tulekkaan.
En yhtään pidä tästä ajatuksesta,koska olen ollut aina vahva,sellviytyjä asiasta kuin asiasta,ja minulle masennus ym on ollut vain "tahdosta" kiinni...oho tulipa stoori.

mimi. no sitten sinun täytyy kyllä päästä jutskaamaan asioista,mutta suosittelen kuitenkin sitä alatiesynnytykseen pyrkimistä.Kun saat juteltua sen synnytyksen selväksi,että miksi mitäkin tapahtui jne,niin ehkäpä pystyisit voittamaan pelon?Toivon sitä sydämestäni.
 
Mä vihaan epäselviä viivoja!!! Tää on siis otettu 10min päästä testin otosta, eli just ja just sen ajan sisällä kun testi pitää lukea...kai se on taas ootettava pari päivää. Kp 29(?)/28-30. Dpo 15(?).
 

Liitteet

  • 1413971741927.jpg
    1413971741927.jpg
    15.9 KB · Katsottu: 140
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top