Myyh: Voimia! Pidän teille erityispeukkuja, että saatte vielä sen oman vauvan syliin!
Aurinkoinen: Voimia sinullekin! Tuo on niin kurjaa, kun onni jaa noin lyhyeksi! Mutta parempi nyt aiemmin kuitenkin, jos oli kerran kesken mennäkseen.
elaffy: Minä sain ohjeen, että jos ei kahteen kuukauteen km:sta tätiä näy, niin sitten pitäisi olla lääkäriin yhteydessä että autetaan lääkityksellä kierto takaisin vauhtiin.
on: kp 28/26-33, dpo 9. Jotenkin minua ärsyttää tänään ihan valtavasti koko tämä odottelu. Hetken aikaa tuntui tänään vähän menkkamaisia tunteita alavatsalla ja toinen nänni oli hetken aikaa arempi kuin yleensä. Mutta sitten olot katosivat taas kokonaan, joten tuntuu että vain kuvittelen. Samalla yritän muistella miltä viime kierrossa (siinä keskenmenneessä) tässä vaiheessa tuntui, mutta olin juuri piinaviikolla vatsataudissa, joten vaikea sitä on tietää mitkä oireet johtuivat raskautumisesta ja mitkä taudista. Enkä oikeastaan osaa edes päättä onko se hyvä vai huono asia, jos tuntuu samalta kuin viimeksi, kun kuitenkin kävi niin kuin kävi.
Pitäisi unohtaa tämä kaikenlainen pohdiskelu ja vain keskittyä töihin. Hulinaa jatkuu huomiseen iltapäivään saakka. sitten saa rauhoittua juhannuksen viettoon, kunnes sunnuntai-iltana taas jatketaan.
Plussaaaaaaa kaikille! Ihania plussauutisia odotellaan piristämään taas ketjua!