Onnea plussanneille

Aaltoa vaan kehiin ja jälkimainingit kestäköön kauan :)
Mimi, kannattaa soittaa ja konsultoida. Siitä ei ainakaan haittaa ole, parempi tarkistaa ja olla varovainen. Voimia sinulle.
Syvissä vesissä täällä on kyllä liikuttu näissä aiheissa. Itseäni lohduttivat keskenmenon jälkeen sellaiset lauseet, joita jotkut pitivät loukkaavina - toki ymmärrän senkin. Lääkäri totesi minun olevan nuori - ja se kyllä lohdutti. Olin silloin 25 ja pidin itseäni jotenkin vanhana. Oli lohduttavaa ajatella, että tosiaan, vuodet eivät tule ihan heti vastaan ja minäkin ehdin vielä. Tosin tämä lapsiasia tuli meille silloin niin uutena, että emme olleet mitään yrittäneetkään. Minua myös lohdutti se tieto, että tosi moni raskauksista päätyy keskenmenoon. Että en ollut yksin enkä mitenkään huono. Voi tietysti riippua paljon siitä tavasta miten lääkäri nuo asiat ilmaisee. Minulla oli nuori sympaattinen naislääkäri, joka moneen otteeseen hoki, että en ole tehnyt mitään väärää tai mitään sellaista, mikä olisi km:n aiheuttanut.
Ehdin kuukauden ajan olemaan tietoisesti raskaana. Se oli pitkä aika ehtiä kuvittelemaan elämää vauvan kanssa, tulisiko tyttö vai poika, mitä sen kanssa tekisi, millainen ihminen siitä kasvaisi, millaisia vanhempia meistä tulisi... Mies puhui vatsalleni joka ilta. Kun se sitten menikin kesken, niin kyllä siinä kaikki tunteet käytiin läpi - myös ne vihan ja kateuden tunteet. Joku kirjoittikin siitä, että suututtaa kun narkit ja holistit sikiävät ensi kosketuksesta, että miksi huonoille vanhemmille syntyy lapsia ja sitten tällaiset tavalliset hyvät terveet ihmiset eivät vain onnistu. Samanlaisia ajatuksia pyöri silloin mielessäni.
Mielestäni raskautumista ei kuitenkaan voi ihan lottoon verrata. Siis siinä mielessä, että lotossa toisen voitto on toisen häviö - tai ainakin summa jaetaan pienemmäksi. Toisen raskautuminen ei ole minulta pois, vaikka se joskus voikin tuntua siltä.
Mielestäni tänne palstalle saa tulla purkamaan tunteita ja on kurjaa jos joutuu pelkäämään, että joku loukkaantuu. Nyt kuitenkin liikutaan naiselämän yhdellä herkimmistä alueista. Tunteita on jokaisella, mutta eihän mikään tunne ole väärä tai huono. Täytyy olla joku paikka, missä voi vapaasti purkaa.
On myös turha verrata kärsimyksiä. Jollekin keskenmeno on elämän pysäyttävä, traumatisoiva kokemus, josta toipumiseen menee vuosia. Joku pääsee kahden päivän sairasloman jälkeen jaloilleen ja jatkaa elämäänsä. Kumpikin on yhtä oikein. Kenenkään kärsimystä ei saa vähätellä. Jos sille linjalle lähdetään, niin aina löytyy joku kenellä menee huonommin - joku, kenen kohtalo kieltää meitä muita valittamasta.
Tulipa pitkästi kirjoitettua. Summa summarum: ihanaa, että tämä palsta on ja ihanaa, että täällä on näin paljon ihania naisia, jotka myötäelävät ja kannustavat niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä :)
