Rasitteena RaDi

Nyt oon pari viikkoo mittaillu ja tulokset hyviä. Tänään soitin hoitajalle joka sano ettei tartte ottaa ku kerran tai kaks viikkoon koko päivän käyrä ja satunnaisesti. Varsinki jos yö jotenki erillälailla ni pitää tarkistaa. Eli varmaan jouluna pitää kattoo. Nyt saa kyllä huokasta helpotuksesta. En usko että joulunakaan kovin arvot nousee ellen sitte ala vetää sulaata ja muita herkkuja kaksin käsin. Hope not :violent006
 
Viikon mittaukset tehty ja hyviä lukemia tuli. Aamupalan jälkeen mitatut arvot on ollet korkeimmat, mutta kuitenkin reippaasti alle 7. Muiden aterioiden jälkeen on jääty aina alle kuuden (5.1-5.7).

Ruokavalio on muuttunut lähinnä niin, että tuotteista on valittu ne vähemmän sokeria sisältävät ja ns. näkyvä sokeri eli kaikenlaiset herkut on jätetty täysin pois. Eikä ole tehnyt edes tiukkaa! :p Eipä niitä nyt muutenkaan ole paljon tullut syötyä. Muutenkin ruokavalioon on lisätty ruisleipää ja kasviksia/vihanneksia. Muutokset on tulleet ihan helposti, kun on vaan vähän miettinyt, mitä laittaa seuraavaksi suuhun.

Kaikki on siis sujunut "alkujärkytyksen" jälkeen helpommin kuin ois kuvitellut! :)
 
Mulla on kanssa ollut tosi hyviä arvoja koko tän mittailun ajan! Diabeteshoitaja soittelee, mulla tammikuun puolenvälin paikkeilla ja toivon et tosiaan pysyy hyvin ruodussa noi arvot (kuten tähänkin asti on pysyneet) ja pääsen vähentämään lisää noita mittauksia, kun niitä on nyt jokatoinen päivä ollut. Olen jopa uskaltanut ihan pieniä määriä herkutella silloin tällöin = yksi pipari päivällä kun juon teekupposen, eikä oo ollut vaikutusta sokereihin. Painoo mulla on lähtenyt reipas 4kg kun on jättänyt sen kaiken näkyvän sokerin pois ja tosiaan katsonut vähän mitä suuhunsa laittaa. Peruna on mulla se joka nostaa pahiten sokereita ja viljatuotteet heti aamusta. Oonkin jo pitemmän aikaa syönyt aamupalaksi rahkasmoothieta (siis jo ennen odotusaikaa) ja se toimii oikein hyvin, pysyy nälkä poissa jne. Oon aikalailla tyytyväinen elooni ja olooni. Ja mies hamstras mulle jo kaappiin kevääks paketin appelsiini Julia konvehteja, jotka on mun suosikkeja heti wiener nougatin jälkeen :D Syödään sit joulukonvehteja keväällä :'D
 
Aamun paastoarvot on olleet hyviä, ja tottakai iskee epäluulo: mitä jos mittari onkin epäkunnossa?! :D Voiko olla muka niin et myöhäinen iltapala on avain onneen? No rakenneultra tulossa pian ja siellä sit varmaan selviää et onko merkkejä vauvan isosta koosta tms. Onko muilla ollut jo rakenneultraa? Kuulemma lääkäri ultraa minut ja ehkä paremmilla laitteilla (4d?) jotta näkyy paremmin kaikki. Tämä siis viime raskauden radin takia.
 
Myssy, mulla oli ekaa kertaa paastoarvo siin rajalla 5,5 kun mulla oli 11 tunnin paasto iltapalan ja aamupalan välissä. Eli mulla ainakin selkeesti nostaa paastoarvoa se et väli on todella pitkä.

meil on rakenneultra ens vuoden puolella vasta, kun sairaalalla on sulku (tai joku semmonen) nyt joulun alla, ei siis tee mitään "ylimääräsiä" juttuja. Olisko ollut 7.1. Mutta ajanvaraajan mielestä se oli ok viikot vielä siihen ultraan. Odotan jännityksellä mitä tuleman pitää. Maha ei ainakaan ole kohtuuttomasti näyttänyt kasvavan ja toivon että möykylä on normaalinoloinen eikä mikään hillitön sokerivauveli.

Mitä te ihmiset syötte aamu- ja iltapalana? Mulla leipä nostaa niin paljon ettei sitä oikein voi pupeltaa ihan miten tahtoo, mut on alkanut aavistuksen tökkimään tää mun aamupalasmoothieni (joka varsinkin tänään on todella pahan makuista)
 
Mulla oli ma rakenne ultra. Vauva vastasi viikkoa 21+4 eli yli viikon vanhempi kun Pitäs. Kysyin et johtuuko radista, mutta ei osannut sanoa. Kehu vaan että kun olen pitkä niin tuskin vaikeuksia synnyttää isoa vauvaa.

ois kiva kun saisin sen mittarin kotiin, ois vähän kärryillä missä mennään. Nyt yli kaksi viikkoa flunssassa eikä mitään tee mieli syödä.

mä syön aamupalaksi rahkaa marjoilla tai 2 siivua ruisleipää juustolla ja tomaatilla sekä lasin sokeritonta mehua tai mehusoppaa. Niillä sokerit ollut edellisissä raskauksissa hyvät. Puuro ja jugurtit nostaneet sokerit aina pilviin. Iltapala sama kun aamupala.
 
En tiiä miten muilla, mutt itseäni ainakin välillä ärsyttää toi koko ajan syöminen! Varsinkin kun ei millään tahdo haluta syödä mitään ja sitt ei keksi mitä söis. Varsinkin välipaloilla ja iltapalalla. Välillä toi leipä tai rahka tökkii tosi pahasti.
Toinen ongelma on toi yöpaasto... mä kun saatan nukkua jo sen 10-11 tuntia!! Ja aamulla menee n. Tunti ennen kuin saan hinattua itseni punkasta ylös... Onneksi sokrut on pysyneet aisoissa.
 
Yöpaasto tekee täälläkin tiukkaa, kun uni maittais helposti ton 10-12h.. :grin Sokerit on kuitenkin pysyneet nyt koko ajan hyvin rajojen alla. Ainoastaan pari kertaa on mennyt lähemmäs rajaa ja nimenomaan se aamupalan jälkeinen mittaus. Hiilarit nostaa näköjään aamuisin välillä turhan herkästi sokereita. Kertaakaan ei mikään arvo ole mennyt yli, joten ei vielä huolta sen suhteen! :angelic:
 
Joo, mä en aamupalalla pahemmin viitti hiilareita vetää, paits mitä nyt marjoista tulee, koska sit sokerit nousee pilviin. Tai ainakin niiden muutaman kerran perusteella.

Huomenna olis taas diabeteshoitajan soittoaika, tai se siis soittaa mulle, ja saas nähdä mitä hää tuumaa mun arvoistani et millä menolla jatketaan mittailua :) Arvot on kyllä olleet tosi hyviä ja vaan pari kertaa on jäänyt mittaukset tekemättä, viimesimpänä eilen kun unohdin mittarin kotiin kun lähdettiin kylään. Onneksi osaan aikalailla katsoa et mitä suuhun kannattaa laittaa ja mitä ei :)
 
Neuvolan täti sit katseli mun mittaustuloksia nyt rv22 ja tuumasi että ne on hyvät, ei laita nyt mitään lähetteitä eteenpäin, ja ei tarvii mittailla enää järjestelmällisesti ja usein (oon vähän niinkun ominpäin mittaillut melkeen joka aamu ja kerran viikossa ruokien jälkeen). Et sitten rv 26 aikoihin teen uudelleen sen viikon seurannan, niin näkee onko tilanne muuttunut. Pitäähän tässä terveellisesti edelleen syödä ettei heti ala pelkkää suklaata mussuttaa :)

Rakenneultrassa kaikki näytti muuten olevan kunnossa. Mutta uusi ultra ois kuulemma tulossa vielä joskus rv30 jälkeen.

Vähän jännittää et kuinka sokerit pysyy aisoissa loppuun asti! Ois kiva jos pystyis nauttimaan ajasta eikä tarvis stressata ja rampata kontrolleissa ja tilanne vain huononis koko ajan... Viime raskaudessa oli vaan huolta ja itkua ja ties mitä! :D Voispa sanoa nyt että odottaminen voi olla myös kiva kokemus :)
 
Mulla soittaa diabeteshoitaja tänään ja meinaa ihan jännittää et tuleeko sieltä risuja vai mitä se mahtaa puhella. Arvot on olleet viitearvoissa hyvin eikö yhtään ylitystä ole tullut, kaksi kertaa tullut ihan raja-arvot eli 5.5 ja 7.8, mut muuten ei mitään. Oon "hieman" stressaantunut tästä aiheesta.

Lisäksi mua stressaa nyt loma-ajan, sairastelun ja koulun alun sekoittama ruokailutahti. Ruoka-ajat on menneet välillä ihan häränpyllyä, mutta eiköhän tämä tästä taas tasaannu kun pääsee toi koulu kunnolla vauhtiin.
 
Eilen oli se "rutiini" sokerirasitus ja niinhän se 1 tunnin arvo oli reilusti koholla. Nyt sitten reilun viikon päästä diabeteshoitajalle ja mittaria kouraan.

Nyppii ihan älyttömästi, kun mulla on kuitenkin oikeasti aika terveet elämäntavat, että mistä hitosta tässä vielä nipistää. Herkut tietty jää nyt pois, mutta ei niitä nyt niin paljoa ole mennyt tähänkään asti (paitsi jouluna).

Ei ylipainoa, painonnousu ollut toistaiseksi tosi vähäistä, liikun reippaasti (hiki päähän) 4-7 h viikossa, aamulla kaurapuuroa (ilman sokeria), lounas ja päivällinen lautasmallin mukaan... Ainoa oikeastaan on noi satunnaiset herkut ja hedelmien määrä, mitä nettiohjeiden perusteella keksisin muuttaa... Toivottavasti sillä diabeteshoitajalla on oikeasti jotain hyödyllisiä vinkkejä, muuten palaa kyllä käämi...
 
Enough, mulla oli kaikki arvot koholla ekassa rasituksessa, mutta kotimittauksissa pysyneet aisoissa. En usko, että tarvitsee pahemmin nipistellä mistään sulla.

Tuosta puurosta tuli mieleen. Teetkö sen maitoon? Meillä diabeteshoitaja sanoi, että maito aamusta nostaa sokereita ja suositteli puuron tekoa veteen. Voisilmä puurossa taas hidastaa puuron hiilihydraattien imeytymistä ja pitää sokerit aamupäivällä tasaisena. Tsemppiä!
 
Toivotaan juu... Teen puuron veteen, mutta juon yleensä noin 2dl rasvatonta maitoa sen kanssa. Ennen raskautta käytin kauramaitoa, mutta vaihdoin, kun halusin varmistaa kalsiumin ja proteiinin saantia. Sen voi siis vaihtaa takaisin kyllä.
 
Rasitus on kuitenkin nimenomaan rasitus ja mitannee enemmän arvojen kohoamisen riskiä kuin kohonneita arvoja normaalioloissa. Eli samoilla ruuilla voi hyvin pysyä jatkossa arvot hyvinä!
 
Sain diabeteshoitajalle ajan vasta viikon päähän. Ärsyttää, kun ei pääse heti mittaamaan. Nyt on sellainen olo, ettei uskalla syödä mitään... Olisi kiva mahd. pian saada tietää syökö nyt jo sopivasti vai pitääkö jotain muuttaa...
 
Nyt on muutama päivä mittailua takana. Näyttäisi siltä, että pelkkä aamupalan hienosäätö riittää. Ainakin siis toistaiseksi, ellei hormoonitasojen nousu tässä vikalla kolmanneksella sitten vielä heikennä tota kropan toimintaa...

Mutta siis aamupala ennen: kaurapuuro, maitoa ja marjoja. Aamupala nyt: kaurapuuro voisilmällä ja sitten tunnin päästä rahkaa ja marjoja. Toi näyttäisi toimivan. Ja tarvittaessa noi voi vielä vaihtaa toisin päin, jos toi kaurapuuro alkaa jossain vaiheessa olemaan liian kova hiilaripiikki heti ekana aamusta.

Onneksi on sellaisessa työssä, että eväiden kanniskelu onnistuu kohtuullisen helposti.

Hoitaja oli muuten tosi asiallinen ja mukava. Ei syyllistänyt yhtään. Elintavoista ei löytänyt moitteita. Sukurasitteelle ei ihminen oikein itse voi mitään. Toki nyt tuli hyvä motivaatio terveellisiin elämäntapoihin myös raskauden jälkeen. Toi diabetesriskin näyttää olevan johtuu suuri vanhemmiten tai jos kerää ylipainoa tms. Ikävä tietysti siirtää tämä sukurasite myös lapsille, mutta terveillä elintavoilla riski sairastua pitäisi olla hallittavissa kuitenkin....
 
Pahpöh. Söin lounaan päälle suklaakarkin JA keksin ja niinhän se sokeri pamahti 0,1 yli sallitun. Vain toinen olisi ollut siis ok :)

Jotenkin tuntuu hankalimmalta tässä, että nää sokerit vaihtelee ihan päivästä riippuen aika paljon. Ei siis syömisestä riippuen. Mulla on aika vakio iltapala ja täysin vakio aamupala. Silti joinain aamuina aamupala nostaa arvot yli kuuden ja joinain aamuina jää neljään. Onneksi jää aina reilusti alle sallitun, mutta tuo satunnaiselta tuntuva vaihtelu ihmetyttää... En oo siis toistaiseksi osannut linkata noita vaihteluja ainakaan ruokaan tai liikuntaan. Stressi ja uni toki vaikuttaa sokereihin myös, eli täytyy seuraavaksi seurata olisiko se jompikumpi niistä joka noita joinain aamuina nostaa.

Paastoarvot mulla on järjestään hyvät ja tosi tasaiset (3,7-4,4).
 
Mulla kans pamahti eilen päivällisen pinaattiletuista (kaupan) arvot 7,9 kun 7,8 on raja. Mulla oli ihan hitu hilloa kaverina et olis vissii hillo lusikallinen pitäny jättää pois. Noh, onneksi tiiän mistä johtui joten tuskin tulee hirveesti piiskaa kun hoitaja parin viikon päästä soittelee. Jännittävää sinänsä että jokunen viikko sitten söin miehen tekemiä pinaattilettuja hillon kanssa ja silloin sokerit pysyi alle rajan. Outoa.

Paastoarvot mulla on useimmiten 5,0-5,2
 
Rasituksessa paastoarvo koholla (oli 5.5, kun raja on sen 5.3) ja nyt sitten sen jälkeen piti mittailla... arvot pysyivät rajojen alapuolella onneksi, joten varmaan mullakin edessä vain harvakseltaan noita mittailuja... ja tietty edelleen pitää katsoa mitä suuhunsa laittaa, mutta aika hyvin on muutenkin ruokavalio pysynyt aisoissa ja herkut minimissä raskauden ajan :) Rajojen alituksen kunniaksi söin pari palaa tummaa chilisuklaata heti, kun oli vipa arvo otettu, se on vaan niin hyvää :p
 
Takaisin
Top