Puhetta isistä
- Ketjun aloittaja rondine
- Aloituspäivämäärä
Alussa tuntui, että mieheni ei oikein tiennyt miten suhtautua raskauteen. Kaikki oli niin epävarmaa ja minä pelkäsin keskenmenoa niin kovasti, ettei hän oikein halunnut miettiä nimiä tai suurempaa asuntoa jne. Plussaamisesta asti hän on kuitenkin joka ilta antanut suukon vatsalleni ja sanonut hyvää yötä myös pikkuiselle. 
Kun ekat kriittiset kolme kuukautta olivat ohi, tuntui miehenikin kiinnostuvan paljon enemmän raskaudesta ja tulevista asioista. Ja nyt kun myös hän on tuntenut liikkeet niin kaikki on paljon todellisempaa myös hänelle. Raskauteni kaikkein ihanat hetket ovat olleet ne, kun hän on pitänyt kättä vatsani päällä ja tuntenut sieltä potkun. Liikuttavaa nähdä se ilo, joka silloin on noussut hänen kasvoilleen.
Joskus huomaa selvästi miten tämä raskaus ja odotus täyttää minun elämäni niin täysin ja kokonaan, kun taas hänelle tilanne on niin erilainen. Ei hän ole kertaakaan koskenut niihin raskaus- ja synnytyskirjoihin, joita olen jättänyt pöydälle. Joskus hän sanoi, että ehkä hänen pitäisi ryhdistäytyä ja lukea niitä, mutta haluaisin mieluummin hänen lukevan niitä, koska haluaa. Hän on kuitenkin ollut todella hyvä tukemaan minua ja jaksanut kiukutteluani ja valitustani silloin, kun oli rankempaa.
Kun ekat kriittiset kolme kuukautta olivat ohi, tuntui miehenikin kiinnostuvan paljon enemmän raskaudesta ja tulevista asioista. Ja nyt kun myös hän on tuntenut liikkeet niin kaikki on paljon todellisempaa myös hänelle. Raskauteni kaikkein ihanat hetket ovat olleet ne, kun hän on pitänyt kättä vatsani päällä ja tuntenut sieltä potkun. Liikuttavaa nähdä se ilo, joka silloin on noussut hänen kasvoilleen.
Joskus huomaa selvästi miten tämä raskaus ja odotus täyttää minun elämäni niin täysin ja kokonaan, kun taas hänelle tilanne on niin erilainen. Ei hän ole kertaakaan koskenut niihin raskaus- ja synnytyskirjoihin, joita olen jättänyt pöydälle. Joskus hän sanoi, että ehkä hänen pitäisi ryhdistäytyä ja lukea niitä, mutta haluaisin mieluummin hänen lukevan niitä, koska haluaa. Hän on kuitenkin ollut todella hyvä tukemaan minua ja jaksanut kiukutteluani ja valitustani silloin, kun oli rankempaa.
No siis mun mies - johtunee ehkä kulttuuritaustasta - ei ole kauheasti noteerannut asiaa.. Kuuntelee kyllä kun luen joka viikko vau:n kirjasta vauvan kehityksen.
Laittaa käden mun vatsalle kun pyydän, mutta ei itsestään.. Mutta ei ole vielä tuntenut potkuja niin oletan että silläkin on vaikutuksensa.
Naureskelee mulle ku joka päivä kommentoin vatsan kasvua, kerran on ite todennu et selvästi on kasvanu.
Mutta aina kun on ollut jotain vuotoa tai oireita niin suurena tukena hän on ollut.
Neuvolassa ei mukana mutta ultrassa kyllä, varmasti tajusi siellä viimeistään et isäksi sitä on tulossa :) ja on siitä kyl superonnellinen.
Laittaa käden mun vatsalle kun pyydän, mutta ei itsestään.. Mutta ei ole vielä tuntenut potkuja niin oletan että silläkin on vaikutuksensa.
Naureskelee mulle ku joka päivä kommentoin vatsan kasvua, kerran on ite todennu et selvästi on kasvanu.
Mutta aina kun on ollut jotain vuotoa tai oireita niin suurena tukena hän on ollut.
Neuvolassa ei mukana mutta ultrassa kyllä, varmasti tajusi siellä viimeistään et isäksi sitä on tulossa :) ja on siitä kyl superonnellinen.
Voi, mulla on maailman paras mies
Ei kukaan muu olis jaksanut tätä jatkuvaa itkua ja valitusta, kun koko ajan sattuu ja särkee tai muuten vaan vituttaa... Mies on kyllä ollut ihan mieletön tuki ja turva.
Toinen jaksaa joka päivä ihastella ja silitellä kasvavaa masua ja kertoo kuinka kauniilta näytän sen kanssa. Aina sohvalla istuessa juttelee pikkuiselle ja tunnustelee liikkeitä. Miehestä kyllä huomaa, kuinka onnellinen on tulevasta perheenjäsenestä Keskiviikkona otti oikein vapaata töistä, että pääsi rakenneultraan mukaan. Muutenkin on aina neuvolassa mukana kun vaan töiltään pääsee, ja sillon kun ei ole päässyt on heti kysellyt ja ihastellut kuvia. Meinaa aina nousta tippa linssiin kun ukko ihastelee liikuttuneena näytöltä pientä masuasukkia.
Voi että. Meinaa nytkin olla kyynel silmäkulmassa kun vaan ajattelenkin
Ja kaiken lisäksi hän on ihan oma-aloitteisesti lukenut kaiken maailman raskaus- ja synnytys kirjoja ja lehtiä ja kaivellut netistä tietoa. Parempaa en olisi voinut löytää
Ei kukaan muu olis jaksanut tätä jatkuvaa itkua ja valitusta, kun koko ajan sattuu ja särkee tai muuten vaan vituttaa... Mies on kyllä ollut ihan mieletön tuki ja turva.
Toinen jaksaa joka päivä ihastella ja silitellä kasvavaa masua ja kertoo kuinka kauniilta näytän sen kanssa. Aina sohvalla istuessa juttelee pikkuiselle ja tunnustelee liikkeitä. Miehestä kyllä huomaa, kuinka onnellinen on tulevasta perheenjäsenestä
Keskiviikkona otti oikein vapaata töistä, että pääsi rakenneultraan mukaan. Muutenkin on aina neuvolassa mukana kun vaan töiltään pääsee, ja sillon kun ei ole päässyt on heti kysellyt ja ihastellut kuvia. Meinaa aina nousta tippa linssiin kun ukko ihastelee liikuttuneena näytöltä pientä masuasukkia.Voi että. Meinaa nytkin olla kyynel silmäkulmassa kun vaan ajattelenkin
Ja kaiken lisäksi hän on ihan oma-aloitteisesti lukenut kaiken maailman raskaus- ja synnytys kirjoja ja lehtiä ja kaivellut netistä tietoa. Parempaa en olisi voinut löytää Varpunen78
Näppärä viestien naputtelija
Meillä isukki on suhtautunut tähän toiseen raskauteen tosi tyynesti. Välillä jopa niin tyynesti, että mietin jo, onko hän kiinnostunut tästä ollenkaan. Mutta kyllä hän on. Omalla hillityllä, rauhallisella tavallaan. Pari viikkoa sitten huomasin, että hän oli ottanut vakiolottonumeroidensa joukkoon uudeksi numeroksi numeron 15, mikä on tämän uuden tulokkaan laskettu päivä. Ja toissapäivänä hän ilmoitti miettineensä pojalle sopivia nimivaihtoehtoja. Molemmissa ultrissa hän on ollut mukana ja katsellut niissä kiinnostuneena uutta tulokastamme. Ihan samanlaista intoilua hänen käytöksessään ei kuitenkaan ole ollut kuin mitä siinä esikoista odottaessa oli, mutta kyllä mä siltin aistin, että hän tässä "pikkukakkosprojektissa" ihan koko sydämestään kuitenkin mukana on.
Meillä tuleva isä on kyllä iloinen uudesta tulokkaasta,mutta ei silti halua koskettaa vatsaa tai kokeilla tuntuuko potkuja. Dopplerilla on kyllä kuunnellut ääniä, että sen puoleen kiinnostusta löytyy. Luulen, että häntä inhottaa se, että mahani kasvaa ja paisun. Hän ei vaan tykkää ulkonäöstäni, osittain varmaan siitä syystä, koska olen isolla vaivalla vuosien aikana pudottanut painoa ja vieläkin olisi pudotettavaa ja nyt kaikki näyttää menneen hukkaan vaikka ylimääräistä ei juuri ole tullut(minun mielestä) ja itse toiveikkaana odotan painon kyllä tippuvan synnytyksen jälkeen.
ruusunen87
Oman äänensä löytänyt
Täällä myös mies hyvinkin innoissaan tulevasta vauvasta (meille siis esikoinen tulossa), mutta sen verran rauhallinen luonne että ei kovin hyvin aina päältä näy 
tosin on niin ihana ja huolehtivainen että tuo minulle ainakin tukea ja turvaa, kun välillä tuntuu että omat hermot tiukalla ja hormonit tuppaa jylläämään vähän liikaakin 
Itsellä nyt vatsa kasvanut niin yhtäkkiä hirmu palloksi (rv 19+6), että tarvitsee tosiaan jonkun herättämään maan pinnalle. Toisaalta kommentit "kyllä toi vatsa vielä paljon isommaksi tosta kasvaa" ei aina ole parhaita 
Ainoa "ongelma" on ollut että mies opiskelee Turussa, ja asuu siis siellä suurimman osan viikosta, eli yksin tulee iltaisin vietettyä aika paljonkin aikaa töiden jälkeen. Viikonloput mies on tosin aina kotona. Asutaan siis Espoossa.
tosin on niin ihana ja huolehtivainen että tuo minulle ainakin tukea ja turvaa, kun välillä tuntuu että omat hermot tiukalla ja hormonit tuppaa jylläämään vähän liikaakin Itsellä nyt vatsa kasvanut niin yhtäkkiä hirmu palloksi (rv 19+6), että tarvitsee tosiaan jonkun herättämään maan pinnalle. Toisaalta kommentit "kyllä toi vatsa vielä paljon isommaksi tosta kasvaa" ei aina ole parhaita Ainoa "ongelma" on ollut että mies opiskelee Turussa, ja asuu siis siellä suurimman osan viikosta, eli yksin tulee iltaisin vietettyä aika paljonkin aikaa töiden jälkeen. Viikonloput mies on tosin aina kotona. Asutaan siis Espoossa.
Mun miehellä on nykyään tapana laittaa pää paitani alle tai peittoni alle ja puhua vauvalle jotain. Tuntuu jotenkin niin kivalta, kun hän sillä tavalla saa aivan oman hetken vauvan kanssa, kun pää on siellä paidassa/peitossa. Vaikka kuulenhan minä kuitenkin kaiken.
Muutenkin mieheni ihailee ja kehuu vatsaani usein, mikä tietysti on minusta ihanaa. Olen huomannut, että vatsan kasvaminen tuntuu hänestä hyvältä, varmaankin hän sen myötä saa konkreettisemman elämyksen raskaudesta.
Suurta päänvaivaa miehelleni aiheuttaa se, ettei hän tiedä mitä kieltä sitten puhuisi lapselle. Olemme molemmat kaksikielisiä ja puhumme keskenämme ruotsia. Tähän asti hän on puhunut ruotsia pikkuiselle, onhan hän vielä minun vatsassani, mutta koska minä aion puhua ruotsia lapselle niin hän miettii pitäisikö hänen puhua suomea. Onko muilla samanlaista tilannetta? Hän saa itse päättää tämän, mutta olen rauhoitellut, että eihän päätöstä tarvitse nyt vielä tehdä ja hän voi vaikka kokeilla sitten syntymän jälkeen miltä tuntuu.
Muutenkin mieheni ihailee ja kehuu vatsaani usein, mikä tietysti on minusta ihanaa.
Olen huomannut, että vatsan kasvaminen tuntuu hänestä hyvältä, varmaankin hän sen myötä saa konkreettisemman elämyksen raskaudesta.Suurta päänvaivaa miehelleni aiheuttaa se, ettei hän tiedä mitä kieltä sitten puhuisi lapselle. Olemme molemmat kaksikielisiä ja puhumme keskenämme ruotsia. Tähän asti hän on puhunut ruotsia pikkuiselle, onhan hän vielä minun vatsassani, mutta koska minä aion puhua ruotsia lapselle niin hän miettii pitäisikö hänen puhua suomea. Onko muilla samanlaista tilannetta? Hän saa itse päättää tämän, mutta olen rauhoitellut, että eihän päätöstä tarvitse nyt vielä tehdä ja hän voi vaikka kokeilla sitten syntymän jälkeen miltä tuntuu.
Moi. Meillä kaksikielinen perhe ja minä puhun suomea, puolisoni ruotsia. Perheessämme on myös kokonaan ruotsinkielisiä perheitä joten onhan sekin mahdollista. Kyllähän lapsi suomen jossain vaiheessa jokatapauksessa oppii joten en pitäisi sitä kovin suurena ongelmana. Tärkeintä on puhua lapselle luontevinta kieltä, ns. tunnekieli. Tärkeää on myös mielestäni puhua suomenkielisestä kirjallisuudesta ja kulttuurusta sekä yhteiskunnasta jottei lapsi jää aivan paitsi niistä vaikka asioista ruotsiksi puhuisikin. Meillä nimittäin myös sellaisia ruotsinkielisiä perheessä jotka eivät ole koskaan Hesaria avanneet tms. Tärkeää on mielestäni opettaa hyvä kaksikielinen asenne vaikka puhuttu kieli olisikin vahvempi esim. ruotsiksi.
Rondine, minä mietin myös tuota kieliasiaa. Minä olen kaksikielinen, mies ruotsinkielinen, eli minun pitäisi puhua suomea jos haluaisimme lapsestamme kaksikielisen. Äitikin sanoi että haluaa pystyä puhumaan lspsenlapselleen.
Luultavasti tulen kuitenkin puhumaan ruotsia ja luottamaan siihen että ainakin täällä pääkaupunkiseudulla suomea tulee joka tuutista niin että lapsi oppii. Ajattelin myös tukea kielikehitystä lukemalla lapselle paljon. Ja jonkin suomenkielisen harrastuksenkin voisi keksiä.
Uskon kuitenkin että ruotsi on se kieli joka tarvitsee enemmän tukea.
Luultavasti tulen kuitenkin puhumaan ruotsia ja luottamaan siihen että ainakin täällä pääkaupunkiseudulla suomea tulee joka tuutista niin että lapsi oppii. Ajattelin myös tukea kielikehitystä lukemalla lapselle paljon. Ja jonkin suomenkielisen harrastuksenkin voisi keksiä.
Uskon kuitenkin että ruotsi on se kieli joka tarvitsee enemmän tukea.
ruusunen87
Oman äänensä löytänyt
Meillä taas sellainen tilanne että olen itse kaksikielinen ja mieheni täysin suomenkielinen. Omien vanhempien kanssa olemme aina perheen kesken puhuneet suomea, ja ainoastaan isän kanssa kahdestaan puhuessa puhumme keskenämme ruotsia. Koulut olen tarhasta asti käynyt ruotsiksi, joten sitä kautta itse saanut ruotsinkielisiä ystäviä, ja näin ollen kielitaito myös vahvistunut.
Itse olen iloinen että vanhempani tekivät tämän päätöksen, koska puhun mielestäni (kuten muidenkin kavereiden ja muiden tuttujen mielestä) sekä ruotsia että suomea sujuvasti, enkä edes osaa sanoa kumpi niistä olisi vahvempi. Minulla on monia ystäviä jotka ovat puhuneet vain ruotsia kotona ja oppineet siis suomea ainoastaan suomenkielentunneilla koulussa, eivätkä näin ollen todellakaan puhu sitä sujuvasti. Surullista kun henkilöt jotka jo lähes 30v. eivät edes halua puhua suomea jos ei ole aivan pakko (ja siis nimenomaan pk-seudulla asuneet koko ikänsä!).
Tästä syystä kokemuksen perusteella meille on miehen kanssa ollut alusta asti selvää että minä puhun tuleville lapsille ruotsia, hän suomea. Ja hän saa sitten samalla oppia itsekin 
Mutta kaikilla oma tapansa tietenkin
Itse olen iloinen että vanhempani tekivät tämän päätöksen, koska puhun mielestäni (kuten muidenkin kavereiden ja muiden tuttujen mielestä) sekä ruotsia että suomea sujuvasti, enkä edes osaa sanoa kumpi niistä olisi vahvempi. Minulla on monia ystäviä jotka ovat puhuneet vain ruotsia kotona ja oppineet siis suomea ainoastaan suomenkielentunneilla koulussa, eivätkä näin ollen todellakaan puhu sitä sujuvasti. Surullista kun henkilöt jotka jo lähes 30v. eivät edes halua puhua suomea jos ei ole aivan pakko (ja siis nimenomaan pk-seudulla asuneet koko ikänsä!).
Tästä syystä kokemuksen perusteella meille on miehen kanssa ollut alusta asti selvää että minä puhun tuleville lapsille ruotsia, hän suomea. Ja hän saa sitten samalla oppia itsekin Mutta kaikilla oma tapansa tietenkin
Ruusunen, minulla on samanlainen tausta kun sinulla. Veljen ja äidin kanssa puhun suomea, isän kanssa ruotsia. Koulu ruotsiksi, yliopisto ruotsiksi, vaikka molemmat sivuaineet luin suomeksi.
Seurustelin aikaisemmin suomenkielisen pojan kanssa, ja silloin oli selvä että puhuisin mahdollisten lasten kanssa ruotsia. Nyt vaan tuntuisi nurinkuriselta puhua lapselle suomea kun jotenkin koen että olen tilanteessa jossa "saan" puhua ruotsia (nim. Olen paikkakunnalta jossa on huomattavasti vähemmän ruotsinkielisiä kuin Helsingissä). Lisäksi osa isän suvusta asuu Ruotsissa ja olisi outoa jos juttelisin heidän kaikkien kanssa ruotsiksi mutta lapseni kanssa suomeksi. Vanhempieni luona tämä on ok, sillä kaikki ymmärtävät molempia kieliä vaikka eivät puhuisi.
Seurustelin aikaisemmin suomenkielisen pojan kanssa, ja silloin oli selvä että puhuisin mahdollisten lasten kanssa ruotsia. Nyt vaan tuntuisi nurinkuriselta puhua lapselle suomea kun jotenkin koen että olen tilanteessa jossa "saan" puhua ruotsia (nim. Olen paikkakunnalta jossa on huomattavasti vähemmän ruotsinkielisiä kuin Helsingissä). Lisäksi osa isän suvusta asuu Ruotsissa ja olisi outoa jos juttelisin heidän kaikkien kanssa ruotsiksi mutta lapseni kanssa suomeksi. Vanhempieni luona tämä on ok, sillä kaikki ymmärtävät molempia kieliä vaikka eivät puhuisi.
ruusunen87
Oman äänensä löytänyt
Ymmärrän hyvin tilanteesi käpynen. Minä taas seurustelin ennen kaksikielisen miehen kanssa, jolla ruotsi paljon vahvempi kuin suomi. Siinä tilanteessa minä olisin puhunut suomea jos lapsia oltaisiin saatu. Itselle suomi tuntuisi luontevammalta kieleltä puhua omalle lapselle, koska olen kuitenkin pääosin käyttänyt sitä kotona. Sukulaisia ei ole yhtäkään joka puhuisi ruotsia isäni ja veljeni lisäksi (äitini kuitenkin ymmärtää ruotsia hyvin). Mutta jaksan uskoa siihen että vaikka se hieman luonnottomalta tuntuukin niin totun siihen pian..
Tämä on mielestäni taas sellainen asia että kaikille ei tosiaankaan sama tapa ole se paras. Ja onhan se näin päin selkeämpi että minä kaksikielisenä opetan lapselle ruotsia, koska helpommin kuitenkin kodin ulkopuolella suomea opitaan. :)
Tämä on mielestäni taas sellainen asia että kaikille ei tosiaankaan sama tapa ole se paras. Ja onhan se näin päin selkeämpi että minä kaksikielisenä opetan lapselle ruotsia, koska helpommin kuitenkin kodin ulkopuolella suomea opitaan. :)
Kiva kuulla teidän muiden mietteitä ja kokemuksia!
Itselleni on aina ollut itsestään selvää, että puhun lapselle ruotsia, koska äitini puhui minulle ruotsia ja se on selvästi tunnekieleni, vaikka isäni ja hänen puoleinen suku onkin täysin suomenkielinen. Mieheni on sanonut, että ruotsin puhuminen tuntuisi luonnollisemmalta, koska hän minunkin kanssa puhuu ruotsia. Hän kuitenkin pelkää, että kävisi niin kuin ruusunen kirjoitteli: että lapsi kasvaisi aikuiseksi ja aina vierastaisi suomen kieltä. Minun on kuitenkin vaikea kuvitella näin käyvän meidän tapauksessa. Tapaamme usein minun perhettäni ja äitini kuoleman jälkeen siinä sakissa keskustelu käydään nykyään melkein vain suomeksi. Myöskin anoppini puhuisi lapselle suomea. Lisäksi olisin aktiivinen viemään lasta suomenkielisiin ympäristöihin, koska mielestäni olisi todella tärkeää, että myös suomenkielinen kulttuuri tuntuisi lapsesta omalta. Enemmänkin pelkään, että ruotsin kieli jäisi kovin heikoksi, jos mieheni puhuisi suomea lapselle. Siskolleni on käynyt juuri näin. Vaikka hän kävi koulut ruotsiksi niin nykyään hän puhuu ruotsia oikeastaan vain minun kanssani ja siksi kieli on nykyään hänelle aika etäinen.
Itselleni on aina ollut itsestään selvää, että puhun lapselle ruotsia, koska äitini puhui minulle ruotsia ja se on selvästi tunnekieleni, vaikka isäni ja hänen puoleinen suku onkin täysin suomenkielinen. Mieheni on sanonut, että ruotsin puhuminen tuntuisi luonnollisemmalta, koska hän minunkin kanssa puhuu ruotsia. Hän kuitenkin pelkää, että kävisi niin kuin ruusunen kirjoitteli: että lapsi kasvaisi aikuiseksi ja aina vierastaisi suomen kieltä. Minun on kuitenkin vaikea kuvitella näin käyvän meidän tapauksessa. Tapaamme usein minun perhettäni ja äitini kuoleman jälkeen siinä sakissa keskustelu käydään nykyään melkein vain suomeksi. Myöskin anoppini puhuisi lapselle suomea. Lisäksi olisin aktiivinen viemään lasta suomenkielisiin ympäristöihin, koska mielestäni olisi todella tärkeää, että myös suomenkielinen kulttuuri tuntuisi lapsesta omalta. Enemmänkin pelkään, että ruotsin kieli jäisi kovin heikoksi, jos mieheni puhuisi suomea lapselle. Siskolleni on käynyt juuri näin. Vaikka hän kävi koulut ruotsiksi niin nykyään hän puhuu ruotsia oikeastaan vain minun kanssani ja siksi kieli on nykyään hänelle aika etäinen.
Hei.
Meillä on taas sellainen tilanne, että mieheni on kaksikielinen ja itse olen suomenkielinen. Olemme miettineet miten saamme ruotsin kielen opetettua. Minä tulen luonnollisesti puhumaan lapselle suomea ja toivon mieheni puhuvan lapselle ruotsia. Kumminkin olen ensin vauvan kanssa kahdestaan kotona ja puhumme keskenämme mieheni kanssa suomea. Onko teillä kokemusta tälläisestä? Riittääkö isän kanssa puhuttu ruotsi vai pitääkö meidän puhua mieheni kanssa keskenämme ruotsia? Ollaan hieman ajateltu, että lapset laitettaisiin ruotsinkieliseen kouluun ja harrastukset olisivat suomenkielisiä, jotta ystäviä muodostuisi kummastakin "kulttuurista".
Kaksikielisyys on minusta rikkaus ja olisi todella hienoa jos lapsemme tuntisivat kummatkin kielet omakseen.
Meillä on taas sellainen tilanne, että mieheni on kaksikielinen ja itse olen suomenkielinen. Olemme miettineet miten saamme ruotsin kielen opetettua. Minä tulen luonnollisesti puhumaan lapselle suomea ja toivon mieheni puhuvan lapselle ruotsia. Kumminkin olen ensin vauvan kanssa kahdestaan kotona ja puhumme keskenämme mieheni kanssa suomea. Onko teillä kokemusta tälläisestä? Riittääkö isän kanssa puhuttu ruotsi vai pitääkö meidän puhua mieheni kanssa keskenämme ruotsia? Ollaan hieman ajateltu, että lapset laitettaisiin ruotsinkieliseen kouluun ja harrastukset olisivat suomenkielisiä, jotta ystäviä muodostuisi kummastakin "kulttuurista".
Kaksikielisyys on minusta rikkaus ja olisi todella hienoa jos lapsemme tuntisivat kummatkin kielet omakseen.
Meilläkin on mietintä kielen kanssa, mä oon supisuomalainen ja mies ei. Hän osaa montaa kieltä joten tässä on vähän mietinnässä mitä kieltä hän sitten puhuu lapselle, kun periaatteessa niistä kielistä mikään ei ole kamalasti toistaan vahvempi. Keskenään me puhumme pääasiassa suomea.
Nyt on (suomen lisäksi) yksi kieli noussut ehkä toisten edelle koska sitä hän sanoo että osaa puhua, kirjoittaa ja lukea ehkä vähän enemmän kuin niitä muita, mutta taas se on kieli mitä ei suomessa monikaan puhu.
Toisaalta se on kieli mitä hänen sukulaiset (eivät ole suomessa) taas kaikki taitavat osata, eli sen puolesta kävisi mulle, oppisin ehkä itse samalla
Nyt on (suomen lisäksi) yksi kieli noussut ehkä toisten edelle koska sitä hän sanoo että osaa puhua, kirjoittaa ja lukea ehkä vähän enemmän kuin niitä muita, mutta taas se on kieli mitä ei suomessa monikaan puhu.
Toisaalta se on kieli mitä hänen sukulaiset (eivät ole suomessa) taas kaikki taitavat osata, eli sen puolesta kävisi mulle, oppisin ehkä itse samalla
Pookkana, myös meillä on kaksikielinen perhe, minä olen suomenkielinen ja mieheni ruotsinkielinen. Alusta asti on ollut selvää, että minä puhun lapselle suomea ja mies ruotsia, näin lapsi oppii kummankin kielen. Mieheni on kasvanut ruotsinkielisessä perheessä, mutta hänet laitettiin lapsena suomenkieliseen päiväkotiin oppimaan suomea. Koulun hän on käynyt ruotsiksi ja puhuukin kumpaakin kieltä sujuvasti. Olen itse aikoinaan työskennellyt ruotsinkielisissä päiväkodeissa ja kysellyt siellä puheen kehityksestä ja kaksikielisyydestä. Saamieni neuvojen mukaan on tärkeää puhua lapselle omaa äidinkieltään, jotta lapsi oppii puhumaan kieltä oikein ja kunnolla. Lisäksi meidän tapauksessa ruotsinkieltä pitää vahvistaa, jotta lapsen kielitaito tulee olemaan riittävä ruotsinkielistä koulua varten. Miehen puolella sukulaiset puhuvat ruotsia ja tämän lisäksi panostamme ruotsinkieliseen kirjallisuuteen, äänikirjoihin ja videoihin yms. Suomea lapsi oppii kuitenkin minun takiani, joten miehen rooli korostuu tässä tapauksessa. Lastentarhan opettaja sanoi, että koska minulla on niin hyvä kielitaito niin voin huoletta puhua lapselle ruotsia. Tämän aion tehdä juurikin lukemalla ruotsinkielisiä kirjoja, koska osaan ääntää oikealla tavalla.
On tärkeää, että lapsi oppii kielen oikein. Olen tavannut suomenkielisiä vanhempia, jotka ovat väkisin yrittäneet tehdä lapsestaan kaksikielisen. Lapsi menee sekaisin, jos vanhempi vaihtaa jatkuvasti kieltä ja puhuu sitä esim. väärin ääntäen. Lisäksi lastentarhanopettaja varoitti, ettei lapsesta tule automaattisesti kaksikielistä, vaikka toinen vanhempi sitä olisi. Esim. jos mies on ruotsinkielinen, mutta paljon työmatkoilla, ei lapsi opi tarpeeksi hyvin ruotsia koulua varten. Eli itse aion hankkia kaikkea mahdollista ruotsinkielisenä, jotta lapsi saa paljon altistusta ruotsinkielelle. Aion myös kyläillä miehen vanhemmilla ajan kanssa, jotta lapsi saa paljon altistusta ruotsinkielelle. Yhteinen kielemme miehen kanssa on ollut tähän mennessä suomi, mutta sitä täytyy vielä miettiä. Jotta parisuhde toimii on kielen oltava sellainen, että kumpikin ymmärtää toisiaan hyvin, siksi olemme puhuneet tähän mennessä suomea. Miehen vanhempienkin luona voisin rohkeammin puhua ruotsia, alussa oli helpompi tutustua suomenkiellellä. Eli aion olla itsekin rohkeampi ruotsin suhteen, tässä on siihen hyvä tilaisuus. Ainakin alussa se voisi olla miehen suvun kanssa ainoastaan ruotsia puhuminen, tosin joidenkin kanssa sitä on tehty jo tähänkin mennessä. Sitten olen pitkään jo miettinyt, että olisi kiva tavata muita suomenruotsalaisia perheitä, tällä tavalla ruotsinkieli korostuisi lisää. Eli varmaan jostakin löytyy tähän sopivia päiväkerhoja tms.
On tärkeää, että lapsi oppii kielen oikein. Olen tavannut suomenkielisiä vanhempia, jotka ovat väkisin yrittäneet tehdä lapsestaan kaksikielisen. Lapsi menee sekaisin, jos vanhempi vaihtaa jatkuvasti kieltä ja puhuu sitä esim. väärin ääntäen. Lisäksi lastentarhanopettaja varoitti, ettei lapsesta tule automaattisesti kaksikielistä, vaikka toinen vanhempi sitä olisi. Esim. jos mies on ruotsinkielinen, mutta paljon työmatkoilla, ei lapsi opi tarpeeksi hyvin ruotsia koulua varten. Eli itse aion hankkia kaikkea mahdollista ruotsinkielisenä, jotta lapsi saa paljon altistusta ruotsinkielelle. Aion myös kyläillä miehen vanhemmilla ajan kanssa, jotta lapsi saa paljon altistusta ruotsinkielelle. Yhteinen kielemme miehen kanssa on ollut tähän mennessä suomi, mutta sitä täytyy vielä miettiä. Jotta parisuhde toimii on kielen oltava sellainen, että kumpikin ymmärtää toisiaan hyvin, siksi olemme puhuneet tähän mennessä suomea. Miehen vanhempienkin luona voisin rohkeammin puhua ruotsia, alussa oli helpompi tutustua suomenkiellellä. Eli aion olla itsekin rohkeampi ruotsin suhteen, tässä on siihen hyvä tilaisuus. Ainakin alussa se voisi olla miehen suvun kanssa ainoastaan ruotsia puhuminen, tosin joidenkin kanssa sitä on tehty jo tähänkin mennessä. Sitten olen pitkään jo miettinyt, että olisi kiva tavata muita suomenruotsalaisia perheitä, tällä tavalla ruotsinkieli korostuisi lisää. Eli varmaan jostakin löytyy tähän sopivia päiväkerhoja tms.
Joo, neuvolassa tosiaan sanottiin et omat äidinkielet olisi parhaita, mutta tosiaan meidän tapauksessa se ei ole niin helppoa, koska mieheni ns äidinkieli on sellainen mitä hän osaa, mutta lopettanut sen enemmän käytön noin 12-vuotiaana.. Ja sen jälkeen oppinut nuita muita kieliä..
Neuvolatäti sano et näissä tapauksissa se on aina vähän vaikeaa, mutta johonkin on päädyttävä. Toisaalta mies vois puhua lapselle suomea koska se osaa sitä, mutta mun mielestä siinä menis hukkaan ns hänen historiansa.. Saa nähdä. Ehkä sit ku lapsi syntyy hän katsoo et mikä kieli sopii.. Hän saa itse sen päättää.
Neuvolatäti sano et näissä tapauksissa se on aina vähän vaikeaa, mutta johonkin on päädyttävä. Toisaalta mies vois puhua lapselle suomea koska se osaa sitä, mutta mun mielestä siinä menis hukkaan ns hänen historiansa.. Saa nähdä. Ehkä sit ku lapsi syntyy hän katsoo et mikä kieli sopii.. Hän saa itse sen päättää.
Susku.81, teillä tilanne on aivan eri, kirjoitin tuon viestini meidän tilanteesta. Teidän täytyy tehdä niin kuin itse parhaaksi näette, tuskin tuollaiseen tilanteeseen löytyy edes virallisia suosituksia. Mutta pääasia on olla johdonmukainen, mihin kieleen sitten päädyttekin :)