Puhetta isistä

Pookkana, itse siis kasvoin juuri kuvailemassasi ympäristössä, eli ainoastaan isäni puhuu minulle (kahdestaan kun olemme) ruotsia ja äitini sekä veljeni kanssa puhumme suomea. Myös yhdessä koko perheen kesken yhteinen kieli on suomi, eli opinkin pienenä ensin suomen paremmin, koska isä ei yhtä paljon ollut kotona ja naapurin lapset ja perheystävät myös suomenkielisiä. Tosin kun aloitin tarhan ja koulun ja sitä kautta sain uusia ruotsinkielisiä ystäviä (tai kaksikielisiä, yhteinen kieli siis kuitenkin ruotsi), alkoi ruotsinkielentaitoni vahvistumaan hyvin nopeasti. Harrastukset olivat myös suomeksi, jonka kautta löysin sitten täysin suomenkielisiä ystäviä.
Olen nyt myös useamman vuoden ollut töissä kaksikielisessä yrityksessä, eli molempia kieliä tulee töissäkin käytettyä. Älä siis huoli, ainakin omasta kokemuksesta juuri tuo on ollut minulle (ja veljelleni) erittäin hyvä tausta, koska molemmat puhumme sekä kirjoitamme sujuvasti niin ruotsia kuin suomeakin (itse asiassa tästä moni täysin suomenkielisistä sekä kaksikielisistä ystävistäni kertoo usein olevansa kateellinen, koska minulla on "niin helppoa" kun molemmat kielet ovat niin vahvoja) :grin
 
Meilläkin tämä kaksikielisyys hieman mietityttää. Mies on kotoisin Ghanasta ja äidinkielenään puhuu kieltä jota ei kyllä suomessa kuule ollenkaan. Englanti kuitenkin erinomaisesti hallussa. Itse tulen puhumaan lapselle suomea ja mies varmaan englantia, koska kolmen kielen opettelu voisi olla liian suuri haaste lapselle. Yhdessä kommunikoimme sitten luonnollisesti englanniksi:) :)tuleva isä odottaa kuitenkin esikoistamme innoissaan ja eiköhän nämä kielisolmutkin selviä aikanaan. Haluaisin vain englanninkin vahvaksi kieleksi, sillä suunnitelmissa ei ole jäädä Suomeen pysyvästi.
 
Kiitos vastauksista!:) Pitää siis vain laittaa tuo mies puhumaan sitä ruotsia. Hänelle on kuulemma kummatkin kielet yhtä lähellä sydäntä ja yhtä vahvoja. Toimisikohan sellainen järjestely, että mies puhuu vain ruotsia kotona, myös minulle ja minä vain suomea, myös miehelle? Että menisikö lapsen pienessä mielessä kielet ihan sekaisin? Ymmärrä ruotsia nimittäin ihan hyvin, mutta ääntämiesessä on puutteita, enkä halua sekoittaa lasta virheellisellä kieliopilla ja väärin lausutuilla sanoilla.
 
Ajattelin vielä kertoa yhdestä tapauksesta kieliin liittyen. Serkkuni puhuu lastensa kanssa ruotsia, isä on Angolasta ja puhuu portugalia. Keskenään vanhemmat puhuvat englantia ja pihalla lapset oppivat suomea. Eli neljää kieltä on jatkuvasti käytössä. Lapset ovat vielä aika pieniä, joten vaikea sanoa miten kielet kehittyvät, mutta vanhemman lapsen kolmivuotissynttäreillä hän ainakin puhui sujuvasti sekä ruotsia että portugalia ja tuli kysymään siskoni suomenkieliseltä mieheltä luontevasti "onks tää sun?" ja näytti yhtä kirjaa. Serkkuni on myöskin kertonut, että lapsi ymmärtää hyvin englantia. Hauskaa oli huomata, miten eri lailla lapsi käytti ruotsia ja portugalia; portugalia puhuessaan hän ilmehti ja käytti käsiään, kun taas ruotsia puhuessaan puhui paljon rauhallisemmin. :)
 
Pookkana: mieheni vanhemmat puhuivat mieheni lapsuudessa juuri tuolla tavalla ristiin, eli isä puhui aina kotona ruotsia, myös äidille, ja äiti vuorostaan aina suomea, myös isälle. Se tuntui heiltä luontevalta ja äiti halusi oppia paremmin ruotsia, mitä tämä järjestely auttoi. Mieheni ollessa jo melkein aikuinen äiti sitten alkoi puhua ruotsia isälle, koska halusi vielä parantaa ruotsiaan, mutta lapsilleen hän puhuu vieläkin suomea.
 
Tuo järjestely on tosiaan kiinni siitä miten hyvin ymmärtää ruotsia. Jos ymmärrys on todella hyvä, niin ettei parisuhde siitä kärsi, niin miksi ei. Meidänkin pitää päättää ennen lapsen syntymää miten toimimme keskenämme ja tuo vaihtoehto on ollut mielessä. Kaikista selkein, helpoin ja luultavasti meille se oikein olisi yksi yhteinen kieli ja silloin se olisi suomi kuten tähänkin mennessä. Ruotsia pääsee kuitenkin puhumaan miehen sukulaisten kanssa eli se olisi tarkoitus pitää kokonaan ruotsinkielisenä lapsen synnyttyä. Mielestäni tärkeintä on johdonmukaisuus lasten ollessa pieni, jotta tulee selkeä ero kumpaankin kieleen ja näin lapsi oppii kummankin kielen sujuvasti.
 
Kiitos, rondine ja muut.! Tästä saa paljon erilaisia näkökulmia asiaan. Tuskin tähän on ainoaa oikeaa tapaa, joka sopisi kaikille:) Saa siis nähdä mihin päädytään. Minulle oikeastaa käyvät kaikki vaihtoehdot, joissa lapsi oppii kummankin kielen ja kulttuurin ja pitää niitä kumpaakin yhtälailla omanaan. Varmaan on myös lapsesta kiinni, että onko kuinka lahjakaskielellisesti.

Peruskoulussaluokallani poika, jonka isä puhui hollantia ja äiti suomea. Keskenään vanhemmat puhuivat englantia. Poika osasi näitä kaikkia kieliä.
 
Kaikki tuntemani avioliitot, jotka on solmittu eri kansalaisuuksien välillä, ovat lopulta päättyneet eroon selvittämättömien asioiden takia. Siksi mietin itse tuota kielivalintaa tosi paljon, ettei vain tule väärinkäsityksiä yms. yhteisen kielen puutteen takia. Kiva kuulla, että jotkut ovat onnistuneet :)
 
Se on myös paljon lapsesta kiinni. Meidän esikoisen kohdalla pelkäsin juuri että kaksi kieltä hidastaa puheenkehitystä. Nooot! Poika alkoi puhua molempia kieliä yhtä aikaa 1-vuotiaana ja koskaan ei ole ollut mitään ääntämisvirheitäkään. Ystävieni lapset alkoivat puhua suomea ja siis vain yksi kieli perheessä, vasta paljon myöhemmin. Yksikin vasta kolmen vanhana kunnolla. No, tää meidän kuopus on nyt 1vuosi ja kolme kuukautta, eikä puhu vielä mitään. :-) ymmärtää sujuvasti ja kommunikoidaan muutoin muttei selkein sanoin. Vaikuttaa paljon vauvammalta kuin esikoinen saman ikäisenä kun kieli vielä puuttuu. :Heartred joku sanoi että kakkoset alkaa puhua hitaammin kun ei niille kokoajan vartavasten puhuta vaan ne on arjessa mukana. En tiedä. Meillä puhutaan ja luetaan, mutta nämä ovat vain niin erilaisia.
 
Meni niin kielihommiksi, että kertokaa lisää tulevista isistä :)
Täällä mies omien sanojensa mukaan on kiinnostunut vauvasta, mutta ei se kyllä mulle asti näy. Ei kysele oikein mitään, edes miten voin, ei mieti hankintoja tai tulevaa. Mua niin nyppii näissä hormonisolmuissani kun tuntuu, että joudun itse kantamaan vastuun näistäkin ja oikeesti kaipaisin tosi paljon tlc:tä just nyt.
Kaikki tapahtuu aina omasta aloitteestani esim kerron neuvolakuulumiset kysymättäkin ja ehdotan hankintoja, suunnittelen äitiyslomaa, säästän rahaa jne.
Herran selitys on, että on eka kertaa tässä tilanteessa, mistä hän voi tietää - no hei dude, samassa veneessä ollaan!
Jotenkin musta tuntuu kans, että mies voi kyllä käydä viihtymässä jne mutta kun en kerran ite pysty samaan, niin voinkin vaan viihtyä kotona. Ei shoppailut tai joululaulut kaverin kans oikein tyydytä omaa menojalkaa. Oon tässä pari kertaa sanonut että vois järjestää jotain kivaa yhteistä, että mäkin saisin välillä laittautua muuallekin kuin töihin ja kauppaan. Vaan kun ei mee jakeluun niin ei.
Sanoinko jo että ärsyttäääää! Puheyhteys on auki ja pääasiassa menee hyvin, mutta kun alkaa nyppimään, niin nyppii kans kunnolla!

Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Meillä ei isäntä oikee koskaa oo raskausaikana nii näyttänyt innnostustaan/kiinnostustaan mut luonteeltaan sellanen hiljaisempi ja rauhallisempi. Mut sitte loppu aikoina ku ihan selvästi liikkeet tuntuu ja näkyy niin innostuu monesti mahaa koskettelemaan. Mutta aina on ollu loistavana tukena synnytyksessä ja ku vauva on syntynyt nii hoitanut mielellään nii vauvaa ku äitiä jos tarve vaatii. Meille siis neljäs tulossa.. :)
 
Meillä ennen vauvan sukupuolen tietoa mies oli hyvin innokas katselemaan netistä kaiken maailman auto juttuja vauvalle :D Silloin mulla oli vahva tunne että poika tulossa.
noh rakenneultrassa kuitenki selvisi että prinsessa saadaan❤️ sen jälkeen mies mennyt vähän vaisummaiksi. johtuneen varmaan siitä ettei voi kattoa tytölle niitä "poikien juttuja"
paitsi kyllä se pinkin lasten kuppipenkin autoon löysi :D

Välillä kun fiilistelen pikkuisen potkuja sängyllä nii mies aina hoputtaa lähtemään/tekemään jotakin. Ja jos pyydän koskemaan masuun, jotta tuntisi myös ne liikkeet niin hän ei meinaa pysyä millään paikallaan.. välillä vähän ärsyttävää. mutta hän on muutenki sellainen ikiliikkuja :)

Kiitos hormoonien, tiuskin useimmin ja suutahdan pienistäkin asioista. Mies ei välillä meinaa oikeen ymmärtää että mistä sekin johtuneen.. Ja alkaa myös usein tiuskimaan mulle takasin.. ja eihän se ny oikeen mee :D
mutta muuten hän on ollu kyllä hyvänä tukena ja jos kiukuttaa niin se kyllä kuuntelee (ellei johdu kiukku hänestä):rolleyes:
 
Mulla oli mies suurena apuna alkuraskaudessa ja vieläkin aina kun tarvitsen. On tullut kaikkiin neuvoloihin, lääkärikäynteihin ja ultriin. Toki olen autoton, joten kyydin perässä olen kun neuvolaan tarvis lähteä, mutta on se ihanaa kun toinen innoissaan äänittää sydänääniä puhelimeen ja hymyileen onnellisena toistellen ''meille tulee vauva!'' Potkujakin tunnustelee innoissaan, vaikka pikkunen tuntuu ujostelevan ja potkivan vain silloin kun kukaan ei ole tunnustelemassa. Välillä tuntuu, että muut luulevat minun kuvittelevan ihan omiani...:/
Itse povailin poikaa meille, mutta ilmeisesti tyttö olisi tulossa. Olen ihan intona tytöstä ja mies vaan tokaisi ''noh, seuraava on sitten poika'' eikä vaikuttanut mitenkään pettyneeltä. Kun tiedustelin ajatuksia jos seuraavakin olisi tyttö, niin vastaus kuului ''no, sitten tehään niin monta että tulee poika!'' Että näin meillä!:D Yksi ilta hän tajusi, että meidän pikkuvauva-tyttömme tulee tuomaan jotain ''poikaystäviä'' kotiin. Mietti jo miten mukiloi kaikkia miehiä, jotka tekevät meidän pikku prinsessalle vähänkin pahaa:DD Saa nähdä minkälaisen käsittelyn ensimmäinen poikaystävä saa;D
Olen aina reagoinut voimakkaasti hormooneihin ja niin myös nyt. Saatan ensin nauraa onnesta (tai itkeä) ja sitten itkeä lohduttomuudesta ilman mitään kunnollista syytä. Onneksi miekkonen on todella hyvä lohduttamaan ja osaa suhtautua tarpeeksi keveästi huoliini. Välillä vedän kunnon kilareita, mutta yleensä ne loppuvat lyhyeen ja pyydän anteeksi. Mies on ihanan ymmärtäväinen ja yleensä emme saa mitään todellista riitaa aikaiseksi tai ainakin saamme aina asiat puhuttua. Mukava perusta saada vauva.
Hieman vaan huolettaa miehen työ. Hänen on aina kaikkia projekteja kesken ja tekee pitkää päivää. Vähän mietityttää miten rahallisesti pärjäämme, jos hän tekee vähemmän töitä tai miten lapsemme näkee isäänsä, jos mies tekee pitkää päivää tienaamassa:/ Mielummin haluan miehen rinnalleni ja isän lapsilleni kuin leveän elämän.
 
Krisunita: kyllähän miehesi aivan hyvin voi suunnitella autojuttuja vauvalle, vaikka sieltä tuleekin tyttö! :) Eihän sitä sukupuolesta tiedä ollenkaan mistä lapsi on kiinnostunut! Minua ja miestäni ei taas kiinnosta autot ja sellaiset tippaakaan, emmekä aio ostaa mitään sellaisia aluksi, jos lapsi ei niitä itse kaipaa (joka on siis poika).

Eräs tuttuni oli innoissaan odottaessaan tyttöä, koska odotti innolla prinsessaleikkejä ja -vaatteita, mutta tytär ei ole niistä tippaakaan kiinnostunut. Hoidin kerran kesätyönä kaksosia, joista poika halusi koko ajan leikkiä keittiöleikkejä ja tyttö pallolla. Joten sukupuolesta ei vielä voi ollenkaan tietää, mitä leikkejä tullaan leikkimään. :)

Pookkana: mietimme mieheni kanssa samaa, mutta päin vastoin, että sitten joskus poikamme tuo tyttöystäviä kylään. Sitten tajusimme, että ihan yhtä hyvin hän voi tuoda poikaystäviä, mistä sen tietää. :)
 
Niin eihän sitä koskaan tiedä että mistä masuasukit tulee pitämään :) Meillä kun toi autoilu on vaa aika arkipäivää niin oon sanonu miehelle että yhtä hyvin meijän tytöstä voi tulla samanlainen kuin äitinsäkkin. Eli kiinnostunut autoista :D
Noh sen näkee sitten muutamien vuosien päästä
:grin
 
rondine: Mietimme aivan samaa eikä se haittaa meitä. Enemmän mies stressailee, että tuleva seurustelukumppani on jotenkin epäkelpo ja kohtelee meidän ihanaa lastamme kaltoin. Iskällä tais jotkut alkukantaiset vaistot vaan herätä:D Itse katsoin vierestä, että jaaha. Ehkä tämä murhe ei ole se ensimmäinen, vaan ensin murehditaan vaipanvaihdoista, yöunista ja sellaisista vauvajutuista. Poika&tyttöystävät on sitten vasta vuosien päässä!

Tuo on kyllä totta, että se lapsi voi olla ihan erilainen kuin vanhempansa tai ihan mitä vaan. Oma äitini katsoo minua hieman ehkä säälien kun selitän mahtavia suunnitelmia ja tokaisee: ''suunnittele vaan mutta muista että vauvalla voi olla ihan omat suunnitelmat ja kaikki menee ihan toisin''
 
Itse olen aina ollut poikatyttö enkä siedä vaaleanpunaista hömpötystä. Prinsessa saa olla, mutta mieluummin sitten vaikka soturiprinsessa tms :wink Tietysti ostan tytölle vaaleanpunaista ja prinsessahiluja jos hän niitä haluaa, mutta vasta sitten kun hän itse pyytää :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top