Nyt kun ollaan jonkinaikaa oltu aikalailla korvikkeella, alan löytämään asian positiivisia puolia: En enää ressaa maidontulosta, omasta juomisesta, syömisestä, lepäämisestä jne, vaan imetän sen mikä tulee ja lisäksi pukataan sitten pulloa perään. Hyvästi inhat ressit kahvittelureissuista miespuolisilla kavereilla ja kauhuntunteet abcllä/isommassa kaupassa kun tajuat että pikkumiehellä on nälkä ja itse olet juuri saanut ruuan/kahvin nenän eteen ja et jaksa lähteä etsimään hoitohuonetta. Saan käyttää taas normaaleja rintaliivejä, pukea päälleni mitä itse tykkään ja juoda kahvia sekä polttaa tupakkia niin paljon kuin sielu (+maha ja keuhkot) sietää! Joojoo, paska kemikaalimutsi röökin puolesta, mutta kahvi on elämäni eliksiiri, saatoin juoda ennen raskautta kolme pannua päivässä :D Lisäksi, voin ruveta taas rääkkäämään itseäni syömättömyydellä ja hullulla liikkumisella!
Rakastan nimittäin sitä tunnetta, kun vatsa on aivan typötyhjä ja lihakset huutaa armoa, tiedän että kuulostaa lievästi hullulta
Ja vielä lisäksi! Tervetuloa takaisin ruokavaliooni valkosipuli, cyennepippuri, chili con carne ja muut ihanat herkut jotka olen jättänyt pois ihan vaan varmuuden varuiksi!
Ja se tunne, kun uskallat taas vouhottaa pöhlönä pyykkien, ruuanlaiton ja siivoamisen kanssa ilman pelkoa siitä, ettet saakkaan poikaa ruokittua jos et makaa perseelläsi sohvalla! En tiiä saisko olla näin tyytyväinen asiaan, mutta..... :D Ja soittelin vihreästä kakasta neuvolaan, sanoi vaan että seuraile muutama päivä tilannetta rupeaako väri muuttumaan takaisin tai poika kipuilemaan, jos huonolta näyttää niin kokeilkaa vaihtaa korviketta :)