Plussa vai ei?

Joo, voisin käydä verikokeessa ite niin ehkä saisin lähetteen neukasta ultraan jos hcg-arvot on kohonneet :) mielummin niin päin, koska toi ultra on aika tyyris. Tai sit vaan odottelen. Ei malttais.
 
Hei kaikki! Mun oli pakko rekisteröityä tänne, sillä tästä sivustosta on ollut paljon tukea kun olemme yrittäneet lasta viimeiset 1,5 vuotta. Haluaisinkin jakaa teille kokemukseni eri testeistä, sillä olen kokenut todella monta kemiallista raskautta ja testannut siis myös todella montaa plussaa ja haalistuvaa plussaa ja lopulta negaa. Mulla on myös 3v lapsi entuudestaan ja monta myöhäisempää keskenmenoa, joten tunnistan raskausoireet jne varsin hyvin.

Herkimmin alkaneen raskauden on osoittanut RFSU perustesti. Se antaa myös aina mulle viivanpaikan, kun en ole raskaana, mutta se alkaa muodostua vasta n. 20 min kohdalla. Silloin kun olen ollut raskaana, on viiva alkanut näkyä himmeänä jo 2-3 minuutin kohdalla. Se on selkeästi vaalean punainen, mutta tummenee sitten harmaaksi ja lopulta häviää. Eli tätä testiä ei kannata lukea 30 min jälkeen lainkaan, voit nähdä viivanpaikan tai kuivuneen plussan.

Eli jos saatte RFSU:lla vaaleanpunaisia viivoja, jotka alkaa muodostua 5 min kuluessa aloituksesta, niin kyseessä on raskaus. Jos se himmenee seuraavina päivinä tai häviää, niin kyseessä on kemiallinen. Harmaat 30 min kohdalla näkyvät viivat on sitten viivanpaikkoja.

Tsemppiä kaikille ja oikein paljon plussatuulia!
 
Muokattu viimeksi:
Hei, ilmeisesti ovis ollut myöhemmin eli tulkitsin testin väärin Nyt mahassa muljuaa. Tissit kipeytyneet ihan kunnolla, epäilen jotain nännitulehdusta jo, ja väsymys ja kaamea nälkä ja jano koko ajan. Eli ilmeisesti tulossa kuukautiset. Tästä lähtien luotan vain niihin niin sanottuihin leffaviivoihin.
Mitä oireita ollut oviksen jälkeen tms? Mulla jos ovis oli myöhemmin niin olen oireet kirjannut väärin mut koko kierto ollut yhtä suurta sekamelskaa. Eli kroppa nyt korjaa itseään keskenmenon jälkeen. Kuitenkin jos kierto venyy 40 päivään niin lääkäriin. Se on pisin joka ollut..
 
Hullu viivankuvittelijanainen tässä hei.:rolleyes: Jos oikein tihrustan, niin näen mun tämän aamuisessa (dpo9/kp23/28) roskistestissä jonkun haamujen haamun. Se on tuon kuvan keskimmäinen joka meni vähän rikkikin, kun yritin tuloksettomasti irrottaa sitä teippauksesta kuvaa varten. Roskishaamun bongattuani tein nuo kaksi alempaa parin tunnin pidätyksellä, mutta eihän niissä mitään näy. Ylempänä olevat ovat sitten taas eilisiä ja mielestäni niistäkin toisessa näkyy joku kuviteltu viiva.:hilarious:

https://aijaa.com/2mnHpR
 
Päivittelen tännekin vielä että meidän epävarma tilanne jatkuu ihanteellisesti :Heartred varhaisultrassa tänään löytyi syke ja vastaa 6+5 kokoista :Heartred eka plussa vaan tuli aikaisin näkyviin 3+2 tän perusteella :) mutta kaikki hyvin ja nyt vaan masua kasvattelee :)
 
Meillä kans eka plussa 3+2. Meillä varhaisultra vasta joulukuun 7.. ihana että teillä oli kaikki hyvin.
 
Kop31, ei kuulu eikä näy menkkoja:rolleyes:
Rupesin tässä nyt miettii et onko ovis aina yhtä monta päivää ennen menkkoja?
Kun laskeskelin noita mun kiertojani, niin olis mahdollista et mulla olis ollu ovis ehkä jopa kolme päivää myöhemmin tässä ku viime kierossa ja kun viimeksi oli 29 päivän kierto ni olisko nyt sitten 32 päivän?:bored:
 
Mun mielestä yleensä on se 14 pv ovulaatiosta kun menkat alkaa mutta voi olla lyhempikin ja varmaan vähän vaihdella eri kuukausinakin. Mulla suht sama ollu 12-14pv yleensä eli ei aina ihan päivälleen mutta ei toki ovulaation ajankohdastakaan voi ihan sata varma olla eli siinä voi vaikka 1-2 pvn heitto olla jolloin tuo luteaalivaihe oliskin aina sama?
 
Yleisesti sanotaan, että luteaalivaihe on eri ihmisilla eri pituinen, mutta yhdellä ihmisellä luteaalivaihe on koko elämän ajan sama. Jos kierron pituus vaihtelee, se johtuu siitä, että ovulaatio on myöhässä, mutta silloinkin luteaalivaihe on samanpituinen kuin aina ennenkin. Hormonihoidot voivat sotkea kierron kokonaan, joten hoitokiertoja ei lasketa.

Suurimmalla osalla luteaalivaihe on 14 päivää, ja siksi monessa paikassa sanotaan, että luteaalivaiheen pituus on aina 14 päivää, mutta se voi olla yhdellä ihmisellä 10 päivää ja toisella ihmisellä 18 päivää, ja heillä se on aina yhtä pitkä.
 
Viime kierrossa oli oviskivut vaan kp14 ja siitä 16 päivää ni alko menkat. No tässä kierrossa alko ovis kp15 ja loppu vasta kp17 illalla, et jos siitä laskis sen 16 päivää ni menkat tässä kierrossa alkais kp 33:rolleyes:
 
Kosmoskukka, me mennäänki lähes samoissa päivissä sun kans! Täällä kp24. Kierto on epäselvä, koska 23.10. sain keskenmenon (rv 7+6) eikä kierto ole välttämättä entisellään. Eilen tein myös uudelleen testin, kun etova olo sen ku jatkuu. Sama haamun esi-isä ku aiemminki. Odotellaan siis vielä mihin suuntaan mennään... Noissa sun kuvissa en valitettavasti nähnyt mitään, mutta se hailakka haamu voikin olla vaikeasti nähtävä kuvista... Mutta kiva kun joku piinailee suht samoissa päivissä.
 
Kiva, että löytyi piinailuseuraa:joyful: Ja pahoittelut keskenmenosta. Minäkin tässä ekaa kiertoa kuumeilen kmn jälkeen. Eka kierto ehkäistiin.
En yhtään ihmettele, ettei siitä mun kuvasta erotu mitään. Onhan se todella haalea ja minäkin näen sen siinä kuvassa varmaan sitten vain koska olen nähnyt livenä.
Huomenna on jo päivä uusi (testailemisiin).:dance011
 
Pahoittelut myös sinulle Kosmoskukka, keskenmenosta. :Heartpink Monettako pientä teillä kuumeillaan? Meillä toiveissa olis nelonen, isommat jo kouluikäisiä. Ja testailemisiin... :happy093
 
Täällä luteaali oli alussa vain 10päivää. Puolessa vuodessa pidentynyt 13päivään. Ja siis tämä on varmaa tietoa. Eli kai ihmisestä kiinni ja jotkut asiat voivat vaikuttaa luteaalivaiheen pituuteen.
 
Mulla kans niistä isoista, lamaannuttvista ovulaatiokivuista aina 12-14pv alkaa menkat eli ei kiveen hakaten aina sama aika. Toki pitäis ihan ultrata varmaan että vois tarkasti sanoa onko munasolu irronnut juuri silloin.

Aatelkaa kun jaksaisi aina odottaa sinne menkkojen alkuun ennen kun testaa raskautta. Säästyis kauheena rahaa ja tulos ois selkee. Mä aloitin jo silloin dpo 8 ja monta testiä mennyt. Tänään dpo 14 ja testi näyttää tältä.
ImageUploadedByVau Foorumi1542347173.346741.jpg
 
Täällä kp32 ja ei näy menkkoja vieläkään, vaikka olin ihan varma kun heräsin että olis alkanu ku oli sellane tunne:bored:
Viimeksi tehty testi kp30 nega. Tänään kai pitäs hakee vielä testi jossei niitä menkkoja näy. Eilen oli ihan ihmeellistä kipua ihan tuolla alhaalla mahassa, luulin jo että on virtsatietulehdus kun pissallakäyminenki vihlo, mut loppu onneksi illalla. Ja sit o ollu myös toi alapää jotenki ärtyny, vähän niinku hiiva yrittäs puskee päälle:nailbiting: Et jossei niitä menkkoja näy täl viikolka ni maanantaina täytyy varmaan käydä lääkärissä.
 
Kop31, ei kuulu eikä näy menkkoja:rolleyes:
Rupesin tässä nyt miettii et onko ovis aina yhtä monta päivää ennen menkkoja?
Kun laskeskelin noita mun kiertojani, niin olis mahdollista et mulla olis ollu ovis ehkä jopa kolme päivää myöhemmin tässä ku viime kierossa ja kun viimeksi oli 29 päivän kierto ni olisko nyt sitten 32 päivän?:bored:
Mä lasken 13-14 päivää oviksesta mun menkat, viimeksi aika tarkalleen 13 päivää tuli täyteen. Eli en laske kp päiviä vaan siitä että milloin ovis oli. Jos tuntee oman luteaalivaiheen niin se on aika tarkkaa kyllä ollut mulla! Muuten mun kierto voi olla 25-34 päivää. Nyt on kp joku (tarkistaa kalenterista) 11 ja ei ole oikein ollut oireita oviksesta. Viimeiset 2 kiertoa ovat olleet about 31-32 päivää, joten sen perusteella ovis tulee kp 17-18. eli ensi viikon to-pe :) sopivasti reissun aikana. En ole testaillut ovistesteilläkään, koska no lannistuin viimeksi niin paljon. Eikä se stressi nyt auta mulla. Flunssaa ollut tällä viikolla myös joten ovis voi olla ihan milloin tahansa jos se menee sekaisin. Yleensä kai siirtyy eteenpäin? En muista...
Ja siihen ettei menkkoja näy vielä niin kannattaa ehkä se viikko odottaa. Voihan se olla että kierto on vain sekaisin. Mullakin oli kp 35 vasta menkkojen tuloa kesällä, ja nega testejä kokoajan. Se oli mulle about 1 viikko myöhässä.
 
Takaisin
Top