Pillitysketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mikka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
juu no ainoo mitä mä voin tehä on neuloa vaatteita pikkuselle valmiiks et on ees jotai ja tarvittaes omist vaatteist teen sit pikkuselle vaatteita jos näyttää ettei niitä näy ajoissa, käytän aina luovaa ongelmanratkasua asioihin. mun mies on herkkä rääkymää ei muussa mielessä koko liiton aikana oon ainoastaa kerran saanu kukkia, jos mä yritän puhua sille mua vaivaavasta asiasta tai kertoa miksi on paha mieli ni se vaa tokasee mitä hän muka voi tehä. se on vastaus kaikkeen. ja aina jos on rääkyny mulle jopa ilman syytäki ni lakasee asian maton alle ja luulee että mä oon tehny samoin ja oisin ku naantalin aurinko sille.
 
Gatusa, tuo kuullostaa pelottavan paljon mun äidin ja sen entisen miehen avioliitolta. Mies on siis kotoisin Afrikasta, heillä on yksi yhteinen lapsi. Nykyään tilanne on se että tää mies ei oo poikaansa nähny kolmeen vuoteen. Sillonkin ohimennen nopeesti kaupassa ja ennen sitä tais mennä 2 vuotta ilman yhteydenottoa. Kun oltiin siskon kanssa 12 ja 13 niin mies haukku meitä huoriksi koska meillä oli hameet päällä eikä pitkiä housuja kesällä ja se meni jopa siihen että äitini piti mun veljeä sylissä suojellakseen itteensä ettei mies kävisi käsiksi. (tiesi siis että mies ei kuitenkaan omalle pojallensa mitään tekisi) En voi muuta sanoa kuin että onneksi heidän liitto loppu aikoja sitten.
Enkä nytten siis tarkota että sun mies käyttäytyisi samalla tavalla mutta toivon ettei tuo enteile samaa. Alko juurikin meinaan siitä että meidän äiti ei osannu siivota, osannu rukoilla, osannu laittaa ruokaa silleen kun hänen äiti tai hän itse jne.. siinä oli aika paljon kestämistä meillä kaikilla. Nytte toivon todellakin etten loukkaa tällä kommentilla. Ajattelin vaan kertoa oman näkemyksen ja kokemuksen.
 
ninjakirppu ei haittaa. :)
me käytii eilen illalla keskustelu pihalla ja sain hänet ymmärtämään asiat mun kannalta ja lasten eli esikon ja tulevan vauvan. esikko vaan on niin itsepäinen että sanoo välillä vastaan ja on mahollisest lisäks mustasukkanen kaikest mahollisest tällä hetkellä ni on aika rankkaa kieltämättä. ei mun mies sentää tuollai ol ja eilen ku tuli myöhään kotiin töistä ni esikko totes et äippä laitto cous cousia ja kastiketta ruuaksi ni kyllä se kiitteli ja oli et on hyvän makusta jne. tänää oli hempeä rauhallinen aamu alhamdulillah. autoinpa vespan korjaamisessakin häntä ja päästii myöhää vasta nukkumaan, se keskustelu teki kyllä hyvää ja sainpaha nukuttua pitkästä aikaa yöllä. :)
 
Täällä saatiin vihdoin hommattua uusi tilavampi perheauto. Vanha auto joka minulla ollut yli 10 vuotta menee romutettavaksi. Vanhan uskollisen palvelijan kohtalo rupesi surettamaan ja kamala pillitys siitä :D
 
Mä olen ihan ihmeissäni tällä kertaa, kun ei mua niin juuri itketäkään. Esikoista odottaessa itkin koko ajan ja joka asiasta, ja vielä monta kuukautta synnytyksen jälkeenkin. Nyt on siis ainakin toistaiseksi ollut kovin tasaista, selvisin jopa meidän vihkipäivästä lähes kuivin silmin! =D

Mutta hauska tätä on käydä lukemassa, kun kuitenkin voi niin samaistua noihin hassuihin asioihin jotka nyt juuri sillä hetkellä tuntuu melkein maailmanlopulle!
 
Kääk! Meilläkin vaihtuu lauantaina auto. Mitenhän mä pystyn luopumaan tuosta vanhasta??!
Yhyyyyyy...


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Meillä on ihan jäääärkyttävän iso ja älyttömän mukava sohva. Me etitään kuitenki isompaa kämppää ja tää ei ikipäivänäkää mahdu mihinkää muualle, varsinkaan kun tuntuu että kaikissa kolmioissa on pienempi olkkari kun meillä nytten. (iso kaksio, likemmäs 60neliöö) Minua itkettää jo valmiiksi kun pistettiin tämä sohva myyntiin ja huomenna joudutaan tästä luopumaan. En ole ikinä omistanu tai edes istunu näin mukavassa sohvassa. Nyyh.
 
Muutettiin viikonloppuna uuteen omaan kotiin. Siinä sitten yksi teen säilytys purnukan kansi tippui lattiaan ja meni rikki, purskahdin itkuun.

Ei onneksi minulla ollut paljon tällaisia itkuiluja tai tunne aaltoilua.
 
Oltiin eilen miehen lapsuudenystävän häissä Helsingissä. Häät tietenkin jo itsessään itketti ja juhlatilaisuudessakin tuli tippa linssiin useamman kerran. Sitten oli ihan upea bändi, joka soitti niin ihania biisejä, joten nekin itketti... No mutta sit keskiyöllä piti lähteä jatkoille morsiusparin hotellille. Olin tietenkin kuskina, koska olin ainoana selvinpäin meidän seurueesta. Olin tosi väsynyt, kun aamulla oltiin herätty jo ennen kuutta. Vielä ensin vein yhden vanhemman pariskunnan heidän hotellilleen ja tietenkin piti koukata jostain Turun moottoritien kautta, vaikka navigaattori olikin mukana (se kun ei kerro mitä kaistaa pitää ajaa ja oon ihan ummikko Helsingin suhteen). Nooh se oli vielä pikku juttu, koska sitten sinne jatkopaikalle suunnistaminen olikin "hieman" kinkkistä. Ukkokultani oli aikalailla humalassa ja olin luottanut, että hän kyllä tuntee Helsingin niin hyvin, ettei haittaa jos navigaattori ei ole ihan ajan tasalla. Pian kuitenkin huomasin olevani ihan Helsingin keskustassa ajamassa pitkin raitiovaunukaistaa ja sen pirun hotellin piti olla Espoossa!!!! Jukopliuta, että olin aika hiileenä! Siellä oli jonkinverran populaa ja ihmiset käveli suoraan auton edestä tien yli välittämättä liikennevaloista ja mua alko ihan tosissaan pelottaa, että ajan jonkun päälle kohta tai jäädään raitiovaunun alle tai jotain... Siis ihan oikea paniikki iski. Onneksi mies oli sen verran järjissään, ettei ite hermostunu, vaan ohjasi mut rauhallisesti pois keskustasta. Ilmeisesti niitä samannimisiä hotelleja oli useampia, eikä meidän navigaattori tunnistanu sitä uudempaa hotellia, johon meidän piti mennä. Lopulta mä luovutin ja ajoin suoraan meidän hotellille, jonne olis pitäny mennäkin ihan suoraan, kun en olis millään jaksanu lähteä enää mihinkään jatkoille muutenkaan. Siellä sit päästin hanat auki ja vollotin niin kauan ku itkua tuli. Mies oli onneksi tosi ymmärtäväinen ja lohdutteli parhaansa mukaan, mikä tietenkin vaan pahensi mun vollotustani. Aamulla sille seikkailulle pystyi jo melkein nauramaankin, mutta olipahan viimeinen kerta, kun minä ajelen Helsingin keskustassa... Ainakin siihen saakka, kun saadaan sellainen navigaattori, joka osaa asiansa.
 
Mä aloin tänään töissä itkeä, kun huomasin et oltiin ukon kanssa jouduttu tulevalla, työpaikan järjestämällä huvireissulla eri matkaryhmiin. Onneks saatiin vaihdettua ja päästään sittenkin yhdessä matkalle. :)

Nyt vaan peukut pystyyn, et pysyy olo hyvänä ja matkustaminen onnistuu vielä kuukauden päästä. Jännittää kyl.
 
tänään kaupassa täpötäydessä hississä mun 6v tyttö jutteli isoveikalleen "miten isi voi olla 17 vuotta ku äitiki on jo 42..siis aika vanha jo ja isi on vielki ihan nuori" voi niitä vihasia mulkaisuja ja suut auki möllöttäviä ihmisiä,olisivat nähneet ittensä miten tyhmiltä näyttivät mulkoillessaan mua ja lapsia...ja siinä samassa alotin kova äänisen vollotuksen...ihana päivä...

ja siis ikäähän on jo se 29v molemmilla...:grin
 
Kyllä itketti eilen siinä "Vain elämää" ohjelmassa monikin laulu, mutta varsinkin se "Kovemmat kädet", jonka Paula Vesala oli kirjoittanut lapsensa menettäneestä äidistä... Itketti vielä tänä aamunakin, kun se tuli radiosta.
 
Täällä itkenyt muutaman päivän nyt ihan vaan kun on noin fyysisesti kuin henkisestikin ihan loppu.

Ja eilen itkin lenkillä kun mun vanhin koira tuntuu vaan niin ymmärtävän kun mulla on paha olo. Käytös silloin niin hellyyttävää ja erilaista. ♥
 
Meinasin jo sanoa että tää raskaus on menny hyvin ku ei pahemmin oo itkettäny mut... En sitte osannu enää tilata ees miehelle pitsaa oikein nii purskahdin itkuun kotona ku totuus selvis en tietenkään paljastanu miks tilaus meni mönkään... Siks ku en osannu lukee
 
ei sitä koskaan tiedä milloin ne tunteet yllättää :) ite itkin yks pv junassa kun mulla oli järkyttävä nälkä ja mies oli ostanut mulle matkaevääksi pinaattipiirakan ja ei ollu haarukkaa, siitä se itku sit alko ja loppua ei tullu ennen kun mies juoksi takaisin ja toi mulle haarukan :D just ja just ehti takaisin junaan :D:D
 
Eh.. Kotimatkalla töistä kiirehdin metroon. Edessä kulkeva mies hyppäsi metroon sisälle ja pysähtyi tasan siihen oven kynnykselle niin, että itse törmäsin hänen selkäänsä ja metron ovi mun käteen. Tässä kohtaa mies jatkoi matkaansa istumapaikalle ja itse jäin nyyhkimään oven viereen kivusta ja vitutuksesta. Ilman raskautta olisin varmaan vain pyöritellyt päätäni ja sadatellut mutta nyt itkin valtoimenaan kotiin asti. :(

Kauppareissu jäi väliin, mutta ehtiihän tuon myöhemminkin... Onneksi osui käteen eikä vatsaan se ovi. Muutenkin kyllä itkettää, kun ihmiset tunkee eikä anna tilaa vaikka näkevät, että oon raskaana. Suututtaa semmoinen tapojen puute.
 
Olipa todella törkeä ja ajattelematon mies! Ihan pistää vihaksi tuollaiset etuilijat. Onneksi täällä "maalla" on ihmisillä sentään jotain tapoja ja bussissakin oikein tarjoavat istumapaikkoja raskaana oleville. Yksi mies meinasi kantaa mun kauppakassitkin, mutta onneksi oli oma mies mukana, joka ne lopulta kantoi. Kai karjaisit jotain herkullista sille mulkvistille?
 
En mä oikein ole semmonen karjujatyyppi. Olis kyllä pitänyt. :P

Mä muuten itken nykyään ihan päivittäin. Jos en isoja suruja niin sitten pienempiä. Muutenkin oon tosi herkillä koko ajan. Ihan kuin olisi joku baby blues jo nyt, vaikka kaveri on vielä visusti yksiössään. Voihan se olla tämä syksykin, mikä alakuloa ja itkuisuutta aiheuttaa. Onneks miehellä riittää kärsivällisyyttä lohdutella ja piristää.
 
Kyllä usein riittää aika pieni syy pillitykseen, mutta yhtenä iltana keskustelin mieheni kanssa siitä jos hän joutuisi synnytyksen tai sektion aikana valitsemaan kumpi meistä jää henkiin, minä vai vauva... Eihän sitä koskaan tiedä. Mies sanoi ensin valitsevansa minut, mutta sain luultavasti puhuttua hänet ympäri, kun tarpeeksi perustelin. Lapsellahan on koko elämä vielä edessään ja uusia naisia löytää aina, mutta lapsia ei välttämättä koskaan enää saakaan. Toivottavasti ei sellaisen päätöksen eteen joudu kukaan, mutta onhan sellaistakin joskus ihan hyvä miettiä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top