Mä niin tiedän sen tunteen, kun menee kesken. Ja sitten kun se tapahtuu vielä toisen kerran... Ei siis itellä oo menny kesken, lähinnä pohdin muiden tunteita.
Mulla on kaks keskenmenoa ja ekasta kerkesin käydä ultrassakin, jossa näkyi pienen sydän. Se olikin sitten keskeytynyt keskenmeno. Sen takia viikon päästä oleva ultra on mulle vähän sellanen, että toivoo, että siellä sellainen näkyy, mutta kuinka kauan se sitten näkyy. Oon toisaalta todella innoissaan, mutta silti pelottaa ihan hitosti.
Niin juu, soitin tänään neuvolaan, kun piti olla eilen yhdet verikokeet, mut en pystynyt menemään. Täti alkoi siellä sitten puhumaan, että otetaan sitten ens viikon torstaille toisten kokeiden jälkeen myös neuvolalääkäri. Mä olin ihan ihmeissäni, että mahtaako se nyt puhua väärälle ihmiselle. Sanoinkin sille siitä ja hän sit selitti jotain, että kun heinäkuun puolivälissä alkaa meidän tk:ssa sulku kuukaudeks, niin kerkee sitä ennen käymään. Viime viikolla vaan oli puhetta, että soitan viikon päästä, että miten ultrassa kävi ja katotaan jatkoa paremmin. No, puhelun jälkeen mä tajusin, että mikä sillä oli luultavasti mielessä. Hän sanoi puhelimessa, että siellä voidaan sitten puhua noista mielialoista... Tein viimeks jonkinlaisen masennustestin tms. Oon tehnyt sellasia aikasemmin, mutta tää oli hieman erilainen. Ehkä just sen takia, että oli neuvolassa. Hyvähän se on, että tässä vaiheessa jo otetaan kantaa, että jos jotain pahempaakin tulee, mutta olis nyt suoraan sanonut puhelimessa.