Huomenta, naiset ihanaiset! [:)]
hh83: Kiitokset tsempistä! Eilen yritin aloitella opiskeluja, mutta voi perskules kun netissä vaan harhauduin koko ajan tänne ja myös noihin lapsettomuus/vauvakuumeblogeihin. En yhtään saanut keskityttyä siihen, mihin ois pitänyt... Myös minä olen miettinyt lasten nimiä. Milla olis minustakin ihana, mutta mies ei oikein lämpene. Höh. Mona ja Olivia ovat olleet pitkään suosikkejani myös, varsinkiin Olivia. Harmi vaan, kun se on nykyisin niin yleinen. Myös Helmi on viime aikoina alkanut tuntua sopivalta, kun kyllä meidän pikkuinen olisi oikea Helmi meille. Minä taas en ole poikien nimiä juurikaan miettinyt, minusta pojille on jotenkin vaikea keksiä nimeä...
Tiisa: Voi pahus sitä tätiä, mutta tosiaan, jos jotain positiivista etsii, niin onpahan edes säännölliset kierrot. Jaksuja sinne!
MK81: Sulle kauuuuheesti malttia ja jaksamista odotteluun! Pääasia, että tutkimuksiin ja hoitoihin nyt pääset(te) ja asiaa viedään sillä tavalla eteenpäin. [:)]
Angervo: Jooh, tänään taas yritän soittaa, puhelinaika ois klo 11:30-12:30. Veikkaan kyllä, ettei sinne vieläkään pääse. Meillä siis tilanne, että tk:n gyne jäämässä eläkkeelle ja siksi ei ole otettu nyt aikoja, mutta kuulemma syyskuun alusta pitäis taas alkaa antamaan kun saadaan uusi gyne. Jokos sait tulokset?
Ameli: Pahoittelut tädistä! [:@] Kuulostaa niiiin tutulta. Itsellänikin on viime aikoina mieleen hiipinyt ajatuksia siitä, että jospa minusta ei edes ole äidiksi, kun näyttää olevan näin hankalaa. Jospa luonto yrittää viestiä jotain? Mieheni tosin tokaisi tuohon, että jos se noin menisi, niin ei narkkareilla ja alkoholisteilla ja muilla oikeesti äidiksi kyenemättömillä olisi siinä tapauksessa lapsia. Se tuntuukin tajuttoman pahalta, että moni sellainen saa lapsen ja jopa useita lapsia, joka ei sitten heistä osaa tai jaksa tai halua huolehtia. Ja sitten meille, jotka niin kovasti lasta kaipaisimme ja varmasti rakastaisimme, se tuntuu olevan niin vaikeaa... Tiedän, että kuulostan katkeralta enkä haluaisi myöntää olevani sitä. Mutta kai se on pikkuhiljaa myönnettävä, vaikka se minua hävettääkin. Katkeruus on nimittäin tunne, josta olen aina ennen ajatellut, että siihen en halua koskaan "syyllistyä".
Noniin, menipäs minun jutut nyt kurjiksi, toivottavasti en masentanut teitä kaikkia. Mutta kun nämä ovat asioita, jotka pyörivät päässä joka päivä. Nyt oviksen jälkimainingeissa kuitenkin jälleen taas on se toivonkipinä, että entä jos sittenkin tämä olisi nyt SE kierto. No, ensi viikollahan se on kai sitten nähtävissä. Kamalasti on ollut nyt kyllä ilmaa mahassa, semmoinen pallotunne tuolla alamahalla. Mutta siitä ei voi päätellä yhtään mitään, kun minulla noita mahaongelmia on välillä muutenkin. Ja olen syönyt parina päivänä liikaa synttärikakkua.