Palautetta ja ideoita!

Foorumi tökkii ihan jatkuvasti?
Selaillessa saattaa yhtäkkiä bugata eikä reagoi enää. Joskus auttaa kun siirtyy toiselle välilehdelle ja palaa sitten takaisin. Yleensä se on sitten sillä välin avannut itsekseen jonkun mainoksen auki x5.

Ainakin aikaisemmin oli sellaista ongelmaa että myös ihan viestiä kirjoittaessa saattoi
alkaa sakata niin että teksti ei tule kenttään näkyviin. En ole varma tapahtuuko tätä vielä nyt viimeisimmän päivityksen jälkeen.
Kiitos tiedosta! Onko muilla ollut tätä samaa?

Toivoisin hymiöihin myös joitakin suru- ja itkunaamoja, esim.

:loudlycrying: :yuck: :mad: :dead: :angry2

Vai onko nykyään vain positiivinen keskustelu sallittu? Hieman rajoittaa tunneilmaisua tämä yltiöpositiivinen emojivalikoima. Tähän raskausaikaan kun mahtuu paljon muutakin kuin pelkkää ruusuilla tanssimista...

Ja siis kaikkein eniten toivoisin niitä liikkuvia emojeja takaisin. Ne on ihan parhaita.
Emojivalikoimaa päivitetään vielä, palaute surunaamojen puutteesta on lähtenyt jo IT-tukeen.:Writing Hand:
 
Kännykällä käytän foorumia eikä töki yhtään.

Surunaama löytyy valikoimista (:loudlycrying:), mutta olen samaa mieltä hymiöistä, vanhat olivat ihania ja suru/vihanaamoja saisi olla enemmän. Aha, nyt huomasin että myös nämä ovat tulleet: :crying-face::disappointed-face::sad-face::side_tear:
 
Kiitos tiedosta! Onko muilla ollut tätä samaa?

Käytän foorumia puhelimella ja mulla on ollut tätä samaa. Sitä on kyllä ollut ihan siitä asti, kun olen foorumille tullut, enkä ole huomannut päivityksen erityisesti vaikuttavan siihen.
 
Hei mites nää jättiläishymiöt :Face Throwing A Kiss::Face With Stuck Out Tongue  And Closed Eyes::Face With Stuck Out Tongue And Winking Eye::Smiling Face With Open Mouth:Smiling Face With Open Mouth And Closed Eyes::Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat::Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:

Meni melkein aamukahvit väärään kurkkuun, kun omaan vanhaan viestiin olikin hymiön koko kasvanut yön aikana :Face With Tears Of Joy:
 
Tästä lähti palaute eteenpäin! Hymiöitä työstetään, prosessi vielä kesken. :)
 
Kaipaan " informatiivinen" ja "samaa mieltä " reaktioita. Etenkin "samaa mieltä" -nappia. Hiiteen toi negatiivinen en tykkää -nappi, sitä ei korrektissa some-käyttäytymisessä kukaan käytä, sympatia tai samaa mieltä on parempi.
 
Kiitos palautteesta. Otamme kaikki palautteet huomioon, mutta kaikkia toiveita ei voi valitettavasti toteuttaa. Mielestämme "en tykkää" napilla on paikkansa. Emme halua rajoittaa liiaksi mielipiteen ilmaisua. Ilkeilyä emme tietenkään hyväksy, mutta sillä voi ilmaista ettei ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Toisinaan sillä ilmaistaan myös, jos ei pidä asiasta, josta viestissä kerrotaan. Esim. rikollisesta toiminnasta tai vaikka hintojen kallistumisesta.
 
Eipä sitä kukaan koskaan käytä. Paitsi nyt näemmä Perimeter , trololo :D
 
Tuleeko muilla tuota ärsyttävää Polarn O. Pyretin mainosta ihan kokoajan kaikkiin keskusteluketjuihin? Saa olla alvariinsa painamassa ruksia ja sekoittaa ketjun…
 
No olisko pitänyt ihan kommentoida, että en tykkää ajatuksesta? En tykkää -nappi on äärimmäisen tarpeellinen olemassa, vaikka sille ei yleisesti paljon käyttöä olisikaan. Toki yleensä ihmiset ärtyvät enemmän, kun vastakkaiset mielipiteet tullaan sanomaan kuin pelkästä napin painamisesta.
 
Useammin sitä "samaa mieltä" nappia kaipaa. Jos nappien määrä on rajoitettu niin pitäisi karsia ennemmin tilaston perusteella.

Ja tietenkin pitäisi olla myös nappi "moon oikias, soot vääräs ja noon aivan mettäs" vaikkei sitä kovin usein tarttiskaa. :Smiling Face With Sunglasses:
 
Kiitos palautteesta. Otamme kaikki palautteet huomioon, mutta kaikkia toiveita ei voi valitettavasti toteuttaa. Mielestämme "en tykkää" napilla on paikkansa. Emme halua rajoittaa liiaksi mielipiteen ilmaisua. Ilkeilyä emme tietenkään hyväksy, mutta sillä voi ilmaista ettei ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Toisinaan sillä ilmaistaan myös, jos ei pidä asiasta, josta viestissä kerrotaan. Esim. rikollisesta toiminnasta tai vaikka hintojen kallistumisesta.
Ja tähän sopis vaikka painike "tyhmää" eli se laatikko jota jengi paineli lähinnä vahingossa :D
 
Tuleeko muilla tuota ärsyttävää Polarn O. Pyretin mainosta ihan kokoajan kaikkiin keskusteluketjuihin? Saa olla alvariinsa painamassa ruksia ja sekoittaa ketjun…

Sen pitäisi tulla vain kerran päivässä/käyttäjä. Tuleeko muilla useammin? Selvitän asiaa.
 
Useammin sitä "samaa mieltä" nappia kaipaa. Jos nappien määrä on rajoitettu niin pitäisi karsia ennemmin tilaston perusteella.

Ja tietenkin pitäisi olla myös nappi "moon oikias, soot vääräs ja noon aivan mettäs" vaikkei sitä kovin usein tarttiskaa. :Smiling Face With Sunglasses:

Ihan kaikille ajatuksille ei ole mielekästä olla nappia, joten olemme valinneet napit joilla voi ilmaista erilaisia tunteita/mielipiteitä eikä useampaa samantapaista vivahde-eroilla. Tässäkin ketjussa voisi vaikka tykätä Leijonaemon viestistä, jos mainos tulee jatkuvasti, mutta ei halua kirjoittaa viestiä.
 
Tuleeko muilla tuota ärsyttävää Polarn O. Pyretin mainosta ihan kokoajan kaikkiin keskusteluketjuihin? Saa olla alvariinsa painamassa ruksia ja sekoittaa ketjun…

Valitettavasti mainostajan puolelta ei hirveästi ole tehtävissä, kun vain 1-2 käyttäjää ilmoittaa ongelmasta. Vikaa on vaikea toistaa ja löytää. Kannattaa tarkistaa omat asetukset, ettei esim. evästeet ole estetty. Jos evästeet on estetty/rajoitettu, selain ei muista että mainos on jo näytetty. Ei edes tarvitse olla kokonaan estetty, jos on sitä ajatellen kriittisen sivun evästeet estetty.
 
Mistäköhän nämä evästeet saa tarkistettua? Muutama päivä oli raihallisempaa mainostuksen suhteen, mutta nyt saa olla kokoajan painamassa mainosta ruksista pois, kun niitä tulee aamusta iltaan.
 
Kehitysehdotus:
uusi osio henkilökohtaisille "päiväkirjoille".
Oon käynyt aikaisemmin foorumilla jossa jokainen halutessaan sai kirjoittaa oman osion jonne päivitteli hieman päiväkirjamaisesti omia tuntemuksiaan ja prosessin etenemisestä. Itse tykkäsin siitä kun ei tarvinnu nimenomaan kaivaa puolta foorumia, että sai selvyyden jonkun henkilön alkutilanteesta. Minusta se voisi olla täälläkin kiva, sen ei tarvitsisi olla nimenomaan yhteen osa-alueeseen sidottua palstatilaa, vaan sinne voisi kukakin kirjailla omia juttujaan (ja muut käydä kommentoimassa) ihan niistä ekoista vauvahaaveista alkaen, niin pitkälle kuin kirjoitusintoa riittää. :) En tiedä kuinka hyvin ajatuksesta nyt sai kiinni, mutta itsellä on tullut useampaan kertaan mieleen joitain viestejä lukiessa, että nää päiväkirjapalstatkin vois olla niin kiva lisäys tänne. :)
 
Tämä on sen verran laite- ja selainkohtaista, että on valitettavasti mahdoton neuvoa yksityiskohtaisesti. Ainakan omalla puhelimellani löytyy selaimen asetuksista, jotka löytää kun valitsee ylhäältä kolme palloa.

Kehitysehdotus:
uusi osio henkilökohtaisille "päiväkirjoille".
Oon käynyt aikaisemmin foorumilla jossa jokainen halutessaan sai kirjoittaa oman osion jonne päivitteli hieman päiväkirjamaisesti omia tuntemuksiaan ja prosessin etenemisestä. Itse tykkäsin siitä kun ei tarvinnu nimenomaan kaivaa puolta foorumia, että sai selvyyden jonkun henkilön alkutilanteesta. Minusta se voisi olla täälläkin kiva, sen ei tarvitsisi olla nimenomaan yhteen osa-alueeseen sidottua palstatilaa, vaan sinne voisi kukakin kirjailla omia juttujaan (ja muut käydä kommentoimassa) ihan niistä ekoista vauvahaaveista alkaen, niin pitkälle kuin kirjoitusintoa riittää. :) En tiedä kuinka hyvin ajatuksesta nyt sai kiinni, mutta itsellä on tullut useampaan kertaan mieleen joitain viestejä lukiessa, että nää päiväkirjapalstatkin vois olla niin kiva lisäys tänne. :)

Kiitos ehdotuksesta. :smiling-eyes: Otamme mietintään, miten tällainen olisi paras toteuttaa ja todennäköisesti jonkinlainen päiväkirjaosio toteutetaan.
 
Kehitysidea: voisi olla kätevää, jos tuossa käyttäjänimen alla voisi olla noiden muiden rensselien lisäksi joku omavalintainen tekstikenttä, jossa voisi lyhyesti kuvata oman tilanteensa :) esim. Ikä, montako lasta on, onko yritys päällä vai ei, milloin yritys alkoi jne.

Idean lähteenä on redditin keskustelualueet, jossa jokaiselle alueelle voi lisätä itselleen tälläisen labelin, joka kertoo juuri kyseiselle alueelle relevantit tiedot. Voisi siis täälläkin olla hyödyllistä, jos esimerkiksi salaisella puolella olisi mahdollista laittaa tietoja, jotka eivät näy kuin viesteissä, jotka laitetaan salaiselle puolelle. Erikseen voisi olla sit myös "julkinen" kenttä.

Palstalla on paljon enemmän ja vähemmän aktiivisia keskustelijoita, ja vaikka henkilö olisi alunperin kertonut omaa taustaansa jossain, on sen löytäminen jälkikäteen usein hankalaa. Olisi usein tosi kätevää, jos viestin yhteydessä käyttäjänimen alta näkisi lyhyesti "tärkeimmät" tiedot kyseisen henkilön tilanteesta, jotta vastaus olisi mahdollisimman hyvin pohjustettu. :)
 
Takaisin
Top