Pakastealkion siirto (PAS)

Soitin tänään klinikalle tuosta vuodosta. Hoitaja sanoi juuri kuten tekin, ettei kuulosta kovin runsaalta vuodolta ja usein se kuuluu alkuraskauteen. Menen kuitenkin huomenna käymään lääkärin vastaanotolla, niin katsotaan näyttääkö siltä miltä tässä vaiheessa pitäisi.

Tosi hyvä että pääset nopeasti lääkäriin :)
 
Kävin tänään lauantaisen vuotelun takia näytillä. Alue, josta vuoto oli tullut oli onneksi muualla päin kohdussa ja näytti siltä, että se on loppunut, eikä vuotoa olekaan tullut enää sen yhden päivän jälkeen. Tässä vaiheessa kaikki näytti normaalilta. Viikot oli lääkärin mukaan 5+4 (itse olin laskenut 5+3), joten kunnolla näkyi vasta sikiöpussi ja ruskuaispussi. Lääkäri oli onneksi melko luottavainen, että asiat on todennäköisesti kehittymässä oikeaan suuntaan. Ensi viikon pe meillä on sitten varsinainen varhaisultra ja lääkärin mukaan viikot olisi 7+0, joten sykkeen pitäisi näkyä.
 
Tosi kiva kuulla :) Nyt vaan otat rauhassa ja nautit :Heartred
 
Kävin tänään lauantaisen vuotelun takia näytillä. Alue, josta vuoto oli tullut oli onneksi muualla päin kohdussa ja näytti siltä, että se on loppunut, eikä vuotoa olekaan tullut enää sen yhden päivän jälkeen. Tässä vaiheessa kaikki näytti normaalilta. Viikot oli lääkärin mukaan 5+4 (itse olin laskenut 5+3), joten kunnolla näkyi vasta sikiöpussi ja ruskuaispussi. Lääkäri oli onneksi melko luottavainen, että asiat on todennäköisesti kehittymässä oikeaan suuntaan. Ensi viikon pe meillä on sitten varsinainen varhaisultra ja lääkärin mukaan viikot olisi 7+0, joten sykkeen pitäisi näkyä.

Mahtava juttu :Heartpink
 
Noniin hyvä juttu:smiley-angelic003
 
Mulla oli sama homma aiemmin. Kävin ultrassa vähän liian aikaisin, eikä sykettä näkynyt. Mutta kaikki olikin lopulta kunnossa. Se jännityksen määrä oli jotain hirveetä :smiley-ashamed004
 
Hei vaan! Uutena täällä kirjoittelen!
Olen lukenut koko ketjun alusta lähtien nyt parin viikon sisällä, niin tiedossa on suurin piirtein mikä meno täällä on
Meille on tulossa nyt maanantaina pas luonnolliseen kiertoon ja jännittää ihan hirveästi!
Taustalla siis 19 syntynyt poika toisen ivf:n tuoresiirrolla ja tästä jäi kolme alkiota pakkaseen ja nyt siis yritetään pikkusisarusta. Koin tosi kovaa pelkoa lapsettomuudesta ennen tuota aiempaa raskautta sekä myös koko raskausajank, niinpä ei olllut odotus mitään herkkua. Nyt yritän olla positiivisella mielellä, enkä antaa peloille valtaa. Itseasiassa tuntuu jotenkin paremmalta, kun nyt suunnittelukäynnilläbja kontrollissa tilanne oli limakalvon paksuuden sekä rakkuloiden kannalta ihan toista kuin ennen tätä raskautta. Myös oviksen tikutin ensimmäistä kertaa tänään aamulla.
 
Moi kaikki,
En ole pitkään aikaan kirjoitellut kun alkoi puoli vuotta sitten tuntumaan että ei tästä hommasta tuu mitään. Nyt kuitenkin vähän valoa tunnelissa. Viime viikon keskiviikkona oli neljäs PAS lääkkeelliseen kiertoon, 5 pv blastokysta. Malttamattomana olen aina alkanut testaamaan aikaisin. Tällä kertaa alkoi jo 4 pv siirron jälkeen näkyä haamuja. Tänään ja eilen ihan selkeät plussat. Toisessa PASissa meillä oli kemiallinen niin en kuitenkaan uskalla vielä iloita. Onni paukkuu rinnassa mutta ahdistus on niin suuri että ei uskalla kun jatkaa normi elämää ja odottaa.

Olen myös lukenut niin monta tarinaa missä ollut keskenmeno 1 kolmanneksella. Yllättävän yleistä. Pelottaa ihan sikana ja mietin että missä vaiheessa uskaltaa oikeasti päästää pelosta irti ja vaan nauttia?

Oispa jo keskiviikko ja virallinen testipäivä
 
Varovaiset onnittelut :happy:

Mä plussasin uuden vuoden päivänä, ja onhan tämä ollut aikamoista vuoristorataa :shy: mä kanssa lasken päiviä keskiviikkoon, sillon meillä on varhaisultra ja toivon että pahin pelko hellittää. Toki sitten saa jännitellä turvallisille viikolle pääsyä. Tsemppiä piinailuun!
 
Moi kaikki,
En ole pitkään aikaan kirjoitellut kun alkoi puoli vuotta sitten tuntumaan että ei tästä hommasta tuu mitään. Nyt kuitenkin vähän valoa tunnelissa. Viime viikon keskiviikkona oli neljäs PAS lääkkeelliseen kiertoon, 5 pv blastokysta. Malttamattomana olen aina alkanut testaamaan aikaisin. Tällä kertaa alkoi jo 4 pv siirron jälkeen näkyä haamuja. Tänään ja eilen ihan selkeät plussat. Toisessa PASissa meillä oli kemiallinen niin en kuitenkaan uskalla vielä iloita. Onni paukkuu rinnassa mutta ahdistus on niin suuri että ei uskalla kun jatkaa normi elämää ja odottaa.

Olen myös lukenut niin monta tarinaa missä ollut keskenmeno 1 kolmanneksella. Yllättävän yleistä. Pelottaa ihan sikana ja mietin että missä vaiheessa uskaltaa oikeasti päästää pelosta irti ja vaan nauttia?

Oispa jo keskiviikko ja virallinen testipäivä

Mulla on kohta 18 viikkoa läjässä ja pelko ei ole väistynyt mihinkään. Huomenna neuvola ja taas pelkään, että ollaanko siellä elossa. Rakenneultraan vielä lähes kolme viikkoa, jossa myös koko homma voi romahtaa. Lasketun ajan ryhmässä on tullut keskenmenoja myös toisella kolmanneksella, mikä entisestään lisännyt pelkoa. Itse olen jo hyväksynyt sen, etten pitkään lapsettomuudesta kärsineenä pääse koskaan siihen vaaleanpunaiseen raskauskuplaan.
 
Hei vaan! Uutena täällä kirjoittelen!
Olen lukenut koko ketjun alusta lähtien nyt parin viikon sisällä, niin tiedossa on suurin piirtein mikä meno täällä on
Meille on tulossa nyt maanantaina pas luonnolliseen kiertoon ja jännittää ihan hirveästi!
Taustalla siis 19 syntynyt poika toisen ivf:n tuoresiirrolla ja tästä jäi kolme alkiota pakkaseen ja nyt siis yritetään pikkusisarusta. Koin tosi kovaa pelkoa lapsettomuudesta ennen tuota aiempaa raskautta sekä myös koko raskausajank, niinpä ei olllut odotus mitään herkkua. Nyt yritän olla positiivisella mielellä, enkä antaa peloille valtaa. Itseasiassa tuntuu jotenkin paremmalta, kun nyt suunnittelukäynnilläbja kontrollissa tilanne oli limakalvon paksuuden sekä rakkuloiden kannalta ihan toista kuin ennen tätä raskautta. Myös oviksen tikutin ensimmäistä kertaa tänään aamulla.

Miten meni siirto?
 
Heippa, aattelin täältä kysäistä jos jollakin kokemusta. Eli mulla on nyt kp9, zumenonia syönyt kp1 lähtien kun tarkoitus olisi pas tehdä lääkkeelliseen kiertoon. Nyt on pari päivää tuntunut ovismaista "painetta" munasarjan kohdalla ja myös valkovuotoa tullut reilusti. Onkohan normaalia:shy: huomenna mulla on kyllä ultra, missä asia varmaan selviää mutta ajattelin kysyä teiltä eka
 
Mulla sama vaihe menossa, mutta maanantaina ultra, ja kaiken moista juilimista on ollut, ja kiimaliman tuotanto kyllä tapissa ihan omia aikojaan pakko pitää suojaa tai housut on märkinä. Vähän on kanssa mietityttäny tuon eritteen kanssa että onko okei, mutta olen ajatelluut, että voi olla normaaliakin kun hormonilääke on kuitenki kyseessä, ja kun ovulaatiolima näihin aikoihin kuitenkin kuuluu asiaan.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla sama setti menosa, mutta ma ultra, ja kaiken moista juilimista on ollu, ja kiima liman tuotanto kyllä tapisa ihan omia aikojaan pakko pittää suojaa tai housut on märkinä. Vähän on kans mietityttäny tuon eritteen kans et onko okei, mut oon aatellu et voi olla normaaliaki ku hormoni lääke kuitenki kyseessä, ja ku ovislima näihin aikoihin kuitenkin kuuluu asiaan....

Hyvä tietää etten oo ainut! Aattelin kans et se lääke vaikuttaa kohdun limakalvoon niin siks varmaan housut märkänä, tai emmätiiä:grin
 
Heipp! Olen kärsinyt migreenistä vuosia ja kun kohtaus tulee on päivä aikalailla sitten siinä, että en pysty liikkumaan ja lopulta yrjöän. Tätä voi kestää monta päivää ja viimeksi alkionsiirron jälkeen minulla tuli kohtaus ja lääkäri torui, etten olisi saanut ottaa panadolia kipuun. Nyt on kohtaus taas meneillään, ja olen paniikissa koska tiedän, että on pakko mennä päivystykseen jossen saa tätä kotikonstein ohi ja siellä he kuitenkin tyrkkäävät kipulääkettä
 
Ootko kokeillu buranaa ja panadolia yhtäaikaa ottaa, mulla ne toimii
 
Heipp! Olen kärsinyt migreenistä vuosia ja kun kohtaus tulee on päivä aikalailla sitten siinä, että en pysty liikkumaan ja lopulta yrjöän. Tätä voi kestää monta päivää ja viimeksi alkionsiirron jälkeen minulla tuli kohtaus ja lääkäri torui, etten olisi saanut ottaa panadolia kipuun. Nyt on kohtaus taas meneillään, ja olen paniikissa koska tiedän, että on pakko mennä päivystykseen jossen saa tätä kotikonstein ohi ja siellä he kuitenkin tyrkkäävät kipulääkettä

Miksei sitä panadolia saisi ottaa, kun sitähän saa syödä koko raskausajan. Harmi vaan, että on niin surkea just kipuun. Itselläni ainakin toimii paljon paremmin burana tai sitten miranax, joka jostain syystä auttaa viheliäiseen migreenityyppiseen päänsärkyyn parhaiten. Nyt kun pitää pärjätä panadolilla, kärsin juilivasta päänsärystä neljä päivää putkeen, kun panadol auttoi niin heikosti.
 
En tiedä. Puhuttiin tästä migreenistä ja sanoi että siirron jälkeen nimenomaan pitäisi välttää särkylääkkeitä myös panadolia, että päänsäryn takia sitten vaikka saikkua. Oli hassua kun minäkin olen luullut että panadol on ok ja viimeksi kun soitin migreenissä terveyskeskukseen niin sanoivat, että pitää ottaa panadol. En sitten tiedä taidan varmaan ottaa, en kestä tätä kipua.
 
Takaisin
Top