Painonpudotusryhmä

Päädyin nyt sit ostaan tollasen vähän kalliimman, mut huomasin että Clasulta sai siitä -20% jos osti vähintään kolme tuotetta. Otin sit lisäksi tilaukseen pari tosi edullista eväsrasiaa kun meillä on ne vähän vähissä, niin sain vaa’an suht hyvään hintaan. Toimitusta lupailivat jo huomiseksi
 
6,2 kiloa matkaa ekaan tavoitteeseen, eli ekan raskauden lähtöpainoon. Taas oli tippunut siis 🥳

En tiiä mikä imetyshormoonijuttu tää on, mutta tosi moni asia maistuu herkästi pilaantuneelle (vaikkei muilla aisteilla nää niissä mitään vikaa 🤨). Tänään jäi aamupalaleivän syönti kesken, kun tomaatti alkoi maistua mädältä ja sen jälkeen koko leipä yökötti. Onneks on luottoruokana proteiinivanukkaita jääkaapissa, sellaisen söin aamupalaksi sitten sen leivän puolikkaan lisäksi 😅
 
Nyt on uusi hieno vaaka! Kyllä tää varmaan aika tarkka on ton kehonkoostumuksen kanssa, tai ettei heitä ihan kun pari prosenttiyksikköä max. Maaliskuussa kävin kehonkoostumusmittauksessa ja rasvaprosentti oli silloin 44,6%, nyt vaaka antoi 38,6%. Tässä välissä melkein -5kg. Toki tärkeintä että näkee mihin suuntaan trendi menee.
 
Tänään uusi alin, 81,4kg.

Tää uus vaaka on kyllä kiva! Pienetkin muutokset näkyy, vanha vaaka ois varmaan itsepintaisesti näyttänyt samaa painoa 5 päivää ja sit jossain kohtaa ois tippunut.
Kuulostaa tutulta tuon vaa-an kanssa! Mun vaaka on kans yli 10 v ja sillä on kolme tyyliä pohtia, mikä on päivän paino. Joskus se jaksaa miettiä kauan, arpoo satoja grammoja ja päätyy johonkin. Toisinaan se menee ihan suoraan edellisen päivän painoon, ikään kuin muistaa sen ja päättää, että tämä se kuitenkin on. Tätä saattaa olla monta päivää putkeen. Sit se saattaa alkaa väläyttää alempaa painoa ensin mutta mennä kuitenkin sit sen kautta edelliseen painoon. Kun tarpeeksi monta päivää se on väläytellyt alempaa painoa (kuinka monta päivää se nyt kulloinkin haluaa minua kiusata) niin sitten se päättää, että no nyt olet oikeasti saanut tämän painon pois. (Toimii myös toiseen suuntaan, eli jos on tulossa painoa lisää, niin se saattaa ensin väläyttää sitä, ikään kuin varoituksena). On siinäkin vaa-alla sielunelämä. 😄

Omaa asiaa: matkan jälkeen yllättäen paino on lähtenyt suht helposti alaspäin. Jopa tuntuu hieman syylliseltä, kun ei ole enempää vaikeuksia. 🤔 kuntoilu on onnistunut suht hyvin. Toisaalta olen niin huonossa kunnossa, että mustikan poimiminenkin tuntuu kuntoilulta. 😄 no suunta ylöspäin siinä. 👍

Minkälaista kotijumppaa te teette? Miten onnistuttu kotona lisäämään lihasmassaa? Minä olen ennen käynyt salilla ja kotona vain crasstrainerilla/sauvakävelyä/venyttelyä. Nyt ei ole salimahdollisuutta ja pitäisi pystyä lihasmassan kasvattamiseen kotikonstein. 😊
 
Kuulostaa ihan tolta mun vanhalta vaa’alta! Todella harvoin näki 100g muutoksia. Nyt tuntuu siis tosi kivalta, kun painon vaihtelun näkee selvemmin. Toki se voi myös ottaa pattiin jos se nousee välillä vähän, mutta väitän, että motivoi enemmän kun joka päivä vaikka laskee -100g kun että viikon junnaa samassa ja sit tippuu puol kiloa.
 
Kuulostaa tutulta tuon vaa-an kanssa! Mun vaaka on kans yli 10 v ja sillä on kolme tyyliä pohtia, mikä on päivän paino. Joskus se jaksaa miettiä kauan, arpoo satoja grammoja ja päätyy johonkin. Toisinaan se menee ihan suoraan edellisen päivän painoon, ikään kuin muistaa sen ja päättää, että tämä se kuitenkin on. Tätä saattaa olla monta päivää putkeen. Sit se saattaa alkaa väläyttää alempaa painoa ensin mutta mennä kuitenkin sit sen kautta edelliseen painoon. Kun tarpeeksi monta päivää se on väläytellyt alempaa painoa (kuinka monta päivää se nyt kulloinkin haluaa minua kiusata) niin sitten se päättää, että no nyt olet oikeasti saanut tämän painon pois. (Toimii myös toiseen suuntaan, eli jos on tulossa painoa lisää, niin se saattaa ensin väläyttää sitä, ikään kuin varoituksena). On siinäkin vaa-alla sielunelämä. 😄

Omaa asiaa: matkan jälkeen yllättäen paino on lähtenyt suht helposti alaspäin. Jopa tuntuu hieman syylliseltä, kun ei ole enempää vaikeuksia. 🤔 kuntoilu on onnistunut suht hyvin. Toisaalta olen niin huonossa kunnossa, että mustikan poimiminenkin tuntuu kuntoilulta. 😄 no suunta ylöspäin siinä. 👍

Minkälaista kotijumppaa te teette? Miten onnistuttu kotona lisäämään lihasmassaa? Minä olen ennen käynyt salilla ja kotona vain crasstrainerilla/sauvakävelyä/venyttelyä. Nyt ei ole salimahdollisuutta ja pitäisi pystyä lihasmassan kasvattamiseen kotikonstein. 😊
Oman kehon painolla, kuminauhoilla, käsipainoilla ja kahvakuulilla olen pärjännyt hyvin. Itse en viitsi enää salikortista maksaa, kun kaikki isoilla painoilla leikkiminen on kielletty.

Miulla on painavin kahvakuula 20kg ja se on riittänyt oikein hyvin. Jos ei mitenkään tavoitteellisesti pyri kasvattamaan massaa/voimaa niin pienemmätkin painot riittävät. Tärkeintä on, että lihas väsyy, jolloin kasvua alkaa tapahtua.
 
Nyt oon taas kipeenä, kun viikon käynyt salilla… Keväällä kävi sama juttu, kun aloitin salin, oli useampi flunssa peräkkäin ihan lyhyillä aikaväleillä. Voiko salillakäynti jotenkin heikentää vastustuskykyä vai mitä ihmettä? Onko tää vaan sattumaa? Kyllä ärsyttää! 😭

Kalorit nostin n. viikko sitten +2000 tasolle (vaihdellut 2000-2300 välillä), paino nyt pysynyt jokseenkin samana, tänään 70,4kg. Reisistä lähtenyt kumminkin sentti eli jotain tapahtuu.
 
Oiskohan flunssien syy salin ilman flunssapöpöt, jotka etenkin hyvin happea suunkautta ottaessa pääsevät suoraan henkitorveen ja keuhkoihin.
Tsemppiä!
 
Ehkä, mutta miksi nää iskee aina kun tauon jälkeen palaan salille? Mutta ehkä se on vaan sattumaa. Tosi lannistavaa kun motivaatiota löytyy, mutta heti joku flunssa vetää sängynpohjalle, ja ei pääse taas liikkeelle ollenkaan. 😪
 
@Olive kiinnostaa tuo vaaka! Mullakin nyt vaaka joka näyttää samaa, jos ei ole yli puolen kilon muutosta edelliseen. Siksi aina ensin käyn vaa’alla jotain painavaa sylissä ja sitten vasta normaalisti 😄
Aiotko käydä uudestaan InBody-mittauksessa jossain kohtaa? Kiinnostaisi kuulla miten lähelle tuo vaaka näyttää verrattuna InBody-mittauksen tuloksiin. Jos todella näyttää oikein, niin kuulostaisi kyllä ostamisen arvoiselta 🤔
 
@Misa mulla olis joku muistikuva että salitreenin aloitusvaiheessa keho on alttiimpi saamaan pikkunuhia yms 🤔 teoria liittyi jotenkin siihen että aloittaessa se treeni on kropalle taas vierasta ja siten "stressiä", mikä alentaa hetkellisesti vastustuskykyä. Siihen varmaan yhdistettynä sit salilla leijuvat pöpöt?

@VäriSointu mä oon tykännyt kotona tehdä kahvakuulaa. Mulla on vaan yks 7,5 kilon kuula, mutta oon kokenut sen sopivan monipuolisena moneen liikkeeseen. Saa koko kehon käytyä kyllä läpi. Jumppakuminauhat löytyy myös, saa niilläkin tehtyä pari mukavaa liikettä. On meillä myös kotipunttis autotallissa (tanko, painot, ja kyykky-/penkkitelineet) mut sen pariin pääsyä vielä odottelen. Mun täytyis varata fyssari ennen kuin uskallan aloittaa taas, ettei oma hyvä fiilis johda harhaan tekemään liian painavilla raudoilla, ja aiheuta sit jotain tuhoa sektioarpeen.

Hauskoja nuo teidän tarinat vaakojen sielunelämästä 😂 Meidän vaaka on vasta joku viitisen vuotta vanha, mutta saanut osakseen taaperon klonksuttelua nyt vuoden (tykkäis leikkiä sillä kun on niiiiiin hienot valot ne numerot, ja aina sit välillä hyppää siihen liian reunalle ja koko vaaka rämähtää kallistuessaan), ja sekin välillä arpoo. Nyt tällä viikolla mulla paino seilasi edestakas. Joka toinen päivä nousi 600 g ja seuraavana laski takaisin, mutta tänään vihdoin sain seuraavan uuden alimman, 95,8 💪🏼 Vitsit että odotan sitä ekaa tavoitetta, 90 kilon saavuttamista. Ei enää kaukana. Sit saa asettaa uuden tavoitteen. Oon yllättynyt, että tällä kertaa homma etenee hiilareiden syönnistä ja imetyksestä huolimatta, mutta kai tää viime kertaan verrattuna helpompi vauva-arki vain mahdollistaa keholle pudotuksen.
 
@Olive kiinnostaa tuo vaaka! Mullakin nyt vaaka joka näyttää samaa, jos ei ole yli puolen kilon muutosta edelliseen. Siksi aina ensin käyn vaa’alla jotain painavaa sylissä ja sitten vasta normaalisti 😄
Aiotko käydä uudestaan InBody-mittauksessa jossain kohtaa? Kiinnostaisi kuulla miten lähelle tuo vaaka näyttää verrattuna InBody-mittauksen tuloksiin. Jos todella näyttää oikein, niin kuulostaisi kyllä ostamisen arvoiselta 🤔
Pitääkin kokeilla tuota vaa-allakäyntitekniikkaa. 👍
 
Ehkä, mutta miksi nää iskee aina kun tauon jälkeen palaan salille? Mutta ehkä se on vaan sattumaa. Tosi lannistavaa kun motivaatiota löytyy, mutta heti joku flunssa vetää sängynpohjalle, ja ei pääse taas liikkeelle ollenkaan. 😪
[/QUO
Elimistö tottuu salilla suht säännöllisesti ssiellö käydessä sen peruspöpökantaan... Ja sun salia tauottaessa siellä ennättää jo osa pöpöistä vaihtumaan.
Teen työkseni teknistä isännöintiä ja voin vain todeta että aika monella salillakin iv-arvot on koko kiinteistön energiatehokkuutta haettaessa säädetty minimiin suhteessa kävijämääriin, valitettavasti.
 
@Olive kiinnostaa tuo vaaka! Mullakin nyt vaaka joka näyttää samaa, jos ei ole yli puolen kilon muutosta edelliseen. Siksi aina ensin käyn vaa’alla jotain painavaa sylissä ja sitten vasta normaalisti 😄
Aiotko käydä uudestaan InBody-mittauksessa jossain kohtaa? Kiinnostaisi kuulla miten lähelle tuo vaaka näyttää verrattuna InBody-mittauksen tuloksiin. Jos todella näyttää oikein, niin kuulostaisi kyllä ostamisen arvoiselta 🤔

Aion kyllä käydä uudemman kerran, varmaan sitten kun paino on lähempänä 70kg. Mielenkiintoista kyllä nähdä sitten miten linjassa on tuon vaa’an kanssa.

Ostin tämän vaa’an: https://www.clasohlson.com/fi/Withi...DGu5ztBUGb4ev0KUz-YLdZkhm0fD238IaAk7KEALw_wcB
 
Varmaankin tuosta kyse @litranmitta ! Koska vaikka salilla on varmasti paljon pöpöjä, niin oon kyllä tässä lapsen kanssa myös käynyt paljon pöpöisissä paikoissa, mutta flunssa vaan iskee aina tosiaan salitreenin aloituksen jälkeen. 🤔

@Olive vitsit miten hienon näköinenkin! Nyt pitää pohdiskella rauhassa, pärjäiliskö sitä tolla vanhalla kumminkin… Mutta onhan toi hieno!

Eilen oli ruokahalu flunssan takia ihan tiessään, tänään paino 69,9kg 😅 Ei ole tarkoitus enää tässä kohtaa pudotella alaspäin, ja kyllähän se tuosta taas nousee, kun taas ruoka alkaa maistua joltain… Mutta kutosella alkava paino oli kyllä kiva nähdä, ja on mun pituiselle (168 cm) ihan sopivakin, että ei onneksi missään liian alhaisissa lukemissa olla 😄

FF:n painokäyrälläkin tavoite vihdoin saavutettu!

IMG_1135.jpeg
 
Muokattu viimeksi:

View attachment 136049

Mulla kans välillä tulee tuo sali”flunssa” kun on aloittanut tauon jälkeen.

Ja siis joo tää on kyllä tosi hieno vaaka, sinne voi myös määrittää lapsen profiilin ja lisäsin myös mun puolison ja vaaka tunnistaa sovellukseen syötetyn ”lähtö”painon perusteella kuka on kyseessä, toki profiilia voi vaa’alla ollessa myös vaihtaa jos on samanoloinen henkilö ja antaa vahingossa väärän profiilin. Clasulla oli -20% ale kun osti kolme tuotetta, ostin kaks tosi halpaa eväsrasiaa ja tuli ilmaiset postit niin oli vähän edullisempi ☺️ tyyrishän tuo, mutta ajattelin että ehkä kerran 15 vuoteen voi ostaa vähän paremman vaa’an ja tulee mukavasti veronpalautuksiakin
 
Lueskelin vähän bulk/cut-jaksoista (ei taida olla oikein mitään suomenkielistä sanaa näille?) ja nyt on vähän epävarma olo. Kaikkialla sanotaan, että jos rasvaprosentti on yli 25-28 niin ensin kannattaa keskittyä rasvan karistamiseen. Ja vasta, kun rasvaprosentti on alempi, ottaa bulkkikausi. Koska lihaskasvun myötä kertyy myös lisää rasvaa. Mulla se rasvaprosentti oli mittauksessa 36, joten selkeästi painon (ja nimenomaan rasvan) pudotus olisi suositeltavampaa.

Laskin että jos pudottaisin nyt 5 kiloa ja se kaikki lähtisi rasvasta, olisi rasvaprosentti sitten 31. Jotta pääsisin 28%, pitäisi lähteä vielä 8kg rasvaa 🥲 Painaisin 62kg enkä rehellisesti jaksa tai halua laihduttaa niin alas. Ja siinä on sekin että aina laihtuessa lähtee myös lihasta, eli ei tuokaan riittäisi 😅

Laitan tähän Tanita-mittauksen tuloksia minkä pohjalta tein näitä laskelmia.

IMG_1163.jpeg

Täytyy kysyä kaverilta, joka tietää näistä paljon. Ehkä jopa pitää miettiä PT:tä tai jotain online-valmentajaa… 🤔
 
95 tasan 🥳 Voisko sanoa että välitavoitteen väliaskel saavutettu 😂 Jos vuosi sitten mun tavoite oli ensin päästä alle sataan, (synnäriltä kotiutumisen jälkeen se olikin se) ja nyt seuraava välitavoite on esikoisraskauden lähtöpaino 90 kiloa. Sen jälkeen uudeksi laitettava varmaan taas seuraava kymppi 🤔 Vitsit, näkisköhän sitä vielä joskus normibmi:nkin kaiken jälkeen 😁

Eilen huomasin että yks imetys-t-paita oli jäänyt lörpöksi. Vielä sellainen missä rintojen yli menee kaistaleet ristiin, eli liian löysästä paidasta vilkkuu ylävatsaa jos ei kiristy päälle oikein. Meni siis paita vaihtoon ennen lenkille lähtöä 😅 Täytyy kohta oikeasti ostaa niitä uusia imetyskelvollisia paitoja eikä vain suunnitella 🙈
 
Onnittelut, @litranmitta !! 🥳🤩 Tavoitteiden saavuttaminen tuntuu kyllä niin mahtavalta! 😊

Päädyin nyt siihen itse, että jatkan hidasta painonpudotusta vielä hetken, kun tuo rasvaprosentti on niin korkea. Käyn salilla kolmesti viikossa (taas heti kun tervehdyn) ja koitan sillä minimoida lihasmassan katoamisen samalla kun syön hieman alle kulutuksen. Ja alan selvitellä PT/online-valmentajavaihtoehtoja. Niin pääsee miettimään jonkun ammattilaisen kanssa toimintasuunnitelmaa pidemmällä tähtäimellä 😊

Tässä on sekin, että jos tulisin lähiaikoina raskaaksi, niin silloin painonpudotus ei oikeastaan enää onnistu. Mutta lihasta voisi silloinkin kasvattaa ainakin jossain määrin. En kyllä kovin isoa painoarvoa nyt anna raskausmahdollisuudelle, kun tässä on vuosi yritetty ja hoitoihin taas mennään, eli varmaan vielä kestää sen osalta.
 
Takaisin
Top