Mulla on paino pudonnut n. 2 kiloa siitä mitä se oli ennen raskautta. Pahoinvointihan mulla oli lievää eli en oksentanut kuin kerran tai kaks päivässä ja kesti vain pari-kolme viikkoa. Lievää, kun vertaan edelliseen... hrrr.
En kuitenkaan pystynyt syömään mitään, ällötti toki mutta stressi mm. erosta vei ruokahalun totaalisesti.
Pahoinvoinnin loputtua (vajaa kk sitten) olen syönyt normaalisti, mutta nykyään olen pieniruokainen, enkä syö minkäänvaltakunnan herkkuja.
BMI on nyt jotain 28 luokkaa ollut ennen raskautta (10 kiloa ylipainon puolella), joten rasvaa saakin sulaa pois, ja yritän tässä päästä nyt enemmän liikkeelle, vähintään työtä tekemällä, jotta lähtisi sitä tarpeetonta pois vähän enemmänkin.
Laihiksella en kuitenkaan ole, mut mulla on aika masentava ruokavalio; sokeriton, laktoositon, gluteeniton ja fodmapin mukaan. Vois kuvitella, ettei sillä ruokavaliolla olisi tullut lihottua, mutta se tapahtuikin vuosia sitten, ennen diagnoosia ja ruokavalioita, kun vetelin vaan roskaruokaa ja siideriä sohvalla maaten, sen minkä vatsakivuiltani pystyin. Karseeta.
Rv 15+0 ja kesäkuntoon 2017! Tänä kesänä ei onneks tarttekaan vetää vattaa sisään