Nyt oli pojan viiden viikon mittaisen varahoitojakson viimeinen viikko. Kolme ekaa viikkoa siis "normaalissa" varahoitopaikassa ryhmiksessä, mistä keskimmäisen viikon kipeänä. Sitten oli joululomareissu ja tämä viikko eri päiväkodissa. Poika tykkäsi olla sielläkin kovasti, mutta nyt sitten tänään iltapäivällä nousi taas kuume. Onneksi ensi viikolla pääsee taas tuttuun hoitopaikkaan ja sen myötä toivottavasti sairastelut vähenee. Vaikka kyllähän noita tauteja tulee joka tuutista, että ei se paikka sitä katso, tuurihommia loppujen lopuksi...
Päivähoito / varhaiskasvatus
- Ketjun aloittaja Brummelisa
- Aloituspäivämäärä
Meilla poika on ollut jo sen 4kk tarhassa ja nuhaisuutta lukuunottamatta eletaan nyt suvantovaihetta tautien suhteen. Ehka pojan immuniteetti on kehittynyt tassa ajan saatossa tai sitten jotain kamalaa on taas jo oven takana. Tuuripelia, kuten Henu sanoi. 
Ja voi luoja mua arsyttaa yks toinen vanhempi, joka on jo muutamaan otteeseen tullut yhtaikaa mun kanssa hakemaan tarhasta omaa tenavaansa. Kauhea teeskentelija se nainen. Heti ovelta huutaa, etta "missa minun x on?!" Ja sitten kun se tenava tuodaan sille niin se pussailee sen koko naaman ihan litimaraksi ja hokee jotain "voi miten ikava mamilla on ollut x:aa, voi kuinka mami ei voi elaa ilman x:aa, olet mun koko elama!" jne.
Kokonaisuus ihan naurettava. Ihan kuin se muija ei olisi tavannut lastaan moneen kuukauteen! Lisaksi olen huomannut, etta mita enemman on silmapareja todistamassa tata iloista 8 tunnin jalkeista "jalleennakemista" niin sita kovempi ikava tuolla naisella on ollut ipanaansa.
Nuo taaperot eivat viela osaa haveta vanhempiaan, mutta ma tiedan nyt ainakin yhden pikkupojan, joka tulee kouluun mentaessa hapeamaan aika paljon. 
Ma en vain ymmarra, miksi se nainen ei voi olla niin kuin muutkin. Eli tervehtia, kiittaa, vaihtaa muutama sana, sanoa heipat hoitaja, ottaa se laps syliin ja poistua paikalta. Koko hommaan menee puoli minuuttia. Myotahapean lisaksi tunnen itse hieman noloutta omaa "tunnekylmyyttani" kohtaan, vaikka ei varmaan pitaisi.
Nyt viime kerralla tuo kanamainen nainen sitten naytti todelliset kyntensa. Ensin oli niiiiin kova ikava ja halihali siella tarhassa, ja sitten kun paastiin autoille, niin se poika jotain siina kiemurteli ja tama nainen vaan huusi tosi kylmasti ja rumasti sille jotain, etta ISTU! nyt heti tai ma suutun! NYT! HETI! jumalauta! Olen varmaan tosi kiero, mutta taa pelasti mun paivan! Hah!
Ja voi luoja mua arsyttaa yks toinen vanhempi, joka on jo muutamaan otteeseen tullut yhtaikaa mun kanssa hakemaan tarhasta omaa tenavaansa. Kauhea teeskentelija se nainen. Heti ovelta huutaa, etta "missa minun x on?!" Ja sitten kun se tenava tuodaan sille niin se pussailee sen koko naaman ihan litimaraksi ja hokee jotain "voi miten ikava mamilla on ollut x:aa, voi kuinka mami ei voi elaa ilman x:aa, olet mun koko elama!" jne.
Kokonaisuus ihan naurettava. Ihan kuin se muija ei olisi tavannut lastaan moneen kuukauteen! Lisaksi olen huomannut, etta mita enemman on silmapareja todistamassa tata iloista 8 tunnin jalkeista "jalleennakemista" niin sita kovempi ikava tuolla naisella on ollut ipanaansa.
Nuo taaperot eivat viela osaa haveta vanhempiaan, mutta ma tiedan nyt ainakin yhden pikkupojan, joka tulee kouluun mentaessa hapeamaan aika paljon. Ma en vain ymmarra, miksi se nainen ei voi olla niin kuin muutkin. Eli tervehtia, kiittaa, vaihtaa muutama sana, sanoa heipat hoitaja, ottaa se laps syliin ja poistua paikalta. Koko hommaan menee puoli minuuttia. Myotahapean lisaksi tunnen itse hieman noloutta omaa "tunnekylmyyttani" kohtaan, vaikka ei varmaan pitaisi.
Nyt viime kerralla tuo kanamainen nainen sitten naytti todelliset kyntensa. Ensin oli niiiiin kova ikava ja halihali siella tarhassa, ja sitten kun paastiin autoille, niin se poika jotain siina kiemurteli ja tama nainen vaan huusi tosi kylmasti ja rumasti sille jotain, etta ISTU! nyt heti tai ma suutun! NYT! HETI! jumalauta!
Olen varmaan tosi kiero, mutta taa pelasti mun paivan! Hah!Me olemme paattaneet kaikesta huolimatta jatkaa samassa paivakodissa, missa poika on ollut syyskuusta saakka. Haemme nyt ensi "lukuvuodelle" jatkoa samaan paikkaan ja ollaan tietty etusijalla, koska poika on jo siella kirjoilla. Yllarina tuli, etta nyt taas pitaa tayttaa samat diipadaapa-lomakkeet, ja tyosopparit ja kaikki muut, mita viimeeksiksin. Voi luoja, miten rasittavaa! Ei meidan tilanne edes ole muuttunut miksikaan sitten viime vuoden.
Valissa on kaynyt mielessa laittaa poika johonkin pienempaan tarhaan, jossa olisi vahemman lapsia, mutta olkoot. Tuskimpa se vaihtamalla paranee! :)
Valissa on kaynyt mielessa laittaa poika johonkin pienempaan tarhaan, jossa olisi vahemman lapsia, mutta olkoot. Tuskimpa se vaihtamalla paranee! :)
Pojan tarhakuulumisia... 
Hoitaja naureskeli tanaan, etta poika "on todella vilkas" ja "rohkenee viemaan leluja isompiensa (2-3-vuotiaiden) kasista" ja "oli tonaissyt 3-vuotiaan lattialle ja vienyt talta lelun".
Siis meidan pieni mussu!
Kuitenkin hoitaja vain naureskeli asialle, ikaan kuin olisi ollut joku hupaisa vitsi, etta pieni 1-v isottelee isommille lapsille... Ma en oikein tiennyt, miten olisin suhtautunut asiaan parhaiten, joten myotailin ja naureskelin mukana "rohkealle ja pienelle". Jotenkin en ole tottunut saamaan negatiivista palautetta toiselta aikuiselta omasta lapsestani (ellei mukaan lasketa oman aitini jorinoita ja jeesusteluja, jotka menevat jo toisesta korvasta ulos), vaikka ei tamakaan nyt varsinaisesti negatiivista palautetta ollut, silla koko tonimis-episodi vaikutti hoitajasta lahinna hupaisalta...
Toisaalta olen hammentynyt, mutta toisaalta ymmarran, etta semmosia nuo taaperot ovat. Ei 1-vuotiaalta voi liikoja vaatia... Onhan poika kotonakin sellainen pieni ninja, joka nopeesti nappaa jonkun kielletyn esineen ja pinkasee karkuun ennen kuin asiaan ehtii edes reagoida...
Ja lisaksi. Aikana kaukana ollaan nyt niista alkuajoista, kun poika ujosteli ja arasteli tarhasta, ja saikkyi kovia aania ja toisten lasten huutoa.
Hoitaja naureskeli tanaan, etta poika "on todella vilkas" ja "rohkenee viemaan leluja isompiensa (2-3-vuotiaiden) kasista" ja "oli tonaissyt 3-vuotiaan lattialle ja vienyt talta lelun". Siis meidan pieni mussu!
Kuitenkin hoitaja vain naureskeli asialle, ikaan kuin olisi ollut joku hupaisa vitsi, etta pieni 1-v isottelee isommille lapsille... Ma en oikein tiennyt, miten olisin suhtautunut asiaan parhaiten, joten myotailin ja naureskelin mukana "rohkealle ja pienelle". Jotenkin en ole tottunut saamaan negatiivista palautetta toiselta aikuiselta omasta lapsestani (ellei mukaan lasketa oman aitini jorinoita ja jeesusteluja, jotka menevat jo toisesta korvasta ulos), vaikka ei tamakaan nyt varsinaisesti negatiivista palautetta ollut, silla koko tonimis-episodi vaikutti hoitajasta lahinna hupaisalta...Toisaalta olen hammentynyt, mutta toisaalta ymmarran, etta semmosia nuo taaperot ovat. Ei 1-vuotiaalta voi liikoja vaatia... Onhan poika kotonakin sellainen pieni ninja, joka nopeesti nappaa jonkun kielletyn esineen ja pinkasee karkuun ennen kuin asiaan ehtii edes reagoida...
Ja lisaksi. Aikana kaukana ollaan nyt niista alkuajoista, kun poika ujosteli ja arasteli tarhasta, ja saikkyi kovia aania ja toisten lasten huutoa.
Meille tuli samaa palautetta, että poika on tajunnut olevansa vahvempi kuin osa tarhalaisista ja käyttää sitä hyväkseen tönimällä toisia kumoon ja viemällä lelut. Meidän hoitaja oli hieman hämillään ja vaikeana selitti tilannetta mulle... Onhan se vähän tylsää saada tollaista palautetta mutta poika on kuitenkin vajaa 1,5v ja on oppinut "ratkomaan ongelmia", eli jos haluaa jotain niin keksii siihen keinon. Esim kun pitää leikkiä valojen katkasijalla, silloin haetaan tyhjä kenkälaatikko kaapista ja asutaan sen päälle. Päiväkodissa haluaa jonku lelun, niin hankkiutuu "eroon" siitä kenen käsissä se on. Eihän tuon ikäinen tarkoitukselle ketään satuta tai ole väkivaltainen.
Joskus tuntuu, etta mun karsivallisyys loppuu kaikkiin ihmisiin ja jengiin, joka vie jalkikasvuaan samaan tarhaan, missa meidan poika on (taas ma olen taalla valittamassa, sori). Perjantaina mun kanssa oli yhtaikaa toinen mamma hakemassa poikaansa ja se kehoitti omaa poikaansa hyvastelemaan meidan pojan ja toivottamaan hyvaa viikonloppua. Se poika teki tyota kaskettya ja pussasi poikaa molemmille poskille (meidan poika ei osaa viela pusutella ihmisia). Ei kai siina mitaan, mutta tuolla toisella pojalla oli ihan kamala raka! Helkkari nenasta valuu kirkasta nestetta kilometrin paahan ja se aiti vain kehoittaa sita hyvastelamaan toinen lapsi! 
Ei saakeli, ja se nainen vain myhaili ja hymyili oikein iloisesti. Minne joidenkin jarjenjuoksu on kadonnut?
On meidan pojallakin sellainen on/off-kestonuha ollut koko talven, mutta en ma ainakaan kehoita sita pussailemaan toisia lapsia.
Ei saakeli, ja se nainen vain myhaili ja hymyili oikein iloisesti. Minne joidenkin jarjenjuoksu on kadonnut? On meidan pojallakin sellainen on/off-kestonuha ollut koko talven, mutta en ma ainakaan kehoita sita pussailemaan toisia lapsia.
Mun ajatukset pojan tarhan suhteen ovat edelleen hieman ristiriitaiset. Toisaalta tuossa tarhassa ei ole mitaan vikaa, toisaalta voisi olla parempikin. Sijainti, ryhmakoot, sairastelut ja sellainen tietty huolimattomuus. Joskus saamme pojan kotiin kakat vaipoissa, joskus niin rakaisena, etta kuivunutta rakaa on valunut kaulaan saakka. Joskus poika on ihan yltapaalta likainen, ruokaa hiuksissa tai naamalla. Joskus bodya ei ole napitettu kiinni tai pojalla on likainen tutti suussa... Toisaalta nama ovat pikkujuttuja. Tarkeinta on kuitenkin se, etta poika on saanut ruokaa, saanut nukuttua paikkarit ja saanut liikkua ja leikkia. Ei mun tarkoitus ole kyseenalaistaa kenenkaan ammattitaitoa. Mukaviahan ne hoitajat ovat, ja moni noista epakohdista selittyy hyvinkin ryhmakoolla ja kiireella. 
Vaan tuskimpa se vaihtamalla paranee. Kuitenkin olisi tarkoitus, etta poika on tuossa tarhassa viela jotain 1,5 vuotta. Taallahan esikoulu aloitetaan saman vuoden syyskuussa, kun lapsi on tayttanyt/tayttaa 3 vuotta. Ja eka luokalle sitten samana vuonna, kun tayttaa 6 vuotta, mista varsinainen oppivelvollisuus sitten alkaa. Eli syksylla 2016 poika menisi sitten eskariin, uuteen paikkaan, uusien ihmisten luo, joten menkoot nyt tuossa tarhassa siihen saakka... Siihen mennessa pojan pitaisi oppia myos syomaan itsenaisesti ja kaymaan vessassa itsenaisesti. Olen huvikseni lukenut tuon kunnallisen eskarin 3-vuotiaiden ryhman opetussuunnitelmaa ja siella opetellaan jo tavaamaan sanoja, kirjoittamaan kirjaimia, opetellaan numeroita ja laskemaan, opetellaan vareja, kuukausia jne. Tama tuntuu jotenkin koomiselta, silla tuohon on kuitenkin vain 1,5 vuotta aikaa ja tuntuu, ettei poika tajua mistaan mitaan eika ole sanonut edes ensimmaista sanaansa.
Vaan tuskimpa se vaihtamalla paranee. Kuitenkin olisi tarkoitus, etta poika on tuossa tarhassa viela jotain 1,5 vuotta. Taallahan esikoulu aloitetaan saman vuoden syyskuussa, kun lapsi on tayttanyt/tayttaa 3 vuotta. Ja eka luokalle sitten samana vuonna, kun tayttaa 6 vuotta, mista varsinainen oppivelvollisuus sitten alkaa. Eli syksylla 2016 poika menisi sitten eskariin, uuteen paikkaan, uusien ihmisten luo, joten menkoot nyt tuossa tarhassa siihen saakka... Siihen mennessa pojan pitaisi oppia myos syomaan itsenaisesti ja kaymaan vessassa itsenaisesti. Olen huvikseni lukenut tuon kunnallisen eskarin 3-vuotiaiden ryhman opetussuunnitelmaa ja siella opetellaan jo tavaamaan sanoja, kirjoittamaan kirjaimia, opetellaan numeroita ja laskemaan, opetellaan vareja, kuukausia jne. Tama tuntuu jotenkin koomiselta, silla tuohon on kuitenkin vain 1,5 vuotta aikaa ja tuntuu, ettei poika tajua mistaan mitaan eika ole sanonut edes ensimmaista sanaansa.
Brummelisa
Puuhakas puhuja
Me ollaan käyty eka "vasukeskustelu". Eli juttelimme hoitajan kanssa pojan leikeistä, touhuista ja kehityksestä. Puhuimme siitä mihin pitäisi kiinnittää huomiota, mitä asioita pitäisi harjoitella ym. Ja tämmöinen keskustelu on sitten taas puolen vuoden päästä... Tuo kehityksen seuranta on kai noiden keskusteluiden yksi pointti ja toinen se, että kotona ja päiväkodissa toimittaisiin samalla tavalla.
No, se oli ihan leppoisa tilaisuus ja ainakin pystyi rauhassa jutella, kun normisti siinä on sitä pientä hälinää ympärillä, kun pojuakin hakee
Poju on päiväkodin henkilökunnan mielestäkin löytänyt paikkansa ryhmässä ja siellähän tuo menee muitten mukana
No, se oli ihan leppoisa tilaisuus ja ainakin pystyi rauhassa jutella, kun normisti siinä on sitä pientä hälinää ympärillä, kun pojuakin hakee
Poju on päiväkodin henkilökunnan mielestäkin löytänyt paikkansa ryhmässä ja siellähän tuo menee muitten mukana Meilla ei ole koskaan ollut mitaan tollasia palavereita pojan tarhassa. Palautetta paivankulusta saa paikan paalla, jos itse ensin kysyy jotain. Kuulemma poika on tarhassakin sellainen vouhottaja, etta tykkaa ensin heitella tavaroita, kantaa tavaroita paikasta toiseen, ja sitten vie lattialla olevia leluja takaisin leikkikoriin... Jarjestelyinto menee niinkin pitkalle, etta repii toisilta lelut kasista ja kay viemassa ne takaisin leikkikoriin. Myos takapihan leikkimopot pitaa pojan mielesta olla parkissa seinaa vasten, mika tietysti suututtaa toisia pikkuihmisia.
Myos takapihan leikkimopot pitaa pojan mielesta olla parkissa seinaa vasten, mika tietysti suututtaa toisia pikkuihmisia.
Brummelisa
Puuhakas puhuja
Pojun oma tarha on nyt suljettuna elokuuhun saakka ja käymme nyt varahoidossa. Hienosti tarhan vaihto sujui, poju on ainakin nyt aluksi niin innoissaan uuden päiväkodin leluista, että ei näytä haittaavan vaikka kaverit ja osa hoitajista on vieraita :) Ja pianhan vieraskin paikka muuttuu tutuksi.
Kivasti poju aamulla aina sanoo muille lapsille moi ja iltapäivällä lähtiessä vilkuttaa ja sanoo heippa
Kivasti poju aamulla aina sanoo muille lapsille moi ja iltapäivällä lähtiessä vilkuttaa ja sanoo heippa
Latteäiti
Piirimestaruustason postaaja
Kerronpa nyt teillekin, että tämä on vihdoin edessä meilläkin. :) (tarkempi selonteko siihen työelämä-ketjuun). Tänään sain siis tietää opiskelupaikasta, ja samantien lähti päivähoitohakemus.
Nyt sitten jännätään päästäänkö ensimmäiseen, toiseen tai edes kolmanteen toivomaamme päiväkotiin. Me asutaan täällä keskustassa, ja miehen työpaikka menee keskustan yhdelle laidalle ja mun tuleva koulu eri suunnalle. Näin pienessä kaupungissa etäisyydet eivät toki ole kovin suuria, mutta toivoisin että päästäis lähimpään koska meillä ei ole autoa, joten ei ole kiva jos joutuu paljon kiertelemään. Ja täällä on yllättävän vähän päiväkoteja keskustassa, varmaan kun lapsiperheet asuvat kaikki rivarissa ja omakotitaloissa lähiöissä.... Ja niistä muutamasta yksi (se ihan lähin) oli ilmeisesti jo täynnä eikä sinne voinut edes hakea, joten meille jäi kaksi vaihtoehtoa plus yksi joka on siedettävän matkan päässä kotoa, mutta mun koulun kannalta ihan väärässä suunnassa.
Mä niin toivoisin, että päästäis siihen ykkösvalintaamme. Lapsen serkut ovat käyneet siellä, ja tykkäsivät kovasti. Ja meillä on parin kaverin muksut siellä myös.
Nyt sitten jännätään päästäänkö ensimmäiseen, toiseen tai edes kolmanteen toivomaamme päiväkotiin. Me asutaan täällä keskustassa, ja miehen työpaikka menee keskustan yhdelle laidalle ja mun tuleva koulu eri suunnalle. Näin pienessä kaupungissa etäisyydet eivät toki ole kovin suuria, mutta toivoisin että päästäis lähimpään koska meillä ei ole autoa, joten ei ole kiva jos joutuu paljon kiertelemään. Ja täällä on yllättävän vähän päiväkoteja keskustassa, varmaan kun lapsiperheet asuvat kaikki rivarissa ja omakotitaloissa lähiöissä.... Ja niistä muutamasta yksi (se ihan lähin) oli ilmeisesti jo täynnä eikä sinne voinut edes hakea, joten meille jäi kaksi vaihtoehtoa plus yksi joka on siedettävän matkan päässä kotoa, mutta mun koulun kannalta ihan väärässä suunnassa.
Mä niin toivoisin, että päästäis siihen ykkösvalintaamme. Lapsen serkut ovat käyneet siellä, ja tykkäsivät kovasti. Ja meillä on parin kaverin muksut siellä myös.
Onnea opiskelupaikasta Latteäiti! Me ollaan myös haettu pojalle osa-aikaista hoitopaikkaa, en varmaan ole muistanut siitä mainita täällä. Saa nähdä milloin ja mistä sen saa, mutta ajateltiin, että jos tämä äiti on ihan jumissa kotona kahden pienen kanssa ja kerhoihin/harrastuksiinkin selviäminen voi siinä tilanteessa olla hankalaa, niin pojan ei tarvitse siitä sitten kärsiä vaan hänellä olisi ikäistään leikkiseuraa muutamana päivänä viikossa.
Jos ma olisin kotona pojan kanssa, niin en kuitenkaan saisi aikaiseksi vietya sita mihinkaan kerhoihin tms. harrastuksiin, missa on muita lapsia. Poika olisi todennakoisesti vain mun kanssa kaksin kotona ja satunnaisesti jossain leikkipuistossa vain tapaisi toisia pikkuisia. Ma en ole oikeastaan koko tana aikana, kun poika on ollut olemassa siis, tutustunut toisiin mammoihin. Omilla kavereillani taalla ei edes ole lapsia... Toisaalta en ole aktiivisesti edes hakeutunut mihinkaan. Tarhan mutsien kanssa joskus jutellaan jotain ohimennen, tai leikkipuistossa jotain pintapuolisesti. Kuitenkin se on tyo ja pojan hoito, mika vie kaiken mun ajan.
Vaikka tarhassa onkin paljon ei-niin-kivoja juttuja, esim. pojan sairastelut, niin kuitenkin poika saa sielta leikkiseuraa. Mun kanssa kotona se luultavasti vain tylsistyisi. Tai me molemmat. Poika rakastaa toisia lapsia, ja vaikka tuo tarha on meille olosuhteiden pakko, niin on siina myos hyvia puolia, kuten juurikin se leikkiseura ja sosiaaliseksi oppiminen.
Vaikka tarhassa onkin paljon ei-niin-kivoja juttuja, esim. pojan sairastelut, niin kuitenkin poika saa sielta leikkiseuraa. Mun kanssa kotona se luultavasti vain tylsistyisi. Tai me molemmat. Poika rakastaa toisia lapsia, ja vaikka tuo tarha on meille olosuhteiden pakko, niin on siina myos hyvia puolia, kuten juurikin se leikkiseura ja sosiaaliseksi oppiminen.
Meilla poika meni takaisin tarhaan yli kuukauden tauon jalkeen. Ja muisti viela paikan. Heti kun laskin sylista alas, niin se juoksi siihen ulko-ovelle ja alkoi riuhtoa niita metallikaltereita huutaen hyy-y hyy-y. Sitten taas tuttu summerin aani ja oven lukko aukesi. En ehtinyt edes avata ovea kunnolla, kun toinen jo tunki itsensa aggressiivisesti sisaan paan mentavasta aukosta. Oli kuulemma ollut ihan yli-energinen koko paivan eika malttanut kunnolla edes nukkua. Kotona olikin sitten vasynyt ja nukahti tosi helposti. Toivottavasti meilla menee tama syksy paremmin kuin viime syksy ja poika pysyisi terveempana kuin viime vuonna.
Latteäiti
Piirimestaruustason postaaja
Olen unohtanut kertoa näistä kuulumisista. Kaupungilla kesti todella pitkään järjestää meille paikka, ja kuulemma kaikki päiväkodit mitkä ovat lähelläkään meitä ovat ääriään myöten täysiä. Lopulta saimme perhepäivähoitopaikan viikkoa ennen hoidon alkamista, joten kaikki on käynyt todella äkkiä. Hoitopaikka on varmasti ihan hyvä, mutta vähän väärällä suunnalla. Miehen työpaikka on eri suunnassa kuin minun opiskelupaikkani, joten olisi ollut tärkeää, että hoitopaikka olisi ollut kodin lähellä, mutta siihen ei ollut kuulemma mitään mahdollisuuksia. Tämä on nyt lähellä miehen työpaikkaa, mikä on hyvä, koska päävastuu hakemisista ja viemisistä on miehellä, kun hänellä on säännölliset työajat, itselläni joka viikko on erilainen. Mulla sen sijaan tulee päivässä pyöräilyä hyvin yli kymmenen kilometriä, jos vien tytön hoitoon, menen kouluun, ja haen tytön hoidosta. Autoahan ei edelleenkään ole.
Hoitoon totuttelu ei mennyt ollenkaan niinkuin toivoin, vaan aika kylmiltään tyttö piti sinne jättää. Nyt on joka päivä itkenyt ihan lohduttomasti, ja itkuhan siinä meinaa itselläkin päästä. Ja kotonakin oireilee, hokee koko ajan "omassa kodissa ollaan" eikä meinaa uskaltaa lähteä mukaan esim. kauppareissulle. Ja heräilee öisin.
Mutta hoitotäti vaikuttaa mukavalta, ja uskon kyllä, että tyttö tottuu hoitoon kun tutustuvat. Ja mulla on onneksi opintojen alku vähän löysempää joten nyt ekan kuukauden voi olla puolta päivää. Ja nyt tulee pitkä viikonloppu, kun mulla on maanantai vapaa. Ehkä tämä tästä vielä. :)
Hoitoon totuttelu ei mennyt ollenkaan niinkuin toivoin, vaan aika kylmiltään tyttö piti sinne jättää. Nyt on joka päivä itkenyt ihan lohduttomasti, ja itkuhan siinä meinaa itselläkin päästä. Ja kotonakin oireilee, hokee koko ajan "omassa kodissa ollaan" eikä meinaa uskaltaa lähteä mukaan esim. kauppareissulle. Ja heräilee öisin.
Mutta hoitotäti vaikuttaa mukavalta, ja uskon kyllä, että tyttö tottuu hoitoon kun tutustuvat. Ja mulla on onneksi opintojen alku vähän löysempää joten nyt ekan kuukauden voi olla puolta päivää. Ja nyt tulee pitkä viikonloppu, kun mulla on maanantai vapaa. Ehkä tämä tästä vielä. :)
Meillä kun tyttö oli keväällä sen pari kuukautta hoidossa, niin joka aamu varsinkin alkuun oli jäänyt itkun kanssa. Hoitajan mukaan itku oli kyllä loppunut hyvin nopeasti sen jälkeen kun hoitoonviejä ( yleensä isi )oli lähtenyt. Parissa viikossa aamuitkut kyllä loppuivat. Tsempit sinne! Kyllä se siitä. :)
Ou nou, tuo on tosi liikuttavaa, miten pikkuinen sano "omassa kodissa ollaan". 
Mietin vain, mita meidan poika haluaisi sanoa tarhan jalkeen kotona, jos osaisi puhua... Ehka sinne perhepaivahoitopaikkaan on helpompi sopeutua kuin paivakotiin, jossa on enemman lapsia. Onhan se kuitenkin kodinomainen ymparisto. Ihan satavarmasti teillakin sopeudutaan ajan kanssa!
Me emme edelleenkaan luota pojan tarhapaikkaan niin hyvin kuin pitaisi. Ryhmakoot ovat ihan liian isot, tilat on ahtaat ja lapsia on liikaa. Nyt ollaan jo heti loman jalkeen saatu palautettakin, etta poika tonii toisia lapsia, vie lelut toisilta, repii toisia kasivarsista tai naamasta. Ja ilmeisesti poika kokee itse samaa kohtelua, silla myos hanella itsellaan on kynsien raapimajalkia ja pikkumustelmia. Tuskinpa se vaan itse itseaan raapii...
Oikeastaan meno vain hurjenee, kun poika on siirtyyt isompien ryhmiin. Tuolla pojan tarhassa on siis vain -15, -14 ja -13 syntyneita ja poika on siis nyt isompien ryhmassa. -12 syntyneet ovat jo esikoulussa.
Ongelmaksi on koettu myos ruokailu. Isojen pitaisi syoda jo itse. Pojan eteen annetaan lautanen ja lusikka, mutta kukaan ei pida huolta siita, etta lapsi oikeasti syo mahansa tayteen. Ja meidan poika on viela niin avuton tuon itsenaisen ruokailun kanssa. Esim. lusikkaa se saattaa vain kastaa ruuassa ja laittaa sen toisin pain suuhunsa saamatta juuri mitaan ruokaa suuhunsa... Sotkeminen on myos ihan megalomaanista. Joka paiva poika tulee tarhasta kotiin ruokatahraisella paidalla. Jopa hiuksissa on ruokaa.
Ma olen jo nyt niin uupunut tuohon vaatehuoltoonkiin. Monet tahrat vaan pinttyy kiinni sen vaatteisiin ja ihan sen takia, etten ma jaksa niita heti tuoreiltaan pesta pois. Ja nyt kun pikkuhiljaa voi kayttaa jo pitkahihaisia paitoja niin ne paidan hihat oikein uivat ruuassa. Ma en ymmarra, miksi ne antaa lapsen ruokailla niin, etteivat kuorusta paidan hihoja ylos? Tahrojen muodoista ja maarasta paatellen en ole varma tekevatko oikeasti niin. (Mies ei jaksa enaa edes kuunnella mun ruokatahra-analyyseja) Ja taman takia meilla on viela toistaiseksi t-paidat, niillakin viela jonkin aikaa tulee kai toimeen...
Mietin vain, mita meidan poika haluaisi sanoa tarhan jalkeen kotona, jos osaisi puhua... Ehka sinne perhepaivahoitopaikkaan on helpompi sopeutua kuin paivakotiin, jossa on enemman lapsia. Onhan se kuitenkin kodinomainen ymparisto. Ihan satavarmasti teillakin sopeudutaan ajan kanssa! Me emme edelleenkaan luota pojan tarhapaikkaan niin hyvin kuin pitaisi. Ryhmakoot ovat ihan liian isot, tilat on ahtaat ja lapsia on liikaa. Nyt ollaan jo heti loman jalkeen saatu palautettakin, etta poika tonii toisia lapsia, vie lelut toisilta, repii toisia kasivarsista tai naamasta.
Ja ilmeisesti poika kokee itse samaa kohtelua, silla myos hanella itsellaan on kynsien raapimajalkia ja pikkumustelmia. Tuskinpa se vaan itse itseaan raapii... Oikeastaan meno vain hurjenee, kun poika on siirtyyt isompien ryhmiin. Tuolla pojan tarhassa on siis vain -15, -14 ja -13 syntyneita ja poika on siis nyt isompien ryhmassa. -12 syntyneet ovat jo esikoulussa.
Ongelmaksi on koettu myos ruokailu. Isojen pitaisi syoda jo itse. Pojan eteen annetaan lautanen ja lusikka, mutta kukaan ei pida huolta siita, etta lapsi oikeasti syo mahansa tayteen. Ja meidan poika on viela niin avuton tuon itsenaisen ruokailun kanssa. Esim. lusikkaa se saattaa vain kastaa ruuassa ja laittaa sen toisin pain suuhunsa saamatta juuri mitaan ruokaa suuhunsa... Sotkeminen on myos ihan megalomaanista. Joka paiva poika tulee tarhasta kotiin ruokatahraisella paidalla. Jopa hiuksissa on ruokaa.
Ma olen jo nyt niin uupunut tuohon vaatehuoltoonkiin. Monet tahrat vaan pinttyy kiinni sen vaatteisiin ja ihan sen takia, etten ma jaksa niita heti tuoreiltaan pesta pois. Ja nyt kun pikkuhiljaa voi kayttaa jo pitkahihaisia paitoja niin ne paidan hihat oikein uivat ruuassa. Ma en ymmarra, miksi ne antaa lapsen ruokailla niin, etteivat kuorusta paidan hihoja ylos? Tahrojen muodoista ja maarasta paatellen en ole varma tekevatko oikeasti niin. (Mies ei jaksa enaa edes kuunnella mun ruokatahra-analyyseja
) Ja taman takia meilla on viela toistaiseksi t-paidat, niillakin viela jonkin aikaa tulee kai toimeen...Unohdin mainita, etta lisaksi poika on taas taantunut vauvaksi. Tarhapaivan jalkeen ei kelpaa mikaa muu kuin lammin vellimaito tuttipullosta. Ja se pitaa laittaa ihan tayteen, muuten tulee huuto, kun se loppuu kesken kaiken. Poika vetaa naamariinsa 270ml vain pari kertaa valissa hengahtaen. Mikaan muu ei oikeasti kelpaa valipalaksi, jogurtti, keksi tms.
Ja ma kun jo kuvittelin, etta me olisimme jo paasseet eroon tuttipulloista...
Ja ma kun jo kuvittelin, etta me olisimme jo paasseet eroon tuttipulloista...