Osittaisimetys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja emmu_ma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla auttaa myös vauvan katseleminen tai sen kuvan katseleminen. Ja jos se ääntelee, vielä parempi (hätätilanteessa vois jopa nauhottaa?) Ja se, että yrittää olla stressaamatta siitä, että tuleeko sieltä mitään (esim. ajattelee jotain muuta, juttelee miehelle tms). Ja kannattaa juoda vähän ennen ku alottaa pumppaamisen.
 
Hyviä neuvoja, kiitos!
Onnistuin yöllä imettämään molemmista rinnoista. Ei ne varmaan tyhjiksi tulleet, mutta helpotti kuitenkin. Nyt taas yön jälkeen on uskoa että imettämisestä ehkä jotain voi tullakin - eilen olin ihan valmis jo lopettamaan taas koko touhun!
 
Meillä on nyt käynyt niin, että huomenna tulee viikko täyteen pelkästään äidinmaidolla. Sekä tissistä että lypsettyä maitoa pullosta. Hurjaa, että onnistuttiin! Rintaraivarit on ehkä vähentyneet, kun minun maito taitaa maistua ihan eri tavalla, kuin ennen. Ehkä se korvikemaidon maku jotenkin sekoitti meidän poikaa.. Tänäkin päivänä olen imetysten jälkeen lypsänyt 240ml, eli maitoa on alkanut tulla enemmän. Tälleen illasta ollaan enemmän syötetty pullosta lypsettyä maitoa, koska poika syö kerrallaan niin jäätäviä määriä, ettei puolitäysistä tisseistä tule kuin vihaiseksi. Illalla syö kerrallaan jopa 120ml! Minkälaisia määriä teillä muilla menee? Meidän poika siis 5,5vk vanha ja jonkun 4,7kg painoinen..
 
Menna, ensinnäkin onnea onnistumisesta :) itselläni olisi sama tavoite, eli pikkuhiljaa päästä korvikkeista eroon, jota menee nykyään n. reilu desin verran päivässä. siksi kiinnostaisi kuinka nopeasti tuo maidontuontanto alkoi sulla lisääntyä pumppauksen seurauksena?
 
Noniin, enää ei tarvitse kuokkia tässä ketjussa... :O :/ Käytiin toisen kerran imetyspolilla (ekalla kerralla leikattiin kielijänne, 6,5 viikon ikäisenä, eli alkais näyttää että liian myöhään...). Nyt sitten havaittiin, että paino ei ookaan noussut tarpeeksi. Viimesen 9 päivän aikana vain 55g :( ja sitä edelliset 2vk myös hieman heikohkosti yht 155g kahdessa viikossa. 2dl pitäis antaa päivässä lisää neljään osaan jaettuna siis. Koitan tietysti pumppailla, mutta pelkäänpä että en niin paljoa saa tisseistä herumaan. Nyt illalla pumppasin 40ml. Sitten tuli ongelmaksi, että miten lisämaito saataisiin vauvaan sisään. En uskaltaisi antaa tuttipulloa ellei ole pakko, kun meillä on rintaraivarointia. Koitettiin molemmat hörpyttää mutta huonoin tuloksin. Toivon että se johtui siitä, ettei vauvalla ollut silloin kovin kova nälkä. Sain sitten myös imetysapulaitteen vuokralle ja sainkin sillä annettua ehkä 30ml imetyksen ohessa, mutta vauva ei siitäkään oikein meinannut tykätä ja kun yritän käyttää sitä yhdessä rintakumin kanssa, niin se ei ole kamalan helppoa (siinä menee sellanen letku siihen kumin sisään, normaalisti teipataan nänniin kiinni).

Tuli kyllä aika paha mieli ;( Vaikka oonkin ollut täysimetyksellä tähän asti, niin ongelmia on kumminkin riittänyt tarpeiksi asti (kamalaa rintaraivoamista ja sählääminen rintakumien kanssa) ja nyt sitten selvis, että vauvakaan ei saa tarpeeksi maitoa. Toivon, että sitä kumminkin on mulla, ja ongelma on vaan sen siirtymisessä vauvaan. Jotenkin on koko ajan ollut sellanen huoli, että mitä jos imetys ei sujukaan (ja se on iso mörkö ainakin minulle). Eikä siinäkään mitään, mutta kun miettii, että nää kaikki ongelmat olis ehkä vältetty, jos vauvalta olis leikattu se kielijänne silloin 3-päiväisenä niinkuin aluksi meinasivat. Tai edes muutaman viikon aiemmin...
 
maikku*: kiitos! No aloitin viime perjantaina pumppailemaan aina imetyksen jälkeen ja olisinko silloin saanut noin 100ml päivään.. nyt on siis viikkoon lisääntynyt siten, että tänään tosiaan olen pumpannut sen 240ml. Pumppaan pääsääntöisesti vain päiväsaikaan, ehkä viimeisen kerran tuossa seitsemältä illalla. No viime yönä oli pakko vähän kolmelta tyhjätä tissejä, kun vauva oli jo syönyt ja nukahtanut, mutta silti tuntuivat liian täysiltä.

Elenna: tosi ikävä, että kielijänne ilmeisesti leikattiin liian myöhään :( Mutta niinkuin ajattelin ja ajattelen edelleen, niin tärkeintä on se, että vauva saa tarpeeksi ruokaa. Tavalla tai toisella. Tuo tuttipullo ja rintaraivari yhdistelmä on kyllä paha. Meillä ainakin uskon, että siitä johtuu suurin osa rintaraivareista, kun saa siis suurimman osan iltaruuastaan pullosta ja yöllä ja päivällä koitan vaan pelkästään imettää..
 
Paljon onnea Menna, hienoa että onnistuitte!! Meillä ei taida moiseen olla mitään mahdollisuuksia, vastiketta kun menee se 400-500mi vuorokaudessa. Mutta tällä hetkellä näyttää, että tämä osittaisimetys sentään sujuu. Tuosta yhden syöntikerran määrästä, Monsterikin saattaa joskun tuon 120ml vetää illalla, mutta harvemmin. Nyt on mennyt sellaista 60-90ml illalla ennen nukkumaanmenoa. Määrä vaihtelee sen mukaan, miten pitkään on viihtynyt tissillä.

Elenna, onpa kurjaa, jos todella teidän ongelmat olisivat olleet vältettävissä ripeämmällä toiminnalla. Mikähän siinä onkin ettei ole samantien voitu toimia? Itsekin olen miettinyt, olisiko meidän tilanne voinut tulla toisenlaiseksi jos ensinnäkin, oltaisiin saatu laitokselta lähtiessä opastus, miten tulee lisämaidon kanssa toimia (matalien sokereiden takia laitoksella aloitettiin) ja toisikseen jos oltaisi saatu imetyspolin aika aikaisemmin kuin kuudennelle elinviikolla, jota polin kätilokin ihmetteli. Odotettiin aikaa siis 3 kokonaista viikkoa... Mutta tsemppiä nyt kuitenkin jatkoon, muuta en taida osata sanoa!
 
Vau! Ihanaa lukea myös onnistumisia :)

Tuo jossittelu on varmaan tuttua ainakin niille joilla imetyksessä on ongelmia. Itse olen ajatellut tämän oppina; ehkä seuraavan kerran (jos sellainen tulee) onnistun. Jossittelu on turhaa enää, iloitsen siitä että hetken onnistuin :)

Tsemppiä elenna! Ja kaikki muutkin tietenkin, muistakaa huolehtia myös omasta jaksamisestanne.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Niin ja noista syöntimääristä, meillä jätkä vetelee aivan hulluja määriä iltaisin, ei kerralla tuota 120 ml enempää mutta ainakin sen 100 ml menee välillä jopa tunnin välein. Nykyisin tuo 100 ml on aika normiannos kaikkina vuorokauden aikoina. Ja meillä ollaan nyt pelkällä korvikkeella.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
emmu_ma, mekin mennään nyt kokonaan korvikkeella kun mun maito loppui kokonaan... Ja tyttö syö 100 ml per syöntikerta ja yöllä syö 120ml eli aika paljon.. Ehkä hän siksi on saanut 1,2kg lisää painoa neljässä viikossa :D Mutta täytyy sanoa että nyt on hyvä mieli kun siirryttiin kokonaan korvikkeeseen koska nyt tietää tarkalleen miten paljon maitoa hän saa ja tyttökin on paljon tyytyväisempi kun ei tarvii koko ajan raivota et sais tarpeeksi maitoa :D
 
Sofiaelisabeth, kiva kuulla et teilläkin tasapaino on löytynyt, vaikka sitten korvikkeella :) meilläkin itkut väheni huomattavasti kun lopetin imetyksen. Valitettavasti joskus se lopettaminen voi olla hyväkin asia, sanoi asiantuntijat mitä hyvänsä! :) osittaisimetys oli tähän mennessä äitiyteni raskain asia. Onneksi nyt enää imetyksestä puhuminen ei itketä ja voi jatkaa hyvillä mielin eteenpäin hyvinvoivan ja hyvin kasvavan vauvan kanssa :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Olen tuolta heinäkuisista seuraillut tätä ketjua, kun meilläkin on lähes alusta asti menty osittaisimetyksellä. On niin tutunkuuloisia ajatuksia. Piti vaan tulla kysymään elennalta, miten tuo lyhyt kielijänne huomattiin? Meillä kun imuote tuntuu edelleen väärältä ja rinnat ei kestä pitkää imetystä, vaikka vauva on jo yli 3kk vanha. Sairaalassa taidettiin mainita sen tarkastamisesta, mutta eipä sitä lopulta kukaan katsonut. Jossitteluahan tämä on enää imetyksen kannalta, mutta vaikuttaahan se myös puhumiseen sitten myöhemmin.

Tsempit kaikille osittaisimettäjille! Mä taidan olla vähän hullu kun olen tähänkin asti jatkanut, mutta kun 3kk tuli täyteen on alkanut riittää nämä imetysliivit ja topit parin maitopisaran vuoksi.
 
vatukka ja puapru, mulle sanottiin sairaalassa heti ekana iltana, että kielijänne vaikuttaa kireältä. Sitten 2-päiväisenä lastenlääkäri sanoi, että se kannattaa leikata. Sitten kun se piti leikata seuraavana päivänä, se (eri) lääkäri sanoikin ettei kannatakaan, ja olivat kysyneet ylilääkäriltäkin. Oli ilmeisesti rajatapaus... Ja sanoivat, että "jäädään seuraamaan, koska imetys sujuu". Ahahahaa :D Vaikka ei saatu otetta ilman rintakumia, paitsi välillä. No, ei siinä mitään, mutta yritin neuvolasta sitten kysellä, että mitä tuo "seuraaminen" tarkoittaa, mutta ne ei tienneet yhtään mitään. Jos olisi ajatellut vähän tarkemmin, oltaisiin menty jo aiemmin imetyspolille, jossa se sitten leikattiin. 2-viikon sisällä olisi kuulemma paras leikata. Mä en vaan yhtään tajunnut sitten enää kun ongelmia alkoi tulla, että ne johtui tosta. Tai mulla oli kyllä koko ajan epävarma olo siitä, mutta kun toin tätä epävarmuutta esiin niin kukaan ei osannut auttaa. Olis taas pitänyt itse sanoa miten tehdään.

Pahoittelut vatukka, että teillä jäi imetys vajaaksi :( mutta minkäpä tuolle voi. Tsemppiä jatkoon! Ainakin meillä on nyt ne vauvat niin ollaan niistä iloisia eikös :)

Me ei olla vielä saatu juuri ollenkaan noita lisämaitoja sisään vauvaan. Eilen ehkä 50 ml mutta tänään jotain 10 vasta. Ja 2dl piti päivässä antaa. Tänään käytiin ostamassa sellanen medelan rintaa matkiva tuttipullonsuu, mutta vauva ei tietysti suostunut syömään siitäkään. Sen enempää kuin hörpytyskupista tai imetysapulaitteesta. Ehkä normaali tuttipullo on sitten se viimeinen oljenkorsi. Vauva kuitenkin vaikuttaa ihan tyytyväiseltä (kunhan vanhemmat ei koko ajan olisi tuputtamassa ja pakkosyöttämässä tavoilla joista se ei tykkää). Pelottaa, että vauva ei huolikaan enää tissiä sitten, kun se tajuaa, miten kiva pullosta on syödä :S
 
Muokattu viimeksi:
elenna: vinkkinä, että meillä toimii parhaiten NUK-merkkiset pienten vauvojen tuttipullot. Tais olla meillä sellainen nimeltään kuin NUK Baby blue. Se on kylläkin 150ml pullo, että isompi vauva saattas tarvita isomman pullon. Mut siis pointti noissa pulloissa on, et niissä on anti cholic-systeemi ja vauva joutuu oikeasti imemään tuttiosaa, että saa maitoa. Ainun pulloja kokeiltiin eka, mut niistä sitä maitoa oikein pursusi, vaikka vauva ei juurikaan imenyt ja pikkuraukka meinasi melkein tukehtua siihen pullosta tulevaan maitomäärään..
 
Ja meillä toimii loistavasti Mam anti-colic pullot, niistä vauva on juonut pienestä asti hyvin :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Täällä myös käytössä MAM anti colic-pullot ja mielestäni toimii aika kivasti. Ainut että pohjaventtiili niissä meillä ainakin välillä vuotaa. Ostin myös yhden NUK pullon, mutta siinä on tutissa kyllä niiiiiiiin valtava reikä että olen poistanut sen käytöstä juuri ihan liiallisen helppouden takia.
 
meidän tyttö tykkää vaan mam anti colic pulloista.. ei halua ollenkaan juoda nuk pulloista. Jos antaa maito niistä niin hän käyttää niitä vaan tuttina eikä ollenkaan juo maitoa.
 
Täällä on isi saanut annettua eilen illalla ja tänä aamuna vähän maitoa siitä Ainu Alma-syöttöratkaisusta. On kyllä syöminen ollut yhtä huutoa, mutta pääasia, että jotain menee sisään. Sitten on kumminkin siirtynyt ilman suurempia itkuja tissille jatkamaan :) Että syömisen alussa täytyy näköjään raivaroida. Liian helppoa pulloa en haluaisi antaa, ettei loppuisi sitten kiinnostus tissiin (ja kumiin). Kokeillaan nyt ainaskin jonkin aikaa tuolla, kun oli aika kalliskin tuo härpäke.
 
elenna: On se vaan ihanaa, että tuolla pinnasängyssä köllii oma vauva! :) Onpa hienoa, että olet jaksanut etsiä ratkaisuja imetysongelmiin. Toivottavasti saat ylläpidettyä imetystä niin kauan kuin siltä tuntuu. Multa loppui voimavarat kesken, joten aloin vaan antaa enemmän korviketta ihan perus pullosta ja neuvolassakin tähän kannustettiin (taisi olla ryytyneen näköinen mamma). Siitä huolimatta vauva imee rintaakin kun sille päälle sattuu, eli pari kertaa vuorokaudessa, kun on vähän unenpöpperössä.
 
Takaisin
Top