Osittaisimetys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja emmu_ma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Imetys on stressinpaikka melkein ihan automaattisesti, varsinkin jos se ei aivan vaan suitsait sujukkaan. Mä stressasin aikani, kunnes totesin, että annan maitoa niin tissistä ku pullostaki - kumpi sopii paremmin siihen tilanteeseen. Aamupäivisin tissitellään telkkarin äärellä päikkäreihin asti, ja sen jälkeen sutvitaan menemään tilanteen mukaan. :)

OnnellinenHelmi, oliko sulla Ainun Mam koliikkipullo? Suosittelen painamaan sen pohjassa olevan tiivisteen kunnolla jokaisesta reunasta (myös siitä keskinupikan reunoilta) ja rullaamaan sen alaventtiilin tiukasti kiinni. Meillä falskas aluksi kans sieltä, kun ei muka uskallettu koskea pullon sisäosia käsin. Sen koomin oon aina desinfioinu kädet ennen pulloshowta ja painellut reilusti ne kiinni. :)

Mä totesin eilen ihan rehellisesti, että lähes inhoan imettämistä. Se on ällöttävää. En osaa selittää edelleenkään miksi, mutta siinä ei ole mitään ihanaa. Voin pitää tyttöä iholla ilmankin. Silti taistelen lopettamista vastaan, koska en voi olla niin itsekäs. Annan maidon loppua luonnollisesti - oli se sitten viikon tai vuoden päästä. :)
 
Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Ehkä sekin on yksi syy, mikä lisää näitä imetys-ristiriitoja, kun ei oikein ymmärretä toisia.

Mun mielestä imetys on nimittäin tosi ihanaa. Vaikka meillä on ollut rintaraivoamista ja vaikka vauva syö usein tunnin välein ja tunnin kerrallaan ja on vielä rintakumit ja ties mitä, niin silti. Tuntisin menettäväni niin paljon, jos en voisi imettää... Mut ehkä minulle riittää, jos voin osittaisimettää. Täysimetys olisi vaan helpompaa ihan itsekkäistäkin syistä. Minusta pullosta ruokkiminen on tosi rasittavaa maidon lämmityksineen ja muutenkin. Onneksi meillä isi hoitaa itse pullosyötön aina kun on kotona. Tuntuu Todella rasittavalta, että pitäisi nousta antamaan pullosta yölläkin. Toivotaan, että ei tarvitsekaan... Mutta kaikkeen varmaan tottuu. Ja varmaan sitä voisi opetella muitakin keinoja olla läheisesti vauvan kanssa.

Olen samaa mieltä kuin OnnelinenHelmi, että tärkeintä on kuitenkin ruokkia vauva. Imetys ei saa nousta niin tärkeäksi asiaksi äidille, että yrittää liian paljon säännöstellä lisämaitoa, jos sitä tarvittaisiin. Itse oon ehkä vähän langennut siihen. Toisaalta oon kyllä yrittänyt parhaani...

OnnellinenHelmi, minusta voit hyvällä omalla tunnolla tehdä siten, mikä tuntuu helpoimmalta. Imetys on toki tärkeä asia, mutta on paljon muitakin tärkeitä asioita, se ei ole ainoa. Vauvan kasvaminen on yksi niistä. Mielenterveys on yksi niistä. Vaikka ei olisi mitään aiempia ongelmia, niin imetysasioilla saa kyllä tietyissä tilanteissa mielensä huonompaan jamaan. Ei se nyt kuitenkaan sen arvoista ole.

Toivottavasti tuli valittua sopivat sanankäänteet loukkaamatta ketään, tässä kiireessä kirjoitin :)
 
elenna, minua et ainaskaan loukannu. :) Minun mielestä imettäminen saa olla ihanaa, ja tottakai olis kivempi, jos itsestänikin olis niin. Se vaan on hyvin erikoinen se tunne, joka tulee joka kerta, kun tunkee sitä tissiä vauvalle suuhun. En tykkää siitä. Mutta kuten sanoin, se on itsekäs ajatus ja tottakai jatkan aivan näin vauvan parasta ajatellen niin pitkään kun on jatkuakseen. Ehkä se jotenki johtuu siitä, että inhoan muutoinkin isojen rintojeni nyt jopa isompaa kokoa ja ulkonäköä, ja toisekseen - mun mies rakastaa tissejä, ja on outoa jakaa ne toisen ruokintaan ja toisen mielihyvään. Yöks. :D

Imettäminen on monien asioiden lomassa yks, joista on turha riidellä. Se on sama, ku mielipiteet tai lempiväri. Toiset tykkää, toiset ei ja sitten on niitä siitä väliltä. Ja jokaista pitää kunnioittaa.
Jossain vaiheessa olin tosi varpaillani miettiessäni juurikin muiden mielipiteitä ja mitä multa ootetaan. Sitten, kuten melko pitkälti aina, tein miten näin itse parhaaksi. Sama tuo, mitä muut sanoo. :)
 
Joo, tuo pullo hyvinkin. Kiitti vinkistä! Samasta syystä en uskaltanut painaa tiivistettä kunnolla kiinni. Tuosta pullosta typy joi ihan tyytyväisenä, mutta tavallisella Ainulla en saa uppoamaan milliäkään. Käsidesi siis kehiin!

Tuiti, mulle lastenlääkäri sanoi keskimmäisemme kohdalla, ettei ole mitään syytä tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka antaa korvikettakin. Yritän muistaa nuo sanat. Ja yritä sinäkin.

Elenna, minustakn imettäminen on oikeasti ihanaa. Esikoisen kanssa en näin kokenut, mutta nyt koen ja siksi tuntuu erityisen pahalta, jos tämä ei toimikaan. Ja kun se on niin paljon yksinkertaisempaa kuin noiden pullojen kanssa tolskaaminen.

Onpa tosissaan paskapaskapaska päivä tänään. Itkettää, kun tuntuu, etten osaa mitään tehdä oikein. Tulin juuri terapiasta (olen käynyt vuosia ja nyt käyn vauvan kanssa). Terapeutti sanoo mun olevan todella masentunut. Niin kait sitten. Jaksan kyllä vauvelin kanssa olla ja nauttia hänestä eikä masennus sinällään vaikuta toimintakykyyn, vaan enemmänkin ajatuksiin. Siihen, että koen itseni aivan epäonnistuneeksi.
 
Eipä ole helppoa, OnnelinenHelmi. Hienoa kuitenkin, että koet että vauvasta on sinulle iloa ja että jaksat lasten kanssa.

Meillä on käytössä nuo Ainun anticolic-pullot, ja tosiaan, se pohjaventtiili jää ihan tosi helposti vuotamaan. Mä itseasiassa laitoin Ainulle niistä asiakaspalautettakin, ja sieltä vinkkasivat että pohjan kumia kannattaa kostuttaa hieman ennen asettamista paikalleen. Ehkä se auttaakin hieman? Kokeilkaas muutkin.
 
Jaahas, taidankin ainakin vielä olla kuulumatta tähän ketjuun...

Ensinnäkään en saa vauvaa syömään pullosta yhtään mitään. Sitten sellainen juttu, että vaikka hän toisinaan syö todella tiheään, on myös pidempiä syöntivälejä (nyt on mennyt kaksi ja puoli tuntia, viime yönä meni lähes kuusi tuntia), ja kyllä hän syöntivälien ajan on todella tyytyväinen vauva. Terapeuttikin eilen sanoi, ettei hän kyllä näytä yhtään nälkäiseltä: söi yhden rinnan ja sen jälkeen piti hauskaa kattolampun kanssa. Ja sitten siitä meidän vaa-astamme: huomasin tänään, että se näyttää ihan mitä sattuu. Kävin tänään itse vaa-alla neljä kertaa, ja joka kerta vaaka näytti eri lukemaa. Isoin heitto jopa kilon! Kakkaa ei vielä näy, mutta joka paikassa lukee, että on aivan normaalia kolmen kuukauden ikäisellä.

Katsotaan, miten menee.
 
Noniin, nytten oli tullut painoa 160g viidessä päivässä :) Eli lisämaito on tosiaankin tarpeen. Mut ilmeisesti minun oma maito riittäis kyllä, koska oon nyt pumpannut suurimman osan mitä vauvalle annettais. 2dl on annettu päivässä nyt, ja samalla tavalla pitää sitten jatkaa. Kai se on sitten jatkettava pumppaustalkoita, mutta samalla yritettävä olla stressaamatta siitä. Maitoa vois kyllä olla enemmänkin, niin pumppaus olisi helpompaa. Ja jos ei pumppaa, niin se varmaan vähenee entisestään...

Milloinkahan sitä velliä saa ruveta antamaan? Kaupassa katsoin vellipurkista, siinä luki alkaen 5kk tai neuvolan ohjeen mukaan...
 
Elenna, mie oon antanut velliä jo muutaman kerran sen jälkeen kun poika tuli 2 kk ja ihan omalla luvalla. Eka kokeilu lopetettiin kun luulin että oksupuklut johtui vellistä mutta ei se sitä ollut. Nyt on taas pari päivää korvikkeen seassa saanut maissivelliä vähän ja kovin on pojalle mieluista evästä :) määrää nostan vähän kerrassaan.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
eiks vellin ravintoarvot oo ihan samat kuin korvikkeenkin, tai olen ymmärtänyt ettei vellejä enää "suositella" vaan pitäis suoraan siirtyä puuroon..

Eri asia on jos vellin tekee itse puurosta :-)
 
TerhiJii, mulle ainakin sanottiin samaa neuvolasta kun kyselin vellistä. Velli ei poikkea korvikkeesta kuulemma yhtään.
 
Juu ravintoarvot ihan samat, mutta on sen verran paksumpaa että saattaa aavistuksen pidempään viipyä masussa kuin pelkkä korvike :) tälläisen käsityksen oon asiasta saanut.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
emmu_ma, onko vellista ollut jotain haittavikutuksia esim, kakan kanssa? tai muuten? millaisesta määrästä olet aloittanut? ja onko se velli jotenkin auttanut et lapsi nukkuu pidempiä pätkiä? sori et niin paljon kysymyksiä :)))
 
On nyt syöty velliä tällä erää vasta pari päivää etten vielä voi sanoa muuta kuin että mielellään poika velliä juo eikä ainakaan meillä aiheuta mahavaivaa. Oon antanut nyt aluksi 20-40ml korvikkeen seassa.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Meillä jostain syystä pojat alkoivat nukkua huonommin, kun aloin antaa velliä. Tuota ennen heräsivät kerran yössä syömään, mutta vellin jälkeen useita kertoja. Vaikka jokainen lapsi on erilainen, niin ehkä siirryn suoraan puuroon tytön kanssa. Ja kun ei hän suostu edes imemään pullosta mitään. Katsotaan. En ole päättänyt mitään, vaan menen tilanteen mukaan :).
 
Miten te olette lämmittäneet korvikkeen? Vesihauteessa vai mikrossa? Ja tarjoatteko huoneenlämpöisenä jos on avaamaton purkki? Mä oonnyt kaatanut korvikkeen pulloon mitatakseni määrän (jos jääkaapista) ja sitten minigrip-pussiin ja lämmittänyt pussissa vesihauteessa ja kaatanut takas pulloon. Hieman hankalaa, mutta vesihauteessa lämmitys pullossa tuntuu hankalalta ja kestää pitkään... Mutta oliko se niin, että mikroa ei suositella, vai koskeeko tuo mikrokielto vain äidinmaitoa?

Meillä oli taas vauvan paino noussut huonosti, ja nyt näitä huonoja viikkoja on jo ihan liikaa :( Tarkoitus olisi nyt lisätä lisämaidon määrää reippaasti, ja antaa se korvikkeena, eli vähentäisin pumppausta. No, sillähän sain sitten aikaiseksi vaan tiehyttukos-oloa, mutta josko se tästä. Pakko sitten ainakin vähän pumppailla. Tarkoitus olisi antaa joka toinen ruoka pullosta ja joka toinen tissistä, paitsi ehkä yöllä enemmän tissiä. Neuvolatäti oli kysynyt jo lääkäriltäkin neuvoa. Onneksi viesti oli, ettei hätää ole. Mutta että pitää nyt oikeasti saada se vauva syömään. Ja nyt se ei taas syönyt kuin 55ml pullosta :/ Välillä on mennyt 70ml tai yli desikin. Pitää ehkä kokeilla jotain erilaista pulloakin. Ollaan edelleen menty sillä Alma syöttöratkaisulla.

Paljonko teidän vauvat syö kerralla pullosta? Ja paljonko painavat?
 
Minä en nyt enää imetä mutta kerron meidän käytännöistä korvikkeen kanssa :)

Lämmitän korvikkeen (jos käytän valmista) aina mikrossa. Muistaakseni juuri se äidinmaito oli herkästi tuhoutuvaa siellä mikrossa mutta varovainen olen korvikkeen lämmittämisenkin kanssa. Nykyisin käytämme jauhetta, joten lämmitän mikrossa vain veden sopivaksi ja sitten laitan vasta jauheen. Ja vesi pulloissa on keitettyä.

Meidän vauva syö kerralla 120ml-160ml. Poika on nyt 3kk iässä 62.8cm ja 6815g. Vaihdoin vasta pullojen tutit nopeammin virtaaviin kun näytti imeminen työläältä, voisiko pieni syöntimäärä selittyä tällä? Ettei jaksa imeä tarpeeksi jos maito virtaa hitaasti? Suosittelen koettamaan niitä Mam anti-colic pulloja ja sitä 2 tuttiosaa. Meillä tosin nykyisin syödään melkein mistä tahansa pullosta. Tuosta teidän käyttämästä pullosta en osaa sanoa mitään, on mulle vieras.
 
Meilläkin mennään pelkän korvikkeen kanssa, joten en tiedä onko apua, mut poika tosiaan kuun alussa 63cm 6650g jos oikein muistan. Aluks meillä oli käytössä aventin koliikki pullot ja siihen asti joi niistä ku vaihdoin ne 3+ tutit. Sen jälkeen ei ne pullot enää kelvannukkaa vaikka vaihdoin takasin 2+ tutteihin. Vaihdettiin sit kertaheitolla pullot niihin ainun tavis pulloihin. Niistä syö nyt hyvin.
Päivisin poika syö 60-80ml parin tunnin välein, mut sitten ilta kuuden jälkeen alkaa tankkaus ja voi vetästä kerralla 250ml ja puolen tunnin päästä voi huutaa lisää maitoa.
Tietysti joka päivä on erilainen, ettei ihan noin aina mennä mutta suurimmaks osaks kuitenkin.
 
Me edelleen sinnitellään tuon osittaisimetyksen kanssa. Viime aikoina on tullut enempi taa turhaumaa tuossa rinnalla ollessa, ja vastiketta menee tällä hetkellä sellainen 500ml per päivä. Edelleen kai siis kuitenkin vajaa puolet päivän eväistä tulee rinnasta, näin olen laskeskellut. Elliä ei ole nyt 4 viikkoon punnittu, kun neuvola on perjantaina eli en tiedä miten paino on kehittynyt. Vähän se jännitää, kun nyt tuntuu että tissiahdistuksen lisäksi syö pullosta minulta tosi huonosti, isältään huomattavasti paremmin. Minä saan syötettyä sellaisen 30-60ml kerrallaan, isältään saattaa tyytyväisenä syödä 100-120ml.

Mä lämmitän kans vastikkeen aina mikrossa ja annan avaamattomasta purkista huoneenlämpöisenä. Sama oli kun annoin jauhemaista vastiketta (mistä ollaan nyt toistaiseksi luovuttu), keitin vettä isoon pakastepulloon ja siitä sitten huoneenlämpöisenä annostelin pulloon. Joku kerta on hätäpäissään tainnut mennä jääkaappikylmää vastikettakin. =DD
 
Mä miellän että meillä mennään täysimetyksellä, mutta kyllä täälläkin on korviketta annettu. Etenkin nyt kun mies on isyyslomalla, niin mä olen päässyt paremmin menemään kun yksi syöttö on tullut pullosta. Mä en ikinä halunut/jaksanut lähteä siihen pumppaukseen eli selvähän se sitten että vauva saa korviketta jos en ole imettämässä. Meillä on alusta asti ollut ihan vaan niitä tavallisia Ainun pulloja. Kyllähän sieltä aika vauhilla sitä maitoo tulee. Korvike ollaan lämmitetty mikrossa. Ja koko purkki kerrallaan (200ml), syö sen 150-200ml. Meillä kuitenkin menee niin vähän korviketta, että helpompi lämmittää koko prk. 3kk neuvolassa paino 6820g (syntymä 3240g).

Täällä syödään nykyään se kuusi kertaa vrkssa, yöt yleensä nukutaan 22-7 väli. Taitaa tankata kerralla aika paljon. Yhtä hyvin syö tissiä ja pulloa, pullosta siis muutaman kerran viikossa. Mä uskon että tähän vaikuttaa se että käytän rintakumia imettäessä. Tissi ja pullo kai näin ovat enemmän samankaltaisia. Musta tuntuu ettei meidän tyttö ainakaan jaksaisi kovin imeä, kun on tottunut helppoon virtaukseen. Mä voisin kans ehdottaa että kokeilisi ihan peruspulloo, mistä tulisi maito vaivattomasti.
 
Meilläkin mennään nyt vaan korvikkeella. Perus Ainun pullot käytössä, tuttipäiden kokoja käytössä lähinnä 3, mutta vissii myös yks kakkonen ja nelonen. Kaikilla menee hyvin ja toimii nyt taas kun lopetettiin maidonsakeuttajan käyttö. Ei suostunut aiemmin syömään medelan syöttöratkaisulla, kun oli jo tottunut peruspulloon. Nythän ei edes väliä, kun en enää imetä.

Tyttö syö kuusi kertaa vuorokaudessa, kerralla tavallisimmin 100-170ml, mutta etenkin aamulla kymmenen tunnin unien jälkeen voi mennä 200ml tai enemmän. Välillä puolestaan menee esim vain 70ml. Tarjotaan aamuisin aina vähintään 200ml ja lisää laitetaan jos näyttää uppoavan. Muuten 150-200ml ja sama juttu. Päivässä menee nyt vaihdellen 650-840ml, tavallisimmin noiden välimaastosta 750ml kieppeillä.

Alkuun lämmitettiin vettä vedenkeittimessä ja vesihauteessa maito, mutta nyt laiskuus vienyt (oltiin vkl reissussa ja siellä käytettiin mikroa ja sit jäi kotonakin käyttöön) ja lämmitetään mikrossa. Saa vaan olla tarkkana ettei kuumia liikaa ja ettei jää epätasaiseksi lämpö. Joskus imetysohjaaja sanoi että parempi lämmittää vesihauteessa, tiedä sit miksi. En usko mikrosta olevan haittaa.

Tyttö oli viime viikon keskiviikkona, 3kk ja 1vk, 59cm ja 5610g.
 
Takaisin
Top