Onko muita 40+ iltatähden yrittäjiä?

[Finess]

Minäkin käväsin pitkästä aikaa lukaisemassa kuulumisia. Soisipa tännekin nyt niitä onnistumisia joulun ihmeitä siis odotellessa!

 

[Marci]

Minullakin oli 37-vuotiaana AMH ihan Ok, mutta 40-vuotiaana, kun vasta hoidot aloitin, jo lähes 0. Silti esikoinen syntyi (hoidoilla) ollessani 41, jo tokan alkion siirron johdosta. Eli varmasti on vielä toivoa, mutta jos kovasti haluatte pikkusisarusta, voi olla hyvä hakeutua hoitoihin pian, jos taloudellisia resursseja siihen haluaa/pystyy laittamaan.
Muoks: ja toki tämän ikäisillä alkiolla raskautuessa kannattaa tehdä täysi NIPT (laajin kromosomitesti yksityisellä), niin isoimmat iän tuomat riskit voi sulkea pois.

Eli toiveikkain mielin vain eteenpäin!

Onneksi olkoon esikoisestanne!

Meillä ei valitettavasti ole taloudellisesti mahdollista tällä hetkellä hoitoihin lähteä eli kaikki toivo on nyt siinä että ihan luomusti tärppäisi.

 

[Tähdentuike]

Hei,

Olen uusi täällä vau.fi:ssä ja olen pitkään kaivannut vertaistukea/samassa elämäntilanteessa olevia jakamaan tuntoja, pettymyksiä ja toiveita - ja nyt näyttää että sellainen ehkä löytyi

Lyhyt esittely itsestäni. Täytän tänä vuonna 41 ja haaveena olisi vielä toinen iltatähti. Esikoinen syntyi 2020 luomuna noin vuoden yrittämisen jälkeen. Sitten 2021 syksyllä oli km ja 2022 keväällä km. Syksyllä -22 käytiin hedelmällisyys konsultaatiossa. Suoraa estettä raskautumiselle ei uä-tutkimuksessa löytynyt, munasarjatkin "yllättävän hyvässä tilassa" ikään nähden. Subkliininen hypotyreoosi hoidettu kuntoon nyt syksyn aikana. Ja otan monipuolisesti vitamiineja ja muutenkin "arvot" tutkittu huolella. Amh ei ole tutkittu. Stressitaso on varmaan ollut punaisella jo pidemmän aikaa mm. juuri tästä epäonnistuneiden raskautumistenkin vuoksi.

Tässä pitäisi nyt tehdä päätös hedelmällisyyshoitojen aloittamisesta (ivf).

Onko kellään teistä omakohtainen kokemusta tai kuulleet vastaavasta tilanteesta ja miten siinä sitten kävi?

Tässä painii ahdistuksen, tuskan ja toivon välillä..

 

[Tähdentuike]

Huhuu,

Täällä yksi 40v. kuumeilija liittyisi mukaan. Vertaistuki olisi nyt niin tärkiää etten antaisi pelon olla esteenä yritykselle.
Vieressä nukkuu 1,5v. esikoinen. Häntä ihan tehtiin se 3 vuotta ja häntä edelsi 2kkm sekä yksi kemiallinen. Hän sai alkunsa ovulaatiotikkujen avulla luomusti ja kaikki meni älyttömän hyvin. Siitä rohkaistuneena uskallamme haaveilla arasti ja nöyrästi sisaruksesta hänelle. Aloitimme yrittämisen kun esikoinen täytti vuoden ja koin itse että olen valmis. Tulinkin ”raskaaksi” heti yk2 joka olikin kemiallinen. Kaksi kiertoa myöhemmin tärppäsi uudelleen ja olin onneni kukkuloilla. Tämä oli sitten ensimmäinen tuulimuna-raskauteni. Se oli kyllä viheliäinen. Mutta. Olen kiitollinen että nämä on loppuneet niin varhaisessa vaiheessa. Koen sen olevan armollista.
Mitään vikaa meistä ei ole löytynyt. Mieheni on minua hieman nuorempi ja hänellä vanhempi lapsi aiemmasta liitostaan. Uskoisin että ikä tekee jo tehtäväänsä ja minulla/ meillä alttius näille keskeytymisille. Hyväksyn sen mutta koen haastetta tasapainoillessani toivon ja pelon välillä.
Että saako vielä toista toivoa kun on jo siunaantunut tuo maailman suurin ihme? Koen että tekisin mitä vain että hänkin saisi sisaruksen. Samalla mietin että ”uhmaan luonnonlakeja” ja entä jos lapsi sitten onkin sairas? Eli tunteiden ja ajatusten sekamelska. Siksi tulin tänne.
Ovulaatio selvästi matkallaan oloista päätellen. Nyt kp13 ja mietin annako tämän kierron(vasta 2 menkat tuulimunan jälkeen tulleet ja tuntuu että kohtu ja mieli vasta palautuu) vielä olla enkä varmista ovulaatiotikulla ja sitten se mahdollisuus on tietenkin käytettävä.
Löysin vanhoista lapsettomuustutkimuksista tiedon että 37-vuotiaana mun AMH- arvo oli 1.59 ja lääkäri oli kirjannut että se hyvä. Itse kun katsoin viitteitä niin onhan siinä matkaa sinne viitteen yläpäähän ja yli seiskaan.
Nyt vaan sitä toivon ylläpitoa ja uudelleen luomista Positiivista mieltä ja uskoa.

Hei Marci,

Kirjoitit just niinkuin itsestäni tuntuu ja mitä fiiliksiä ja tunneita käyn itsekin läpi. Tunteiden ja ajatusten sekamelskan hallinta tuntuu välillä todella raskaalta.

Mutta haluaisin rohkaista sinuakin siinä missä itseänikin, että yrittää kannattaa aina. Ja vaikka ei enää onnistuisikaan niin on ehkä helpompi hyväksyä kun "kaikki voipa" on asian eteen tehty Ja onneksi on yksi ihana pieni ihme kotona

Pidetään toivoa yllä

 

[MarchDream]

Hei,

Olen uusi täällä vau.fi:ssä ja olen pitkään kaivannut vertaistukea/samassa elämäntilanteessa olevia jakamaan tuntoja, pettymyksiä ja toiveita - ja nyt näyttää että sellainen ehkä löytyi

Lyhyt esittely itsestäni. Täytän tänä vuonna 41 ja haaveena olisi vielä toinen iltatähti. Esikoinen syntyi 2020 luomuna noin vuoden yrittämisen jälkeen. Sitten 2021 syksyllä oli km ja 2022 keväällä km. Syksyllä -22 käytiin hedelmällisyys konsultaatiossa. Suoraa estettä raskautumiselle ei uä-tutkimuksessa löytynyt, munasarjatkin "yllättävän hyvässä tilassa" ikään nähden. Subkliininen hypotyreoosi hoidettu kuntoon nyt syksyn aikana. Ja otan monipuolisesti vitamiineja ja muutenkin "arvot" tutkittu huolella. Amh ei ole tutkittu. Stressitaso on varmaan ollut punaisella jo pidemmän aikaa mm. juuri tästä epäonnistuneiden raskautumistenkin vuoksi.

Tässä pitäisi nyt tehdä päätös hedelmällisyyshoitojen aloittamisesta (ivf).

Onko kellään teistä omakohtainen kokemusta tai kuulleet vastaavasta tilanteesta ja miten siinä sitten kävi?

Tässä painii ahdistuksen, tuskan ja toivon välillä..

Täältä vertaistukea: sinun iässä vasta aloin haaveilla ylipäätään lapsesta ja klinikan kautta pandemian alussa hoitoihin hakeuduin. Lääkäri ei antanut mitään toivoa mm huonosta AMH tasostani johtuen (lähes 0). Ensimmäisellä klinikalla ekasta hoitokierrosta ei saatukaan mitään tuloksia eli ei yhtäkään munasolua. Sitten klinikka lopetti hoidot Koronan johdosta mutta toisella klinikalla kuin ihmeen kaupalla raskauduin jo samana vuonna, itseasiassa yhteensä 6kk sisällä hoitojen aloituksesta. Ihmelapsi täyttää kohta 2v. Eli toivoa ja tuuria on kai silloinkin, kun lääkärin antama onnistumisprosentti on alle 5. Eli jos haluatte kuopusta yrittää, kannattanee heti hakeutua Ivf-hoitoihin tai ainakin jutella lääkärin kanssa. Minä sain esikoiseni aivan viimemetreillä hoitojen ansioista. Täytin jo 43 ja vielä mietin, käyttääkö se viimeinenkin pakkasessa oleva alkio. Todennäköisesti en siihen kuitenkaan enää lähde.

 

[Tähdentuike]

Täältä vertaistukea: sinun iässä vasta aloin haaveilla ylipäätään lapsesta ja klinikan kautta pandemian alussa hoitoihin hakeuduin. Lääkäri ei antanut mitään toivoa mm huonosta AMH tasostani johtuen (lähes 0). Ensimmäisellä klinikalla ekasta hoitokierrosta ei saatukaan mitään tuloksia eli ei yhtäkään munasolua. Sitten klinikka lopetti hoidot Koronan johdosta mutta toisella klinikalla kuin ihmeen kaupalla raskauduin jo samana vuonna, itseasiassa yhteensä 6kk sisällä hoitojen aloituksesta. Ihmelapsi täyttää kohta 2v. Eli toivoa ja tuuria on kai silloinkin, kun lääkärin antama onnistumisprosentti on alle 5. Eli jos haluatte kuopusta yrittää, kannattanee heti hakeutua Ivf-hoitoihin tai ainakin jutella lääkärin kanssa. Minä sain esikoiseni aivan viimemetreillä hoitojen ansioista. Täytin jo 43 ja vielä mietin, käyttääkö se viimeinenkin pakkasessa oleva alkio. Todennäköisesti en siihen kuitenkaan enää lähde.

Ihanaa kuulla miten sinulla lopulta kävi Ja kiitos tsempeistä tässä joka kuukausi olen käyttänyt LH-testejä saanut pos, eli ovuloin mutta ei ole tärpännyt. Nyt viimeiset menkat alkoi 5pv myöhässä, eli kerkesin jo nostaa toiveita mutta sitten taas romahdus

Aikaa ollaan varaamassa ivf-hoitoon, mikä samalla jännittäää ja pelottaa. Mutta toivottavasti päästäisiin sujuvasti aloittamaan ja kaikki menis hyvin

 

[CherryRed]

Hei,

Olen uusi täällä vau.fi:ssä ja olen pitkään kaivannut vertaistukea/samassa elämäntilanteessa olevia jakamaan tuntoja, pettymyksiä ja toiveita - ja nyt näyttää että sellainen ehkä löytyi

Lyhyt esittely itsestäni. Täytän tänä vuonna 41 ja haaveena olisi vielä toinen iltatähti. Esikoinen syntyi 2020 luomuna noin vuoden yrittämisen jälkeen. Sitten 2021 syksyllä oli km ja 2022 keväällä km. Syksyllä -22 käytiin hedelmällisyys konsultaatiossa. Suoraa estettä raskautumiselle ei uä-tutkimuksessa löytynyt, munasarjatkin "yllättävän hyvässä tilassa" ikään nähden. Subkliininen hypotyreoosi hoidettu kuntoon nyt syksyn aikana. Ja otan monipuolisesti vitamiineja ja muutenkin "arvot" tutkittu huolella. Amh ei ole tutkittu. Stressitaso on varmaan ollut punaisella jo pidemmän aikaa mm. juuri tästä epäonnistuneiden raskautumistenkin vuoksi.

Tässä pitäisi nyt tehdä päätös hedelmällisyyshoitojen aloittamisesta (ivf).

Onko kellään teistä omakohtainen kokemusta tai kuulleet vastaavasta tilanteesta ja miten siinä sitten kävi?

Tässä painii ahdistuksen, tuskan ja toivon välillä..

Meillä ollut esikoisen koittamista 2017 vuodesta saakka. Ei yhtään alkanutta raskautta luomuna ja tutkimuksiin mentiin loppuvuonna 2019. Olin juuri yli 40 joten tie vei yksityiselle suoraan. Meillä kävi tuuria silleen, että silloin osui kohdalle terveyskeskus lääkäri joka teki perusverenkuvat jne testit meille julkisen puolella, ettei niitä tarvinnut käydä yksityisellä.
Mun munasolu reservi näytti hyvältä ikäisekseni 2020, kun päästiin koronasuun jälkeen itse hoitoihin. Sitä ennen olin syönyt vitamiineja ja laihduttanut alle 30 BMI. AMH siis ikäisekseni hyvä ja muuta arvot normaaleja nuoremmalle naiselle. 1.IVF tehtiin Mehiksellä ja isoilla annoksilla. Saatiin hyvä munasaalis ja melkein 100% hedelmöittymiset joten ainakaan siitä ei ole olut meidän raskautuminen kiinni. Mutta...meidän 8 alkiosta vain 1. kasvoi lopulta blastoksi. Muita siirreltiin 3-pääiväisenä ja tuli vaan negaa. Tuosta yhdestä blastosta alkoi raskaus, mutta lopulta päättyi kkm:ään viikolla 9. Opiskelin itse lukuja, miten paljon minun ikäisellä on jo viallisia munasoluja ja halusin seuraavaan IVF:ään alkiodiagnostiikan, ettei tarvitse kärsiä keskenmenoja, kun yhdestä toipumiseen meni about 6kk aikaa ja vanhempana siihen ei ole enää varaa. Mehiksen lääkäri oli tosi nihkeä alkiodiagnostiikalle ja mun mielestä se oli outoa ottaen huomioon mun iän. Hän kuitenkin epäili oireiden perusteella, että mulla olisi endometrioosi. IVF stimulaatiolääkkeet oli siis tuoneet esille vahvemmat oireet siihen. Endo on mulla myöhemmin todistettu (nyt sektiossa kirurgi vahvisti näköhavainnon).

Vaihdettiin Dextralle, jossa sai räätälöidympää hoitoa juuri meidän tilanteeseen. Olin tuossa välissä syönyt Q10 muutaman kuukauden, jonka uskon parantaneen munien laatua. Tehtiin 2.IVF ja 3.IVF keväällä -22 ja koitettiin kerätä maksimi määrä blastoja alkiodiagnostiikkaan. Saatiinkin 11 blastoa, joka oli ihan huipputulos! Näistä 3 oli terveitä, muut hyvin monipuolisesti sairaita: puuttui kromosomeja/oli liikaa. Yksi tavallinen trisomia 18 oli, muut ihan sutta. Noista ensimmäinen terve siirrettiin syksyllä -22 josta alkoi raskaus, mutta iloa ei kestänyt kauan. Alkio alkoi jätättämään ja todettiin kkm viikolla 8. Seuraava siirto pystyttiin tekemään vasta Huhtikuussa tyhjennyskomplikaatioiden takia. Tämä raskaus sitten onnistui ja sanoisin että kaikki mahdolliset lääkkeet ja varokeinot on meidän lääkäri ottanut käyttöön, että me onnistuittaisiin. Meille syntyi esikoispoika kuukausi sitten ja olen 44-vee nyt. Että monta vuotta on mennyt tähän pisteeseen pääsyyn.

Yksi terve alkio meillä on vielä pakkasessa. Varmuutta näistä ei aina ole, joskus käy paskalotto, niinkuin meillä, kun terveestä alkiosta oli vain 5% mahdollisuus keskenmenoon, mutta näin vain kävi. Tunnen taas ihmisiä täältä joiden hoidot on menneet ihan päin hemmettiä ja tuloksena vain yksi alkio ja sillä yhdelläkin on onnistuttu
Pitää vaan rohkeasti uskaltaa tehdä. Itse pidän vanhempien naisten onnistumista varmempana alkiodiagnostiikan kanssa. Se on valitettavan kallista ja kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia. Mutta kyllä ne 2 kkm:ää on olleet niin kamalia ja aikaavieviä komplikaatioineen, että en ole katunut rahan menoa diagnostiikasta. Kuitenkin onnistumiseen on mennyt aikaa monta vuotta diagnostiikankin kanssakin. Että aikaa ei ole ollut minulle tuhlattavaksi. Toki mua rasittaa tuo mun endo.

Tsemppiä kovasti teille hoitojen mietittäväksi! Ja ihanaa, että teillä onnistui luomuna teidän pieni ihme 2020
Multa saa kysyä, jos jää kysyttävää. Jaan mielellään kokemustietoa ihan täällä tai jos haluat diskretimmin niin yv:tä saa laittaa

 

[Tähdentuike]

Kiitos CherryRed

Meillä ollut esikoisen koittamista 2017 vuodesta saakka. Ei yhtään alkanutta raskautta luomuna ja tutkimuksiin mentiin loppuvuonna 2019. Olin juuri yli 40 joten tie vei yksityiselle suoraan. Meillä kävi tuuria silleen, että silloin osui kohdalle terveyskeskus lääkäri joka teki perusverenkuvat jne testit meille julkisen puolella, ettei niitä tarvinnut käydä yksityisellä.
Mun munasolu reservi näytti hyvältä ikäisekseni 2020, kun päästiin koronasuun jälkeen itse hoitoihin. Sitä ennen olin syönyt vitamiineja ja laihduttanut alle 30 BMI. AMH siis ikäisekseni hyvä ja muuta arvot normaaleja nuoremmalle naiselle. 1.IVF tehtiin Mehiksellä ja isoilla annoksilla. Saatiin hyvä munasaalis ja melkein 100% hedelmöittymiset joten ainakaan siitä ei ole olut meidän raskautuminen kiinni. Mutta...meidän 8 alkiosta vain 1. kasvoi lopulta blastoksi. Muita siirreltiin 3-pääiväisenä ja tuli vaan negaa. Tuosta yhdestä blastosta alkoi raskaus, mutta lopulta päättyi kkm:ään viikolla 9. Opiskelin itse lukuja, miten paljon minun ikäisellä on jo viallisia munasoluja ja halusin seuraavaan IVF:ään alkiodiagnostiikan, ettei tarvitse kärsiä keskenmenoja, kun yhdestä toipumiseen meni about 6kk aikaa ja vanhempana siihen ei ole enää varaa. Mehiksen lääkäri oli tosi nihkeä alkiodiagnostiikalle ja mun mielestä se oli outoa ottaen huomioon mun iän. Hän kuitenkin epäili oireiden perusteella, että mulla olisi endometrioosi. IVF stimulaatiolääkkeet oli siis tuoneet esille vahvemmat oireet siihen. Endo on mulla myöhemmin todistettu (nyt sektiossa kirurgi vahvisti näköhavainnon).

Vaihdettiin Dextralle, jossa sai räätälöidympää hoitoa juuri meidän tilanteeseen. Olin tuossa välissä syönyt Q10 muutaman kuukauden, jonka uskon parantaneen munien laatua. Tehtiin 2.IVF ja 3.IVF keväällä -22 ja koitettiin kerätä maksimi määrä blastoja alkiodiagnostiikkaan. Saatiinkin 11 blastoa, joka oli ihan huipputulos! Näistä 3 oli terveitä, muut hyvin monipuolisesti sairaita: puuttui kromosomeja/oli liikaa. Yksi tavallinen trisomia 18 oli, muut ihan sutta. Noista ensimmäinen terve siirrettiin syksyllä -22 josta alkoi raskaus, mutta iloa ei kestänyt kauan. Alkio alkoi jätättämään ja todettiin kkm viikolla 8. Seuraava siirto pystyttiin tekemään vasta Huhtikuussa tyhjennyskomplikaatioiden takia. Tämä raskaus sitten onnistui ja sanoisin että kaikki mahdolliset lääkkeet ja varokeinot on meidän lääkäri ottanut käyttöön, että me onnistuittaisiin. Meille syntyi esikoispoika kuukausi sitten ja olen 44-vee nyt. Että monta vuotta on mennyt tähän pisteeseen pääsyyn.

Yksi terve alkio meillä on vielä pakkasessa. Varmuutta näistä ei aina ole, joskus käy paskalotto, niinkuin meillä, kun terveestä alkiosta oli vain 5% mahdollisuus keskenmenoon, mutta näin vain kävi. Tunnen taas ihmisiä täältä joiden hoidot on menneet ihan päin hemmettiä ja tuloksena vain yksi alkio ja sillä yhdelläkin on onnistuttu
Pitää vaan rohkeasti uskaltaa tehdä. Itse pidän vanhempien naisten onnistumista varmempana alkiodiagnostiikan kanssa. Se on valitettavan kallista ja kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia. Mutta kyllä ne 2 kkm:ää on olleet niin kamalia ja aikaavieviä komplikaatioineen, että en ole katunut rahan menoa diagnostiikasta. Kuitenkin onnistumiseen on mennyt aikaa monta vuotta diagnostiikankin kanssakin. Että aikaa ei ole ollut minulle tuhlattavaksi. Toki mua rasittaa tuo mun endo.

Tsemppiä kovasti teille hoitojen mietittäväksi! Ja ihanaa, että teillä onnistui luomuna teidän pieni ihme 2020
Multa saa kysyä, jos jää kysyttävää. Jaan mielellään kokemustietoa ihan täällä tai jos haluat diskretimmin niin yv:tä saa laittaa

Kiitos viestistäsi ja oman kokemuksesi jakamisesta

Meilläkin kaksi kkm takana, jotka ovat olleet rankkoja käydä läpi ja pelko uudesta kkm tai keskeytyksestä on niin suuri että ollaan sisällyttämässä alkiodiagnostiikka ivf-hoitoon. Olen melko varma että olin nyt äskettäin raskaana kun viimeisimmät menkat oli 5pv myöhässä ja tein positiivisen Lh-testin (raskaustestejä ei ollut just silloin) mutta sitten menkat alkoivatkin ja oli normaalia kivuliaampi. Että ei kannata riskeerata vaan pelata varman päälle jos Ivf-hoitoihin lähdetään.

Tämä on ollut yllättävän rankkaa "tajuta" että tähän pitää oikeasti lähteä.. Ympärillä ilouutisia saa kuulla ihan liian usein mikä masentaa kun pelko valtaa mielen. Mua pelottaa/jännittää myös paljon se miten paljon hoidot tuntuvat/sattuvat.. Tiedän että hyvin yksilöllistä on, mutta olen ymmärtänyt että voi olla todella kivuliasta/tuskallista etenkin munasolujen kasvatus ja kerääminen.. Ystäväni luovutti aikoinaan munasoluja ja sanoi että koko proseduuri oli niin kamala ettei lähtisi enää uudestaan Ajattelisin että kyse on samasta hoidosta ja toimenpiteestä, ja siitä tämä jännitys.

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, millaista on ollut ja miltä hoidot ovat tuntuneet.

KKiitos kaikille tähän mennessä vastanneille, ihanaa että tällainen ryhmä on

 

[MarchDream]

Kiitos CherryRed

Kiitos viestistäsi ja oman kokemuksesi jakamisesta

Meilläkin kaksi kkm takana, jotka ovat olleet rankkoja käydä läpi ja pelko uudesta kkm tai keskeytyksestä on niin suuri että ollaan sisällyttämässä alkiodiagnostiikka ivf-hoitoon. Olen melko varma että olin nyt äskettäin raskaana kun viimeisimmät menkat oli 5pv myöhässä ja tein positiivisen Lh-testin (raskaustestejä ei ollut just silloin) mutta sitten menkat alkoivatkin ja oli normaalia kivuliaampi. Että ei kannata riskeerata vaan pelata varman päälle jos Ivf-hoitoihin lähdetään.

Tämä on ollut yllättävän rankkaa "tajuta" että tähän pitää oikeasti lähteä.. Ympärillä ilouutisia saa kuulla ihan liian usein mikä masentaa kun pelko valtaa mielen. Mua pelottaa/jännittää myös paljon se miten paljon hoidot tuntuvat/sattuvat.. Tiedän että hyvin yksilöllistä on, mutta olen ymmärtänyt että voi olla todella kivuliasta/tuskallista etenkin munasolujen kasvatus ja kerääminen.. Ystäväni luovutti aikoinaan munasoluja ja sanoi että koko proseduuri oli niin kamala ettei lähtisi enää uudestaan Ajattelisin että kyse on samasta hoidosta ja toimenpiteestä, ja siitä tämä jännitys.

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, millaista on ollut ja miltä hoidot ovat tuntuneet.

KKiitos kaikille tähän mennessä vastanneille, ihanaa että tällainen ryhmä on

Minulle munasolujen keräysprosessi piikkeineen ym ei ollut ollenkaan fyysisesti rankka. Henkisesti se toki oli rankkaa, että mitään varmuutta onnistumisesta ei ollut ja kaksi pettymystä koettiin ennen kuin kolmas kerta pakastealkion siirron jälkeen toi plussan. Kannattaa lähteä hoitoihin rohkein ja avoimin mielin. Mielestäni niillä on turhan rankan prosessin maine.

 

[MarchDream]

Ihanaa @CherryRed että pitkä hoito tuotti lopulta tulosta. Minulla sama kokemus, että Mehiläisellä hoidoista ei tullut mitään ja Dextralla vasta asiat lähtivät etenemään. Voisitko vielä ajatella pakkaseen jääneen alkion siirtoa esim 45 vuotiaana? Vuosi pitänee sektion jälkeen odotella uutta raskautumista.

 

[CherryRed]

Kiitos CherryRed

Kiitos viestistäsi ja oman kokemuksesi jakamisesta

Meilläkin kaksi kkm takana, jotka ovat olleet rankkoja käydä läpi ja pelko uudesta kkm tai keskeytyksestä on niin suuri että ollaan sisällyttämässä alkiodiagnostiikka ivf-hoitoon. Olen melko varma että olin nyt äskettäin raskaana kun viimeisimmät menkat oli 5pv myöhässä ja tein positiivisen Lh-testin (raskaustestejä ei ollut just silloin) mutta sitten menkat alkoivatkin ja oli normaalia kivuliaampi. Että ei kannata riskeerata vaan pelata varman päälle jos Ivf-hoitoihin lähdetään.

Tämä on ollut yllättävän rankkaa "tajuta" että tähän pitää oikeasti lähteä.. Ympärillä ilouutisia saa kuulla ihan liian usein mikä masentaa kun pelko valtaa mielen. Mua pelottaa/jännittää myös paljon se miten paljon hoidot tuntuvat/sattuvat.. Tiedän että hyvin yksilöllistä on, mutta olen ymmärtänyt että voi olla todella kivuliasta/tuskallista etenkin munasolujen kasvatus ja kerääminen.. Ystäväni luovutti aikoinaan munasoluja ja sanoi että koko proseduuri oli niin kamala ettei lähtisi enää uudestaan Ajattelisin että kyse on samasta hoidosta ja toimenpiteestä, ja siitä tämä jännitys.

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, millaista on ollut ja miltä hoidot ovat tuntuneet.

KKiitos kaikille tähän mennessä vastanneille, ihanaa että tällainen ryhmä on

Mulle kaikki 3 keräystä oli tuntemuksiltaan erilaisia: yks joka ei tuntunut paljon missään, enkä uskonut että munia edes kasvaa (nyt saatu lapsi tästä 2. keräyksestä) ja punktion jälkeen otin vaan parin tunnin tirsat ja jatkoin mm. töitä, Ei tuntunut seuraaavana päivänä siltä että oli edes punktiota. Toinen ääripää: ei pystynyt tärinäkivuilta edes kävelemään 3 päivää ennen punktiota ja tarviin 3 päivää saikkua toipuakseni ( tästä lievä hyperi). Se kolmas keräys oli näiden välistä lähempänä tuota helpompaa.

Ymmärrän että jännittää! Onhan se ihan kunnon toimenpide se punktio ja uudet asiat aina voi jännittää/pelottaa. Hyvin se menee! Meillekin oli shokki siirtyä suoraan IVF:ään, jotenkin naiivina aattelin kevyempien hoitojen riittävän, mutta äkkiä siihenkin tottui kun ymmärsi ne paremmat prosentit mitä IVF ja alkiodiagnostiikka tarjosi.

 

[CherryRed]

Ihanaa @CherryRed että pitkä hoito tuotti lopulta tulosta. Minulla sama kokemus, että Mehiläisellä hoidoista ei tullut mitään ja Dextralla vasta asiat lähtivät etenemään. Voisitko vielä ajatella pakkaseen jääneen alkion siirtoa esim 45 vuotiaana? Vuosi pitänee sektion jälkeen odotella uutta raskautumista.

Kiitos! Kyllä mä voin vielä sitä ajatella. Tai vielä 46-47 veenä. Pitää olla vaan taas hyvässä kunnossa ennen suunniteltua raskautta, että jaksaa.

 

[Sofia83]

Kiitos CherryRed

Kiitos viestistäsi ja oman kokemuksesi jakamisesta

Meilläkin kaksi kkm takana, jotka ovat olleet rankkoja käydä läpi ja pelko uudesta kkm tai keskeytyksestä on niin suuri että ollaan sisällyttämässä alkiodiagnostiikka ivf-hoitoon. Olen melko varma että olin nyt äskettäin raskaana kun viimeisimmät menkat oli 5pv myöhässä ja tein positiivisen Lh-testin (raskaustestejä ei ollut just silloin) mutta sitten menkat alkoivatkin ja oli normaalia kivuliaampi. Että ei kannata riskeerata vaan pelata varman päälle jos Ivf-hoitoihin lähdetään.

Tämä on ollut yllättävän rankkaa "tajuta" että tähän pitää oikeasti lähteä.. Ympärillä ilouutisia saa kuulla ihan liian usein mikä masentaa kun pelko valtaa mielen. Mua pelottaa/jännittää myös paljon se miten paljon hoidot tuntuvat/sattuvat.. Tiedän että hyvin yksilöllistä on, mutta olen ymmärtänyt että voi olla todella kivuliasta/tuskallista etenkin munasolujen kasvatus ja kerääminen.. Ystäväni luovutti aikoinaan munasoluja ja sanoi että koko proseduuri oli niin kamala ettei lähtisi enää uudestaan Ajattelisin että kyse on samasta hoidosta ja toimenpiteestä, ja siitä tämä jännitys.

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, millaista on ollut ja miltä hoidot ovat tuntuneet.

KKiitos kaikille tähän mennessä vastanneille, ihanaa että tällainen ryhmä on

Mä voisin kuvitella, että jos lähtee luovuttamaan munasoluja, niin prosessi voi tuntua fyysisesti rankemmalta, kun tavallaan tekee sen vapaaehtoisesti ja hyvää hyvyttään. Onneksi näitä ihmisiä kuitenkin on, jotka luovuttavat munasoluja, jotta jonkun toisen unelma voisi toteutua. Iso hatunnoston näille henkilöille.

Sitten taas kun oman lapsen saamisen vuoksi on mentävä IVF:ään, niin voisin kuvitella, että se henkinen puoli on rankempi. Ainakin itselläni oli näin, että fyysisesti hoidot eivät omalta osaltani olleet kovin rankkoja, mutta henkisesti oli raskasta, etenkin kun kerta toisensa jälkeen tuli epäonnistumisia. Mielestäni oli kivaa aina, kun uusi "projekti" alkoi ja heräsi toivo siitä, että ehkä on taas askelta lähempänä saada vauva syliin saakka. Toki toisilla on tuo fyysinenkin puoli paljon rankempi kuin itselläni oli. Luulen, että siihen omalta osaltani vaikutti se, että minun AMH oli sen verran matala, että munasoluja ei ikinä kasvanut kovin paljon.

Paljon tsemppiä tuleviin hoitoihin!

 

[Ann1kki]

Hei kaikille, olisinpa löytänyt aiemmin tänne palstalle...! Olen 42-vuotias kahden teinin äiti ja nyt raskaana viikolla 12+0, vieläpä luomusti. Iltatähti on siis toiveissa.

Nykyisellä miehelläni ei ole lapsia, ja viime toukokuussa päätimme yrittää uhmata todennäköisyyksiä. Hormonikierukka pois, ja joulukuussa tein positiivisen testin suureksi yllätyksekseni! Kierukkaa poistattaessani gyne ei lainkaan kauhistellut suunnitelmaa, eikä pelotellut ikäriskeillä. Siitä oli minulle suuri apu, koska osaan kyllä itse jännittää ihan riittävästi, miten tässä käy... nyt jännittää edessä oleva niskaturvotusultra.

Kovasti onnea kaikille matkaan, joskus mahdottomaltakin tuntuva voi olla mahdollista

 

[Kuurankukkasia]

Hei kaikille, olisinpa löytänyt aiemmin tänne palstalle...! Olen 42-vuotias kahden teinin äiti ja nyt raskaana viikolla 12+0, vieläpä luomusti. Iltatähti on siis toiveissa.

Nykyisellä miehelläni ei ole lapsia, ja viime toukokuussa päätimme yrittää uhmata todennäköisyyksiä. Hormonikierukka pois, ja joulukuussa tein positiivisen testin suureksi yllätyksekseni! Kierukkaa poistattaessani gyne ei lainkaan kauhistellut suunnitelmaa, eikä pelotellut ikäriskeillä. Siitä oli minulle suuri apu, koska osaan kyllä itse jännittää ihan riittävästi, miten tässä käy... nyt jännittää edessä oleva niskaturvotusultra.

Kovasti onnea kaikille matkaan, joskus mahdottomaltakin tuntuva voi olla mahdollista

Paljon onnea! Kyllä se on tuossa iässä vielä hyvinkin mahdollista Itsekin raskauduin 42 vuotiaana kolmannella yrittämällä ja oli pari kemiallista ennen sitä. Olin 43 vuotta kun kuopus syntyi Onnea raskauteen!

 

[Tähdentuike]

Mulle kaikki 3 keräystä oli tuntemuksiltaan erilaisia: yks joka ei tuntunut paljon missään, enkä uskonut että munia edes kasvaa (nyt saatu lapsi tästä 2. keräyksestä) ja punktion jälkeen otin vaan parin tunnin tirsat ja jatkoin mm. töitä, Ei tuntunut seuraaavana päivänä siltä että oli edes punktiota. Toinen ääripää: ei pystynyt tärinäkivuilta edes kävelemään 3 päivää ennen punktiota ja tarviin 3 päivää saikkua toipuakseni ( tästä lievä hyperi). Se kolmas keräys oli näiden välistä lähempänä tuota helpompaa.

Ymmärrän että jännittää! Onhan se ihan kunnon toimenpide se punktio ja uudet asiat aina voi jännittää/pelottaa. Hyvin se menee! Meillekin oli shokki siirtyä suoraan IVF:ään, jotenkin naiivina aattelin kevyempien hoitojen riittävän, mutta äkkiä siihenkin tottui kun ymmärsi ne paremmat prosentit mitä IVF ja alkiodiagnostiikka tarjosi.

Hurja tuo sinun @CherryRed toinen keräyskokemus, onneksi se tuotti ihanan ja odotetun lopputuloksen Ja hyvä kuitenkin kuulla erilaisia kokemuksia, että osaa itse varautua melkein mihin vaan. Mutta uskon kyllä että kun on kyse oman lapsen haaveesta, sitä kestää ihan erilailla kaikenlaista just niinkuin sanoit @Sofia83 ja onnea ja turvallista odotusta - toivottavasti kaikki menee hyvin

Me ollaan Ovumian asiakkaita (tai tullaan olemaan), muista paikoista ei ole kokemusta. Onko kukaan muu ollut Ovumian asiakkaana, mitä olette tykänneet?

 

[Tähdentuike]

Meillä ollut esikoisen koittamista 2017 vuodesta saakka. Ei yhtään alkanutta raskautta luomuna ja tutkimuksiin mentiin loppuvuonna 2019. Olin juuri yli 40 joten tie vei yksityiselle suoraan. Meillä kävi tuuria silleen, että silloin osui kohdalle terveyskeskus lääkäri joka teki perusverenkuvat jne testit meille julkisen puolella, ettei niitä tarvinnut käydä yksityisellä.
Mun munasolu reservi näytti hyvältä ikäisekseni 2020, kun päästiin koronasuun jälkeen itse hoitoihin. Sitä ennen olin syönyt vitamiineja ja laihduttanut alle 30 BMI. AMH siis ikäisekseni hyvä ja muuta arvot normaaleja nuoremmalle naiselle. 1.IVF tehtiin Mehiksellä ja isoilla annoksilla. Saatiin hyvä munasaalis ja melkein 100% hedelmöittymiset joten ainakaan siitä ei ole olut meidän raskautuminen kiinni. Mutta...meidän 8 alkiosta vain 1. kasvoi lopulta blastoksi. Muita siirreltiin 3-pääiväisenä ja tuli vaan negaa. Tuosta yhdestä blastosta alkoi raskaus, mutta lopulta päättyi kkm:ään viikolla 9. Opiskelin itse lukuja, miten paljon minun ikäisellä on jo viallisia munasoluja ja halusin seuraavaan IVF:ään alkiodiagnostiikan, ettei tarvitse kärsiä keskenmenoja, kun yhdestä toipumiseen meni about 6kk aikaa ja vanhempana siihen ei ole enää varaa. Mehiksen lääkäri oli tosi nihkeä alkiodiagnostiikalle ja mun mielestä se oli outoa ottaen huomioon mun iän. Hän kuitenkin epäili oireiden perusteella, että mulla olisi endometrioosi. IVF stimulaatiolääkkeet oli siis tuoneet esille vahvemmat oireet siihen. Endo on mulla myöhemmin todistettu (nyt sektiossa kirurgi vahvisti näköhavainnon).

Vaihdettiin Dextralle, jossa sai räätälöidympää hoitoa juuri meidän tilanteeseen. Olin tuossa välissä syönyt Q10 muutaman kuukauden, jonka uskon parantaneen munien laatua. Tehtiin 2.IVF ja 3.IVF keväällä -22 ja koitettiin kerätä maksimi määrä blastoja alkiodiagnostiikkaan. Saatiinkin 11 blastoa, joka oli ihan huipputulos! Näistä 3 oli terveitä, muut hyvin monipuolisesti sairaita: puuttui kromosomeja/oli liikaa. Yksi tavallinen trisomia 18 oli, muut ihan sutta. Noista ensimmäinen terve siirrettiin syksyllä -22 josta alkoi raskaus, mutta iloa ei kestänyt kauan. Alkio alkoi jätättämään ja todettiin kkm viikolla 8. Seuraava siirto pystyttiin tekemään vasta Huhtikuussa tyhjennyskomplikaatioiden takia. Tämä raskaus sitten onnistui ja sanoisin että kaikki mahdolliset lääkkeet ja varokeinot on meidän lääkäri ottanut käyttöön, että me onnistuittaisiin. Meille syntyi esikoispoika kuukausi sitten ja olen 44-vee nyt. Että monta vuotta on mennyt tähän pisteeseen pääsyyn.

Yksi terve alkio meillä on vielä pakkasessa. Varmuutta näistä ei aina ole, joskus käy paskalotto, niinkuin meillä, kun terveestä alkiosta oli vain 5% mahdollisuus keskenmenoon, mutta näin vain kävi. Tunnen taas ihmisiä täältä joiden hoidot on menneet ihan päin hemmettiä ja tuloksena vain yksi alkio ja sillä yhdelläkin on onnistuttu
Pitää vaan rohkeasti uskaltaa tehdä. Itse pidän vanhempien naisten onnistumista varmempana alkiodiagnostiikan kanssa. Se on valitettavan kallista ja kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia. Mutta kyllä ne 2 kkm:ää on olleet niin kamalia ja aikaavieviä komplikaatioineen, että en ole katunut rahan menoa diagnostiikasta. Kuitenkin onnistumiseen on mennyt aikaa monta vuotta diagnostiikankin kanssakin. Että aikaa ei ole ollut minulle tuhlattavaksi. Toki mua rasittaa tuo mun endo.

Tsemppiä kovasti teille hoitojen mietittäväksi! Ja ihanaa, että teillä onnistui luomuna teidän pieni ihme 2020
Multa saa kysyä, jos jää kysyttävää. Jaan mielellään kokemustietoa ihan täällä tai jos haluat diskretimmin niin yv:tä saa laittaa

Hei,

Voisinko kysyä sinulta lisää ivf hoidosta nyt kun hoidot ovat meillä alkaneet? Yritin privaatisti laittaa viestiä mutta en onnistunut siinä, tuli merkkiraja vastaan

Kerroit että viimeisimmässä hoidossa stimulaatiolääkkeet aloitettiin isoilla annoksilla - saanko kysyä mikä lääke kyseessä ja millä annoksella?

Kiinnostaa, kun itse täytän tänä vuonna 41 ja meidän munasolusaalis oli "vaan" 9/12 rakkulasta ja näistä hedelmöittyi 4 mikä menee "by the book" 40%:n hedelmöittymisen alueelle. Lääkeenä Menopur 300 IU + Fyremadel (jarrupiikki) + Ovitrelle (irrotus). Mutta mietin, olisiko stimulaatio voinut olla parempi isommalla annoksella..

Nyt jännittää kuulla seuraavaksi, että selviääkö tästä se noin 50% ja että päästäänkö alkiodiaknostiikkaan tai edes tuoresiirtoon, mikä sekin ahdistaa koska pelkään että kesken menisi suuremmalla todennäköisyydellä..

Vaikka tiedän kaikki ivf liittyvät epävarmuudet ja osasin varautua, niin silti tämä "saalis" tuntuu pettymykseltä ja herää pelko mahdollisen 2.ivf onnistumisesta vaikka olen myös lukenut kokemuksista joissa 1.ivf menee "oikeita annoksia etsiessä" ja että 2.ivf voisi onnistua sen takia jopa paremmin..

Pitkä viesti.. Toivottavasti jaksoit lukea loppuun. Kiitos jos jaksat/kerkeet vastailla ketjuun tai privana jossain välissä

Muutkin saa mielellään kommentoida, ketjuun tai privana

 

[Suski75]

Me ollaan Ovumian asiakkaita (tai tullaan olemaan), muista paikoista ei ole kokemusta. Onko kukaan muu ollut Ovumian asiakkaana, mitä olette tykänneet?

Meillä molemmat lapset on Ovumialla tehty, tykkäsin kovasti! Lääkäri kuunteli todella herkällä korvalla toiveitamme, ja olen ollut vain ja ainoastaan tyytyväinen Ovumiaan.

Meillä siis esikoinen sai alkunsa tukilääkkeillä ja inssillä (en ovuloi luomuna), seuraava raskaus samalla kombolla pari vuotta myöhemmin meni kesken, ja keskenmenon jälkeen kuopus sai alkunsa IVF:llä ja alkiodiagnostiikalla, koska haluttiin minimoida uuden keskenmenon mahdollisuus.

 

[Suski75]

Noista rakkulamääristä... Isoja määriä saadaan "helposti" jos naisella on PCOS, ja aina kun isoja määriä saadaan, on vaarana hyperstimulaatio, joka on pahimmillaan hengenvaarallinen sairaalahoitoa vaativa tila. Lisäksi tilastollisissa tutkimuksissa on todettu, että kun kerätään yli 15 munasolua kerralla, alkaa raskauden todennäköisyys laskea, joten tässä ei enemmän ole aina parempi.

Jos blastoja jää kaiken normaalin kadon jälkeen vain yksi, minä pyytäisin toisen IVF:n heti perään, jotta tulisi isompi satsi kerralla alkiodiagnostiikkaan. Tuoresiirtoa en ottaisi ollenkaan, koska siitä voi seurata raskaus ja keskenmeno 3 kk kohdalla, jolloin tyhjennyksineen olisi mennyt taas 6 kk hukkaan, ja sen jälkeen uusi IVF tuottaisi nousseen iän vuoksi entistäkin huonolaatuisempia munasoluja.

 

[MarchDream]

@Tähdentuike: Minulla sinun iässä eka Ivf ei tuottanut mitään tulosta (ei menty edes ”kalastukseen”) mutta tokassa Ivf:ssä taisi olla 5 alkiota josta saatiin 3 blastoa. Eka tuoresiirto ei tuottanut plussaa, mutta toka pakastesiirto toi vauvan. eli kyllä sinullakin voi olla hyvät mahdollisuudet saada se pieni tuosta nykyisestä ”sadosta”. Onnea matkaan.