Joo, oon muistanut lähes päivittäin olla kiitollinen siitä, ettei menny sektioksi sitten lopulta. Jotenkin herkistää vieläkin tuo kokemus, että aina kun puhun synnytyksestä ja nytkin kun kirjoitin siitä, alkoi itkettää. Ja täytyy myöntää, että tuossa ponnistusvaiheen aikana soi päässä aika isolla volyymilla: "Ei ikinä enää!!!!", mutta en mä seuraavana päivänä enää ollut niin ehdoton [:)] Mutta se täytyy kyllä sanoa, että jos pikkukakkonen joskus vielä saadaan aikaiseksi niin varmaan tulen jännittämään synnytystä kyllä aika lailla. Nythän en jotenkin tajunnut sitä jännittää tai pelätä, mutta voi olla etten kykene ihan yhtä avoimin mielin seuraavaan kertaan, jos sellainen tulee eteen. Tai eihän sitä tiedä. Vähintään se pari vuotta kun aateltu joka tapauksessa odottaa niin voihan se olla, että aika on siinä vaiheessa kullannut muistot [8|]
Olipa kerran Elämä- Synnytystarinat
- Ketjun aloittaja Minzkuli
- Aloituspäivämäärä
Maya_L
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voi Pippula kun siul on ollut kova synnytys! Asenteesi on loistava ja olet pärjännyt hienosti. Tuollaisen ponnistuksen jälkeen synnytys varmasti jännittää - onneksi aika kultaa muistoja sekä kroppamme antaa seuraavilla kerroilla helpommin periksi. Onnea koko perheelle!
Mamma_76
Puuhakas puhuja
Kauhistus!!!
Nyt vasta ehdin lukemaan muiden kertomuksia [:(][>:][&:]
Itkuhan mulle tuli, voi teitä kaikkia kovia kokeneita, mun juttu tuntuu aivan pieneltä teidän kokemusten rinnalla [&o][8|]
Onneksi nyt kaikki kuitenkin on jo hyvin, Voimahaleja kaikille!!! Ja jutelkaa noista kokemuksistanne neuvolassa, kurjaa jos jää vauvailut yhteen ...
Nyt vasta ehdin lukemaan muiden kertomuksia [:(][>:][&:]
Itkuhan mulle tuli, voi teitä kaikkia kovia kokeneita, mun juttu tuntuu aivan pieneltä teidän kokemusten rinnalla [&o][8|]
Onneksi nyt kaikki kuitenkin on jo hyvin, Voimahaleja kaikille!!! Ja jutelkaa noista kokemuksistanne neuvolassa, kurjaa jos jää vauvailut yhteen ...
Torstaina alkoi lapsivesi tihkumaan kun kalvot oli puhjenneet niin ylhäältä. Ensin en edes ollut varma mistä on kyse kun jotain aina lorahteli, mutta kävin tk:ssa tarkastamassa tilanteen ja lapsivettähän se oli. Supistukset oli edelleen kivuttomia, mutta säännöllisiä, noin 8min välein. Jouduin ensimmäisen yön odottamaan että homma lähtee kunnolla käyntiin ja en saanu nukuttua koko yönä, koska supistukset alkoivat olla sen verran kipeitä. Seuraavana päivänä sitten päästiin tosi toimiin ja supistukset alkoi olemaan niin tuskaisia etten voinut kävellä itse sinne osastolle. Sain antibioottia suoneen synnytyssalissa, koska lapsiveden menosta sen verran kauan. Alussa kiikussa istuin lämpökääre selän takana. Ilokaasua en uskaltanut kokeilla kun supistusten aikana oksetti sen verran [:'(] Minulla alkoi olla flunssainen olo ja kuumetta oli 38. Lopulta alkoi sen verran tapahtumaan että sain epiduraalin ja voi taivas sain nukuttua hetken univelkaani pois. Ponnistus vaiheet sujuivat hienosti, mutta minullekin piti laittaa oksitosiinia kun epiduraali vei ponnistuksilta voiman. Lopulta poika syntyi ja paikat repesi hieman, mutta kätilö ompeli niin tarkasti paikat että on varmaan entistäkin ehompi kunhan paranee[:D] No mutta eihän se siihen jäänyt...minun tulehdusarvo kerkesi ponnahtamaan yli 200 ja alle vuorokausi kerittiin vauvan kanssa viettää, kun poika vietiin teholle kun senkin tulehdusarvo alkoi nousta. Minua siirrettiin osastolta osastolle ja lopulta siirryin potilaskotiin. Poika oli teholla viisi päivää antibiootti hoidossa ja sinivalohoitoakin sai. Noin 12 tuntia päivässä istuin pojan luona, mutta pysyin koko ajan rauhallisena, mikä nyt jälkeen päin ihmetyttää suuresti. Kai sitä jotenkin sai itsensä tsempattua kun yksin jouduin olemaan suurimman osan ajasta. Nyt kaikki hyvin ja kotiin ollaan päästy, mutta näin ensisynnyttäjänä oli "opettava" kokemus....siis kun kaikki ei mene todellakaan niinkuin ajattelee ja on lukenut.[:(]
Maya_L
Vauhtiin päässyt keskustelija
Ihanaa, Unikeko, että olette vihdoin päässeet nauttimaan kotielämästä hurjan kokemuksenne jälkeen. Se on kummallista kuinka vauvan läsnäollessa sitä on rauhallinen vaikka tuntuisi, että "pitäisi mennä" huolesta sekaisin. Luontoäitee on ollut viisas tätä koodia luodessaan. =0)
tinztinz
Satasella mukana keskusteluissa
Jospa minäkin kertoisin aika pinnallisen version meidän pojan syntymästä, eilen luin synnytyskertomuksen, mutta enää en niitä kellonaikoja halua muistella...
Kaikki alkoi sunnuntaina 19.9, olimme matkalla anopilta kotiin ja valitin jälleen miehelle että "raivostuttaa kun ei mitään tapahdu sitten kun toivoisi", olo oli hyvä ja kaikki hyvin, piti mennä kotiin ruokaa laittamaan.
Päästiin kotia, kello oli 15.50 ja lähdin kävelemään portaita ylös, mitä ihmettä...jotain valahti housuun ja ajattelin että taas valkovuotoa, niinkuin kerran aikaisemminkin on tapahtunut, ei mitään, vessaan vaan ja pikkuhousunsuojan vaihtoon...huomasin kuitenkin että hemmetti mullahan on alushousut ja päällihousutkin aika märät. ei mitään...seurailen, istuin sohvalle, kävin koneella ja lähdin ruokaa laittamaan ja taas lorisi..... soitto synnärille ja toivottivat tervetulleeksi.
Käyrälle alkuun joka ihan normaali,siirto osastolle odottamaan supistuksia.sisätutkimus, kohdunkaula hävinnyt ja 2,5cm auki. Miehen passitin kotiin kun vierailuaika oli ohi.
Supistukset alkoivat kun olin menossa nukkumaan noin yhdeksän aikoihin. pahenivat kovin nopeasti ja yhden aikaan olin todella kipeä, minulla oli tulehdusarvot lähteneet heti nousuun kun sairaalaan tulin, joten jo senkin takia sain siirtyä synnytyssaliin. Mies palasi sitten sairaalaan.
Akupunktioneulat selkään, ihan huippuhyvät siinä vaiheessa, myöhemmin ei mitään apua, suihkua, jumppapalloa ja niin ihanaa keinutuolia.
Kun ei nuo enää auttaneet ja kivut senkuin paheni, kätilö kysyi haluanko ilokaasua kokeilla...ja niin tehtiin, jumalaton kipu alkoi tuntua myös vasemmassa kyljessä jo tässä vaiheessa. Vauvan päähän asennettiin jokin anturi tässä vaiheessa.
päivävuoro aloitti, ei mitään hajua mistään, kipua kivun perään...heti vuoron alkuun minulle sitten jo laitettiin epiduraali, suuria annoksia päivän mittaan ja pumppu kiinni, ei mitään tehoa. Oksitosiinitippa laitettiin myös jo aamulla ja määrää lisättiin jatkuvasti koska aukenin hyvin hyvin hitaasti. päivän mittaan oksensin kaiken ulos mitä sisään laitoin.
Iltapäivällä huuto oli jo kovaa aina epiduraaliannosten välissä ja kyljen kipu aina vaan pahempi,säteili reiteen ja koko kylkeen. ei muistikuvia juuri mistään.
vuoron vaihtoa ja kävelyä hetki, jonka jälkeen ei sitten enää pystynyt mihinkään ja oli pakko siirtyä sänkyyn, sisätutkimuksia ja aukenin edelleen hitaasti, oksitosiinia nostettiin edelleen jatkuvasti.
Lopulta en kestänyt enää ja huutokin oli sitä luokkaa, en tuntenut enää supistuksia, ainoastaan kyljen aivan järkyttävän kivun, olin ihan liikuntakyvytön kun pyydettiin jalkoja koukistamaan sistäutkimusta varten,ne jalat siirrettiin väkisin.
maanantaina klo 19 olin 10cm auki, mutta jokin lärpäke kuulemma edessä, ei saa ponnistaa vielä,kätilö poistui hetkeksi, jonka aikana tuli yhtäkkiä julmettu ponnistuksen tunne ja menin kontilleen sängylle, sitten palasikin kamala kipu kylkeen ja takaisin maate. Yhtäkkiä tuli tunne että taju lähtee, enkä kuullut kuin miehen sanovan kätilölle ettei silmät enää pysy mukana ollenkaan...eli siis kipushokki.
kätilö paikalle ja lidokaiinia kehiin 2 tujua annosta. Kätilö sanoi että ponnista jos et enää pysty odottamaan, muutaman kunnon supistuksen tunsin, joiden aikana ponnistin kuin hullu, ei mitään, sisätutkimus ja todettiin että lapsi melko ylhäällä, mutta en pystynyt olla ponnistamatta.
Kyljen kipu tuli niin tuhottomaksi että epäilivät vauvan painavan johonkin hermoon niin kovin. sanoin etten enää tunne supistuksia ja rupesin tuijottamaan monitoria, ponnistin aina kun näytti että supistusten voima nousee, ponnistin kuulemma monta kertaa vaikka ei ainuttakaan supistusta ja välillä oikeallakin hetkellä, sanoin kätilölle että sinä et enää ota sormia pois sieltä alapäästä kun en tiedä minne ponnistan ja koska, huoneeseen pyydettiin kolmas kätilö ja lastenhoitaja.
Tunsin välillä kuinka sain pään jo melkein ulos ja supistus loppui aina siihen paikkaan, ja pää valui aina vaan takaisin.
Kätilö sanoi että nyt on välilihaa leikattava, liian ahdasta. ja sitten taas ponnistusta, kaksi kätilöä otti vauvan päästä kiinni ja vetivät samalla kun ponnistin, hetken helpotus,pää oli ulkona, seuraava supistus, ja kätilöt vetivät pojan maailmaan, ehdin vilkaista vauvaa, kaikki kipu oli pois...helpottunut olo koitti.
Poikaa lähdettiin viemään "lastenhuoneeseen" ja mies ohjattiin sinne perään jotta saisi nähdä pojan. Mies kuitenkin tuli takaisin ja sanoi ettei ehtinyt nähdä ollenkaan, lähti kiireellä keskolaan.
hoitaja tuli käymään, kun minua ommeltiin ja kertoi pojan painon, mutta että pituutta ei mitattu kun lähti vauhdilla eteenpäin, pisteet 6/6/9 ...Poika siis sen takia keskolaan kun oli hengitysvaikeuksia, mutta keskolassa oli jo rääkäissyt iloisesti.
Poika siis syntyi 20.22.
Aamulla menin lääkärikierrokselle keskolaan, vointi oikein hyvä mitä nyt yöllä olin ollut hieman sekava ja aivan hiestä märkänä.
Pojalla oli tosiaan hengitysvaikeuksia alkuun, sekä ilmarinta. Infektio epäilynä ja tulehdusarvot hieman koholla.
Minulta lääkäri kysyikin sitten että oletko sinä ihan terve ja hyvässä voinnissa. vastasin että kyllä.
Menin takaisin pojan luo ja kätilö tulee sanomaan että osastolta soitettiin ja pyydettiin minut sinne.
Hoitaja tuli huolissaan kyselemään että mikä on vointi ja kyseli kovin olotilasta....kysyinkin sitten että miten niin ja vastauksena että sinä menet nyt petiin ja antibioottia suoneen, tulehdusarvot 263....jaahas no selvä, näin tehtiin. ei minulla ollut sitten mitään oireita, todennäköisesti johtui särkylääkkeistä ettei kuume noussut.
Keskolassa seuraavana aamuna naureskelivat tuolle mun vastaukselle että juu juu olen ihan terve.
mutta tässä pitkä ja muistikuvien mukaan mennyt synnytys ja lyhyt jatko. Näillä näkymin en toista lasta tee...tämä oli minulle aivan järkyttävä kokemus ja itku tuli eilen kun synnytyskertomusta luin...sanoin kätilölle kun hän tuli kyselemään että tuliko jotain kysyttävää tuota koskien, että en enää ikinä halua keskustella näin tarkasti tästä synnytyksestä.
Kaikki alkoi sunnuntaina 19.9, olimme matkalla anopilta kotiin ja valitin jälleen miehelle että "raivostuttaa kun ei mitään tapahdu sitten kun toivoisi", olo oli hyvä ja kaikki hyvin, piti mennä kotiin ruokaa laittamaan.
Päästiin kotia, kello oli 15.50 ja lähdin kävelemään portaita ylös, mitä ihmettä...jotain valahti housuun ja ajattelin että taas valkovuotoa, niinkuin kerran aikaisemminkin on tapahtunut, ei mitään, vessaan vaan ja pikkuhousunsuojan vaihtoon...huomasin kuitenkin että hemmetti mullahan on alushousut ja päällihousutkin aika märät. ei mitään...seurailen, istuin sohvalle, kävin koneella ja lähdin ruokaa laittamaan ja taas lorisi..... soitto synnärille ja toivottivat tervetulleeksi.
Käyrälle alkuun joka ihan normaali,siirto osastolle odottamaan supistuksia.sisätutkimus, kohdunkaula hävinnyt ja 2,5cm auki. Miehen passitin kotiin kun vierailuaika oli ohi.
Supistukset alkoivat kun olin menossa nukkumaan noin yhdeksän aikoihin. pahenivat kovin nopeasti ja yhden aikaan olin todella kipeä, minulla oli tulehdusarvot lähteneet heti nousuun kun sairaalaan tulin, joten jo senkin takia sain siirtyä synnytyssaliin. Mies palasi sitten sairaalaan.
Akupunktioneulat selkään, ihan huippuhyvät siinä vaiheessa, myöhemmin ei mitään apua, suihkua, jumppapalloa ja niin ihanaa keinutuolia.
Kun ei nuo enää auttaneet ja kivut senkuin paheni, kätilö kysyi haluanko ilokaasua kokeilla...ja niin tehtiin, jumalaton kipu alkoi tuntua myös vasemmassa kyljessä jo tässä vaiheessa. Vauvan päähän asennettiin jokin anturi tässä vaiheessa.
päivävuoro aloitti, ei mitään hajua mistään, kipua kivun perään...heti vuoron alkuun minulle sitten jo laitettiin epiduraali, suuria annoksia päivän mittaan ja pumppu kiinni, ei mitään tehoa. Oksitosiinitippa laitettiin myös jo aamulla ja määrää lisättiin jatkuvasti koska aukenin hyvin hyvin hitaasti. päivän mittaan oksensin kaiken ulos mitä sisään laitoin.
Iltapäivällä huuto oli jo kovaa aina epiduraaliannosten välissä ja kyljen kipu aina vaan pahempi,säteili reiteen ja koko kylkeen. ei muistikuvia juuri mistään.
vuoron vaihtoa ja kävelyä hetki, jonka jälkeen ei sitten enää pystynyt mihinkään ja oli pakko siirtyä sänkyyn, sisätutkimuksia ja aukenin edelleen hitaasti, oksitosiinia nostettiin edelleen jatkuvasti.
Lopulta en kestänyt enää ja huutokin oli sitä luokkaa, en tuntenut enää supistuksia, ainoastaan kyljen aivan järkyttävän kivun, olin ihan liikuntakyvytön kun pyydettiin jalkoja koukistamaan sistäutkimusta varten,ne jalat siirrettiin väkisin.
maanantaina klo 19 olin 10cm auki, mutta jokin lärpäke kuulemma edessä, ei saa ponnistaa vielä,kätilö poistui hetkeksi, jonka aikana tuli yhtäkkiä julmettu ponnistuksen tunne ja menin kontilleen sängylle, sitten palasikin kamala kipu kylkeen ja takaisin maate. Yhtäkkiä tuli tunne että taju lähtee, enkä kuullut kuin miehen sanovan kätilölle ettei silmät enää pysy mukana ollenkaan...eli siis kipushokki.
kätilö paikalle ja lidokaiinia kehiin 2 tujua annosta. Kätilö sanoi että ponnista jos et enää pysty odottamaan, muutaman kunnon supistuksen tunsin, joiden aikana ponnistin kuin hullu, ei mitään, sisätutkimus ja todettiin että lapsi melko ylhäällä, mutta en pystynyt olla ponnistamatta.
Kyljen kipu tuli niin tuhottomaksi että epäilivät vauvan painavan johonkin hermoon niin kovin. sanoin etten enää tunne supistuksia ja rupesin tuijottamaan monitoria, ponnistin aina kun näytti että supistusten voima nousee, ponnistin kuulemma monta kertaa vaikka ei ainuttakaan supistusta ja välillä oikeallakin hetkellä, sanoin kätilölle että sinä et enää ota sormia pois sieltä alapäästä kun en tiedä minne ponnistan ja koska, huoneeseen pyydettiin kolmas kätilö ja lastenhoitaja.
Tunsin välillä kuinka sain pään jo melkein ulos ja supistus loppui aina siihen paikkaan, ja pää valui aina vaan takaisin.
Kätilö sanoi että nyt on välilihaa leikattava, liian ahdasta. ja sitten taas ponnistusta, kaksi kätilöä otti vauvan päästä kiinni ja vetivät samalla kun ponnistin, hetken helpotus,pää oli ulkona, seuraava supistus, ja kätilöt vetivät pojan maailmaan, ehdin vilkaista vauvaa, kaikki kipu oli pois...helpottunut olo koitti.
Poikaa lähdettiin viemään "lastenhuoneeseen" ja mies ohjattiin sinne perään jotta saisi nähdä pojan. Mies kuitenkin tuli takaisin ja sanoi ettei ehtinyt nähdä ollenkaan, lähti kiireellä keskolaan.
hoitaja tuli käymään, kun minua ommeltiin ja kertoi pojan painon, mutta että pituutta ei mitattu kun lähti vauhdilla eteenpäin, pisteet 6/6/9 ...Poika siis sen takia keskolaan kun oli hengitysvaikeuksia, mutta keskolassa oli jo rääkäissyt iloisesti.
Poika siis syntyi 20.22.
Aamulla menin lääkärikierrokselle keskolaan, vointi oikein hyvä mitä nyt yöllä olin ollut hieman sekava ja aivan hiestä märkänä.
Pojalla oli tosiaan hengitysvaikeuksia alkuun, sekä ilmarinta. Infektio epäilynä ja tulehdusarvot hieman koholla.
Minulta lääkäri kysyikin sitten että oletko sinä ihan terve ja hyvässä voinnissa. vastasin että kyllä.
Menin takaisin pojan luo ja kätilö tulee sanomaan että osastolta soitettiin ja pyydettiin minut sinne.
Hoitaja tuli huolissaan kyselemään että mikä on vointi ja kyseli kovin olotilasta....kysyinkin sitten että miten niin ja vastauksena että sinä menet nyt petiin ja antibioottia suoneen, tulehdusarvot 263....jaahas no selvä, näin tehtiin. ei minulla ollut sitten mitään oireita, todennäköisesti johtui särkylääkkeistä ettei kuume noussut.
Keskolassa seuraavana aamuna naureskelivat tuolle mun vastaukselle että juu juu olen ihan terve.
mutta tässä pitkä ja muistikuvien mukaan mennyt synnytys ja lyhyt jatko. Näillä näkymin en toista lasta tee...tämä oli minulle aivan järkyttävä kokemus ja itku tuli eilen kun synnytyskertomusta luin...sanoin kätilölle kun hän tuli kyselemään että tuliko jotain kysyttävää tuota koskien, että en enää ikinä halua keskustella näin tarkasti tästä synnytyksestä.
Meidän poikavauva syntyi viikoilla 39+6, 25.9. Klo 4 aamulla nousin sängystä kun heräsin suppareihin kunnolla, siihen asti olivat tunkeutuneet tajuntaan unen läpi. Nousin, lämmitin jyväpussin ja yritin käydä sen kanssa sohvalle makoilemaan. Ei tullut mitään, supistukset olivat jo kipeitä ja ajattelin että tänään tulee lähtö ihan oikeasti! Supistukset tulivat 5-10min välein. Ryhdyin keittelemään aamukahvia ja kuulostelin tuntemuksia. Miehen herätin kl 6 ja vanhemmilleni soitin vähän ennen seitsemää, että tulevat hakemaan esikoisen hoitoon. Vanhemmat tulivatkin jo ennen kahdeksaa ja esikoinen heräsi.
Soitto Naistenklinikalle selvitti, että siellä on täyttä ja lähtö tuleekin Kättärille. Se ei haitannut, oli sinänsä sama kumpaan sairaalaan menemme. Jotenkin uudelleensynnyttäjänä oli siltikin hankala arvioida milloin olisi paras aika lähteä sairaalaan. Supistukset tulivat viiden minuutin välein kipeinä, mutta silti mietin olemmekohan liian aikaisessa, kun lähdettiin ajamaan vähän ennen yhdeksää ja oltiin sairaalassa yhdeksältä. Siellä tutkimus paljasti että olin jo 3-4cm auki, eli hyvään aikaan tultiin [:)] Kätilö kysyi, jaksanko odottaa epiduraalia klo 10:een, kun silloin vaihtuisi anestesialääkärin vuoro; edellinen lääkäri oli kuulemma epäonnistunut sinä yönä puudutuksissa... Olin vielä siedettävästi kipeä, joten suunnitelma kuulosti hyvältä.
Pääsimme isoon synnytyssaliin, jossa allas sekä hieno (?) relax birth -synnytyshärpäke. Kumpaakaan ei ehditty käyttää, kun niin vauhdilla edettiin [8D]. Tosin amme ei kuulunutkaan suunnitelmiin, mutta jonkinlainen pysty ponnistusasento kylläkin, joten ajattelin vielä tuossa vaiheessa että ehkä ponnistan härpäkkeessä (kätilökaverilta kuulin myöhemmin, että se on ergonomialtaan parempi kuin jakkara). Aloitin ilokaasun hengittämisen, ja vetelin jo aika täysillä kun anestesialääkäri tuli kymmeneltä pistämään epiduraalia. Toisin kuin esikoisen synnytyksessä, osasin ottaa ilokaasua paremmin ja sain sen vaikuttamaan oikeaan aikaan. Vei kivulta pahimman huipun.
Epiduraali pistettiin, ei sattunut ja hengittelin samalla kaasua. Puudutus auttoi, mutta jonkinlainen toispuoleinen kipu, joka vähitellen yltyi, jäi. Kalvoit puhkaistiin: vesi oli vihreää ja sitä tuli paljon! Kätilö pelkäsi, ettei vaan napanuora hulahda samalla ulos, mutta onneksi ei.
Hengittelin edelleen kaasua. Välillä piti irrottaa maski ja huutaa, kun kipu alkoi taas yltyä. Kätilö + kätilöopiskelija hääräsivät ympärillä ja miettivät, mitä puudutukselle tehdään; katetria vedettiin vähän ulos ja uusi annos. Kätilö oli huolehtivainen ja jaksoi myös kannustaa kaasun hengittämiseen. Pian puudutuksen lisäämisen jälkeen (ei muuten enää auttanut yhtään, vaan kipu oli aika kovaa, huusin välillä) oltiinkin jo edetty vauhdilla ponnistusvaiheeseen. Tuntui kauhea kipu ja kova paine! Kätilö kysyi, haluanko nousta pystyyn ponnistamaan, mutta jäin makaamaan selälle, kun niin vauhdilla mentiin. Ponnistusvaihe oli syöksysynnytystä, vauva holahti vauhdilla ulos klo 11.52. Hän alkoi heti huutaa ponnekkaasti, joten vihreän veden takia ei tarvinnut imeä hengitysteitä tai muitakaan toimenpiteitä tehdä. Apgarpisteet 9. Sainkin vauvan syliin, ja hengittelin ilokaasua vielä istukan tulon ja tikkauksen ajan kätilön kehotuksesta, vaikka kumpikaan ei sattunut. Opiskelija tikkasi pienet repeämät kätilön ohjeistuksella.
Kätilö ja opiskelija päivittelivät synnytyksen nopeutta ja toivoivat, ettei jäänyt kauheat traumat. Ei, vaikka sattui niin ei ollut sietämätöntä, vauva koko ajan turvassa ja mikään vaihe ei kestänyt pitkään. Synnytys oli esikoisen synnytystä kipeämpi, mutta silti helppo ja jäi hyvä mieli.
Lapsivuodeosastolla oltiin kaksi vuorokautta. Ei ole ollut muita ongelmia kuin se, että mies on kuumeinen ja köhäinen (synnytyspäivän illasta alkaen), eikä voinut osallistua osastolla vauvan hoitamiseen. Täällä kotonakaan hän ei koske vauvaan ennen kuin tervehtyy ja käsidesit on käytössä. Sairaalasta uskallettiin meidät kuitenkin näillä ohjeilla kotiuttaa vaikka tilanne tämä.
Onneksi voin itse hyvin, samoin kuin vauva! Koska tämä on toinen, niin jotakin on toivottavasti oppinut ensimmäisen kanssa. Nyt odotellaan vauva-arkea[:)]
Muoks. luin tinztinzin kertomuksen, ja huh huh... tuntuu moniin muihin verrattuna että mulla meni tosi hyvin ja helposti, ja sitten multa vielä kysytään sairaalassa, jäikö traumat...[8|] mut ehkäpä tää mun kertomus voi olla jollekulle vielä vauvaa odottelevalle lohdukkeena, että myös näin hyvin voi mennä.
Soitto Naistenklinikalle selvitti, että siellä on täyttä ja lähtö tuleekin Kättärille. Se ei haitannut, oli sinänsä sama kumpaan sairaalaan menemme. Jotenkin uudelleensynnyttäjänä oli siltikin hankala arvioida milloin olisi paras aika lähteä sairaalaan. Supistukset tulivat viiden minuutin välein kipeinä, mutta silti mietin olemmekohan liian aikaisessa, kun lähdettiin ajamaan vähän ennen yhdeksää ja oltiin sairaalassa yhdeksältä. Siellä tutkimus paljasti että olin jo 3-4cm auki, eli hyvään aikaan tultiin [:)] Kätilö kysyi, jaksanko odottaa epiduraalia klo 10:een, kun silloin vaihtuisi anestesialääkärin vuoro; edellinen lääkäri oli kuulemma epäonnistunut sinä yönä puudutuksissa... Olin vielä siedettävästi kipeä, joten suunnitelma kuulosti hyvältä.
Pääsimme isoon synnytyssaliin, jossa allas sekä hieno (?) relax birth -synnytyshärpäke. Kumpaakaan ei ehditty käyttää, kun niin vauhdilla edettiin [8D]. Tosin amme ei kuulunutkaan suunnitelmiin, mutta jonkinlainen pysty ponnistusasento kylläkin, joten ajattelin vielä tuossa vaiheessa että ehkä ponnistan härpäkkeessä (kätilökaverilta kuulin myöhemmin, että se on ergonomialtaan parempi kuin jakkara). Aloitin ilokaasun hengittämisen, ja vetelin jo aika täysillä kun anestesialääkäri tuli kymmeneltä pistämään epiduraalia. Toisin kuin esikoisen synnytyksessä, osasin ottaa ilokaasua paremmin ja sain sen vaikuttamaan oikeaan aikaan. Vei kivulta pahimman huipun.
Epiduraali pistettiin, ei sattunut ja hengittelin samalla kaasua. Puudutus auttoi, mutta jonkinlainen toispuoleinen kipu, joka vähitellen yltyi, jäi. Kalvoit puhkaistiin: vesi oli vihreää ja sitä tuli paljon! Kätilö pelkäsi, ettei vaan napanuora hulahda samalla ulos, mutta onneksi ei.
Hengittelin edelleen kaasua. Välillä piti irrottaa maski ja huutaa, kun kipu alkoi taas yltyä. Kätilö + kätilöopiskelija hääräsivät ympärillä ja miettivät, mitä puudutukselle tehdään; katetria vedettiin vähän ulos ja uusi annos. Kätilö oli huolehtivainen ja jaksoi myös kannustaa kaasun hengittämiseen. Pian puudutuksen lisäämisen jälkeen (ei muuten enää auttanut yhtään, vaan kipu oli aika kovaa, huusin välillä) oltiinkin jo edetty vauhdilla ponnistusvaiheeseen. Tuntui kauhea kipu ja kova paine! Kätilö kysyi, haluanko nousta pystyyn ponnistamaan, mutta jäin makaamaan selälle, kun niin vauhdilla mentiin. Ponnistusvaihe oli syöksysynnytystä, vauva holahti vauhdilla ulos klo 11.52. Hän alkoi heti huutaa ponnekkaasti, joten vihreän veden takia ei tarvinnut imeä hengitysteitä tai muitakaan toimenpiteitä tehdä. Apgarpisteet 9. Sainkin vauvan syliin, ja hengittelin ilokaasua vielä istukan tulon ja tikkauksen ajan kätilön kehotuksesta, vaikka kumpikaan ei sattunut. Opiskelija tikkasi pienet repeämät kätilön ohjeistuksella.
Kätilö ja opiskelija päivittelivät synnytyksen nopeutta ja toivoivat, ettei jäänyt kauheat traumat. Ei, vaikka sattui niin ei ollut sietämätöntä, vauva koko ajan turvassa ja mikään vaihe ei kestänyt pitkään. Synnytys oli esikoisen synnytystä kipeämpi, mutta silti helppo ja jäi hyvä mieli.
Lapsivuodeosastolla oltiin kaksi vuorokautta. Ei ole ollut muita ongelmia kuin se, että mies on kuumeinen ja köhäinen (synnytyspäivän illasta alkaen), eikä voinut osallistua osastolla vauvan hoitamiseen. Täällä kotonakaan hän ei koske vauvaan ennen kuin tervehtyy ja käsidesit on käytössä. Sairaalasta uskallettiin meidät kuitenkin näillä ohjeilla kotiuttaa vaikka tilanne tämä.
Onneksi voin itse hyvin, samoin kuin vauva! Koska tämä on toinen, niin jotakin on toivottavasti oppinut ensimmäisen kanssa. Nyt odotellaan vauva-arkea[:)]
Muoks. luin tinztinzin kertomuksen, ja huh huh... tuntuu moniin muihin verrattuna että mulla meni tosi hyvin ja helposti, ja sitten multa vielä kysytään sairaalassa, jäikö traumat...[8|] mut ehkäpä tää mun kertomus voi olla jollekulle vielä vauvaa odottelevalle lohdukkeena, että myös näin hyvin voi mennä.
ViuVau
Satasella mukana keskusteluissa
Hello! [:)] Josko minäkin tänne sepustelisin oman tarinani...[:)]
Meillä meni kaikki yllättävän "helposti" vaikka olenkin ensisynnyttäjä.
17.9 Päivällä kävin neuvolassa ja kaikki oli silloin hyvin, mitä nyt pissa hieman plussalla, mutta paineet ok. Ei ollut siis millään tavoin poikkeava käynti ja uus aika varattiinkin sitten seuraavalle viikolle. Lähetteen äitipolille terkka laittoi myös siinä samalla ja ajateltiin että aika tulee sitten seuraavalle viikolle sinne.
Kotiin kun pääsin niin ei ollut minkään moisia ennakoivia oireita, jopa liiankin "hyvä" olo.[:D] Syötiin siinä miehen kans ruoka ja täytyhän sitä hellyyttäkin hieman makuuhuoneen puolella saada.[;)][8D][:D] Olin siinä ruokailun yhteydessä saanu myös kaste-asiat kuntoon, eli mun rippi-pappi tulee neidin sitten kastamaan. [:)] Joten yksi murhe vähemmän.
N.16.30 aikaan sitten aloin tuntemaan muutaman kipeän supistuksen mutta aattelin että tää nyt taitaa siitä peittojen heiluttelusta johtua vaan. Mutta 17 mennessä olin jo niin kipee että oli pakko mennä suihkuun jos lämpö auttais. Itkeä tihrustin siellä sitten reilun puolituntia ja sit oli pakko tulla pois. Mies oli siinä vaiheessa jo valmis lähteen ja oli jo pakannutkin omat tavaransa ja mehua sen sellasta laukkuun. Minä siinä sitten vielä vänkäsin että ei me nyt olla menossa vielä mihinkään, (vaikka supistukset tuli n.5min välein todella kipeinä), että mun pitää eka soittaa svo:lle että milloin tullaan... Svo:lle kätilö toivottelikin jo tervetulleeksi heti kun siltä tuntuu. 18.35 olin sitten jo Taysis käyrillä.
Siinä sain sitten vaihtaa vaattet ja antovat sen peräruiskeen. Passitin miehen siinä kohtaan vielä kotiin sillä aika hällä olis vaan pitkäks käyny ku mä istuin suihkussa ja huusin tai vaihtoehtoisesti vessan pöntöllä...[:'(][&:]
Klo.00 olinkin sitten niin kuoleman kipee että laittovat mut saliin odotteleen epiduraalia. Miehelle soitin kans siinä vaiheessa että saapi tulla paikalle.
00.20 sain epiduraalin ja olo helpotti kyllä aika äkkiä. Mies tuli siinä sitten kans sopivasti.
02.25 vaadin saada uuden epiduraalin sillä olin taas niin kipeä ja supistukset tuli 1-2 min välein, eli kun eka loppu, seuraava alko.[:'(] Siinä vaiheessa olin auki joku 6cm.
Nopeesti meni sitte se loppuavautuminen ja vähän vaille neljä aamulla sain ruveta ponnistaan. Neiti rääkäisi 04.02 kirkkaasti ja sai täyden kympin pisteet [:)]
12min kesti ponnistus ja 13min jälkivaihe. Muutama tikki jouduttiin laittaan, mutta niistä vain yksi on tossa ulkopuolella.
Kätilö meillä oli aivan mahtava ja iso kiitos hänelle!!!![:)]
Ehkä tän saman voi vielä joskus uudelleenkin harkita tekevänsä.[:D][:D][:D]
2 vrk oltiin sairaalassa ja nyt on oltu kotona puoltoista viikkoo.[:)]
Tämmönen tarina meillä.[:)]
Meillä meni kaikki yllättävän "helposti" vaikka olenkin ensisynnyttäjä.
17.9 Päivällä kävin neuvolassa ja kaikki oli silloin hyvin, mitä nyt pissa hieman plussalla, mutta paineet ok. Ei ollut siis millään tavoin poikkeava käynti ja uus aika varattiinkin sitten seuraavalle viikolle. Lähetteen äitipolille terkka laittoi myös siinä samalla ja ajateltiin että aika tulee sitten seuraavalle viikolle sinne.
Kotiin kun pääsin niin ei ollut minkään moisia ennakoivia oireita, jopa liiankin "hyvä" olo.[:D] Syötiin siinä miehen kans ruoka ja täytyhän sitä hellyyttäkin hieman makuuhuoneen puolella saada.[;)][8D][:D] Olin siinä ruokailun yhteydessä saanu myös kaste-asiat kuntoon, eli mun rippi-pappi tulee neidin sitten kastamaan. [:)] Joten yksi murhe vähemmän.
N.16.30 aikaan sitten aloin tuntemaan muutaman kipeän supistuksen mutta aattelin että tää nyt taitaa siitä peittojen heiluttelusta johtua vaan. Mutta 17 mennessä olin jo niin kipee että oli pakko mennä suihkuun jos lämpö auttais. Itkeä tihrustin siellä sitten reilun puolituntia ja sit oli pakko tulla pois. Mies oli siinä vaiheessa jo valmis lähteen ja oli jo pakannutkin omat tavaransa ja mehua sen sellasta laukkuun. Minä siinä sitten vielä vänkäsin että ei me nyt olla menossa vielä mihinkään, (vaikka supistukset tuli n.5min välein todella kipeinä), että mun pitää eka soittaa svo:lle että milloin tullaan... Svo:lle kätilö toivottelikin jo tervetulleeksi heti kun siltä tuntuu. 18.35 olin sitten jo Taysis käyrillä.
Siinä sain sitten vaihtaa vaattet ja antovat sen peräruiskeen. Passitin miehen siinä kohtaan vielä kotiin sillä aika hällä olis vaan pitkäks käyny ku mä istuin suihkussa ja huusin tai vaihtoehtoisesti vessan pöntöllä...[:'(][&:]
Klo.00 olinkin sitten niin kuoleman kipee että laittovat mut saliin odotteleen epiduraalia. Miehelle soitin kans siinä vaiheessa että saapi tulla paikalle.
00.20 sain epiduraalin ja olo helpotti kyllä aika äkkiä. Mies tuli siinä sitten kans sopivasti.
02.25 vaadin saada uuden epiduraalin sillä olin taas niin kipeä ja supistukset tuli 1-2 min välein, eli kun eka loppu, seuraava alko.[:'(] Siinä vaiheessa olin auki joku 6cm.
Nopeesti meni sitte se loppuavautuminen ja vähän vaille neljä aamulla sain ruveta ponnistaan. Neiti rääkäisi 04.02 kirkkaasti ja sai täyden kympin pisteet [:)]
12min kesti ponnistus ja 13min jälkivaihe. Muutama tikki jouduttiin laittaan, mutta niistä vain yksi on tossa ulkopuolella.
Kätilö meillä oli aivan mahtava ja iso kiitos hänelle!!!![:)]
Ehkä tän saman voi vielä joskus uudelleenkin harkita tekevänsä.[:D][:D][:D]
2 vrk oltiin sairaalassa ja nyt on oltu kotona puoltoista viikkoo.[:)]
Tämmönen tarina meillä.[:)]
Kirsikka86
Vauhtiin päässyt keskustelija
Eli tällaista tarinaa täällä...
Keskivikkona 22.9 illalla katselin tv:tä kun noin klo18.15 holahti jotain housuihin. Ensin meni hetki tajuta et mitä tapahtu, vessassa käydessä varmistui jotta lapsivettä se on. Isäntä luuli jotta pissasin housuun ja huutelin sit vessasta että kyllä tää on nyt lapsivettä ja pitää lähtiä tänään siis, jes! Kyllä isäntä vaihto vaatteet nopiaa, minä siinä hissukseen puin ja katsoin tavarat kasaan ja lähdettiin. Ei supistellut yhtään ja olin vähän pettynyt.
Käyrillä noin klo 19.30 ja siitä sitten odottelemaan osastolle synnytyksen käynnistymistä. Yöllä tuli harvoja supisteluita noin 10minuutin välein mutta en saanut unta, sain kauratyynyn ja panadolia sekä litalginia niin supistelut hävisi ja sain muutaman tunnin unta.
23.9 aamupäivällä lääkärille joka teki ekan sisätutkimuksen, sormelle auki ja kanavaa jäljellä. (sisätutkimusta vältettiin vesienmenojen takia ettei tule turhia pöpöjä) Lääkärille tuli kutsu kesken tutkimusten joten siinä kiireessä sanoi kätilölle jotta cytotecit saa aloittaa heti. (vuorokausi oltaisiin voitu odotella eli illalla vasta olisi kuulunut saada eka tabletti) Eli sain klo 11 ekan puoliskan cytotecia ja siitä ei ollut mitään apua, toinen tabletti annettiin klo 15 ja taas odoteltiin. Kävin tekemässä pitkin sairaalaa noin puolen tunnin reissun pitkin portaita ylös alas jotta saisi edes jotain supisteluita. Pientä supistelua välillä mutta siedettävää.
Klo 17 alkoi kunnon todella kipeät supistelut 5minuutin välein, kävin suihkussa josta en saanut mitään iloa, kauratyyny ei helpottanut yhtään. Kätilöni ei ehtinyt iltavuoroni aikana katsomaan minua kuin kaksi kertaa kun oli niin kiireinen. Lastenhoitajalle siinä tuumasin joka tuli muistuttamaan iltapalasta jotta en kuule syö mitään vaan haluan kipulääkettä hyvin pian. Hoitaja ei oikein uskonut että tosiaan olen edes kipeä vaan sanoi että katsotaan kun kätilösi ehtii sinua katsomaan. Onneksi vanha luokka kaverini oli toisena kätilönä osastolla jolle huikkasin jotta tuotko mulle jotain tähän kipuun nyt heti kiitos kun ei sitä omaa kätilöäni näy ei kuulu. Ravasin käytävää edestakaisin siinä vaiheessa ja se jotenkin helpotti kun oli liikeessä.
noin klo 19-20välillä sain jonkin piikin kankkuun ja sisätutkimuksessa olin auki vaivaiset kahdelle sormelle. No isäntä saapui seurakseni onneksi tässä vaiheessa ja sitten alkoi kipupiikin aiheuttama känninen olo ja oksentelu. [:'(] Kipupiikistä ei paljoa ollut apua, ihan hetkeksi ehkä vei kovimman piikin supistuksesta mutta kipeää silti otti. Isäntä hieroi alaselkää supistuksen tullessa.
Yö vuoro saapui paikalle ja sanoin että ehkä vielä hetken pärjään mutta kohta haluan saliin ja ilokaasua. No ei mennyt kuin vajaa 15 minuuttia kun soitin ja pyysin, että haluan nyt sitä ilokaasua että enään ei kestä. Klo 21.35 oltiin synnytyssalissa ja laitettiin vauvalle pinni päähän seuraamaan sykkeitä ja minä vedin tyytyväisenä ilokaasua. Kätilö lähti pois ja käski soittaa heti jos tulee jotain.(osastolla oli 5synnytystä meidän lisäksi joten kiirettä piti)
Puristin isännän sormet muusiksi kun supistus tuli ja karjuin aina välillä ja yritin keskittyä ilokaasun ottoon. Pian jo tunsin ponnistamisen tarpeen ja kätilö tuli heti kun kelloa soitettiin. Pieni reuna jäljellä jota yritti työntää sormilla pois ja se vasta kipiää ottikin, ja ponnistaa ei saanut ettei kohdun suu repeä. Pian sain luvan ponnistaa ja ilokaasuhan otettiin pois käytöstä.
Klo 22.02 poika syntyi. <3
Ponnistusvaihe kesti 7 minuuttia.
synnytyssalissahan ei siis ehditty olemaan kuin puoli tuntia kaiken kaikkiaan ja säännöllisistä supisteluista syntymään meni vain sen 5tuntia.
Nopeaa oli toiminta ja hyvä niin...pari pientä nirhaumaa tuli mutta ei tikattavaa.
Keskivikkona 22.9 illalla katselin tv:tä kun noin klo18.15 holahti jotain housuihin. Ensin meni hetki tajuta et mitä tapahtu, vessassa käydessä varmistui jotta lapsivettä se on. Isäntä luuli jotta pissasin housuun ja huutelin sit vessasta että kyllä tää on nyt lapsivettä ja pitää lähtiä tänään siis, jes! Kyllä isäntä vaihto vaatteet nopiaa, minä siinä hissukseen puin ja katsoin tavarat kasaan ja lähdettiin. Ei supistellut yhtään ja olin vähän pettynyt.
Käyrillä noin klo 19.30 ja siitä sitten odottelemaan osastolle synnytyksen käynnistymistä. Yöllä tuli harvoja supisteluita noin 10minuutin välein mutta en saanut unta, sain kauratyynyn ja panadolia sekä litalginia niin supistelut hävisi ja sain muutaman tunnin unta.
23.9 aamupäivällä lääkärille joka teki ekan sisätutkimuksen, sormelle auki ja kanavaa jäljellä. (sisätutkimusta vältettiin vesienmenojen takia ettei tule turhia pöpöjä) Lääkärille tuli kutsu kesken tutkimusten joten siinä kiireessä sanoi kätilölle jotta cytotecit saa aloittaa heti. (vuorokausi oltaisiin voitu odotella eli illalla vasta olisi kuulunut saada eka tabletti) Eli sain klo 11 ekan puoliskan cytotecia ja siitä ei ollut mitään apua, toinen tabletti annettiin klo 15 ja taas odoteltiin. Kävin tekemässä pitkin sairaalaa noin puolen tunnin reissun pitkin portaita ylös alas jotta saisi edes jotain supisteluita. Pientä supistelua välillä mutta siedettävää.
Klo 17 alkoi kunnon todella kipeät supistelut 5minuutin välein, kävin suihkussa josta en saanut mitään iloa, kauratyyny ei helpottanut yhtään. Kätilöni ei ehtinyt iltavuoroni aikana katsomaan minua kuin kaksi kertaa kun oli niin kiireinen. Lastenhoitajalle siinä tuumasin joka tuli muistuttamaan iltapalasta jotta en kuule syö mitään vaan haluan kipulääkettä hyvin pian. Hoitaja ei oikein uskonut että tosiaan olen edes kipeä vaan sanoi että katsotaan kun kätilösi ehtii sinua katsomaan. Onneksi vanha luokka kaverini oli toisena kätilönä osastolla jolle huikkasin jotta tuotko mulle jotain tähän kipuun nyt heti kiitos kun ei sitä omaa kätilöäni näy ei kuulu. Ravasin käytävää edestakaisin siinä vaiheessa ja se jotenkin helpotti kun oli liikeessä.
noin klo 19-20välillä sain jonkin piikin kankkuun ja sisätutkimuksessa olin auki vaivaiset kahdelle sormelle. No isäntä saapui seurakseni onneksi tässä vaiheessa ja sitten alkoi kipupiikin aiheuttama känninen olo ja oksentelu. [:'(] Kipupiikistä ei paljoa ollut apua, ihan hetkeksi ehkä vei kovimman piikin supistuksesta mutta kipeää silti otti. Isäntä hieroi alaselkää supistuksen tullessa.
Yö vuoro saapui paikalle ja sanoin että ehkä vielä hetken pärjään mutta kohta haluan saliin ja ilokaasua. No ei mennyt kuin vajaa 15 minuuttia kun soitin ja pyysin, että haluan nyt sitä ilokaasua että enään ei kestä. Klo 21.35 oltiin synnytyssalissa ja laitettiin vauvalle pinni päähän seuraamaan sykkeitä ja minä vedin tyytyväisenä ilokaasua. Kätilö lähti pois ja käski soittaa heti jos tulee jotain.(osastolla oli 5synnytystä meidän lisäksi joten kiirettä piti)
Puristin isännän sormet muusiksi kun supistus tuli ja karjuin aina välillä ja yritin keskittyä ilokaasun ottoon. Pian jo tunsin ponnistamisen tarpeen ja kätilö tuli heti kun kelloa soitettiin. Pieni reuna jäljellä jota yritti työntää sormilla pois ja se vasta kipiää ottikin, ja ponnistaa ei saanut ettei kohdun suu repeä. Pian sain luvan ponnistaa ja ilokaasuhan otettiin pois käytöstä.
Klo 22.02 poika syntyi. <3
Ponnistusvaihe kesti 7 minuuttia.
synnytyssalissahan ei siis ehditty olemaan kuin puoli tuntia kaiken kaikkiaan ja säännöllisistä supisteluista syntymään meni vain sen 5tuntia.
Nopeaa oli toiminta ja hyvä niin...pari pientä nirhaumaa tuli mutta ei tikattavaa.
janinamiia
Jostain jotain jo tietävä
Heippa! Tuolta tämän vuoden joulukuisista lueskelen mielenkiinnolla teijän synnytystarinoita! Ensisynnyttäjä, kauhiasti jännittää mutta nää kertomukset antaa toivoa että hyvin se menee.. 
Onnea teille kaikille! [:)]
Onnea teille kaikille! [:)]
raizki
Oman äänensä löytänyt
Jos nyt sitten laittaisi oman tarinan [:D]
Elikkäs 28.9 klo 02.30 lähti vedet. Olin juuri saamassa unen kun tunsin että nyt tulee jotain housuun ja lähdin vessaan ja juuri kun pääsin kylppäriin vedet vain holahti lattialle. Kävin hakemassa pyyhettä jalkojen välin ja soitin synnärille, josta sanottiin että jos alkaa supistaa niin voipi tulla mutta kannattaa mennä nukkumaan[:D](miten tuossa tilanteessa nukut). Supistukset sitten alkoivat noin kolmen pintaan 5-7 min välein ja neljän maissa olivat jo niin kipeitä että päätettiin lähteä sairaalaan.
Sairaalassa olimme noin 4.30 ja tehtiin normaalit tarkastukset ja sain peräruiskeen. Käyrällä ollessa supistukset koveni koko ajan ja ajattelin vaan että tämän pahemmaksi ne eivät voi tulla ja turhaan luulin[:D]
Vessan ja pienen suihkun jälkeen pääsimme lepo huoneeseen , jotta voisimme hieman nukkua sain kipuihin jonkin piikin joka ei juurikaan auttanut. Mies nukkui lattialla noin tunnin itse en nukkunut. Noin kymmenen aikaan tultiin tutkimaan kohdunsuun tilanne ja kanava oli kadonnut ja olin 3 cm auki. Kivut olivat jo aika sietämättömiä joten pääsin suihkuun joka todellakin auttoi, mies oli ihmeissään kun suihkussa hymisin mutta se auttoi supistusten yli ja pysymään rauhallisena. Kun suihku ei enää auttanut pääsimme synnytyssaliin 10.45 ja 12 sain epiduraalin. Epiduraalin laitto oli ainoa asia mikä pelotti mutta se ei tuntunut missään. Ja sitten ei enään sattunut. Yritin torkkua salissa mutta ei siitä mitään tullut mies nukkui säkkituolissa lattialla. Kahden aikaan olin 3.5cm auki. Yritin istua keinutuolissa ja jumppapallolla jotta vauva tulisi alaspäin mutta minua alkoi vain oksettaa ,joten takaisin sänkyyn. Klo 16 olin edelleen 3.5 cm auki ja minulle alettiin antamaan oksitosiinia. Ajateltiin miehen kanssa että kyllä vauva viimeistään on kuuden aikaan ulkona kun supistuskäyrä oli miltein koko ajan täysissä kun supistukset tuli. Molemmat alkoivat olla jo aika poikki minä siitäkin syystä että olin herännyt ma aamuna klo 9 enkä nukkunut sen koomin[&:] Klo 19 minulle alettiin antamaan toista satsia epiduraalia ja edelleen olin vain 3.5cm auki tätä rataa mentiin sitten noin varttia vaille yhdeksään asti ja yhdeksältä sain kolmannen satsin epiduraalia joka ei enään auttanut kovin hyvin vaan kivuista tuli kaameat. Sitten tuli turhautuminen väsytti, sattui, janotti ja kaiken lisäksi viereisistä saleista kuului jatkuvasti vauvojen itkua joka teki olon vieläkin kurjemmaksi sitten minä romahdin ja aloin itkeä mieskin meinasi alkaa itkeä kun ei voinut minua mitenkään auttaa. Klo 22 tultiin katsomaan taas tilanne ja tadaa olin 8 cm auki! 10 cm:ssä oltiin sitten pikkuista vaille 23 ja sain alkaa ponnistaa kunnolla sitä ennen olin saanut hieman ähkiä helpottaakseni ponnistuksen tunnetta. Ponnistusvaihe kesti 20 min ja sitten poika syntyi klo 23.24 välilihaa jouduttiin leikkaamaan. Itse aloin nauramaan helpotuksesta ja mies alkoi itkemään vuolaasti. Istukka syntyi 23.40. Kalvoista oli jäänyt joku pikku repale jonnekkin ja sitä jouduttiin sitten kahden kätilön voimin irroittamaan ja voi sitä kivun määrää[:'(]
Synnytys kesti siis hieman yli 20 h joten oli hieman rankkaa.
Pojan paino arvio oli 3,8 kg mutta 4120g sieltä tuli joten hieman meni mettään ja parempi niin. Mitään traumoja ei jäänyt mutta ihan heti en ala uudestaan[:D]
Elikkäs 28.9 klo 02.30 lähti vedet. Olin juuri saamassa unen kun tunsin että nyt tulee jotain housuun ja lähdin vessaan ja juuri kun pääsin kylppäriin vedet vain holahti lattialle. Kävin hakemassa pyyhettä jalkojen välin ja soitin synnärille, josta sanottiin että jos alkaa supistaa niin voipi tulla mutta kannattaa mennä nukkumaan[:D](miten tuossa tilanteessa nukut). Supistukset sitten alkoivat noin kolmen pintaan 5-7 min välein ja neljän maissa olivat jo niin kipeitä että päätettiin lähteä sairaalaan.
Sairaalassa olimme noin 4.30 ja tehtiin normaalit tarkastukset ja sain peräruiskeen. Käyrällä ollessa supistukset koveni koko ajan ja ajattelin vaan että tämän pahemmaksi ne eivät voi tulla ja turhaan luulin[:D]
Vessan ja pienen suihkun jälkeen pääsimme lepo huoneeseen , jotta voisimme hieman nukkua sain kipuihin jonkin piikin joka ei juurikaan auttanut. Mies nukkui lattialla noin tunnin itse en nukkunut. Noin kymmenen aikaan tultiin tutkimaan kohdunsuun tilanne ja kanava oli kadonnut ja olin 3 cm auki. Kivut olivat jo aika sietämättömiä joten pääsin suihkuun joka todellakin auttoi, mies oli ihmeissään kun suihkussa hymisin mutta se auttoi supistusten yli ja pysymään rauhallisena. Kun suihku ei enää auttanut pääsimme synnytyssaliin 10.45 ja 12 sain epiduraalin. Epiduraalin laitto oli ainoa asia mikä pelotti mutta se ei tuntunut missään. Ja sitten ei enään sattunut. Yritin torkkua salissa mutta ei siitä mitään tullut mies nukkui säkkituolissa lattialla. Kahden aikaan olin 3.5cm auki. Yritin istua keinutuolissa ja jumppapallolla jotta vauva tulisi alaspäin mutta minua alkoi vain oksettaa ,joten takaisin sänkyyn. Klo 16 olin edelleen 3.5 cm auki ja minulle alettiin antamaan oksitosiinia. Ajateltiin miehen kanssa että kyllä vauva viimeistään on kuuden aikaan ulkona kun supistuskäyrä oli miltein koko ajan täysissä kun supistukset tuli. Molemmat alkoivat olla jo aika poikki minä siitäkin syystä että olin herännyt ma aamuna klo 9 enkä nukkunut sen koomin[&:] Klo 19 minulle alettiin antamaan toista satsia epiduraalia ja edelleen olin vain 3.5cm auki tätä rataa mentiin sitten noin varttia vaille yhdeksään asti ja yhdeksältä sain kolmannen satsin epiduraalia joka ei enään auttanut kovin hyvin vaan kivuista tuli kaameat. Sitten tuli turhautuminen väsytti, sattui, janotti ja kaiken lisäksi viereisistä saleista kuului jatkuvasti vauvojen itkua joka teki olon vieläkin kurjemmaksi sitten minä romahdin ja aloin itkeä mieskin meinasi alkaa itkeä kun ei voinut minua mitenkään auttaa. Klo 22 tultiin katsomaan taas tilanne ja tadaa olin 8 cm auki! 10 cm:ssä oltiin sitten pikkuista vaille 23 ja sain alkaa ponnistaa kunnolla sitä ennen olin saanut hieman ähkiä helpottaakseni ponnistuksen tunnetta. Ponnistusvaihe kesti 20 min ja sitten poika syntyi klo 23.24 välilihaa jouduttiin leikkaamaan. Itse aloin nauramaan helpotuksesta ja mies alkoi itkemään vuolaasti. Istukka syntyi 23.40. Kalvoista oli jäänyt joku pikku repale jonnekkin ja sitä jouduttiin sitten kahden kätilön voimin irroittamaan ja voi sitä kivun määrää[:'(]
Synnytys kesti siis hieman yli 20 h joten oli hieman rankkaa.
Pojan paino arvio oli 3,8 kg mutta 4120g sieltä tuli joten hieman meni mettään ja parempi niin. Mitään traumoja ei jäänyt mutta ihan heti en ala uudestaan[:D]
Jospa nyt kerkeisin tännekkin kirjoitella.
28.9. yöllä kahden aikaan heräsin supisteluun, supisteluiden välistä ei ole mitään hajua sillä heräsin niihin aina mutta sen verran tiedän että aika kulki helkutin hitaasti. Otin panadolia niin sain hieman paremmin nukuttua.
Supistelu jatkui koko aamun, päivän ja iltapäivän, supisteluiden väli oli keskinmäärin 10min.
Klo 19 aikaan soitin kättärille että milloin sinne pitäisi ruveta uudelleensynnyttäjän tulla niin sain vastauksen että sitten kun ei kotona enään kykene olemaan, kehottivat menemään suihuun ja panadolia voi ottaa. Panadoli ei tehonnut ja klo. 21 aikaan otetun suihkun jälkeen supistuksia rupes tulemaan 4 min välein. Äidille soitin että rupeaa valumaan tänne esikoisen vahdiksi sillä en tiennyt kauan enään jaksan kotona kärvistellä.
Klo. 23.25 lähettiin ajelemaan (mies kaahas) kättärille. Odotus huoneessa jouduttiin odottelemaan jonku aikaa ja 00.10 meidän on papereiden mukaan kirjattu sisään.
Kätilö tarkasti kohdun suun joka oli auki 4cm ja myötäävät reunat (mikä kuulemma hyvä)
klo. 1:30 laitettiin epiduraali jonka jälkeen sain levättyä mutta en nukuttua.
klo. 1:50 puhkaistiin kalvot ja 2:30 laitettiin tippa vaudittamaan súpistuksia/aukeamista.
klo.3:00epiduraalin vaikutus oli lakannut ja kivut olivat aivan järkyttävät. Itkin, tärisin, en tiennyt miten olisin mutta ei voinut nousta tippojen ja piuhojen takia. Klo. 3:15 kätilö tuli tarkastamaan ja oli 5cm auennut klo. 3:30 sain toisen epiduraalin. Toisen epiduraalin jälkeen ei mennyt kauaa kun rupesi tuntumaan painetta alapäässä ja ponnistuttamaan kamalasti, siinä sitten taistelin ponnistamista vastaan 45min kunnes pyysin kätilöä tarkistamaan alapään tilanteen(klo.4:15). Kätilö totes että no hän tarkistaa pikasesti mutta oli juuri menossa tikkaamaan naapurissa synnyttänyttä. Eipä tarvinnut sen mennä tikkailemaan sillä olin 10cm auki ja koska vauva oli hieman ylhällä pyysi minua ähkäisemään jos vaikka vauva laskeutuisi. Kyllähän tuo laskeutuin oikein kunnolla, kätilö totes että tämähän tulee ulos nyt, hälytti paikalle apurin ja 4:25 laps oli jo syntynyt.
Istukka tuli ulos 4:30 ja en tarvinnut kuin yhden tikin.
28.9. yöllä kahden aikaan heräsin supisteluun, supisteluiden välistä ei ole mitään hajua sillä heräsin niihin aina mutta sen verran tiedän että aika kulki helkutin hitaasti. Otin panadolia niin sain hieman paremmin nukuttua.
Supistelu jatkui koko aamun, päivän ja iltapäivän, supisteluiden väli oli keskinmäärin 10min.
Klo 19 aikaan soitin kättärille että milloin sinne pitäisi ruveta uudelleensynnyttäjän tulla niin sain vastauksen että sitten kun ei kotona enään kykene olemaan, kehottivat menemään suihuun ja panadolia voi ottaa. Panadoli ei tehonnut ja klo. 21 aikaan otetun suihkun jälkeen supistuksia rupes tulemaan 4 min välein. Äidille soitin että rupeaa valumaan tänne esikoisen vahdiksi sillä en tiennyt kauan enään jaksan kotona kärvistellä.
Klo. 23.25 lähettiin ajelemaan (mies kaahas) kättärille. Odotus huoneessa jouduttiin odottelemaan jonku aikaa ja 00.10 meidän on papereiden mukaan kirjattu sisään.
Kätilö tarkasti kohdun suun joka oli auki 4cm ja myötäävät reunat (mikä kuulemma hyvä)
klo. 1:30 laitettiin epiduraali jonka jälkeen sain levättyä mutta en nukuttua.
klo. 1:50 puhkaistiin kalvot ja 2:30 laitettiin tippa vaudittamaan súpistuksia/aukeamista.
klo.3:00epiduraalin vaikutus oli lakannut ja kivut olivat aivan järkyttävät. Itkin, tärisin, en tiennyt miten olisin mutta ei voinut nousta tippojen ja piuhojen takia. Klo. 3:15 kätilö tuli tarkastamaan ja oli 5cm auennut klo. 3:30 sain toisen epiduraalin. Toisen epiduraalin jälkeen ei mennyt kauaa kun rupesi tuntumaan painetta alapäässä ja ponnistuttamaan kamalasti, siinä sitten taistelin ponnistamista vastaan 45min kunnes pyysin kätilöä tarkistamaan alapään tilanteen(klo.4:15). Kätilö totes että no hän tarkistaa pikasesti mutta oli juuri menossa tikkaamaan naapurissa synnyttänyttä. Eipä tarvinnut sen mennä tikkailemaan sillä olin 10cm auki ja koska vauva oli hieman ylhällä pyysi minua ähkäisemään jos vaikka vauva laskeutuisi. Kyllähän tuo laskeutuin oikein kunnolla, kätilö totes että tämähän tulee ulos nyt, hälytti paikalle apurin ja 4:25 laps oli jo syntynyt.
Istukka tuli ulos 4:30 ja en tarvinnut kuin yhden tikin.
Noniin!
jospa saisin tännekkin jotain raapustettua [:)]
Eli, ennakoivia supistuksiahan mulla alkoi tulemaan jo muutama päivä aiemmin. muistan kun 29-30.9 välisenä yönä tunsin ekan todella kipeän supistuksen klo3, jolloin ajattelin että piru vie, jätkähän on täsmällinen jos meinaa syntyä vielä laskettunapäivänä, mutta ei... eihän se niin tieten mennyt! klo 3-8 välisen ajan supisteli säännöllisesti ja sitten lopahti koko touhu. Torstai menikin niin että aamupäivällä muutama heikko ja hyvin epäsäännöllinen supistus tuli ja meni, illalla sitten taas säännöllistyi ja otinkin panadolia sain nukuttua jonkin verran todella pienissä pätkissä. Välillä lopahtivat ja sitten taas uudelleen alkoivat ja samalla hyvin säännöllisesti. Samalla tavalla mentiin perjantainakin! kuuden maissa illalla lähdettiin vielä kyläilemään miehen siskon luokse, koska ajattelin näiden edelleen olevan vaan harkkareita tms. mutta kieltämäti autossa jo mennessä tuntuivat kipeämmiltä... ja klo 19.30 sanoinkin miehelle että josko kotiopäin suunnattais. Käytiin kuitenkin kaupassa vielä vähän ennakoiden sitä että ruokaa on kaapissa valmiiksi sitten jos lähtö tulee. Klo20.45 otin taas grammasen panadolin ja sanoin ukolle että jos tämä vähänkää auttaa, ei varmasti tule lähtöä tänäkään yönä ja kymmeneltä sitten totesin että kivut vaan alkavat pahenemaan. Tuosta ysistä eteenpäin tajusin alkaa kellottelemaan supistusten väliä mikä vaihteli 6-3 min. väliin, aikalailla sitä viittä minuuttia sain ajastettua. supistusten kesto vaihteli 30-50sek. välillä. Yheltätoista kävin suihkussa heijailemassa ja sieltä tullessa sanoin miehelle että puolen yön jälkeen lähetään käymään näytillä, saavat ronklata ja kattoa onko mitään edes kunnolla tapahtunut ja jos ei oo niin pyydän semmoset tujut lääkkeet että saan nukuttua edes yhen yön "kunnolla".
Klo 00.10 meidät on kirjattu sitten synnärille sisään [:)] supistukset tulivat tarkastuksessa 3-4min. välein ja olivat oikein napakat. Kanavan reunat jälellä ja sentti auki. Päästiin samantien saliin ja huoneeseen jossa oli myös parisänky niin mieskin sai siellä olla yötä. muhun tuikattiin petidiiniä ja sain kaksi nukahtamislääkettä jotta hetken saisin levättyä. Nukuin ehkä parisen tuntia sinä yönä mutta seki tuntu jo joltain[:D] lämpöpusseja oli muuten sänky täynnä [8D][8D]
Klo 8 edelleen supistelee 4min. välein ja mie kiikuttelin minkä jaloista pääsin keinutuolissa!
klo 9.25 lääkäri tarkasti tilanteen alapäässä 2-3cm auki ja ohut reuna edelleen jäljellä
Klo 11.55 edelleen sama tilanne alapäässä, mutta supistukset tahtovat alkaa hiipumaan Kätilö kehoittikin hieman nukahtamaan ja sitten liikekannalle sen jälkeen. Väläytti myös vähän osastolle siirtymistä jos tilanne ei ota edetäkseen (sanoin myös kätilölle että että ihan samallalailla mennään suvantovaiheessa supistusten kanssa kuin aiempinakin päivinä).
Klo13.30 lähdin sitten miehen kanssa kävelemään pitkin käytäviä ja alkoi taas tuntumaan siltä että supistuksetkin palaavat, otin sitten portaat syyniini ja kävelin ne kaheksanteen kerrokseen asti alushousuista kiinni pitäen, prkl ku olivat niin isot että niihin ois mahtunu ainakin kolme mun kokosta yhtä aikaa!, sitte tultiinki jo hissillä kolmanteen kerrokseen kun ei enää antanut oikein kunnolla kävellä supistuksilta.
klo 17 Kävin kokeilemassa ammetta, mikä nesin tuntuikin kivalta mutta sitten supistukset pitenivät ja välit lyhenivät ja paniikki lähinnä iski kun tuntui etten pääse ylös koko lammikosta.
klo18.15 kohdunsuu auki 4cm ja mie olin kyllä jos tosi kipeä ja TODELLA väsynyt. Ei muuta kuin epiduraalia paikalle siis [;)] Anestesialääkäri oli paikalla klo19( aivan ihana ja mahtava tyyppi!!) eikä se epin laitto kyllä sattunut ollenkaan siihen nähden mitä pelkäsin! sain annoksen.
19.35 aloitetaan pumppu 4ml/h ja epiduraalihan vei sitten taas supistukset pois. tunnin sain levätä ja kerätä voimia tulevaa varten.
Klo 20.30 aloitettiin sitten infuusio supistuksia parantamaan. mahtava tunne kaikkien niiden supistelujen jälkeen oli se että ne tunsi hyvin muttei sattunut ollenkaan.
Klo20.50 Kävin kävellen veskissä (mikä oli myös oikein mahtavaa! sillä olin ajatellut että housuun sitä on kai pissittävä kun ei jalat toimi puudutuksen ansiosta) samalla huomasin että ihan ku oisin pissiny housuun? ja niin ajattelinki tosiaan, että johtui varmaan puudutuksesta ettei saa pidätettyä kunnolla... Kätilö kuitenkin vinkkasi mahdollsiesta lapsivedestä ja kysyi väriä, niin sanoin ettei se nyt ainakaan vihreää ollut se mitä sieltä housusta näkyi [:D] ja kun sänkyyn pääsin niin sittempä ne loputkin vedet tosiaan holahteli, ihan uskomatonta minkälainen määrä voi olla!
21.45 Olinkin jo auki 8 cm!
22.25 olin täysin auki ja muahan "vähän" työnnättelikin jo [;)] ja HIRMU VAPINA!!(oli työnnättänyt jo kymmenestä lähtien mutten USKALTANUT sitä hoitajalle kertoa[:D] hiemanko ehkä pelotti koko ponnistusvaihe...??!!)
Klo23 aloitettiin aktiivinen ponnistaminen
klo23.11 syntyi reipas poika! napanuora oli löyhästi kaulanympäri
Klo 23.17 syntyi jälkeiset
Mieheltä parhaat kommentit olivat että eihän sulla ees hikipisaroita tullu otsalle ja miten sä et huutanu ollenkaan?[:D][:D][:D]
Itse synnytyksestä jäi kyllä tosi hyvä mieli kun kaikki sujui älyttömän hyvästi [:)] vertakaan ei mennyt hirmu kasaa...ei tullut repeytymiä tai mitään. seuraavana päivänä huomasin vaan persiin itsessään olevan aika hellänä ihanku ois tosiaan työntänyt maailman isoimman kakkaraisen ulos [:D]
salissaoloaika oli vaan melkosen pitkä: 25tuntia 10min.
Pojan pisteet olivat 9/9, kymmenen minuutin pisteitä ei ole kirjattu papereihin
jospa saisin tännekkin jotain raapustettua [:)]
Eli, ennakoivia supistuksiahan mulla alkoi tulemaan jo muutama päivä aiemmin. muistan kun 29-30.9 välisenä yönä tunsin ekan todella kipeän supistuksen klo3, jolloin ajattelin että piru vie, jätkähän on täsmällinen jos meinaa syntyä vielä laskettunapäivänä, mutta ei... eihän se niin tieten mennyt! klo 3-8 välisen ajan supisteli säännöllisesti ja sitten lopahti koko touhu. Torstai menikin niin että aamupäivällä muutama heikko ja hyvin epäsäännöllinen supistus tuli ja meni, illalla sitten taas säännöllistyi ja otinkin panadolia sain nukuttua jonkin verran todella pienissä pätkissä. Välillä lopahtivat ja sitten taas uudelleen alkoivat ja samalla hyvin säännöllisesti. Samalla tavalla mentiin perjantainakin! kuuden maissa illalla lähdettiin vielä kyläilemään miehen siskon luokse, koska ajattelin näiden edelleen olevan vaan harkkareita tms. mutta kieltämäti autossa jo mennessä tuntuivat kipeämmiltä... ja klo 19.30 sanoinkin miehelle että josko kotiopäin suunnattais. Käytiin kuitenkin kaupassa vielä vähän ennakoiden sitä että ruokaa on kaapissa valmiiksi sitten jos lähtö tulee. Klo20.45 otin taas grammasen panadolin ja sanoin ukolle että jos tämä vähänkää auttaa, ei varmasti tule lähtöä tänäkään yönä ja kymmeneltä sitten totesin että kivut vaan alkavat pahenemaan. Tuosta ysistä eteenpäin tajusin alkaa kellottelemaan supistusten väliä mikä vaihteli 6-3 min. väliin, aikalailla sitä viittä minuuttia sain ajastettua. supistusten kesto vaihteli 30-50sek. välillä. Yheltätoista kävin suihkussa heijailemassa ja sieltä tullessa sanoin miehelle että puolen yön jälkeen lähetään käymään näytillä, saavat ronklata ja kattoa onko mitään edes kunnolla tapahtunut ja jos ei oo niin pyydän semmoset tujut lääkkeet että saan nukuttua edes yhen yön "kunnolla".
Klo 00.10 meidät on kirjattu sitten synnärille sisään [:)] supistukset tulivat tarkastuksessa 3-4min. välein ja olivat oikein napakat. Kanavan reunat jälellä ja sentti auki. Päästiin samantien saliin ja huoneeseen jossa oli myös parisänky niin mieskin sai siellä olla yötä. muhun tuikattiin petidiiniä ja sain kaksi nukahtamislääkettä jotta hetken saisin levättyä. Nukuin ehkä parisen tuntia sinä yönä mutta seki tuntu jo joltain[:D] lämpöpusseja oli muuten sänky täynnä [8D][8D]
Klo 8 edelleen supistelee 4min. välein ja mie kiikuttelin minkä jaloista pääsin keinutuolissa!
klo 9.25 lääkäri tarkasti tilanteen alapäässä 2-3cm auki ja ohut reuna edelleen jäljellä
Klo 11.55 edelleen sama tilanne alapäässä, mutta supistukset tahtovat alkaa hiipumaan Kätilö kehoittikin hieman nukahtamaan ja sitten liikekannalle sen jälkeen. Väläytti myös vähän osastolle siirtymistä jos tilanne ei ota edetäkseen (sanoin myös kätilölle että että ihan samallalailla mennään suvantovaiheessa supistusten kanssa kuin aiempinakin päivinä).
Klo13.30 lähdin sitten miehen kanssa kävelemään pitkin käytäviä ja alkoi taas tuntumaan siltä että supistuksetkin palaavat, otin sitten portaat syyniini ja kävelin ne kaheksanteen kerrokseen asti alushousuista kiinni pitäen, prkl ku olivat niin isot että niihin ois mahtunu ainakin kolme mun kokosta yhtä aikaa!, sitte tultiinki jo hissillä kolmanteen kerrokseen kun ei enää antanut oikein kunnolla kävellä supistuksilta.
klo 17 Kävin kokeilemassa ammetta, mikä nesin tuntuikin kivalta mutta sitten supistukset pitenivät ja välit lyhenivät ja paniikki lähinnä iski kun tuntui etten pääse ylös koko lammikosta.
klo18.15 kohdunsuu auki 4cm ja mie olin kyllä jos tosi kipeä ja TODELLA väsynyt. Ei muuta kuin epiduraalia paikalle siis [;)] Anestesialääkäri oli paikalla klo19( aivan ihana ja mahtava tyyppi!!) eikä se epin laitto kyllä sattunut ollenkaan siihen nähden mitä pelkäsin! sain annoksen.
19.35 aloitetaan pumppu 4ml/h ja epiduraalihan vei sitten taas supistukset pois. tunnin sain levätä ja kerätä voimia tulevaa varten.
Klo 20.30 aloitettiin sitten infuusio supistuksia parantamaan. mahtava tunne kaikkien niiden supistelujen jälkeen oli se että ne tunsi hyvin muttei sattunut ollenkaan.
Klo20.50 Kävin kävellen veskissä (mikä oli myös oikein mahtavaa! sillä olin ajatellut että housuun sitä on kai pissittävä kun ei jalat toimi puudutuksen ansiosta) samalla huomasin että ihan ku oisin pissiny housuun? ja niin ajattelinki tosiaan, että johtui varmaan puudutuksesta ettei saa pidätettyä kunnolla... Kätilö kuitenkin vinkkasi mahdollsiesta lapsivedestä ja kysyi väriä, niin sanoin ettei se nyt ainakaan vihreää ollut se mitä sieltä housusta näkyi [:D] ja kun sänkyyn pääsin niin sittempä ne loputkin vedet tosiaan holahteli, ihan uskomatonta minkälainen määrä voi olla!
21.45 Olinkin jo auki 8 cm!
22.25 olin täysin auki ja muahan "vähän" työnnättelikin jo [;)] ja HIRMU VAPINA!!(oli työnnättänyt jo kymmenestä lähtien mutten USKALTANUT sitä hoitajalle kertoa[:D] hiemanko ehkä pelotti koko ponnistusvaihe...??!!)
Klo23 aloitettiin aktiivinen ponnistaminen
klo23.11 syntyi reipas poika! napanuora oli löyhästi kaulanympäri
Klo 23.17 syntyi jälkeiset
Mieheltä parhaat kommentit olivat että eihän sulla ees hikipisaroita tullu otsalle ja miten sä et huutanu ollenkaan?[:D][:D][:D]
Itse synnytyksestä jäi kyllä tosi hyvä mieli kun kaikki sujui älyttömän hyvästi [:)] vertakaan ei mennyt hirmu kasaa...ei tullut repeytymiä tai mitään. seuraavana päivänä huomasin vaan persiin itsessään olevan aika hellänä ihanku ois tosiaan työntänyt maailman isoimman kakkaraisen ulos [:D]
salissaoloaika oli vaan melkosen pitkä: 25tuntia 10min.
Pojan pisteet olivat 9/9, kymmenen minuutin pisteitä ei ole kirjattu papereihin
Tässä vähän munki tarinaa. Sori pitkästä jutusta.
Tunsin ensimmäiset kipeät supistukset koko raskauden aikana torstain ja perjantain välisenä yönä (1.10.) siinä puol viiden aikaan. Siinä sitten supisteli aina silloin tällöin ja vessassa käydessä paperiin jäi vähän veritahraa. Perjantai aamuna oli neuvola, jossa täti meinas et synnytys käynnistyy ja veriset viirut tulee limakalvoista kun paikat avautuu. Perjantain supisteli koko päivän noin 2-3 kertaa per tunti. Minä siinä siivoilin vielä ja aina puhaltelin supistusten tultua. Perjantai iltana supistelut muuttui sitten astetta kipeämmiksi ja unille sai heittää hyvästit. Neljän aikaa yöllä supistukset tuli jo 10 minuutin välein ja kuumeisesti pohdin lähteäkkö jo synnärille. Päätin et pirautan ensin neuvoja ja kätilö käski ottaa panadolia ja kokeilla tuleeko uni. Supistelujen piti olla tiivimpää kuin 10 minuutin välein. Noh vetasin 2 kpl 500mg panadolia ja niinhän se uni tuli.
Lauantaina aamupäivällä supistelut alkoi uudelleen ja taas ne oli sen verran kipeitä et sohvalla makasin supistusten aikana lämmin kauratyyny välillä mahan päällä ja välillä selän päällä. Supistelut oli kuitenkin koko päivän edelleen epäsäännöllisiä. Välillä kun liikkui niin tuli jopa 5 minuutin välein mutta taas lepäillessä oli väliä jopa 15 minuuttia. Otin taas lääkettä, mutta enää se ei vienyt supisteluja pois ehkä vain kovimman kivun. Sitten noin klo 16.00 aikaan supistelut alkoi olla säännöllisiä 10 minuutin välein ja tosi kipeitä. Edelleen kuitenkin vain sinnittelin ja odottelin että väli tihenisi. Siinä noin klo 18.00 mies totesi että nyt lähdetään ja siinä samassa alkoi supistelujen välikin tihetä. Mies kävi suihkussa ja teki vielä ruokaakin (jota myös minä söin [:D]) mutta sitten alkoikin olla jo tosi kiire. Synnärillä oltiin siinä klo 19.00 aikoihin. Päästiin pienen odottelun jälkeen vastaanottohuoneeseen, jossa kätilö totesi minun olevan auki jo 6 cm. En meinannut uskoa kuulemaani todeksi!! Kätilö puhui peräruiskeen hakemisesta, mutta se unohtui kun käyrillä todettiin vauvan sydänäänien olevan todella matalat. Siinä samassa minut laitettiinkin sitten saliin, jossa lääkäri odotti ultran kanssa ja vauva ultrattiin heti. Siinä sitten onneksi sydänäänien todettiin olevan hyvät. Kohta paikalle tuli kätilö, joka puhkaisi kalvot ja todettiin veden olevan vihreää. Vauva oli siis kakannut veteen. Vauvalle laitettiin pinni päähän. Supistelujen aikana vauvan sydänäänet välillä laskivat aika alas. Kätilö taas tutki minut ja kysyi haluanko epiduraalin tai spinaalipuudutuksen. Olin edelleen 6 cm auki, joten sain epiduraalin, jonka halusinkin. Ennen sitä tosin olin saanut ilokaasua, joka ei oikein tehonnut koska en osannut ajoittaa hengittelyjä. Ongelmana ajoituksessa oli se, että supistukset olivat todella pitkiä ja uusi alkoi melkein heti edellisen perään. Heti epiduraalin jälkeen vauvan sydänäänet menivät jo vaarallisen alas, mutta kätilö sai ne nousemaan kun "kutitteli" vauvan päätä. Siitä sitten tulikin vauhtia kätilöille ja lääkäreille, joita ramppasi huoneessa enemmän ja vähemmän. Olin auennut jo 8,5 cm ja vauvan päästä otettiin verikoe. Vauvan hapetusarvojen todettiin olevan matalat ja siinä vaiheessa oli jo todella kiire. Onneksi olin siinä sitten auennut jo ihan kokonaan ja ponnistutti niin pirusti. Lääkärit tulivat siihen tulokseen että hätäsektioon ei mennä vaan synnytän alakautta imukupin avulla. Väliliha napsaistiin ja noin viiden ponnistuksen jälkeen vauva oli syntynyt. Vauva siis syntyi klo 21.32 ja ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia. Vauva vietiin heti toiseen huoneeseen, jonne isukki lähti mukaan. Istukan kanssa saikin sitten tehdä töitä enemmän. Kaksi kätilöä repi sitä vuoronperään irti ja lopulta minulle ehdotettiin ilokaasun ottamista, jotta saan itseni rennoksi. Ilokaasua vetelin sitten ihan huolella ja viimein kätilöt saivat istukan irti 37 minuutin jälkeen.
Synnytyksestä jäi kaikenkaikkiaan tosi hyvä mieli vaikka kaikki olikin melko sekavaa nopean tahdin ja kiireen vuoksi. Synnytyksessä oli mukana 3 lääkäriä ja 2 kätilöä ja sopivasti sattui vielä vaihtumaan vuoro kesken kaiken, joten ihmisiä todella ramppasi salissa. [:D] Epiduraali auttoi todella paljon ja supistuksia ei tuntunut, mutta se myös avasi paikat niin äkkiä että samantien alkoi ponnistuttaa. Olin etukäteen odottanut epiduralin helpottavaa tunnetta ja sen takia yllätyin kun se ei vienytkään tuskaa pois. [:D] Kaikki se tuska kuitenkin unohtui samantien ja sanoinkin miehelle jo siinä kätilön minua ommellessa, että eihän tää niin paha juttu ollutkaan. [;)]
Tunsin ensimmäiset kipeät supistukset koko raskauden aikana torstain ja perjantain välisenä yönä (1.10.) siinä puol viiden aikaan. Siinä sitten supisteli aina silloin tällöin ja vessassa käydessä paperiin jäi vähän veritahraa. Perjantai aamuna oli neuvola, jossa täti meinas et synnytys käynnistyy ja veriset viirut tulee limakalvoista kun paikat avautuu. Perjantain supisteli koko päivän noin 2-3 kertaa per tunti. Minä siinä siivoilin vielä ja aina puhaltelin supistusten tultua. Perjantai iltana supistelut muuttui sitten astetta kipeämmiksi ja unille sai heittää hyvästit. Neljän aikaa yöllä supistukset tuli jo 10 minuutin välein ja kuumeisesti pohdin lähteäkkö jo synnärille. Päätin et pirautan ensin neuvoja ja kätilö käski ottaa panadolia ja kokeilla tuleeko uni. Supistelujen piti olla tiivimpää kuin 10 minuutin välein. Noh vetasin 2 kpl 500mg panadolia ja niinhän se uni tuli.
Lauantaina aamupäivällä supistelut alkoi uudelleen ja taas ne oli sen verran kipeitä et sohvalla makasin supistusten aikana lämmin kauratyyny välillä mahan päällä ja välillä selän päällä. Supistelut oli kuitenkin koko päivän edelleen epäsäännöllisiä. Välillä kun liikkui niin tuli jopa 5 minuutin välein mutta taas lepäillessä oli väliä jopa 15 minuuttia. Otin taas lääkettä, mutta enää se ei vienyt supisteluja pois ehkä vain kovimman kivun. Sitten noin klo 16.00 aikaan supistelut alkoi olla säännöllisiä 10 minuutin välein ja tosi kipeitä. Edelleen kuitenkin vain sinnittelin ja odottelin että väli tihenisi. Siinä noin klo 18.00 mies totesi että nyt lähdetään ja siinä samassa alkoi supistelujen välikin tihetä. Mies kävi suihkussa ja teki vielä ruokaakin (jota myös minä söin [:D]) mutta sitten alkoikin olla jo tosi kiire. Synnärillä oltiin siinä klo 19.00 aikoihin. Päästiin pienen odottelun jälkeen vastaanottohuoneeseen, jossa kätilö totesi minun olevan auki jo 6 cm. En meinannut uskoa kuulemaani todeksi!! Kätilö puhui peräruiskeen hakemisesta, mutta se unohtui kun käyrillä todettiin vauvan sydänäänien olevan todella matalat. Siinä samassa minut laitettiinkin sitten saliin, jossa lääkäri odotti ultran kanssa ja vauva ultrattiin heti. Siinä sitten onneksi sydänäänien todettiin olevan hyvät. Kohta paikalle tuli kätilö, joka puhkaisi kalvot ja todettiin veden olevan vihreää. Vauva oli siis kakannut veteen. Vauvalle laitettiin pinni päähän. Supistelujen aikana vauvan sydänäänet välillä laskivat aika alas. Kätilö taas tutki minut ja kysyi haluanko epiduraalin tai spinaalipuudutuksen. Olin edelleen 6 cm auki, joten sain epiduraalin, jonka halusinkin. Ennen sitä tosin olin saanut ilokaasua, joka ei oikein tehonnut koska en osannut ajoittaa hengittelyjä. Ongelmana ajoituksessa oli se, että supistukset olivat todella pitkiä ja uusi alkoi melkein heti edellisen perään. Heti epiduraalin jälkeen vauvan sydänäänet menivät jo vaarallisen alas, mutta kätilö sai ne nousemaan kun "kutitteli" vauvan päätä. Siitä sitten tulikin vauhtia kätilöille ja lääkäreille, joita ramppasi huoneessa enemmän ja vähemmän. Olin auennut jo 8,5 cm ja vauvan päästä otettiin verikoe. Vauvan hapetusarvojen todettiin olevan matalat ja siinä vaiheessa oli jo todella kiire. Onneksi olin siinä sitten auennut jo ihan kokonaan ja ponnistutti niin pirusti. Lääkärit tulivat siihen tulokseen että hätäsektioon ei mennä vaan synnytän alakautta imukupin avulla. Väliliha napsaistiin ja noin viiden ponnistuksen jälkeen vauva oli syntynyt. Vauva siis syntyi klo 21.32 ja ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia. Vauva vietiin heti toiseen huoneeseen, jonne isukki lähti mukaan. Istukan kanssa saikin sitten tehdä töitä enemmän. Kaksi kätilöä repi sitä vuoronperään irti ja lopulta minulle ehdotettiin ilokaasun ottamista, jotta saan itseni rennoksi. Ilokaasua vetelin sitten ihan huolella ja viimein kätilöt saivat istukan irti 37 minuutin jälkeen.
Synnytyksestä jäi kaikenkaikkiaan tosi hyvä mieli vaikka kaikki olikin melko sekavaa nopean tahdin ja kiireen vuoksi. Synnytyksessä oli mukana 3 lääkäriä ja 2 kätilöä ja sopivasti sattui vielä vaihtumaan vuoro kesken kaiken, joten ihmisiä todella ramppasi salissa. [:D] Epiduraali auttoi todella paljon ja supistuksia ei tuntunut, mutta se myös avasi paikat niin äkkiä että samantien alkoi ponnistuttaa. Olin etukäteen odottanut epiduralin helpottavaa tunnetta ja sen takia yllätyin kun se ei vienytkään tuskaa pois. [:D] Kaikki se tuska kuitenkin unohtui samantien ja sanoinkin miehelle jo siinä kätilön minua ommellessa, että eihän tää niin paha juttu ollutkaan. [;)]
Tässäpä meidän tarinamme:
Viime torstaina (7.10) kirjoittelin tänne yliaikaiskontrollistamme, joka olisi ollut seuraavana aamuna Naistenklinikalla. Ironista kyllä, jännitin koko päivän tulevaa kontrollia ja mietin että mitähän ne siellä sanovat. Illan koitteessa siinä klo. 19 tunsin että jotakin valahti pöksyyn. Olin haljeta onnesta! Vihdoinkin! Jee, tämäkin synnytys alkaisi samallalailla kuin esikoisen, eli vesienmenolla!
Suuntasin kylpyhuoneeseen, naama kuin naantalin aurinkona, kertomaan miehelle että tulin vaihtamaan alushousut vesienmenon takia. Mutta kun vetäsin housut kinttuihin huomasin että valuva neste ei ollutkaan vettä vaan verta! Sitä tuli ihan kunnolla, lakkaamatta. Säikähdin julmetusti! Niin säikähti mies ja esikoinen, joka oli kylvyssä samaan aikaan, kun rupesin kaivamaan Naistenklinikan päivystyksen puhelinnumeroa.
Soitin Naikkarille ja sain käskyn tulla heti sinne omalla autolla, tai vaihtoehtoisesti ambulassi tulee hakemaan minut. Päädyimme omalla autolla matkustamiseen. Voin kertoa, että täältä Naistenklinikalle on n. 10minuutin ajomatka, mutta se tuntui vähintään 2 tunnin ajomatkalta. Olin ihan shokissa, että mitenhän tässä käy..
Naikkarille päästyämme jouduin suoraan käyrille, jossa huomattiin että vauvan sykkeet ovat hyvät ja supistuksia tulee suht. säännöllisesti, mutta ovat kivuttomia. Sisätutkimuksessa selvisi että olin 4 cm auki! Hämmentävää, enhän ollut tuntenut yhtään kivuliasta supistusta!
Koska veren vuoto oli ollut suht. runsasta ja olin jo noin paljon auki, kätilö suositteli että jäisin seurantaan osastolle. Hän epäili että synnytys saattaisi käynnistyä yön aikana, ja olisi hyvä että olisin jo valmiiksi sairaalassa. Myös veren vuotoa täytyisi seurailla. Joten niinpä mies lähti kotio ja minut siirrettiin osastolle.
Siinä yön odottelin supistuksia, joita ei kuulunut. En nukkunut silmäystäkään koko yönä, olin niin jännittynyt, mutta toisaalta hieman peloissani, sillä kukaan ei osannut tarkkaan sanoa mistä vuoto johtui.
Seuraavana päivänä minut laitettiin aamupäivällä käyrille, ja huomattiin niiden olemattomienkin supistusten hävinneen. Great! Ajattelin, että tästä minut ajetaan vielä kotiin odottelemaan seuraavaa kontrollia tj. Kätilö tutki minut ennen lääkärille pääsyä ja ihmetteli että onpas kohdun suu takana, ja että hänen on tosi vaikea sanoa onko tilanne eilisestä muuttunut. Hän päätti vähän vauhdittaa lääkärille pääsyäni ja meninkin osaston lääkärin sijaan poliklinikkalääkärin pakeille, joka ultrasi ja teki muutaman toooosi kipeän sisätutkimuksen.
Ultrassa selvisi, että vauva voi hyvin ja että hän on todella vilkas. Potkiskeli ja liikkui tosi paljon! Hyvä! Lääkäri yritti selvittää vauvan kokoa, joka osottautui erittäin vaikeaksi vauvan liikkumisen takia. Hän arveli että vauva olisi n. 3,7kg eli aika saman kokoinen kuin esikoisemme (3,660kg). Hän sanoi kuitenkin että kokoa on vaikea arvioida kun olen niin pitkä. Lääkäri totesi myös ultratessa että lapsivettä on todella vähän. Niin vähän ettei sitä kuulemma ollut nimeksikään. Hän teki vielä viimeisen sisätutkimuksen, jossa selvisi että olen kyllä auki ihan kunnolla, joten hän päätti vielä soitella kolleegalleen varmistaakseen jatkotoimista, jotka olivat KP. Olin vähän hämmästynyt että mitähän se tarkoittaa, kunnes lääkäri sanoi että kalvojen puhkaisu olisi tiedossa. Käynnistetään synnytys! Olin ihan soikeena, että nytkö, nytkö oikeesti??
Siinä käppäilin takasin osastolle pakkaaman kamani, ja soitin miehelle että voisi alkaa pikkuhiljaa tulla laitokselle sillä pikkuinen syntyisi tänään. [:)] Sain tässä välissä peräruiskeen, jonka jälkeen suuntasin synnytyssaliin. Siellä salissa yksikseni tuli todella outo olo. Yhtään supistusta ei ollut tullut. Eikä mitään tuntemuksia siitä, että kohta makaisin kivusta tuossa sängyssä ja imisin kuin hullu ilokaasua.
(Tästä lähtien katselen kellonajat synnytyskertomuksesta):
klo: 16.20 Mies saapui kreivin aikaan paikalle. Hän ehti juuri kun kalvot puhkaistiin. Ja vettä tosiaan ei tullut, ei siis yhtään valunut alusastiaan.
klo: 17.10 Alkoi säännölliset supistukset. Paras liike supistusten aikana oli halailla miestä ja heilutella lantiota (ihan kuin känninen akka roikkuisi tanssilattialla ukon kaulassa [:D])
Jonkin aikaa kärvisteltyäni pyysin ilokaasua, joka tuntui auttavan supistusten huippujen selviämisestä paremmin. Kätilö alkoi valmistelemaan epiduraalia, sillä oletti minun haluavan sitä edellisen synnytyksen tavoin. Sanoin, että eniten koko synnytyksessä minua pelottaa epiduraalin laitto, sillä minulla on suuren suuri piikkikammo + edellisessä synnytyksessä anestesialääkäri laittoi piikin supistuksen aikana ja koko hommasta minulle jäi todella huono maku suuhun. Myöskään epiduraali ei ollut vienyt kipuja juurikaan, vaan se suuntautui jalkaan.
Tällä kertaa epiduraalin laitto kuitenkin onnistui. Anestesialääkäri oli ihana ja kuunteli ja kertoi mitä puuhaili. Hän kävi vielä kyselemässä myöhemmin vointiani. Kivut hävisivät siis hetkeksi piikin myötä. Mutta siis vain hetkeksi. Puolen tunnin päästä epiduraalin laitosta puuskutin kuin hullu taas supistusten takia joiden väli vaan lyheni ja kivut vaan koveni. Yhtäkkiä puoli sekavana osasin pyytää lisää epiduraalia, jota lisättiin mutta vaikutusta ei ollut.
Tärsin, vapisin, vaikeroin. Tässä välissä tuntui siltä, että supistus ei lopu ollenkaan. En ollut edellisessä synnytyksessä tuntenut epiduraalin takia lainkaan ponnistuksen tarvetta, joten en osannut varautua tuohon tuskaan! Kätilö kysyi että ponnistuttaako? Olin ihan ihmeissäni että sitäkö tämä kakattaminen ja tuska on?! Kätilö teki tutkimuksen jossa selvisi että olin täysin auki mutta kohdun suulla oli vielä hieman "rengasta" jäljellä, eli en saanut vielä ponnistaa. Olin repiä hiukseni päästä että ei ole todellista, miten tästä selviää? Yhtäkkiä ilmoitin vaan kätilölle että nyt ponnistan. En tiennyt tekniikoista hölynpölyä mutta ponnistelin siinä omaan tyyliin. Kätilö tutki taas ja antoi ihan luvan kanssa alkaa ponnistamaan.
klo. 21.30 Alkoi kunnon ponnistaminen. Helpotti oloa kun minulle selvitettiin hengitystekniikat ja neuvottiin missä asennossa toimia. Ponnistelin siis kylkiasennossa, joka tuntui sopivan minulle paremmin kuin edellisessä synnytyksessä kokemani puoli-istuva-asento. Ponnistin. Ponnistin. Ponnistin. Sitten ilmoitin etten jaksa enää. Olin aivan kuollut. Voimat hiipuivat ja niin tuntuivat hiipuvan myös supistuksetkin. Kätilö lisäsi oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia, ja kuin ihmeen kaupalla jaksoin kuin jaksoinkin ponnistaa maailmaan suloisimman pikku pojan.
klo. 22.00 Pikku-ukko syntyi <3
Ukkeli nostettiin rinnalle ja oltiin miehen kanssa taas kyynelissä edellisen synnytyksen tavoin. Tunsin että poika oli huomattavasti kyllä siskoaan suurempi. Ja punnituksessa selvisikin, että pikkumiehellä oli painoa 4,336kg ja pituutta 54cm. Eli lääkärin ja kätilöiden arvio meni hieman metsään [:D]
klo. 22.30 syntyi istukka. Sitä jouduttiin vähän odottelemaan ja pelkäsimme jo että joudun kaavintaan. Mutta joidenkin pillereiden, jotka laitettiin minulle peräaukkoon saivat täydellisen istukan syntymään.
Synnytys oli kaiken kaikkiaan nopea edelliseen verrattuna. Edellinen kesti 14 tuntia ja tämä vajaa 5 tuntia! Sanoisin kuitenkin että jälkimmäinen oli kivuliaampi. Selvisin repeämättä, eikä minulle tarvinnut tehdä episotomiaa. Kolme "kauneustikkiä" sain kuitenkin nirhaumien takia. -Tiedä sitten mitä se tarkoittaa.
Poika sai 9 Apgar-pistettä. 1 piste oli lähtenyt väristä...
Nyt kun meillä on kaksi lasta -tyttö ja poika. Voin todeta, että eiköhän tämän mamman synnytykset olleet sitten siinä. Tosin vannomatta paras! Olen kuitenkin vielä suht nuori, eikä sitä voi sanoa "ei enää koskaan" -koskaan [;)] Mutta tällä hetkellä sanoisin kuitenkin, että minun kohdaltani hurjastelut ilman ehkäisyä saa jäädä sikseen! [:D]
Viime torstaina (7.10) kirjoittelin tänne yliaikaiskontrollistamme, joka olisi ollut seuraavana aamuna Naistenklinikalla. Ironista kyllä, jännitin koko päivän tulevaa kontrollia ja mietin että mitähän ne siellä sanovat. Illan koitteessa siinä klo. 19 tunsin että jotakin valahti pöksyyn. Olin haljeta onnesta! Vihdoinkin! Jee, tämäkin synnytys alkaisi samallalailla kuin esikoisen, eli vesienmenolla!
Suuntasin kylpyhuoneeseen, naama kuin naantalin aurinkona, kertomaan miehelle että tulin vaihtamaan alushousut vesienmenon takia. Mutta kun vetäsin housut kinttuihin huomasin että valuva neste ei ollutkaan vettä vaan verta! Sitä tuli ihan kunnolla, lakkaamatta. Säikähdin julmetusti! Niin säikähti mies ja esikoinen, joka oli kylvyssä samaan aikaan, kun rupesin kaivamaan Naistenklinikan päivystyksen puhelinnumeroa.
Soitin Naikkarille ja sain käskyn tulla heti sinne omalla autolla, tai vaihtoehtoisesti ambulassi tulee hakemaan minut. Päädyimme omalla autolla matkustamiseen. Voin kertoa, että täältä Naistenklinikalle on n. 10minuutin ajomatka, mutta se tuntui vähintään 2 tunnin ajomatkalta. Olin ihan shokissa, että mitenhän tässä käy..
Naikkarille päästyämme jouduin suoraan käyrille, jossa huomattiin että vauvan sykkeet ovat hyvät ja supistuksia tulee suht. säännöllisesti, mutta ovat kivuttomia. Sisätutkimuksessa selvisi että olin 4 cm auki! Hämmentävää, enhän ollut tuntenut yhtään kivuliasta supistusta!
Koska veren vuoto oli ollut suht. runsasta ja olin jo noin paljon auki, kätilö suositteli että jäisin seurantaan osastolle. Hän epäili että synnytys saattaisi käynnistyä yön aikana, ja olisi hyvä että olisin jo valmiiksi sairaalassa. Myös veren vuotoa täytyisi seurailla. Joten niinpä mies lähti kotio ja minut siirrettiin osastolle.
Siinä yön odottelin supistuksia, joita ei kuulunut. En nukkunut silmäystäkään koko yönä, olin niin jännittynyt, mutta toisaalta hieman peloissani, sillä kukaan ei osannut tarkkaan sanoa mistä vuoto johtui.
Seuraavana päivänä minut laitettiin aamupäivällä käyrille, ja huomattiin niiden olemattomienkin supistusten hävinneen. Great! Ajattelin, että tästä minut ajetaan vielä kotiin odottelemaan seuraavaa kontrollia tj. Kätilö tutki minut ennen lääkärille pääsyä ja ihmetteli että onpas kohdun suu takana, ja että hänen on tosi vaikea sanoa onko tilanne eilisestä muuttunut. Hän päätti vähän vauhdittaa lääkärille pääsyäni ja meninkin osaston lääkärin sijaan poliklinikkalääkärin pakeille, joka ultrasi ja teki muutaman toooosi kipeän sisätutkimuksen.
Ultrassa selvisi, että vauva voi hyvin ja että hän on todella vilkas. Potkiskeli ja liikkui tosi paljon! Hyvä! Lääkäri yritti selvittää vauvan kokoa, joka osottautui erittäin vaikeaksi vauvan liikkumisen takia. Hän arveli että vauva olisi n. 3,7kg eli aika saman kokoinen kuin esikoisemme (3,660kg). Hän sanoi kuitenkin että kokoa on vaikea arvioida kun olen niin pitkä. Lääkäri totesi myös ultratessa että lapsivettä on todella vähän. Niin vähän ettei sitä kuulemma ollut nimeksikään. Hän teki vielä viimeisen sisätutkimuksen, jossa selvisi että olen kyllä auki ihan kunnolla, joten hän päätti vielä soitella kolleegalleen varmistaakseen jatkotoimista, jotka olivat KP. Olin vähän hämmästynyt että mitähän se tarkoittaa, kunnes lääkäri sanoi että kalvojen puhkaisu olisi tiedossa. Käynnistetään synnytys! Olin ihan soikeena, että nytkö, nytkö oikeesti??
Siinä käppäilin takasin osastolle pakkaaman kamani, ja soitin miehelle että voisi alkaa pikkuhiljaa tulla laitokselle sillä pikkuinen syntyisi tänään. [:)] Sain tässä välissä peräruiskeen, jonka jälkeen suuntasin synnytyssaliin. Siellä salissa yksikseni tuli todella outo olo. Yhtään supistusta ei ollut tullut. Eikä mitään tuntemuksia siitä, että kohta makaisin kivusta tuossa sängyssä ja imisin kuin hullu ilokaasua.
(Tästä lähtien katselen kellonajat synnytyskertomuksesta):
klo: 16.20 Mies saapui kreivin aikaan paikalle. Hän ehti juuri kun kalvot puhkaistiin. Ja vettä tosiaan ei tullut, ei siis yhtään valunut alusastiaan.
klo: 17.10 Alkoi säännölliset supistukset. Paras liike supistusten aikana oli halailla miestä ja heilutella lantiota (ihan kuin känninen akka roikkuisi tanssilattialla ukon kaulassa [:D])
Jonkin aikaa kärvisteltyäni pyysin ilokaasua, joka tuntui auttavan supistusten huippujen selviämisestä paremmin. Kätilö alkoi valmistelemaan epiduraalia, sillä oletti minun haluavan sitä edellisen synnytyksen tavoin. Sanoin, että eniten koko synnytyksessä minua pelottaa epiduraalin laitto, sillä minulla on suuren suuri piikkikammo + edellisessä synnytyksessä anestesialääkäri laittoi piikin supistuksen aikana ja koko hommasta minulle jäi todella huono maku suuhun. Myöskään epiduraali ei ollut vienyt kipuja juurikaan, vaan se suuntautui jalkaan.
Tällä kertaa epiduraalin laitto kuitenkin onnistui. Anestesialääkäri oli ihana ja kuunteli ja kertoi mitä puuhaili. Hän kävi vielä kyselemässä myöhemmin vointiani. Kivut hävisivät siis hetkeksi piikin myötä. Mutta siis vain hetkeksi. Puolen tunnin päästä epiduraalin laitosta puuskutin kuin hullu taas supistusten takia joiden väli vaan lyheni ja kivut vaan koveni. Yhtäkkiä puoli sekavana osasin pyytää lisää epiduraalia, jota lisättiin mutta vaikutusta ei ollut.
Tärsin, vapisin, vaikeroin. Tässä välissä tuntui siltä, että supistus ei lopu ollenkaan. En ollut edellisessä synnytyksessä tuntenut epiduraalin takia lainkaan ponnistuksen tarvetta, joten en osannut varautua tuohon tuskaan! Kätilö kysyi että ponnistuttaako? Olin ihan ihmeissäni että sitäkö tämä kakattaminen ja tuska on?! Kätilö teki tutkimuksen jossa selvisi että olin täysin auki mutta kohdun suulla oli vielä hieman "rengasta" jäljellä, eli en saanut vielä ponnistaa. Olin repiä hiukseni päästä että ei ole todellista, miten tästä selviää? Yhtäkkiä ilmoitin vaan kätilölle että nyt ponnistan. En tiennyt tekniikoista hölynpölyä mutta ponnistelin siinä omaan tyyliin. Kätilö tutki taas ja antoi ihan luvan kanssa alkaa ponnistamaan.
klo. 21.30 Alkoi kunnon ponnistaminen. Helpotti oloa kun minulle selvitettiin hengitystekniikat ja neuvottiin missä asennossa toimia. Ponnistelin siis kylkiasennossa, joka tuntui sopivan minulle paremmin kuin edellisessä synnytyksessä kokemani puoli-istuva-asento. Ponnistin. Ponnistin. Ponnistin. Sitten ilmoitin etten jaksa enää. Olin aivan kuollut. Voimat hiipuivat ja niin tuntuivat hiipuvan myös supistuksetkin. Kätilö lisäsi oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia, ja kuin ihmeen kaupalla jaksoin kuin jaksoinkin ponnistaa maailmaan suloisimman pikku pojan.
klo. 22.00 Pikku-ukko syntyi <3
Ukkeli nostettiin rinnalle ja oltiin miehen kanssa taas kyynelissä edellisen synnytyksen tavoin. Tunsin että poika oli huomattavasti kyllä siskoaan suurempi. Ja punnituksessa selvisikin, että pikkumiehellä oli painoa 4,336kg ja pituutta 54cm. Eli lääkärin ja kätilöiden arvio meni hieman metsään [:D]
klo. 22.30 syntyi istukka. Sitä jouduttiin vähän odottelemaan ja pelkäsimme jo että joudun kaavintaan. Mutta joidenkin pillereiden, jotka laitettiin minulle peräaukkoon saivat täydellisen istukan syntymään.
Synnytys oli kaiken kaikkiaan nopea edelliseen verrattuna. Edellinen kesti 14 tuntia ja tämä vajaa 5 tuntia! Sanoisin kuitenkin että jälkimmäinen oli kivuliaampi. Selvisin repeämättä, eikä minulle tarvinnut tehdä episotomiaa. Kolme "kauneustikkiä" sain kuitenkin nirhaumien takia. -Tiedä sitten mitä se tarkoittaa.
Poika sai 9 Apgar-pistettä. 1 piste oli lähtenyt väristä...
Nyt kun meillä on kaksi lasta -tyttö ja poika. Voin todeta, että eiköhän tämän mamman synnytykset olleet sitten siinä. Tosin vannomatta paras! Olen kuitenkin vielä suht nuori, eikä sitä voi sanoa "ei enää koskaan" -koskaan [;)] Mutta tällä hetkellä sanoisin kuitenkin, että minun kohdaltani hurjastelut ilman ehkäisyä saa jäädä sikseen! [:D]
Keskiviikkona 29.9. ajettiin tolkuttomassa aamuruuhkassa Kätilöopistolle. Tänään sitten synnytetään - ja homma laitetaan käytniin kalvojen puhkaisulla. Paikalla oltiin kello 9:10. Ennen puhkaisua saan peräruiskeen ja keskustelen vielä kätilön kanssa synnytyksestä. Kalvot puhkaistaan 10:52 ja lapsivesi on kirkasta. Scalp anturia tökitään paikalleen kaikkiaan pari kolme kertaa, kun se irtoaa liikuessa. Muutoin juoksen vessassa ja pärjäilen suppareiden kanssa ihan kivasti. 13:42 merkitty paperiin kivunlievitykseksi pyntöä päästä lämpimään suihkuun. Oikeasti se lapsiveden määrä oli jotain ihan järkyttävää ja olin aivan lähmässä koko ajan. Mies merkkasi ylös ajan 13:55, kiroilin ekan kerran. [:D] Halusin suihkuun lähinnä siksi, että inhotti olla limassa. Suihkussa ollessa sipparit voimistuivat niin, että jalat oli lähteä alta. Tässä välissä pohdin, että olis kiva kokeilla ammetta, mutta päädyin hetken arpomisen jälkeen epiduraaliin. 15:00 saan epiduraalin.
Ennen synnytystä en ollut nukkunut kunnolla luoja muistaa koska viimeeksi. Tässä vaiheessa olinkin jo aika poikki ja epiduraalin ansiosta sain vähän levähtää. 18:00 kohdunsuu oli auki 6 cm jajäljellä ohuet reunat. Saan lisäannoksen epiduraalia. 19:20 täysin auki ja tästä sitten odottelemaan sitä kunnon paineen tunnetta. 20:30 nousen sängyltä seisoksimaan ja tästä sitten alkaa se ponnistelu itsessään. Kätilö käy välissä toisessa huoneessa ja sillä välillä minä päädyn kontilleen lattialle huutamaan. 21 käitlö käskee mut sängylle ja antaa kunnolla suuntaa mihin ponnistaa. Nyt alkaa sujumaan paremmin. Poika ei mahdu ulos, jonka takia tehdään episitomia. Kun pää on syntynyt syntyy loputkin lapsesta ja saan pojan rinnalle.
Tästä on sitten vähän heikot hapet mulla... en muista juuri mitään selkeää, mikä on oikeasti ihan hyvä. Siinä vaiheessa, kun kätilö mainitsee episitomian, muista rukoilleeni, että sitä ei tehtäisi. Pakko mikä pakko. Kun lääkäri leikkaa, kiljun aivan suoraa pakokauhuista huutoa siinä päydällä (sori vaan, jos joku oli menossa synnyttämään just sillon tai oli viereisessä huoneessa alottelemassa omaansa). No, poika kun on siinä mulla, niin ajattelin, että hienoa jos se tässä sitten oli ja vain näillä vaurioilla. Alan jonkin ajan päästä tärisemään pahasti ja olen todella huonovointinen ja sekaisin. Istukka ei lähde syntymään ja päädyn leikkaussaliin käsinkaavintaan. Luvataan, että oon parin tunnin päästä taas miehen ja pojan luona.
Leikkurissa olo pahenee entisestään. Tärisen, oksennan ja itken. Pyydän, että mut nukutettaisiin, mutta siihen ei suostuta. Kuulen, kuinka lääkäri ja hoitajat häärii sermin takana ja pähkäilee onko kaikki nyt sitten tässä kerta toisensa jälkeen. Toivon, että taju lähtis ettei tarttis sietää sitä. Kellosta tajuan kanssa sen, että nyt menee paljon odotettua pidempään. Lopulta pääsen heräämöön. En pysty/uskalla nukkumaan, tärinä jatkuu ja tuntuu, että en saa kunnolla happea vaikka kuinka hengittelen. Pulssi on päälle 140. Saan lisähappea ja verta. Yököt päivittelee lääkärin päätöstä. Hemoglobiini on jossain 70 ja 80 välillä. Lääkäri käy kattomassa ja tilaavat lisää verta.
Pääsen osastolle joskus aamu 4 jälkeen. Mies on istunut pojan kanssa käytävässä melkein 6 tuntia ja hörpyttönyt maitoa. Ei saada perhehuonetta, kun on niin täyttä. Mies joutuu lähtemään kotiin ja poika lykätään mulle hoidettavaksi. Ja minä oon siinä kunnossa, että ei ole hajuakaan siitä mikä maa tai valuutta olis kyseessä. Loppu aika sairaalassa ei mene kovin paljoa yhtään hohdokkaammin. Suunnilleen joka ilta kun kello alkaa olemaan siinä 19 tienoilla alan ahdistumaan ja kokemaan pientä paniikkia. Yöt koin olevani pääasiassa avuton, itkuinen ja peloissani. Imetyskään ei oikein alkanut sujumaan kun vasta kotona.
Et semmosta...
Ennen synnytystä en ollut nukkunut kunnolla luoja muistaa koska viimeeksi. Tässä vaiheessa olinkin jo aika poikki ja epiduraalin ansiosta sain vähän levähtää. 18:00 kohdunsuu oli auki 6 cm jajäljellä ohuet reunat. Saan lisäannoksen epiduraalia. 19:20 täysin auki ja tästä sitten odottelemaan sitä kunnon paineen tunnetta. 20:30 nousen sängyltä seisoksimaan ja tästä sitten alkaa se ponnistelu itsessään. Kätilö käy välissä toisessa huoneessa ja sillä välillä minä päädyn kontilleen lattialle huutamaan. 21 käitlö käskee mut sängylle ja antaa kunnolla suuntaa mihin ponnistaa. Nyt alkaa sujumaan paremmin. Poika ei mahdu ulos, jonka takia tehdään episitomia. Kun pää on syntynyt syntyy loputkin lapsesta ja saan pojan rinnalle.
Tästä on sitten vähän heikot hapet mulla... en muista juuri mitään selkeää, mikä on oikeasti ihan hyvä. Siinä vaiheessa, kun kätilö mainitsee episitomian, muista rukoilleeni, että sitä ei tehtäisi. Pakko mikä pakko. Kun lääkäri leikkaa, kiljun aivan suoraa pakokauhuista huutoa siinä päydällä (sori vaan, jos joku oli menossa synnyttämään just sillon tai oli viereisessä huoneessa alottelemassa omaansa). No, poika kun on siinä mulla, niin ajattelin, että hienoa jos se tässä sitten oli ja vain näillä vaurioilla. Alan jonkin ajan päästä tärisemään pahasti ja olen todella huonovointinen ja sekaisin. Istukka ei lähde syntymään ja päädyn leikkaussaliin käsinkaavintaan. Luvataan, että oon parin tunnin päästä taas miehen ja pojan luona.
Leikkurissa olo pahenee entisestään. Tärisen, oksennan ja itken. Pyydän, että mut nukutettaisiin, mutta siihen ei suostuta. Kuulen, kuinka lääkäri ja hoitajat häärii sermin takana ja pähkäilee onko kaikki nyt sitten tässä kerta toisensa jälkeen. Toivon, että taju lähtis ettei tarttis sietää sitä. Kellosta tajuan kanssa sen, että nyt menee paljon odotettua pidempään. Lopulta pääsen heräämöön. En pysty/uskalla nukkumaan, tärinä jatkuu ja tuntuu, että en saa kunnolla happea vaikka kuinka hengittelen. Pulssi on päälle 140. Saan lisähappea ja verta. Yököt päivittelee lääkärin päätöstä. Hemoglobiini on jossain 70 ja 80 välillä. Lääkäri käy kattomassa ja tilaavat lisää verta.
Pääsen osastolle joskus aamu 4 jälkeen. Mies on istunut pojan kanssa käytävässä melkein 6 tuntia ja hörpyttönyt maitoa. Ei saada perhehuonetta, kun on niin täyttä. Mies joutuu lähtemään kotiin ja poika lykätään mulle hoidettavaksi. Ja minä oon siinä kunnossa, että ei ole hajuakaan siitä mikä maa tai valuutta olis kyseessä. Loppu aika sairaalassa ei mene kovin paljoa yhtään hohdokkaammin. Suunnilleen joka ilta kun kello alkaa olemaan siinä 19 tienoilla alan ahdistumaan ja kokemaan pientä paniikkia. Yöt koin olevani pääasiassa avuton, itkuinen ja peloissani. Imetyskään ei oikein alkanut sujumaan kun vasta kotona.
Et semmosta...