Oletko alkanut katumaan raskautta?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kali
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ainiin, mulla on vielä sekin outo mielipide että 'negatiivinen ajattelu' voi olla tosi hyödyllistä. 😅 Mun miehen kohdalla se tarkoittaa sitä että hän on yleensä kaikkeen varautunut. Mä en ite oo murehtimisessa kovin rakentava, mutta hyödyn siitä että puran sen mun miehelle ja hän auttaa mua varautumaan tai asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mun mielestä siis mun mies on usein turhan negatiivinen, mutta oon myös hyötynyt siitä usein niin en enää ajattele tästäkään asiasta kovin mustavalkosesti.
 
Yksi iso juttu mikä lapsen myötä muuttuu on se, että oman maailman keskipiste siirtyy omasta navasta pois. Mulla se on myös tarkoittanut sitä etten ole "ehtinyt" olla masentunut. Jätin masennuslääkkeet pois ennen esikoisen yritystä, ja mulla on ollut aina sellainen sykli, että ilman lääkkeitä oireet kehittyneen niin vahvoiksi viimeistään 2v sisällä että maailma on ihan kaatunut. Nyt siitä on 3,5v eikä ole ollut niin vahvoja oireita ettenkö olisi päässyt niiden yli aika vaivattomastikin. Raskaana ja alussa imettäessä oli varmaan pahin, mutta olin päättänyt etten ihan helpolla ota siihen lääkkeitä. Sen jälkeen tämä lapsesta huolehtiminen onkin imassut mukaansa enkä ole päässyt niihin mulle tyypillisiin keloihin uppoutumaan, enkä siten ollut tilanteessa että olisin lääkkeitä edes harkinnut.

Äitiys kyllä kasvattaa luonnetta, mutta uskon että lähinnä positiiviseen suuntaan 💪
 
Mä oon lähinnä lääkkeistä puheen ollen miettinyt että tarviin jonkun masennuslääkkeen, mulla vuosia oli masennuslääke, mutta otettiin viime vuoden alussa pois kun meni psyykkisesti paremmin ekaa kertaa varmaan ikinä. Keskenmenot toki romutti sen ja nyt varsinkin tämä raskaus lopullisesti. En voi sanoa voivani mitenkään päin hyvin. Muutamia vuosia mennyt paremmin ilman masennusta tai ainakaan kovin vaikeaa masennusta ei oo ollut. Paitsi nyt taas, en edes saa päivisin mitään aikaiseksi. Mikään ei kiinnosta ei edes asiat joista ennen sain valtavasti iloa. Nyt vaan kun mies töissä päivät lipuu ohi kun jumitan kotona tekemättä mitään. Osa syy miksi varmaan kadun raskautta kun syytän tätä raskautta tietyllä tavalla tästä olotilasta.

Niin ja miehen kanssa eilen pitkään juteltiin, ja hän on kyllä sanonut olevansa kaikessa mukana 100% mutta en tiedä. Luotan ja uskon kyllä häntä, mutta tiedän myös että jossain vaiheessa jään yksin sen vauvan kanssa kun hänen pitää palata töihin.
 
Sit pitää myös muistaa, että joillekkin se lääkkeiden syömättä jättäminen aiheuttaa synnytyksen jälkeistä masennusta. Mulla tullut paniikki/alakuloa heti kun piti yksi lääke vähentää pois kokonaan.

Tän kolmosen kohdalla päätettiin ettei jätetä pois ja ensimmäistä kertaa en ole ollut kertaakaan masentunut ja se näkyy vauvassakin.

Lääkeasiossa on punnittava aina äidin ja lapsen etu. Itkin hysteerisesti loppuraskaudessa kun lääkettä yritettiin vähentää. Lääkäri sitten päätti, että lääke otetaan takaisin. Aiheuttaa usein vieroitusoireita vastasyntyneelle, mutta tää oli paras ratkaisu.

Yllättäen vauva syntyi tyynenä eikä kärsinyt vieroitusoireista ja ollut meidän rauhallisin ja tyytyväisin lapsi synnäriltä asti. Uskon että oma olotila vaikutti vauvaan jo kohdussa positiivisesti. ❤️

Jos lääkkeitä ei tarvitse niin sehän on loistavaa. Itsekkin olen siitä haaveillut, mutta haaveeksi jää.
 
Toivottavasti saat apua❤️

Oli mulla edellisen raskauden aikana säännöllisen epäsäännöllisesti ajatuksia että mitä olen mennyt tekemään. Synnärilläkin olin vähän shokissa kun lapsi rinnalla että apua, miten meidän käy! Nytkin yrittäessä kun mennyt jo paljon pidempään kuin esikoista koettaessa niin asenne vaihtelee. Jos menkat alkaa niin iskee ajatus että en ois halunnutkaan. Jos oireita ollut niin joko pilvilinnoissa miettinyt tulevaa tai sitten "mitä ihmettä ajattelin kun lähdin tähän uudestaan kun esikko jo 5v". Ja sit jos oireillut ja silti nega niin joko itkenyt silmät päästä tai huokaissut helpotuksesta että enhän mä oisi edes halunnu. Ja nää on vahvistunu tässä yrityksen aikana. Alkuun ei ollut muuta kuin pilvilinnaa ja pumpulia.

Musta tuntuu että nää on tavallaan defenssejä, joilla suojelee itseään ja ajatuksiaan. Sulla ehkä kroppa valmistautuu siihen että kesken menee ja kun ei menekään niin defenssit iskee tulille. Tavallaan mieli uskoo niin vahvasti keskenmenoon kun niin on ennenkin käynyt, että mieluummin hylkii ajatusta vanhemmuudesta ettei sattuisi niin lujaa.

Todella paljon tsemppiä❤️
 
Todettiin lääkärissä, kiirevastaanotolla että oon vakavasti masentunut. Sain lääkkeen jonka aloitinkin jo heti. En tiedä johtuuko nämä ajatukset masennuksesta, vai oonko masentunut osaksi raskauden takia? Ja siksi kadun kun vähän ehkä katkera olo jos tosiaan raskauden takia oon pitkästä aikaa vakavasti masentunut. Viimeksi oli tasan 10 vuotta sitten vuonna 2016 kun olin vakavasti masentunut. Näemmä jos vuosiluvussa numero 6 se on huono vuosi mulle. 😅
 
Kali sanoi:
Todettiin lääkärissä, kiirevastaanotolla että oon vakavasti masentunut. Sain lääkkeen jonka aloitinkin jo heti. En tiedä johtuuko nämä ajatukset masennuksesta, vai oonko masentunut osaksi raskauden takia? Ja siksi kadun kun vähän ehkä katkera olo jos tosiaan raskauden takia oon pitkästä aikaa vakavasti masentunut. Viimeksi oli tasan 10 vuotta sitten vuonna 2016 kun olin vakavasti masentunut. Näemmä jos vuosiluvussa numero 6 se on huono vuosi mulle. 😅
Click to expand...
Ihanaa kun pääsit näin nopeasti avun piiriin❤️ omalla kokemuksella haluaisin sanoa ennemmin että masennus puhuu. Vaikuttaa toki silti masennuksen tasoon ihan jo taustankin vuoksi kun on niin iso myllerrys. Mutta sitä tulee ihan hulluja ajatuksia päähän kun ui syvällä. Mä olen saanut "vain" keskivaikean masennusdiagnoosin ja kyllä näin jälkikäteen ihmettelee niitä ajatuksia mitä tuli kirjoitettua ylös. Eikä edes niitä hulluimpia kirjoittanut.
 
Ei käsittääkseni ole mitenkään ennenkuulumatonta, että (alku)raskauteen liittyvät hormonimyrskyt nostavat esiin kaikkea mielenterveysjännää. Itselläni on diagnosoitu keskivaikea masennus, ja eka kolmannes oli henkisesti tosi tuskallista. Ihan kuin viimeisen reilun vuoden psykoterapiassa aikaansaatu edistys olisi vaan yhtäkkiä pyyhkiytynyt pois 😬 Mutta onneksi olo tasoittui huomattavasti tokalle kolmannekselle päästessäni.
 
Takaisin
Top