Oireita

Mulla on virtaa ku pienessä kylässä, vaikka esikoinen valvottaa yöt :eek:
 
Mä saan tän koomani kanssa elellä vielä tovin. Oon 220mg/pvä vedelly lisärautaa jo viikkokausia. Sain ajan labraan vasta 18.6. :bored: ni pääsisi tsekkaamaan sen ferritiinin ja B-vitamiiniarvon. Samalla tarkistetaan pitääkö kilpirauhaslääkitystä muuttaa.
3 työvuoroa jäljellä, jos sen verran pysyisin hereillä. :grin
 
Onko teillä, Nepeta ja Rosalina, tutkittu se ferritiiniarvo neuvolan kautta?
Keskusneuvolan kautta sain lähetteen, näytehän otetaan larbassa, jonne ajat eriksene sitten. Olen keskusneuvolassa seurannassa, ja lääkäri halusi otattaa pienen verenkuvan osana tutkimuksia, joten ujutin siihen mukaan sitten ferritiinin mittauksenkin, kun sanoin olevani väsynyt.
 
Viime yö oli täällä ensimmäinen vaikee kun illalla alko niin hirvee myllääminen mahassa että tuntu ettei kärsi kylkee kääntää kun oli niin tukala olo ja maha oli vaikka minkä muotonen. Yölläkin heräsin siihen että mahaa kiristi mutta luulen että vauva oli vaan huonossa asennossa eikä kyse ollu supistuksista. Tänään tuntunu menkkamaista jomotusta, mistähän se johtuu? Voi kyllä olla että pitää tänään lepäillä ilta töiden jälkeen kun oli kaks 12h päivää niin kroppakin on väsyny.
 
Jomottelut on varmaan ihan normaaleja sen jälkeen kun vauva myllää ja kääntyilee kovasti, kohtu saa ylimääräistä venytystä ja rasitusta siinä. Koitat vaan lepäillä sen minkä voit.
 
Nyt on menossa 29+3 ja ekat kivut ja epämukavat olot niin uskomattoman pitkään selvisinkin ilman :D
 
Jouduin liitoskipujen takia jäämää sairaslomalle, reilu pari viikkoa siis nyt saikkua ennen äippäloman alkua. Pettynyt oon ettei kroppa kestäny.. toisaalta ollu nii paljon muitaki juttuja täa raskaudes ettei enää yllätä.
 
Te keillä on matala hemoglobiini, ootteko jaksaneet olla töissä? Ja kuinka matalia hb-arvoja on ollut?
Mulla hb kolmisen viikkoa sitten 98 ja siitä asti syönyt rautalisää, ekan viikon 100mg/vrk ja sen jälkeen 200mg/vrk. Välillä tuntuu ettei saa riittävästi happea, ja muutenkin on aika väsynyt olo. Mies sanoi että mun hengitys on öisin jotenkin kovaäänisempää kuin aiemmin :D
 
Alle 100 ei oo ehtinyt mennä, mutta oisko 103 ollu matalin jos oikein muistan.. Väsymystä ei oikeestaan oo ollut sitten alkuraskauden, eikä se johtunut hemoglobiinista. Nyt oon syönyt niin monta viikkoa 2-3 tablettia päivässä etten mitään eroa huomaa mihinkään :D
 
Hb on 134 viimeksi mitattuna, ja voin kertoa että happi tuntuu loppuvan silloinkin vaikkapa portaiden nousun jälkeen, tai jos seisoskelee hetken. Verenkierto ei sopeudu niin joustavasti liikkeisiin mitä aikaisemmin.
 
joo portaiden kävely ottaa voimille ja tuntuu ettei happi riitä ja hengästyttää! ja nykyään kyllä kaikki pienetkin ylämäet :rolleyes:
 
Te keillä on matala hemoglobiini, ootteko jaksaneet olla töissä? Ja kuinka matalia hb-arvoja on ollut?
Mulla hb kolmisen viikkoa sitten 98 ja siitä asti syönyt rautalisää, ekan viikon 100mg/vrk ja sen jälkeen 200mg/vrk. Välillä tuntuu ettei saa riittävästi happea, ja muutenkin on aika väsynyt olo. Mies sanoi että mun hengitys on öisin jotenkin kovaäänisempää kuin aiemmin :D
Mulla oli viimeksi 103 ja tiedän että ei ole ainakaan noussut. Olo vaan heikentynyt. Maanantaina neuvola niin saa nähdä mitä ne sanoo. Saan nyt päivittäin sellaisen heikon olon mihin liittyy se että on tosi vaikea hengittää. Pojan mittarilla mittasin niin saturaatio pyörii silloin siellä 94%, näin käy nyt myös jos laittaa makuulteen. Eli se hb vaikuttaa hapenottokykyyn ihan selkeästi. Mä aion kysyä jos on mahdollista saada rautapiikki. Oon syönyt rautaa ja b12 vitamiinia kun mulla on myös ferritiini ja b12 alhaalla, mutta tuntuu ettei auta...
 
Happi loppuu täälläkin.hb 103. ,vitamiiniä jossa rautaa mukana. Ei auta.
 
Mulla hb ollu koko ajan 115. Nyt sitte laskenu 110. Enkä ole huomannu eroa, toki pieni puotushan tuo viis on.
 
Mulla on poikkeuksellinen raskaus, kun oon aikaisemmin ollut näihin aikoihin jo hyvän aikaa rautakuurilla, mutta nyt mulla oli hemppa maanantain neuvolassa 133 :) Olin jo luullut, että kaikki tää väsymys voisi kertoa alhaisesta hemoglobiinista mut onki ilmeisesti vain loppuraskauteen kuuluvaa. Ferritiinistä mulla ei ole mitään käryä, pyydän mittauksen viimeistään raskauden jälkeen. Hyvin jaksoin äskeisen koiralenkin, joskin mun tahti on toki hitaampi kuin ennen ja koiralla kesti hetken sopeutua siihen.

Mulla ei nyt ihan hirveitä vaivoja ole, mitä nyt välillä nivuset kipeinä ja jonkinlaisia ilkeäntuntuisia supistuksia tulee. Ummetusta ja vatsa oli kovalla viime reissun yhteydessä, mutta tilanne helpotti kun pääsin takas kotiruoalle. Yöunet on katkonaisia ja osaltaan varmaan stressaa mulla pomppiva aamupaastoarvo, muuten kaikki on ihan ok.
 
Viikot 37+5 pääsin kotiin sairaalasta koska asutaan lähellä. Istukan osittainen irtauma.vauva poikittain. Käännös yritys 20.8 ja sektio aika 22.8. Käyn säännöllisesti käyrillä sairaalassa.
Kyllä on vaikea liikkua. Hengästyttää ja happi loppuu...
 
Hui!! Laskivat kuitenkin kotiin?? :wideyed: aika pelottava tilanne, jos istukka osittain irti. :bag: ja jos meinaavat vielä yrittää ulkokäännöstäkin siitä huolimatta, siinähän voi istukka muutenkin irrota.

Tsemppiä!! :Heartred
 
Takaisin
Top