Oireita

Onko muilla liitoskipuja alavatsalla? Lähin miehen kanssa puutarhamyymälään ja kauhee kipu taas. :sad001 hädin tuskin pystyy yhtään kävelemään. Vauva vielä möyrii tuolla alhaalla ja tekee olosta entistä tuskasemman. Aattelin jos joku teistä tietää hyviä neuvoja tähän särkyyn?

Mulla tuntuu liitoskipua häpyliitoksen alueella. Sain vähän aikaa sitten osteopaatilta jonkun verran apua kipuihin, työmatkojen kävely rauhalliseen tahtiin onnistuu edelleen. Äitiysjoogatunnilta poimin vinkin , että vahvat pakaralihakset auttavat lantion vakaana pitämisessä ja sitä myöten liitoskipuihin. Joogaliikkeissä on hyvä pyrkiä pitämään polvien suunta suoraan eteen, polvien avaaminen voi pahentaa kipuja.

Viime raskaudessa kivut rajoittivat varsinkin loppuraskaudessa liikkumistani, se veti mielen helposti matalaksi. Kivut myös jatkuivat noin puoli vuotta synnytyksen jälkeen. Neuvolasta en saanut apua. Liitoskivut olivatkin itselläni koko hommassa ikävin juttu, siksi olen nyt pyrkinyt vähän aktiivisemmin hakemaan niihin helpotusta. Ajattelin myös hakeutua fyssarille synnytyksen jälkeen.
 
Siks tuo fysioterapeutti on kans hyvä juttu, kun osaa yksilöllisesti katsoa ja testailla sun kroppaa kokonaisvaltaisesti. Ja vaikka se ei kivalta tunnukkaan niin liikettä, ihan sama millaista se on + tarpeen vaatiessa, ihan vain pitkäkseen rentouttaan paikkoja. Pahinta mitä voi tehä on VAIN maata ja olla paikoillaan.

Mulla on kans sikiö tosi alhaalla, niin häntä olen yrittänyt välillä rentoutellessa selällään (jalat ylhäällä, alaselkä rentona, mutta ei notkolla) hivutella käsillä ja lihaksistolla avustaen varovasti muutamia senttejä ylemmäs. Tätä en lähe kyllä varsinaisesti suosittelemaan, sillä mielestäni tässä pitäisi olla todella hyvä oman kropan tuntemus. Varovasti ehkä kokeilla miten luonnistuu.
 
Onko muilla liitoskipuja alavatsalla? Lähin miehen kanssa puutarhamyymälään ja kauhee kipu taas. :sad001 hädin tuskin pystyy yhtään kävelemään. Vauva vielä möyrii tuolla alhaalla ja tekee olosta entistä tuskasemman. Aattelin jos joku teistä tietää hyviä neuvoja tähän särkyyn?

Itselläni liitoskivut ja juurikin nuo si-nivelen ja muut ongelmat on jäänyt kerrasta vyöhyketerapeutin pöydälle (molemmissa raskauksissa). Suosittelen kokeilemaan!!
 
Itselläni liitoskivut ja juurikin nuo si-nivelen ja muut ongelmat on jäänyt kerrasta vyöhyketerapeutin pöydälle (molemmissa raskauksissa). Suosittelen kokeilemaan!!
Kiitti vinkistä. Tosin luulen että se on mulle sopimaton hoitomuoto kun kärsin dysautonomiasta (NCS). Eli en kärsi edes tavallista hierontaa. Mulla tohon häntäluun ligamenttiin joka nyt myös on alkanut kiusaamaan auttoi vaan kiropraktikko ja treeni. Nyt kiropraktikko sanoi että oon tervetullut raskauden jälkeen sitä ligamenttiä taas manipuloimaan. Ihan mielenkiinnolla odotan mitä fyssari sanoo kun kuiteskin on jo omasta takaa noita treeniohjelmia. Toivottavasti sillä olis jotain uusia niksejä, ja tosiaan noi supistukset tekee sen ettei kaikkea uskallakaan...
 
Nyt oon käynyt fyssarilla. Muutaman hyvän jutun sain mukaan. Ne treenit mitä suositteli on ollut mulla jo pitkään käytössä, ehkä lisätä vähän lantionpohjan lihasten treeniä. Sit suositteli mulle kävelysauvoja! :wink Nyt kun hädin tuskin pystyy koiraa kävelyttää. Sitten sain hyvän vinkin miten saan mun häntäluun lihaksia rentoutettua. Piikkipallo pepun alle selällään maatessa. Mulla mikään normi venytys ei auta kun oon niin notkee/yliliikkuva just nivusissa/lantiossa. Sain ajan allastreeniin myös tiistaille, totesi että en edes oikein saisi tehdä mitään kovempaa treeniä. Tuli myös pari hyvää vinkkiä kuinka istua oikein ja tyynyvinkki mun häntäluulle. :) Paras oli kuitenkin kun se opetti mulle kuinka teipata vauva korkeammalle! :) Käyn ostaa ihan varmasti tätä teippiä, tuntuu niin paljon paremmalle! Niin ja ostin uuden raskausvyön ilman tota vatsaosaa joka mulla aiheuttaa lisää suppareita. Eli kaiken kaikkiaan tosi hyvä käynti.
 

Liitteet

  • IMG_4366.JPG
    IMG_4366.JPG
    170.7 KB · Katsottu: 56
Siis kineesioteipillä maha kuosiin? Kuulostaa hyvältä idealta, kun näillä helteillä ei houkuta tukivyö tai muukaan ylimääräinen tekstiilikerros.
 
Mahtavaa Tuisku12! Nuo fysiologiset ongelmat on just niin yksilöllisiä, että oman kokemuksen mukaan hyvä fysioterapeutti on se paras apu.

Uinti on myös itelle se liikkumistapa, mikä on kivuttomin. Tuntuu varmaan kannustavalta ja helpottavalta saada hyvä apu :Heartred

Kinesioteippausta kokeilunhaluisille, täytyy käydä ammattilaisella pyytään teippaus ja kysyä onko mahdollista itse teipata ja miten.
 
Tyyppä kysy ihmeessä. Tää mun fyssari on erikoistunut raskauksiin mut mun veli joka teippaa urheilijoita kertoi just että on hänkin vaimonsa raskausmahan teippaillut. Olis voinut mulle vinkata tästä mulle jo aikaisemmin. :wink
 
Onko kukaan muu ihan järkyttävän väsyny? Mää jäin viikoksi töistä saikulle kun en yksinkertaisesti pysyny töissä hereillä. Nukun öisin tosi hyvin, 7-9h, mut silti tarvin pari tuntia unta päivällä. Mulla on Radi, mutta just kun oon mittaillu niin mulla ei edes heittele verensokeri vaan pysyy tosi hyvin rajojen alla, ja hemoglobiini on myös normaali. Nyt painiskelen että meenkö ens viikolla yrittämään töihin paluuta vai pyydänkö suoraan lisää saikkua. Rv 33.
 
Minä olin väsynyt, kunnes aloin ottamaan rautalisää. Hemoglobiinit ovat pyörineet koko ajan 134-144 välillä, joten tuli 'yllätyksenä' että ferritiini eli varastorauta oli 13, mikä on vähänlaisesti. Nyt jaksaa paremmin repaleisiä öitä ja vauhdikasta taaperoa päivisin.
 
Väsytä ei muutaku jalkoja! Ne on törkeen kipeet ja turvonneet iltasin. Tuntuu et työkengätki tiukoilta
 
Mua väsyttää nyt kans kovasti. Hb 110/ferritiini 40. Nukun yöt todella hyvin, sikeämmin kuin muuten! Mutta nytkin väsyttää jo, vaikka oon ollut vasta kolme tuntia hereillä enkä ole edes tehnyt mitään muuta kuin olla möllöttänyt ja siitäkin osan vaakatasossa. Päivällä on pakko torkkua ja kun käy päiväunille niin tuntuu, ettei tarpeeksi saa.

Rautalisä mennyt tuplana jo kuukauden, toivottavasti nousee arvot tai ei ainakaan laskisi enää. Hitaastihan nuo vaikuttavat.
 
Takaisin
Top