Oireita

Miten teillä vauva mahtuu mahaan? Mun vatsan ympärysmitta on 90cm (viimesen kk, nyt rv 27) ja sf-mitta oli rv23 17cm, kohtu on taaksepäin kallistunut, eli möyhii tuolla sisäelimien keskellä :bored:

Pari päivää on taas möyrynny, runtannu ja singuttanu tilaa itselleen tuolla sisällä kaiken hereillä olon aikana niin, että hermo meinaa mennä. Kauhee taistelu taas, varsinkin ettei survois itteensä niiin alas, mistä lääkärikin jo kauhistu :grin

Liikkuu siis erittäin paljon muutenkin. Mulla on istukka edessä ja hällä selkäpuoli vatsaa vasten ja reuhaa siellä päivät pitkät. Tuo tilan singuttelu vaan ärsyttää! Onneks ne ei yleensä kestä kun sen pari päivää. En käsitä miltä monikko-odottajista tuntuu, huh, huh.

Samaa oli siis edellisenkin kohdalla, mutta tuntuu, että nyt on sen verran päättäväinen tyyppi ettei meinaa antaa periks.
 
Meno kuulostaa samalta kuin täällä. :D oon uumoillut, että vauva olisi selkä mun selkään päin, koska raajat viuhuu ihan koko ajan mahanahkaan, enimmäkseen oikealle, mutta toisinaan samaan aikaan myös vasemmalle.

Ympärys on 110cm noin, viimeisen parin viikon aikana spurtannut monta senttiä. Ja sf-mitta tuntuu pompanneen myös, kohdun ylälaita huitelee jo kylkiluiden välissä (ite mittasin joku päivä tässä niin sain mitaksi 29cm. Neuvolassa rv 25 oli 24cm ja silloinkin yläkanttiin, koska vauva oli heittäytynyt pepulleen istumaan.).

Mutta venyyvenyy, vielä useampi viikko edessä ja jos samalla lailla menee kuin aiemmissa raskauksissa niin ainakin 10cm tulee napapiirille vielä lisää mittaa... :woot:

Viuhti 27+5:Heartred
 
Sinällään "mukava", että mulla kasvaa tuonne sisäänpäin. Edellisessä raskaudessa ennen synnytystä ympärysmitta oli n.100cm ja poika singutteli vain pystysuunnassa ja littas keuhkoja. Tämä singuttelee koko tonttia ja yrittää sitä päätä änkää mahdollisimman alas, onneks on häpyluu vastassa ja saan sitä vasten ujutettua pari senttiä ylemmäs :grin. Tykkää touhuta käsillä ja jaloilla, niin hakee niille varmaan parhaan mahdollisen tilan. Suuttu vaan eilen kun ujuttelin häntä ylemmäs.

Suurimmalla osalla on kyllä suuret masut ja sanon tämän siis ihan valtaisalla ihmetyksellä, uteliaisuudella ja kunnioituksella :Heartred Mä luiskaan aina vähän tutkan alta mun raskauksien kans kun se ei ole niin ilmiselvää ulkoisesti, mutta en ihmettele, että ihmiset haluaa raskausvatsoja koskea, sillä näin teki mieli myös itsellä, kun naapurini odotti, en tietenkään tunkeillut tapitin vaan silmät pyöreenä. Lääkärit on enemmän uteliaita aina mun raskaudesta, katselevat, mittailevat ja koskettelevat vatsaa ja ultraavat, sitten aina se sama toteamus...Kyllä se vauva vaan iso on ja näköjään tuonne sisälle mahtuu, onpa jännä. Vähemmän tutut kaverit taas tulee sanoon salilla, kun ovat kuulleet raskaudesta, että ajattelivat minun vaan lihonneen :p:confused::grin

Ihana on katsella suuria masuja :)
 
Mä luiskaan aina vähän tutkan alta mun raskauksien kans kun se ei ole niin ilmiselvää ulkoisesti

Onko sulla ehkä pituutta niin paljon, että sen takia mahtuu piilottelemaan? Tässä 158 senttisessä varressa kun ei juurikaan oo tilaa kasvaa muuten kuin ulospäin :D
 
Mä oon 160cm "pitkä" ja lähtöpaino oli 52kg. Kyllä sitä vähän itekki ihmettelee, miten se tuonne sisuskalujen keskelle menee?
 
En enää tänne "kuulu" kun meni eloikuinen silloin jo alussa kesken. Mutta halusin vaan sanoa, että ei se odottajan pituuskaan sitä sano minne päin kasvaa, mie olen 155cm pitkä ja esikoisesta mahan ympärys oli isoimmillaan 99cm,vaikka tyttö olikin syntyessään 51,5cm ja 4090g painava. Kohtu voimakkaasti taaksepäin kallellaan.
 
Mä taas on nyt yhtä iso kuin mitä olin kun lähdin esikoista synnyttämään. Vielä 3kk... :eek:
 
Piti itsekin mitata (en oo mittaillut aikaisemmissa raskauksissa). Antaa kasvaa niin kuin kasvaa ja mulla aina tullut tosi iso maha. :p No, nyt oli 102cm. Oon 170cm ja lähtöpaino 59kg. Vielä kuukausi sitten kaikki ihmetteli että ai muka elokuussa syntyy?! Nyt sitten kuulee että Vau, ai vielä niin paljon jäljellä?? Niin ja pojan fudistreenaajat naureli viikonloppuna että ootko varma ettei siellä oo kaksi tai jopa kolme? Kyllä teki mieli sanoa aikas pahasti takaisin...:smiley-angry019
Mutta nyt huomasin että tää lepo supistusten takia näkyy takalistossa kun ei oikeen ees pysty lenkkeilee koiran kanssa. Ekassa raskauksessa (8vuotta vanhat) ostetut H&M mammashortsit (S) on ihan liian tiukat. Jotenkin alkoi harmittaa...No onneksi mulla imetys vie aina kaikki lisäkulut tosi nopeasti ja aina ihan liikaakin (tuloksena on ollut ekan jälkeen vyöruusu ja tokan jälkeen kauhee monokierre). Eli ihan hyvä jos kerään vähän ylimääräistä tälläkertaa. :)
 
Piti itsekin mitata (en oo mittaillut aikaisemmissa raskauksissa). Antaa kasvaa niin kuin kasvaa ja mulla aina tullut tosi iso maha. :p No, nyt oli 102cm. Oon 170cm ja lähtöpaino 59kg. Vielä kuukausi sitten kaikki ihmetteli että ai muka elokuussa syntyy?! Nyt sitten kuulee että Vau, ai vielä niin paljon jäljellä?? Niin ja pojan fudistreenaajat naureli viikonloppuna että ootko varma ettei siellä oo kaksi tai jopa kolme? Kyllä teki mieli sanoa aikas pahasti takaisin...:smiley-angry019
Mutta nyt huomasin että tää lepo supistusten takia näkyy takalistossa kun ei oikeen ees pysty lenkkeilee koiran kanssa. Ekassa raskauksessa (8vuotta vanhat) ostetut H&M mammashortsit (S) on ihan liian tiukat. Jotenkin alkoi harmittaa...No onneksi mulla imetys vie aina kaikki lisäkilot tosi nopeasti ja aina ihan liikaakin (tuloksena on ollut ekan jälkeen vyöruusu ja tokan jälkeen kauhee monokierre). Eli ihan hyvä jos kerään vähän ylimääräistä tälläkertaa. :)
 
Kauhee mylläys täälläkin vatsassa. Lyhyenä ihmisenä tuntuu jo vatsa olevan hirmu suuri ja vähän pelottaa kuinka isoksi tässä ehtii vielä kasvaa :D Istuminen ja varsinkin kumartelu saa vatsassa kunnon vastalausemellakan pystyyn :D
 
157cm pituisena tuntuu että vatsa näyttää isolta riippuen vaatetuksesta kun joinakin päivinä saa kuulla sitä että näyttää siltä että synnyttäisin samalla viikolla ja toisena päivänä eri pukeutumisella jotkut yllättyy siitä että olen ylipäätään raskaana :D en ole huomannut suonikohjuja tulleen mutta eilen bussissa joku eläkeläinen alkoholisti kovaan ääneen haukkui minua suonikohjuiseksi kun menin sanomaan hänelle ettei bussin sisällä saa tupakoida, jos jotain suonikohjua olisikin niin ei onneksi maailmaa kaada
 
Vauva tökkii nyt tonne ihan alas, tuntuu kun tökkii tuolla häpyluun alla. Iltasella kun nousee seisomaan tuntuu kauhea paine. :sad001 Taitaa olla nyt kääntynyt niin ettei oo enään poikittain, nyt tuntuu liike meinaa myös ylhäällä. Just illalla iskee kauhee menkkajomo/liitoskipu ala vatsalle ja viimeiset illat on ollut lämpötyyny kipuun. Tosin eipä noi tuntemukset taida mitään kertoa, aikaisemminkin mulla on vauvat heilunut välillä ihan alhaalla (tyyliin fiksaantunut) ja sit yhtäkkiä vielä synnytyksen aikanakin hyppinyt tonne ylös. :wink
 
Onko muilla liitoskipuja alavatsalla? Lähin miehen kanssa puutarhamyymälään ja kauhee kipu taas. :sad001 hädin tuskin pystyy yhtään kävelemään. Vauva vielä möyrii tuolla alhaalla ja tekee olosta entistä tuskasemman. Aattelin jos joku teistä tietää hyviä neuvoja tähän särkyyn?
 
Alavatsakivut voi olla myös merkki heikoista lantionpohjan lihaksista. Ootko muistanut treenata niitä?
 
Alavatsakivut voi olla myös merkki heikoista lantionpohjan lihaksista. Ootko muistanut treenata niitä?
Voihan se sitäkin olla, en oo oikein voinut treenata nyt virtsiksen jälkeen supistusten takia. Onhan ne voinut heiketä nopeastikin mutta ei voi mitään kun lääkärin määräyksestä lepo. Sairaalalääkärin mukaan kuiteskin kipu johtuu pahasta liitoskivusta si niveleen liittyen. Jonkin verran joogapallon kanssa oon tehnyt pientä treeniä. Keskiviikkona fyssarille, eli toivon saavani hyviä ohjeita sieltä. Iltasella käytössä lämpötyyny joka auttaa jonkin verran mut mä luulen tää kipu esim. tänään liittyy tohon vauvan sijaintiin, siis uskomatonta miten alhaalla tuntuu liikkeet!
 
Eipä niihin liitoskipuihin ja nivelten pehmenemisiin oikein hirveän paljoa voi vaikuttaa. Rentouta venyttelemällä etureisiä ja lonkankoukistajia, niin saat lantiota parempaan asentoon. Tämä kannattaa varsinkin illalla tehä ennen nukkumaan menoa, niin yön aikana nivelet pääsee rentoutuun. Pyrkiä lantiota muutenkin pitämään hyvässä asennossa ja ehdottomasti sinne fysioterapeutille. Hän osaa kattoo mistä kiristää, löysää, missä asennossa lantio on ja miten se pitäisi olla + miten nyt hoitaa, reenata ja ylläpitää niitä.
 
Takaisin
Top