Mulla oli turvotusta ihan alussa, mutta se keskittyi lähinnä tuohon alavatsan seutuun = rantapallo oli jo silloin! Mutta se meni sitten ohi jossain vaiheessa kuitenkin, sen jälkeen tuntui, että ei siellä ketään olekaan. Nyt on sitten tässä viimeisen viikon aikana ruvennut jalat turpoilemaan, kun istun pitkiä pätkiä töissä
Seisten työn tekeminen ei sekään auta, pitäisi saada jalat ylös, ja se onnistuu vasta kotona. Ei se nyt sinänsä haittaa, mutta tuntuu aika ilkeältä välillä, ei siis satu, mutta muuten tuntuu, että kintut on ihan pökkelöt. Eikä se kyllä nestekierrolle tee hyvää tämmöinen kuitenkaan. Olisikohan jostain lentosukista tms. apua?
Tukivöistä ei ole kokemusta, mietin kyllä itsekin, että pitäisikö semmoinen hankkia. Vielä ei ole pahemmin selkä oireillut kuitenkaan, ja muistaakseni joku täällä sanoi, että aiheutti supistuksia? En nyt vielä ole sellaista hankkinut. Katson rauhassa, miten tämä alkaa tässä mennä, kun vatsa kasvaa, täytyy sitten harkita, jos rupeaa pahasti kipuilemaan.
Viime syksynä ihan alkuraskaudessa jokin meni ihan itsestään selästä sijoiltaan sen verran, että eteen päin kumartuminen oli todella hankalaa ilman tukea. Olin saikulla muutaman päivän siinä, ja se meni itsestään ohi. En edes tiedä, mikä siellä oli vikana, kun en ennen kivun alkua edes tehnyt yhtään mitään erityistä! Joskus kauan sitten niskasta meni joku tukirusto tms. sijoiltaan kengännauhoja sitoessa, silloin ei auttanut kuin manipulaatio, jotta se meni paikoilleen. Pää ei kääntynyt yhtään mihinkään ennen kuin se härpäke rusautettiin paikoilleen. Liekö sitten yliliikkuvien nivelten aiheuttamaan moiset kummallisuudet...

Olin syönyt, juonut vettä ja muutenkin hyvävointinen, kun sitten yhtäkkiä H&M:llä kierrellessä alkoi heikottamaan, ehdin jo hetken miettiä potentiaalisia oksennuspaikkoja kun silmissä meni ihan mustaksi ja seuraava muistikuva onkin sitten että keräilin itseäni alusvaateosaston sukkalaatikosta. Onneksi ei tullut kolhittua mitenkään, mut jäi jotenkin pelko että jos näin käy uudestaan yksin kaupugilla ollessa, varsinkin kun koko tilanne tuli ihan puskista kun ei oo ollut edes mitään huimausta aikaisemmin. Kotona verenpaineen mittasin ja oli kyllä tavallista matalampi, 100/60. Onko kenelle muulle käynyt tällaista? 
Nyt ollaan tehty vähän siedätyshoitoa sen kanssa ja aika usein kotona mittailtu, niin se menee ehkä jo vähän paremmin. :)
On muuten totta et siel on jotenkin raskaampi ilma. 