Oireita ja kolotuksia

RV 26+4. En ole käynyt vielä lääkärillä, parin viikon päästä tosin aika. Olen itsekseni diagnosoinut hiivan x3 raskauden aikana. Canestenilla oireet lähteneet. Uutena vaivana (vaihtelu virkistää) närästys Tuntuu, että vauva potkii ruuat kurkkuun, varsinkin yöllä. Neuvoja närästykseen?
 
Jouduin esikoisen jälkeen uusimaan lähes kaikki kengät, kun jalka kasvoi koolla! Huh sentäs, kuin nyt käy kun nyt jo hirmunen kalossi mulla :p raskauden loppu vaiheessa jo ostin isommat ja hyvät kesäsandaalit millä jakso kävellä, tavan lättäballeriinoissa ei pysty kävelee ku hetken.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ei ole urbaanilegenda, että jalka voi levitä raskauden aikana. Se perustuu juurikin jalkaholvin madaltumiseen. Madaltumista voi ehkäistä (muutenkin kuin raskausaikana) jumppaamalla jalkapohjien lihaksia. Myös tukipohjallisista voi olla apua. Sellaiset urheilukaupasta saatavat riitää, ei tarvi teettää kalliita, jos ei niille muuten ole tarvetta.
 
Nopeasti googlaamalla löytyi tällainen linkki jumppaohjeisiin. Vaikea selittää vain sanallisesti. :) Näiden lisäksi voi tehdä sellaista, että laittaa vaikka kynän lattialle ja nostaa sitä varpailla. Tuota päkiöille nousua on tehty odottavien pilatesryhmässä ihan niinkin, että on pidetty varpaat normaalisti lattiassa ja noustu varpaille. Kantapäät pidetään yhdessä ja jalkaterät pienessä aukikierrossa. Noustessa painon pitäisi olla enemmän isovarpaalla ja sen viereisellä varpaalla ja kantapäiden pitäisi ikään kuin kurkistaa vähän sisäänpäin. Eli jos tekee vaikka peilin edessä, niin kantapään sisäsyrjän pitäisi näkyä vähän peilistä. Tajuaakohan tuosta selityksestä mitään. o_O Harjoitusta voi tehdä myös yhdellä jalalla esim. portaissa sukkasiltaan. Nousut ja laskut täytyy tehdä hitaasti, että lihas joutuu töihin, ja jalan kaari pitäisi säilyttää koko ajan.

http://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/21377_Jalkateran_voimisteluohjeet.pdf
 
Juu Terhi mä antaisin närästykseen sellaiset neuvot, että välttää rasvaisten ruokien syöntiä.
Ja närästykseen sitten kokeilee Rennietä tms. närästyslääkettä, jota saa syödä raskaana ollessa.
Myös silloin tällöin vuorotellen tosiaan lasi maitoa tai vichyä auttaa.
Maito rauhoittaa vatsaa,
ja vichy taas antaa niitten happojen nousta ylös asti niin että tulee oikeasti röyhtäisyt ulos asti eikä jää vain ikävästi polttelemaan kurkkuun.

åke, mä en tiedä onko pelkästä turvotuksesta johtuvaa, mutta mulla on siis jalka jotenkin nyt leveämpi ja isompi, joudun käyttämään yhtä kokoa isompia kenkiä.
 
No voi saatana! Mun kanootilla ei oo kyl enää yhtään varaa kasvaa!! Nytkin jo joudun jokkut kengät ostaan miesten osastolta! :grin Ja jos esim. jotain sopivia korkkareita haluun niin saa kyl kissojen ja koirien kans metsästää ja joutuu pääkaupunkiseudulle lähteen johki erikoisliikkeisiin.. Että ei oo helppoo isojalkasen naisen elämä.. Jatkuvasti saa raivota et miten ei voida tajuta että naisellakin voi olla iso jalka ja tehdä niitä isojakin kenkäkokoja ihan normi putiikkeihin.. :mad:
 
Mulla oli hemoglobiini laskenu 95, oli pää kipeä ja pyörrytti. Muutenki semmonen olo ettei jaksa mitään. Nyt parempi ku oon syöny rautatabletteja. En oo tuommosta kuullut että toisella puolella oleskelis, mulla tuntuu potkut useammin tuossa oikealla puolen tai navan kohilla, mitenkäs päin se siellä sitten on :D masuviiva on tuohon napaan asti tummempi, mutta selvästi jatkuu kyllä melkein rintojen alle. Tiedäpä tuosta sitten taas :)
 
åke, ihan mielenkiinnosta, jos saa tiedustella, mikäs sun kengänkoko sit on?? Itellä kun siro naisellinen 40...
 
hah, mä jo kuvittelin jotain 32-34, ettei toivookaan löytää aikuisten puolelta :grin
Ihan loogisesti päätelty toi tasapaino asia. Ite tottunu siihen et tasapaino pysyy ja suksia ei tarvi erikseen ostaa :p
 
Se keskiraskauden lääkärikäynti poistuu pikkuhiljaa neuvoloista, niin että jää vain alku- ja loppuraskauteen. (Ja varmaan jos on erityistä tarvetta sille) Minulla vielä se kolmaskin käynti on, kun olen käynyt ensimmäistä kertaa neuvolassa viime vuoden puolella, mutta meillä kuulemma niiltä poistuu joilla oli ensi käynti tammikuussa.

Jalan olen kuullut kasvavan todella monella raskauden aikana, mm äidilläni koosta 40 kokoon 42...! Itsellä on kanssa nyt jo kokoa 40, että toivon mukaan ei kasva yhtään enempää... tosin olen lättäjalkainen ollut jo lapsesta asti, kiitos geenien, niin ei ainakaan kaaren madaltumisesta ole enää vaaraa :rolleyes:

On se jännä miten päivät on nyt erilaisia. Lauantaina olin kuoleman väsynyt koko päivän, enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Mutta sunnuntaina olinkin oikea tehopakkaus ja kävin kuntosalilla tekemässä tunnin treenin ja siivosin varmaan kolmisen tuntia kämppää sen jälkeen! Tulihan pestyä jos jonkinnäköstä nurkkaa... Viimeksi oli hemoglobiini laskenut 130 -> 116, joten olen nyt juonut luontaistuotekaupan Floradixia, jossa on rautaa. Tärkeintä olisi pitää nyt hemoglobiinit ainakin tällä tasolla eikä päästää laskemaan enempää. Tuo on ainakin ollut hellä vatsalle ja ystäväni sai sen avulla hemoglobiinit nousemaan. Tein myös viikonloppuna pinaattipannaria, joten siitä lisäbuustia :wink Jännityksellä odotan seuraavaa neuvolakäyntiä 2 viikon päästä, että mitä hb sitten sanoo.
 
åke, Mun tyttö täyttää koht 6 ja se käyttää 33 koon kenkiä, et ei kovin kaukana teikäläisestä.. :grin Harmittaa niin vietävästi et se reppana on periny äitinsä jättikavion.. :oops:
Meillä on muuten viel sillee et mul on isompi jalka ku mun ukolla, hah! :grin
 
Oli kyllä, tosi voimaton olo. Edelleen, mutta ei niin pahasti :) jotenki tämä työnteko laiskottaa.. niin ja en ole huomannut mahan toiminnassa muutoksia, on meinannu koko raskauden ajan olla ummetusta. :confused:
 
Mulla ei ainakaan merkittävästi jalka kasvanut, ehkä vajaalla yhdellä koolla. Ennen 39 kengät saattoivat olla vähän liian isot, nykyään taas vähän liian pienet. Joka tapauksessa olen ostanut ekan raskauden jälkeen myös kokoa 40, mitä en koskaan ennen ollut käyttänyt. Mulla taitaa olla kengän koko ihan suomen keskiarvoa, joten mulla ei ole vaikeuksia löytää kenkiä. (Mutta silti salaa haaveilen koosta 37, ne näyttää niiiin siroilta omiin verrattuna :) )


Muoks vielä. Siis edellisessä raskaudessa. Voiko koko muuten muuttua vielä myöhemmissäkin raskauksissa?
 
Takaisin
Top