Oireita ja kolotuksia

No en nyt äkkiseltään osaa hienoilla termeillä selittää, mutta keho valmistautuu synnytykseen. Raskauden alkaessa alkaa erittyä tiettyä hormonia, joka löystyttää niveliä sun muita liitoksia. Tästä syystä esim syviä venytyksiä pitää tehdä varovaisesti, sillä nivelet ovatnyt yliliikkuvia. Tai saattavat olla, nämäkin oireet ovat yksilöllisiä. Mutta lyhyesti olen asian ymmärtänyt asian näin: lantio alkaa avautua ja leventyä synnytystä varten.
 
Kävin eilen pitkästä aikaa neljän kilometrin kävelyllä. Tänään mennäänkin hissukseen ankkakävelyä. Ärsyttävää kun tekisi mieli liikkua muttei pysty :mad: Sunnuntaina kokeilin tehdä pienen hiihtolenkin ja se tuntui hyvältä sekä hiihtäessä että seuraavana päivänä, mutta kun se lumi suli saman tien!!
 
Mie oon vielä säätyny noilta liitoskivuilta, joskus kyl saattaa niistäessä tai aivastaessa alavatsaa vihloa aika kovastikin. Rakas viholliseni hiiva on tullut jälleen aiheuttamaan harmia, edellisestä hiivasta aikaa 3viikkoa, hoidin sen silloin Canestenin kombilla, nyt tarttu apteekista mukaan Gyno-Daktarin 3 kpl puikot. Ihmetyttää vaan et jos lääkäri sanoo et noita voi käyttää raskauden aikana huoletta ja sitten pakkauksen ohjeessa ei suositella raskauden aikana käyttämään.. kumpaa sitä nyt sitten uskois?
 
Usko vaan lääkäriä, voi käyttää huoletta. Taitaa kaikissa itsehoitovalmisteissa lukea tuo teksti että ei suositella raskauden aikana, varmuuden vuoksi.

18 viikkoa tänään täynnä ja edelleen oksennan aamuisin, onko muita joilla on kestänyt pahoinvointi näin kauan?
 
Kirsikka,
Mulla oli pahoinvointia ensimmäiset 17 viikkoa. Viimeksi oon oksentanut 16+6 ja nyt menossa 18+4.. Luulin ettei loppuisi koko raskausaikana, mutta nyt varovasti kahden viikon jälkeen uskallan tuuletella. Toivottavasti sullakin helpottaa vielä! Tosin mulla oli ainoastaan aamuisin hyvä olo, loppupäivän ja illan olin huonossa kunnossa.
 
Tänää 18+3 ja koko tää päivä ollu ihmeellistä viiltäviä kipuja mahassa, aikasemmi ei oo mitää tällästä ollu ja nyt pitki päivää tota kipulua ollu. Pelottaa. Ei se onneks nii voimakasta oo et ei pystyis mitenkää päi olemaa mut sellasta et sen selvästi huomaa ja huolettaa, työkaverit jo mietti et josko ois supisteluja! O.o no huomen kyl soitan neuvolaa jos viel huomisee jatkuu!!
 
Nuo liitoskivut on kamalia!! Tällä ne on kans jo alkanu tervehtimään.. On vain kauhee kammo niitä kohtaan kun esikoista oottaessa kävi niin että joo raskauden aika niitä oli, mutta ei sentään petipotilaaksi vienyt kun siis vasta synnytyksen jälkeen!! Se oli niin uskomatonta! Päivä synnytyksen jälkeen alkoi kamalat vihlonnat jotka äityi järkyttäväksi poltteluksi, niin että en pystynyt itkemättä liikuttamaan alakroppaani sängyssä. Hoitajille tilanteen kerroin, mutta eivät oikein tuntuneet käsittävän että se todellakin oli tuskaa! Onnettomia perussärkylääkkeitä vain antoivat, mitkä ei auttanu mihinkää.. Pahin vaihe ei onneksi kestänyt kuin pari päivää ja liikkuminen alkoi siitä pikkuhiljaa helpottumaan.. 6 päivää oltiin sairaalassa (vauvan takia siis) niin muistan kyllä että kipuja oli silti vielä kotonakin.. Vaikka synnytyskin oli kamala ja tosi pitkä niin enemmän nuo jälkimainingit karmii.. :eek:
 
Liitoskivut vähän pahenee, vaapun kuin ankka, koska nivusia särkee lähes koko ajan. Lisäksi sellaisia viiltäviä, hetkellisiä kipuja tulee kun nousee ylös. Mutta ei nyt mitään tuskaa sentään, kyllä mä pärjään...
 
Täällä alkoi eilen illalla yhtäkkiä n. 15 min kestävä järkyttävä alavatsakipu, en pystynyt liikkumaan, hengittäminenkin sattui! Ku vatsakipu loppui, siirtyi se yhtä kovana ns. samaan kohtaan alaselkään. Puoleen yöhön asti kärvistelin ja oksentelin tuskissani, ei voinut istu, eikä maata, vain seisten ei oksennus lentänyt.

Sitten soitin taksin ja lähdin ennen yhtä yöllä sairaalaan, siellä mielestäni ihme toiminitaa.. Kaksi muuta potilasta oli lisäkseni ja he pötkköttelivät sängyillä, mulle annettiin suoraan pissapurkki ja laitettiin istumaan, vaikka koko ajan painotin että en voi, ennemmin makaisin oksennukipon kanssa.
Noooh, puoli tuntia oli kulunut näytteen annosta kunnes lääkäri kutsui minut sisään vain ja ainoastaan kertoakseen minulle että koska olen raskaana, en voi saada muuta kuin yhden 500mg panadolin ja takasin aulaan.
Itkin ja huusin siellä käytävällä tuloksetta.
Kunnes tunti oli vierähtänyt näytteen annosta ja samainen lääkäri tuli kertomaan että lievä virtsatietulehsus löytyy ja koska niin kovin kipeä selkä niin todennäköisintä on että se on munuaisiin asti päässyt. Itku tuli.

(Kukaan ei siis tutkinut missään kohtaa selkääni, eikä selvittänyt onko munuaisissa asti tulehdus)

Sieltä sitten yhden antibiootin otin ennen kuin lähdin, kuulemma piti helpottaa kipuja n. 3tunnin päästä.
Taksilla lin kotona 15 mintuin jälkeen antibiootin ottamisesta, ja ei muutakun oksentaminen alkoi, muutaman kerran vaan tosin.
Onneksi oli vielä tämä päivä sairaslomaa, en missään nimessä ole työkykyinen en ole vieläkään nukkunut minuuttiakaan, kun en voi olla paikoillaan. Lääkärin mielestä työkykyinen! :sad001

Tulipas pitkä valitus..
 
Tuo munuaistulehdus on aivan kamala! :/ Mulla se meni aikanaan niin pahaksi että jouduin olee viikon sairaalassa kun antoivat antibiootit suonen sisäisesti... Raskaana ollessa varmasti 100 kertaa inhottavampi, jaksuja! :confused:
 
No huh, Coco! Kuulostaa kyllä aika kamalalta ja varmasti on ollut kipeä ja huoli painanut mieltä. Inhottavaa toimintaa lääkäriltä! Mä en kyllä aina ymmärrä niitä. Osa on jo niin työhönsä kyllästyneitä, ja alunperinkin jo ihan väärällä alalla, jos ei palvelutaidot tuollaiseen työhön riitä. Jokainen potilas ja hänen vaivansa pitää ottaa tosissaan, varsinkin jos papereita näkee, ettei kyseinen henkilö joka yö huvikseen päivystyksessä ramppaa. Tsemppiä toipumiseen! Hae ihmeessä lisää saikkua jos olo ei kohene. :)
 
Voi ei Coco, onpa kurjaa :sad001 Ensinnäkin siis kohtelu jota sait, oli kyllä huonoa. Ja toisekseen, voin ymmärtää sun tuskat ja kivut, mullakin on ollut munuaistulehdus useita vuosia sitten. Se selkäkipu on jotain sanoin kuvaamatonta...! Mä jouduin jäämään kolmeksi päiväksi sairaalaan kun antibiootti annettiin tipalla suonensisäisesti, samoin ravinnetippa. Mulla ei ollut edes ollut normaali virtsatietulehduksen oireita, alkoi vain ensin kanssa mahakipu ja siihen perään aivan jumalaton selkäkipu ja polte.

Tsemppiä ja paranemista sulle! Kannattaa varmaan jälkitarkastuksessa sitten vielä käydä lääkärillä.
 
Nyt ollaanki sitten sairaalassa antibiootti tiputuksessa, munuaisaltaan tulehdus todettiin..
Jospa pikkuhiljaa alkais helpottamaan.
Näin tänään kuitenkin pienen hetken että vauvalla on kaikki hyvin, halusivat varmistaa ja kyllähän se minulle sopi!

Huomenna klo 12 on rakenneultra, eipähän tartte pitkälle lähteä kun se on käytävän toisella puolella vaan :)
Tänään siis rv 19+6 !
 
Voimia ja tsemppiä makoiluun coco, toivottavasti et kauaa joudu tipassa olee ja tulehus menee ohi äkkiä :angel11
 
^ kyllä minua ainakin on ronkittu, silloin sen perus lääkärikäynnin yhteydessä... ja varhaisultrassa yksityisellä.
Tarkistivat kohdunsuun ja mahan päältä kohdun kokoa ym.
 
Ei mullakaan ole vielä sorkittu alapäätä, ja edellisessäkin raskaudessa taisivat ekan kerran sorkkia vasta joskus rv 28- 32 viikoilla, en tarkkaan muista. Ei sitä vältämättä tartte sorkkia, koska saattaa helposti ärtyy limakalvot ym.

Ja kyllähän jos itteä mietityttää niin voi kysyä esim. rakenneultrassa et miks ei oo katottu?
 
Mulla on kyllä tehty jokaisella lääkärikäynnillä alapäätutkimus. Tässä raskaudessa siis viikolla 14. Esikoista odottaessa kävin lääkärillä 4 kertaa ja jokaisella kerralla tehtiin. Yksi käynti oli tosin ekstraa koska oltiin lähdössä Pariisiin ja mahaan sattui ja haluttiin varmistaa että kaikki oli kunnossa. Vihaan kyllä koko tutkimusta, mutta kukapa siitä tykkäis, kuten joku jo mainitsikin..
 
Takaisin
Top