Millaisia masuja teillä on nyt? Huomasin, että vkon 23 aikana vatsa pullahti esiin
nyt pitää nostella jumppahousuja ihan eri tavalla kuin vielä viikko sitten. Äitiysfarkut on vihdoin tilattu, samoin hame jotta on jotain, mitä pukea toimistolle päälle
Tuon vatsan olemassaolon huomaa nukkuessa ihan eri tavalla, eikä tee enää mieli oleilla pitkiä aikoja selällään.
Lisäksi viime viikosta on rantautunut ihan hallitsemattomasti pörisevä suoli
herään öisin en pissalle vaan siihen, kun yritän urheasti ensin pidättää pierua sängyssä, kunnes lopulta epäonnistun siinä matkalla vessaan. Mies on kyllä sanonut että ei huolta, mut mulle JATKUVA piereminen toisen seurassa on vaan nounou
Olen ollut myös selvästi tunteellisempi ja asiat muutenkin ärsyttää nyt ihan olemattomalla kynnyksellä. Juuri nyt on sellainen fiilis, että elän raskauteni toistaiseksi haastavinta aikaa. Huomaan myös jännittäväni lähestyvää sokerirasitustestiä. Hiilarit ja sokeri ovat nimittäin maistuneet viime aikoina…