Oireet

- Etova olo, tosin viikko on mennyt nyt ilman oksentelua. Viime viikko oli aika kamala
- Vessassa saa juosta ihan koko ajan
- Hiukset rasvoittuvat hetkessä
- Rinnat ovat arat
-Olen ollut nyt 2 päivää vapaalla (=nukkunut) ja tänään menossa iltavuoroon (=olen nukkunut koko aamun). Voisin nukkua 24/7, tosin makuulla olo helpottaa ällöä oloa.
- Jauheliha haisee kamalalta, samoin kaikki rasvainen ruoka, myös tupakan haju tekee todella pahaa.
- Kiukkuinen olo ja yritän olla hiljaa kun mies pääsee kotiin, etten vaan räjähdä jostain turhasta.
 
Nonii, nyt se huono-olo sitte rantautu tännekin. Tai kaks päivää jo sitte... etoo etoo ja tänä aamuna kaarella lensi oksennus.. Noo kai se merkkinä on että matkustaja on kyydissä :D

Jeps, koko aamupäivän oli huono olo :( Kävin töissä veskissä yökkimässä pari kertaa, mutta mitään ei vielä tullut. Lähdin kuitenkin pois töistä iltapäiväksi. Helpompi hoitaa etänä loput hommat, kun kotiveskiin on kivempi yrjötä kuin töissä, jos tarve tulee. Meillä vielä töissä veski on keskellä kaikkea ja jos siellä alkaa laatta lentää, niin kaikki kuulee. Ahdistavaa :( Kävin kotimatkalla hankkimassa apteekista pahoinvointirannekkeet. Nyt ollut reippaan tunnin käytössä. Toivottavasti näistä on apua.
 
Jauheliha haisi munkin mielestä kamalalta! Luulin, että lihakauppa myi sekundaa, mutta ehkä vika onkin vain minussa tällä kertaa! :D
 
Tupakan haju on ihan hirveä. Tai edes se jos joku on vasta polttanut ja joudut töitten puolesta hänelle puhumaan pitemmästi.
 
Mä olin tänään ensimmäistä kertaa viikkoon ulkona, koska en vaan kestä saasteiden hajua ollenkaan. Vähän kuin olis tupakansavupilvessä koko ajan. Vaikka ilma oli parempi kuin kahteen viikkoon, yökkäilin ihan koko ajan.
 
Chiunque, mälsää! Meidänkin kaupunki löytyy maailman 30 saastuneinta -listalta... Pahinta on liikenteen aiheuttamat saasteet. Onneks asutaan vähän rauhallisemmalla alueella, mut on täälläkin mälsä kävellä. Nyt onneksi on satanut aika paljon, niin ilma raikaistuu. Hyvä vuodenaika olla raskaana!
 
Jauheliha haisi munkin mielestä kamalalta! Luulin, että lihakauppa myi sekundaa, mutta ehkä vika onkin vain minussa tällä kertaa! :D

Siis me tehtiin eilen tortilloja ja mua yökötti koko ajan se jauhelihan haju
 
Kaikenlaisia vatsaoireita: ripulia ja ummetusta (rv 6+0 alkoi ripuli, tosin eilen oli taas ummetusta), närästystä, röyhtäilyä, etovaa oloa, jatkuvaa nälkää, ilmavaivoja, turvotusta ja satunnaisia nippailuja ja väänteitä. Lisäksi aivan kamala väsymys ja sitä boostaamassa unettomuus aamuöisin.
 
Laitan muutaman oireen. Eli vuorotellen vatsa löysällä ja sit kauhee ummetus. Esikoisen kanssa ummetus oli vaivana koko raskauden :sad001
Järkyttävä väsymys, kauhee nälkä, tissit kipeet ja turvotus mahassa. Ja nyt tällä viikolla mieliala vaihtelut, tekis mieli itkee kokoajan ihan pienestäkin. Työmatkat menee mukavasti ratissa itkien kun tulee joku herkkä biisi :grin
Jano ja pissahätä vähän väliä. Nyt siis rv6+3 tai jotain sellasta.
 
Onko muilla paha olo syönnin jälkeen? Mulla ei oo minkäänlaista aamupahoinvointia, mutta kaikkien ruokailuiden jälkeen tai aikana alkaa ällötys. Ekan raskauden aikaan työkaverit epäili mun raskautta jo viikolla 8 tms, kun pyörittelin ruokaa lautasella tovin.
 
Oireina löytyy arat rinnat, janottaa ja on koko ajan pissa hätä. Yöllä herään monta kertaa vessassa ja uni ei tahdo tulla millään uudelleen. Toistaiseksi ei muuta.
 
Tää viha ja raivo! Oon aivan hämilläni, en yleensä tunne vihaa, ellei nyt oikeesti ole syytä, mut nyt oon kokoajan vihanen miehelle. :( sanoin kyllä että en haluaisi olla, mutta en voi sille mitään ja sanoi ymmärtävänsä. Eilenkin menin vihaisena raivoamisen jälkeen nukkuu, kun hän ei ollut ruokkinut koiraa tarpeeksi ajoissa. Aivan käsittämätöntä ja niin väärin toista kohtaan! Enkä edes pysty hillitsee itseeni! Suutuin varmaan neljä kertas miehelle eilen tosissaan.
 
Tää viha ja raivo! Oon aivan hämilläni, en yleensä tunne vihaa, ellei nyt oikeesti ole syytä, mut nyt oon kokoajan vihanen miehelle. :( sanoin kyllä että en haluaisi olla, mutta en voi sille mitään ja sanoi ymmärtävänsä. Eilenkin menin vihaisena raivoamisen jälkeen nukkuu, kun hän ei ollut ruokkinut koiraa tarpeeksi ajoissa. Aivan käsittämätöntä ja niin väärin toista kohtaan! Enkä edes pysty hillitsee itseeni! Suutuin varmaan neljä kertas miehelle eilen tosissaan.

Täällä samaa vikaa..:( Yhtäkkiä napsahtaa jostain älyttömästä pikku asiasta niin että oon aivan raivon partaalla. Ja sit tulee mesottua ja sanottua mitä sattuun :(
 
Kylmä-kuuma-aallot alkanu tänää:grin
Eka tulee kuuma ja ku riisuu nii menee hetki, että onki kylmä jne
 
Takaisin
Top