Edelleen yrjöttää 24/7, lisäksi tähän älytön uupumus, hyvä että jaksaa pari rappusta kävellä ilman et sydän hyppää rinnasta. Ja 15 viikolla mennään. Oon jo jotenkin tyytyny ajatukseen et tää on tätä koko raskauden ajan, ja välillä sitä miettii et entä jos tää olo ei enää ikinä helpota.. :D Jotenkin tuntuu vaan niin kaukaselta ajatukselta et vois voida vielä joskus tän elämän aikana hyvin.. Niin syvällä suossa mä oon henkisesti tän kanssa :D Ihan naurettavaa.. Onkohan olemassa käsitettä raskauden aikanen masennus? Niin odotettu asia kun tämä lapsi onkin, mä oon kyllä henkisesti jo niin lyöty tän raskauden kanssa... En usko että jaksan samaa souvia enää uudestaan, jääköön lapsiluku sitten yhteen. Naurattaa kyllä itteekin välillä tää mun itsesäälissä vellominen..