Oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja PikkuR
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Loppumaton krapula ja flunssa yhtaikaa lienee paras kuvaamaan tätä olotilaa. Kuvottaa, heikottaa, väsyttää, paleltaa, mikään ei innosta. Yh. Vielä pitäisi yli kuukausi varmaan jaksaa, viime raskaudessa olo normalisoitui siinä viikoilla 14-15. Vaikka tuskin tää mitään on siihen verrattuna on, jos oksu lentää koko ajan, mä en oo joutunu raskauden takia oksentamaan.

Mutta eipä tartte miettiä etteikö sais jotain alas, todellakaan. :depressed: Ruokaa menee älyttömiä määriä, kun syömisen jälkeen olo edes jotakuinkin inhimillisempi. Vaikka samalla se kaikki syöminen ja turpoaminen ällöttää. Ja mitä rasvaisempaa ja suolaisempaa, aina parempi olo. Kaikki rasvaton ja terveellinen kuvottaa eniten, esim. raikas salaatti ja kasvislisäkkeet jää lounaspöydässä lähes koskematta ja paprikat ja tomaatit jääkaapissa ovat pahimpia ällötysruokia. Jes, ihan väistämättä tässä tulee siis vararavintoakin heti kasvateltua.
 
Mulla on muutaman päivän ollut pahoinvointia ja eilen se alkoi vähän pahentua. Ei tee mieli syödä kuin raikkaita ja mietoja ruokia. Luin netistä vinkkejä raskauden ajan pahoinvoinnille ja siellä luki, että magnesiumöljy saattaisi auttaa, joten kävin tänään ostamassa magnesiumöljyä ja levitin sitä iholle. Vähän ajan päästä oli parempi olo. En tiedä varmasti johtuiko se tuosta öljystä, täytyy kokeilla enemmän :)
 
Viikko oltiin reissussa ja tänään tultiin kotiin ja meinasin koko matkan yökkiä autossa matkalla mökiltä kotiin josta haettiin meidän koira. Ihan järkyttävälle haisee koira! Ja kotona oli heti pakko avata kaikki ikkunat ja ovet että saa tän kauhean koiran hajun tuuletettua! Toivottavasti tää ei kestä kauaa, ei oo meinaa kivaa jos rakas koira haisee omaan nenään hirvittävälle. Myös aamupalapöydässä meinasin oksentaa koska meetwursti haisi järkyttävälle. Viime raskaudessa mies sai puunata viemärit useaan kertaan, koska meidän kämppä haisi mun mielestä ihan viemärille. (kukaan muu ei tätä haistanut)
 
Miten _voi_ väsyttää näin paljon koko ajan? Töissä pärjäsi päivän vaikka aamulla olikin kehno olo, iltapäivällä järkyttävä kooma ja loppua ei näy. Sohvalta suoraan sänkyyn eikä helpota.
 
Miten _voi_ väsyttää näin paljon koko ajan? Töissä pärjäsi päivän vaikka aamulla olikin kehno olo, iltapäivällä järkyttävä kooma ja loppua ei näy. Sohvalta suoraan sänkyyn eikä helpota.

Hyvä kysymys! Samaa miettinyt viimeisen kuukauden ajan. Tänään meni klo 13 saakka ennenkuin pääsin vaakatasosta ylös. Onneks vielä muutama päivä lomaa, mutta kyllä pelottaa, miten töissä jaksaa, jos on tällaista.
 
Munkin pitäis mennä ens viikolla töihin, plussan jälkeen näillä pahoinvoinneilla oon vaan saanu maata sohvalla kotona ja vähän kyllä jännittää että minkälaiseksi olo muodostuu kun joutuu olemaan jalkeilla päivän. No, mä oon sanonu kaikille raskaana oleville ystävilleni rohkaisevia sanoja, ja aion soveltaa niitä nyt myös itseeni, että nyt eletään vähän erikoista aikaa seuraavat 9kk ja mikäli en pysty olemaan töissä niin siksi meillä on Suomessa hyvä sairaslomajärjestelmä. En minä ala olemaan töissä jos en jaloilla meinaa pysyä ja pönttöä täytyy käydä halaamassa (fyysisesti todella raskas työ, askelia tulee päivässä 13000 ---> että siinä ei kovin huonossa hapessa tehdä yhtään mitään muuta kun olla muiden tiellä)

Mulla kans työ jossa tulee askelia 10000-20000 päivässä. Koko ajan kyykkyyn ylös liikettä, nostelua ja kakkavaippoja, iloisena ja positiivisena oloa.

Mulla oli aivan järkyttävää pahoinvointia tossa viiminen lomaviikko ja olin ihan sohvakamaa ja sairaalloisen väsynyt. Pelkäsin töihinmenoa ku ruttoa tällä ololla. Ekana aamuna oli vielä ultra mikä jännitti ja laitto pahoinvoinnin omiin sfääreihin. Mutta. Nyt ku oon ollu töissä nää pari päivää niin tadaa! Pahoinvointi on helpottanut paljon! :) kun on tekemistä eikä tuu ajateltua sitä huonoa oloa niin siitä on apua. Mulla on ollu vesipullo koko ajan mukana että voin hörppiä. Syön säännöllisesti, aamupala ja lounas tai lounas Ja välipala töissä. Lisäksi mulla on mukana omena minkä syön tauolla ja viinirypäleitä rasiassa mitä popsin "salaa" kun on tarve. Auttaa :) ei tää ihan niin kauheeta ookkaa. Toki jos tää menee ihan tolkuttomaksi niin pitää ottaa lepopäivä. Mutta tuntuu että se lepo on sellanen "väärä liike" ku jää oikeen vellomaan siihen kuvotukseen. Mulla siis kestää kuvotusta heräämisestä nukkumaanmenoon. Päivällä Ja illalla tupannu olemaan sellaset pahemmt piikit.
 
Tää on niin hämmentävää, kun ei oo mitään suuria oireita. Maha on turvonnut ja tissikipukin pääosin poistunut. Edellisessä raskaudessa alko pöntön halailu jo viikolla 5 ja jatku johonkin rv 20 asti. Suurimman osan aikaa laattasin niin, etten töissä pystyny käymään (asiakaspalvelua olis ollu), mut nyt ei mitään. Väsyttää jonkun verran, mutta kolmen vuoden univelat nyt väsyttää muutenkin
Olis ihana nauttia olosta, kun ei mikään oo vialla, mutta sitte taas mielessä pyörii jatkuvasti, että onko kaikki sittenkään hyvin kyytiläisellä...
 
Viikko oltiin reissussa ja tänään tultiin kotiin ja meinasin koko matkan yökkiä autossa matkalla mökiltä kotiin josta haettiin meidän koira. Ihan järkyttävälle haisee koira! Ja kotona oli heti pakko avata kaikki ikkunat ja ovet että saa tän kauhean koiran hajun tuuletettua! Toivottavasti tää ei kestä kauaa, ei oo meinaa kivaa jos rakas koira haisee omaan nenään hirvittävälle.
Täällä sama ongelma :wtf: Meillä on koira saanut asustaa pääasiassa ulkona kun en vaan kestä sitä hajua... :sorry: Yöksi pääsee sisälle kun itse olen jo mennyt makuuhuoneeseen ja vetänyt oven kiinni... Tätä on kestänyt jo kolme viikkoa, ehkä hieman alkanut lievittymään eikä enää tule oksureaktio kun on lähellä koiraa. Ei tosiaan ole kiva tilanne!
 
Mulla tuli tänä aamuna verta. Heräsin ja aattelin että onpas taas reipasta valkovuotoo ja katoin tarkemmin pikkareita. Ihan kirkasta verta tuli paperiin ja musta viel ihan reippaan puoleisesti, ei ollu mikään ihan pikku tuhnu vaan. Nyt laitoin pikkuhousunsuojan ja oottelen kauhuissani että tuleeko lisää :( Onko tää normaalia?

Rv 7+5
 
Voisko sulla olla nyt kuukautisaika? Tsemppiä ❤ itse vuotelen edelleen rusehtavaa valkovuotoa/limaa :sad001
 
Ja niin kun luulin että selviän ilman vuotoja, tänään sitten vaaleanpunaista valkovuotoa melko reilusti. Toivottavasti ei päivän mittaan muutu kummemmaksi...

Tänään rv 10+3
 
Tää on niin hämmentävää, kun ei oo mitään suuria oireita. Maha on turvonnut ja tissikipukin pääosin poistunut. Edellisessä raskaudessa alko pöntön halailu jo viikolla 5 ja jatku johonkin rv 20 asti. Suurimman osan aikaa laattasin niin, etten töissä pystyny käymään (asiakaspalvelua olis ollu), mut nyt ei mitään. Väsyttää jonkun verran, mutta kolmen vuoden univelat nyt väsyttää muutenkin
Olis ihana nauttia olosta, kun ei mikään oo vialla, mutta sitte taas mielessä pyörii jatkuvasti, että onko kaikki sittenkään hyvin kyytiläisellä...

Kuulostat ihan multa. Itsellä aivan sama esikoista odottaessa, ja nyt ei juurikaan mitään! Eilen just sanoin miehelle että miten tässä nyt pitäs nauttia oireettomuudesta kun kokoajan pelottaa että on käynyt jotain huonoa !

Rv8+2
 
Kylläpä nyt monella on vuotoja, varmasti stressaa. :/

Mulla loppui nyt alkuviikosta pahoinvointikin kuin seinään. Täysin oireetonta. Alan olla aika sata varma, että kesken on mennyt. Perjantaina ultra, hyvä saada asialle varmuus, kävi miten kävi.
 
Mulla loppui nyt alkuviikosta pahoinvointikin kuin seinään. Täysin oireetonta. Alan olla aika sata varma, että kesken on mennyt. Perjantaina ultra, hyvä saada asialle varmuus, kävi miten kävi.

Mulla oli esikoisesta kanssa näin, että pahoinvointi loppui kuin seinään joskus rv 9. Samoihin aikoihin pahin väsymyskin alkoi väistyi ja oli aika oireetonta. Olin sairaan huolestunut mutta niin vain kaikki meni loppuun asti hyvin. Kiva että pääsette pian ultraan varmistumaan tilanteesta, ymmärrän todellakin huolen oireiden loppumisesta.
 
Silky, mulla on kans monet kerrat loppunut oireet seinään, jopa ennen varhaisultraa ja silti oli kaikki hyvin. Ja ultran jälkeen kans monta kertaa pahoinvointikin loppunut ja taas muutaman päivän jälkeen alkanut uudestaan. Toivotaan että ultrassa on sullakin kaikki hyvin.:)

Monella tuntuu tosiaan olevan noita vuotoja, jospa kaikilla olisi ihan harmittomia. Itsekin hielä säästynyt niiltä, mutta kyllä pelottaa että jos joku päivä tuleekin. Kerran tuli valkovuodon seassa ihan niin vähän, että en ees ollut ihan varma oliko se verta, mut sekin jo huoletti.:/

Olipa muuten inhottava katsoa eilen elokuva, jossa nainen sai keskenmenon. Hullu itkukohtaushan siitä seurasi ja mies sai lohdutella ennen kun päästiin jatkamaan. Ei ole kyllä kiva varsinkaan raskaana ollessa katsoa sellaista.:/ jotenkin siihen kohtaukseen meni vähän liikaa sisälle.
 
Sain onneks huomiselle lääkärin ajan, mutta eipä se vielä mun mieltä paljoo lämmitä ku täytyy yli vuorokausi odottaa. Voi tätä ahdistuksen ja epätietoisuuden määrää :( Täytyy vaan pysyy toiveikkaana eikä miettii negatiivisia asioita. Onneks ei vatsaan satu tai mitään muutakaan kipuja ei ole, ja toivottavasti ei koskaan tulekkaan. Muttakun sitä verta tulee niin paljon, ihan ku ois menkat. :(

Rv 7+5
 
Täällä on toinen joka on huolissaan. Eilinen oli kauhea pahoinvointipäivä, närästi, turvotti, ummetus, huippasi, väsytti ja tissit arat. Tänä aamuna ihan kuin kaikki olisi poissa, paitsi ehkä ihan pikkunen pikkunen pahoinvointi ehkä. Ehkä. Jos oikein tunnustelen ja haluan. Edellinen keskenmeno alkoi sillä että oireet hävisivät ja muutama päivä myöhemmin alkoi vuoto. Noh, onhan täällä koko päivä aikaa turvottaa ja rintojen olla arkoja taas, mutta en voi sille mitään että olen ihan vainoharhainen tämän asian suhteen. :(

Rv 7+1
 
Toivotaan ettei oo mitään sen ihmeempää, ja että kaikki olis hyvin <3 Pidetään mielet positiivisina vaikkakin onhan tää tosi ahdistavaa :(
 
Toivotaan ettei oo mitään sen ihmeempää, ja että kaikki olis hyvin <3 Pidetään mielet positiivisina vaikkakin onhan tää tosi ahdistavaa :(

Kiitos Liljah! <3 Toivottavasti kaikki olisi hyvin. [emoji4]
 
Voi minkä teki! Mulla alko tänään se pahoinvointi, ihan hirvee olo. Oksennus kurkussa joutu olemaan töissä aamupäivän ja sitten luovutunkin ja lähdin kotiin. Mulla on vielä sellanen työ jossa joutuu olemaan kaikennäköisen ruuan ja herkun parissa kokopäivän. Miten tälläsellä ololla voi olla töissä? Enhän mä nyt joka päivä voi olla poissakaan. Töihin en viitti vielä kertoa raskaudesta. Oisko apuja? Syöminen ei auta, aikasemmin auttoi

Rv 9+3
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top