Täällä väsymys ehkä vähän hellittää, mutta kiitän siitä kyllä asikoista, joka on alkanut nukkua lähemmäs seitsemää aiemmin klo viiden sijaan. Muutaman viikon mun teki lähinnä mieli paahtoleipää, mutta nyt on mielihalut monipuolistuneet - hedelmät kiinnostaa kauheasti, samoin peruna. Mies odottaa kovasti, että mulla alkaisi sipsihimokausi
Kahvia juon, mutta ehdottomasti vain, jos se on hyvää. Työpaikan suodatinkahvi saa vieläkin aikaa kuvotuksen väreitä. Esim. jääkahvi tai espressopohjaiset lämpimänäkin tuntuu jopa oikein hyvältä. Yritän silti pysyä yhdessä tai korkeintaan kahdessa kupillisessa per päivä.
Alavatsa on turvoksissa, mutta ei missään nimessä pullota mitenkään... lähinnä näyttää, niinkuin olisin vaan jättänyt treenit väliin ja syönyt huonosti. Työvaatteet mahtuu juuri ja juuri päälle, mutta tiukimmat vyötärönauhat kiristää jo vähän. Painoa on tullut 1-2kg, varmaan tälläkin kierroksella päästään jonnekin 13-15 kilon painonnousuun. Jaksaapahan sitten taas imettää.
Hiukset on alkanut kiiltää, ja ihon ongelma-alueiden krooninen näppylätilanne näyttäisi olevan helpottamaan päin. Vauvan lisäksi toivoinkin raskaudelta juuri tätä