Oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kirppu^
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minulla on tosi vähän oireita vielä. Tänään 5+5. Välillä nipistelee vatsassa ja pientä turvotusta alavatsassa joskus. Rintoja vähän aristaa mutta olen lopettanut imetyksen alle viikko sitten, joten en tiedä kummasta johtuu. Aiemmat raskaudet tiesin jo ennen plussaa kun rinnat tuli melkein viikon kuluttua ovulaatiosta tosi kipeiksi. Näin myös kemiallisessa raskaudessa. Nyt en tosiaan tiennyt mitään, kun vielä imetin. Ainoa mistä tajusin epäillä raskautta, oli epätavallisen niukka menkkavuoto, jota kesti kolmisen päivää. Aiemmilla kerroilla pahoinvointi on alkanut kuuden viikon kohdalla joten mielenkiinnolla odotellaan miten käy nyt :-)
 
Ja browneyedgirlille piti lisätä vielä, että minäkin täällä melkein panikoin sitä että oireita on niin vähän vielä, vaikka oikeasti MUISTAN ihan kirkkaasti kuinka edellisillä kerroilla oli samat fiilikset. Ja kuinka sitten hieman sätin itseäni muutaman viikon kuluttua, kun oli pää pöntössä jatkuvasti, että miksei siitä helppoudesta vaan voinut nauttia!
 
Ja täällä "märkä" ( V vuoto siis) olo jatkuu saas nähä oisko tää uude alku.r testejä odotan saapuvan tänään ja josko loppu vlopusta ehkä koittais.womanlogin mukaan mulla ois 5.4 dpo8 ( vai mikä lie olikaan :D) sillo kait jo näkyis jos on jotaki viivaa näkyäkseen ?? En kyl muista oisko ekas ollu näin märkiä päiviä alussa :p nyt vetää suontaki oikialla puolen kun kävelen. Mitä ihmeellistä tämä on ?? Pitääkö pian soitella johki ja valittaa oireitani :(
 
Muokattu viimeksi:
Onko kukaan päässyt vielä siihen vaiheeseen, että pahoinvointi olisi helpottanut? Itsellä pian 10 viikkoa täynnä eikä olo oo edelleenkään tasaantumaan päin.... Voisko joku tulla kertomaan, et ihan just helpottaa :D
 
Haha kitka, ei varmaan yhtään auta mutta kakkosesta yrjösin vielä vko 26 ja ekastakin vko 16 :-D Että ei kauaa enää...
 
Mulla on ollut vaan kahtena päivänä silloin 4+ viikolla paha olo, esikoisesta oli selvästi enemmän ja kerran oksensinkin esikoisen aikaan. Nyt ei ole oikeastaan kuin kipeät tissit :D ja alavatsaa juilii päivittäin. Esikoisen aikaan olin ihan hysteerinen noiden vatsakipujen kanssa, soittelin neuvolaan ja ne sano että ihan normaalia sinne viikolle 8 asti, sitten tuli viikko 8 ja kivut ei loppuneet, ei kun uutta soittoa :D nyt on kiva että voi niiden osalta ottaa paljon rennommin. :)
 
Mä esikosta 6-11 ja sit 13-20 noin suunnillee, ja hyijj ku oli kamalaa. Ei oo ikävä. Toisaalta ois kiva jtn pientä varmuketta tähän :D
 
Yleensä sanotaan, että raskaus aiheuttaa useimmille ummetusta mutta itselläni on päinvastoin! Vatsa on löysällä jatkuvasti, esikoisen odotuksessa oli ihan sama juttu! Voiko minun raskauspahoinvointi olla tälläistä, oksu minulla ei siis lennä. :D
 
Winnie, mulla ihan sama juttu! Vatsa koko ajan löysällä ja välillä ihan kunnon vesiripulit. Et jos oon saanu syötyä ja ei just ällötä, niin kohta suoli laulaa ja pöntössä pörisee. Ei kiva. :oops:
 
Kun toimisiki maha. Oon jättänyt aamukahvin juomatta nyt kahtena päivänä ja ei sit toimi ilman kahvia ollenkaa. Pitänee jatkaa aamukahvittelua.. Vaik halusin vähentää kofeiinijuomia.
 
Hansuli83 itse ainakin kummastelin alussa kun kirkasta vuotoa tulee reippaasti ja marssin tästä syystä terv.kesk. ja gynegologi tutki ja sanoi kuuluvan asiaan.Vessassa saa käydä pyyhkimässä kun märkänä koko ajan.Jatkuu edelleen.:wink 7+6 tänään mennään.
 
Onko kukaan päässyt vielä siihen vaiheeseen, että pahoinvointi olisi helpottanut? Itsellä pian 10 viikkoa täynnä eikä olo oo edelleenkään tasaantumaan päin.... Voisko joku tulla kertomaan, et ihan just helpottaa :D
Mulla se jo helpotti! Tämä jo kolmas päivä ku ei kuvota! En toki pysty ihan mitä vaan syömään mut eipä oo koko aikaa olo et yrjö lentäis. Ja nyt siis 9+3
 
Itsellä oli esikoisesta rv6 ja rv11 loppunut, olin kirjoittanut ylös. Rv11 kohdassa lukee, että lopetin B6-vitamiinin syönnin ja olot loppui kuin seinään, silloin tuntui, että sen B6 jälkeen tulee vain pahempi olo.
 
Tein eilen kävelylenkin raikkaassa ulkoilmassa ja kävin ulkona syömässä. Sen jälkeen nukuin melkein 14 tuntia, ensin sohvalla torkkuen ja sitten yöunet päälle. Aamulla tuntuu edelleen pökkeröiseltä. Onko kohtalotovereita joita nukuttaa näin julmetusti? Onko poppakonsteja? Pakko juoda vähän kahvia että saa mitään aikaseksi.
 
Winnie, mulla ihan sama juttu! Vatsa koko ajan löysällä ja välillä ihan kunnon vesiripulit. Et jos oon saanu syötyä ja ei just ällötä, niin kohta suoli laulaa ja pöntössä pörisee. Ei kiva. :oops:

Sama juttu täällä!

Lievän pahoinvoinnin voi laskea yhden käden sormilla ja nopeasti menny ohi. Sitä minä stressaan.
Että kun ei ole pahaolo, eikä tissit kipeät.

Hormooneistako lie johtuvaa että nivuset hikoaa! Ja pään sisältäkö johtuvaa tunne, että jotain valui housuun ja paniikissa vessaan kattomaan ettei ole verta, no ei ole. Kipuja ei ole.
Alavatsa ikäänkuin "kiristyy" rasituksesta (reipas lenkkivauhti) todella outoa näin alussa.

Kyllä se vaan on joka raskaus yksilöllinen. Välillä sitä miettii pelkojensa kanssa että 3 lasta synnyttäneenä ei pitäis enää panikoida mutta pah!

Ja voi kuinka tuntuu että viikot on hitaita. Mutta eteenpäin mennään ja keskiviikkona ultra :)
Tietenkin sitäkin on nyt hyvä jännittää ja ressata.
Huomenna alkava uuden työn ressaus unohtuu ihan :D tai uus ja uus, oon keikkaa tehnyt joskus mut nyt sain kesätyön joka alkaakin jo huomenna. Tein semmoisen tempauksen että vaihdoin vakipaikan sijaisuuteen. Koeaika oli vielä vakkarina saadusta mutta työpaikka....huh,huh...3kk ihmettelin ja keskustelin epäkohdista ja totesin etten jää hommaan.
 
Teki mieli pitsaa, söin puolet nii aloin oksentaa, vähän vaa pitsaa tuli ulos. Sit oli pakko ahmia pitsa loppuu ku maistu nii hyvältä :D hyih en ikinä pysty syömää jos just oksentanu sitä!! Tänää oon maannu melkee koko pv sängyssä... ja vähän särkee masua.
 
Pitsan himo on jäätävä kyllä! En tiedä uskaltaaks tässä pitsaa ees ajatellakaan, kun äsken tuli syötyä kuusi juusto-jalapeno nakkia. Ehkä tän vuorokauden kalorit oli siinä. :grin
 
Mies toi mulle eilen hesen kerroshampparin 120km päästä :grin:grin Huh ku helpotti! Joka päivä tekee mieli jotain rasvasta, mutta esim ranskalaisia en voi syödä kahtena peräkkäisenä päivänä. Ensin oli se kauhea väsymys ja nukahtelin koko ajan, se on nyt osittain ohi. Pahoinvointi ei oo samanlaista yrjöämistä ku esikolta, se oli rv6+2-22, aamusta iltaan :banghead: Nyt on vaan huono-olo ja yökkään välillä, mutta mitään ei tuu. Ruoka ei kyllä oikein maistu, mutta pakko jotain on syödä vähintään 2h välein. Tissit ei oo aristanu ollenkaan tässä raskaudessa.
 
Takaisin
Top