Vierasta ja vähän jännää aikaa tämä odotus itsellekin on, täytyy sen verran myöntää. Toisaalta nämä kaikki vaivat, joita tuntuu joka lauantaisen viikkopoksumisen jälkeen tulevan ainaki yks lisää tai vähintäänkin pahenevan, on helpompi kestää, kun tietää selkeän syyn niiden aiheuttajaan. Mä otan kiroten, mutta samalla myös iloiten vastaan kaikki kolotukset ja kivut. Taistelin munasarjakasvaimesta johtuvien helvetillisten kipujen takia vaihtelevasti melkein viisi vuotta ennen selityksen löytymistä ja se oli aikaa, jolloin ahdistus ja loppuajasta myös kuolemanpelko oli usein läsnä. Raskausaika on siitä ollu mulle helpottava, että sen tietää loppuvan, kunhan vaan jaksaa aikansa. Mitään havaintoa ei ole itselläkään, että millon pitäs älytä johonki soittaa, tai että edes millon lähteä lopulta synnyttämään, mutta kai se oma olo ja vaistot sen sit lopulta kertoo. Oon ite saanu neuvoksi luottaa omiin tuntemuksiin ja toimia sen mukaisesti, jos tuntuu, ettei enää kotona pärjää. Parempi se on varmasti olla yhteyksissä ammattilaisiin, jos omaa mieltä vaivaa jokin asia. Ei se ole väärin huolehtia vauvasta tai omasta terveydestään. :)