Täällä elellään rv 9+0. Olikos muita näillä viikoilla meneviä? Pari päivää on ollut oireiden kanssa jo hiukan helpompaa, pahoinvointia hieman aamuisin ja ajoittain jos ruokailuvälit menee liian pitkiksi. Päänsärkyä ajoittain ja alamahaa ja selkää silloin tällöin jomottaa. On joutunut todellakin opettelemaan erilaista ruokarytmiä. Turvotuskin vähän laskenut, rinnat edelleen on arat muttei niin pahasti kuin esim. viikko sitten. Toki näiden oireiden väheneminenkin huolettaa vaikka se on turhaa, ehti jo tottua siihen kestokrapulaan, hyh !
Noista vuodoista, toivottavasti ovat harmittomia ne joilla niitä on. Itselläkin on koko ajan pelko persauksissa millon tulee vuotoa, välillä näyttää että siteeseen tulis jotain tummempaa mutta mitään veristä ei ole näkynyt. Joudun käyttämään pikkuhousunsuojaa koko ajan tukilääkityksen (Lugesteron) vuoksi, onneksi loppuu ensi viikolla. Välillä herää myös pelko että jos nuo luget estävät jotenkin sen vuodon alkamisen, vaikka ei itselläkyllä koskaan ole aikaisemmissa hoidoissa estäneet vaan vuoto on aina alkanut lugejen läpi. Luulisin että jotain merkkejä olisi kyllä noista huolimatta, etenkin nyt kun annos on minimaalinen. Onko täällä muita joilla on ko. lääke käytössä?
Tsemppiä ja jaksamisia kaikille oireilijoille, ja oikein Hyvää Uutta Vuotta 2016!