Oireiden vähyydestä on pakko itsekin kommentoida, että mullekin kävi niin että heti alkoi huolettaa kun ei ollutkaan pahaolo enää 24/7. Soitin jopa hätäpäissäni yksityiselle uudenvuodenpäivänä ja varasin aikaa ultraan, ahdisti niin paljon. Mutta sitten puhelimen päässä ihana hoitaja sai minut tajuamaan että se oireiden muuttuminen on ihan normaalia ja että olen taatusti vielä miljoona kertaa odotuksen aikana huolissani, eli saan siinä tapauksessa ravata ultrissa viikottain :-D Hoitaja rauhoitteli että todennäköisesti maksan turhasta ja koska mielenrauha kestää vain sen hetken. Ainut että mikäli alkio olisi kuollut, en haluaisi kantaa sitä yhtään pidempään sisälläni kun on pakko, se ajatus ahdistaa ehkä eniten. Mutta hoitaja sai minut vakuutettua että tuskin on syytä huoleen, mitään vuotoja ei ole ja sykekin on jo nähty. Sanoi että 90% varmuudella raskaus jatkuu normaalisti loppuun asti. Mutta silti odotan sitä että viikkoja tulisi lisää ja pääsisi seuraavaan ultraan, joka on np-ultra, ehkä sitten uskaltaisi jo vähän rauhoittua.
Oireet on siis hivenen muuttuneet, nyt viikkoja 9+3. Sen jatkuvan huonon olon tilalle on tullut pohjaton nälkä ja sellainen täyteläisyyden tunne herkästi syödessä, mutta kohta taas voisi syödä vaikka hevosen :-D
Pissattaa myös tavallista useammin, kauhea hätä kun menee vessaan mutta määrä mitä sieltä tulee on vähäinen, vaikka on tunne että rakko olisi halkeamispisteessä ihan just.
Mahaa on myös nipistellyt tavallista useammin, menkkatyyppisiä jomotuksia lähinnä, välillä säteilee selkään ja reiteenkin. Ja muutamina iltoina on ollut nukkumaan mennessä levottomat jalat, liekö raskausoire sekin vai muuten vain.
Tuosta työkavereiden huomaamisesta, minullekin eräs sanoi töissä että huomaa silmistä, niissä on kuulema tietynlainen raukeus. Eilen eräs taas oli huomannut ulkoisesta olemuksesta jo nyt, kun olen muuten niin hoikka niin hän sanoi että heti oli huomannut minussa eron. Että näköjään vaikea on piilottaa toisilta vaikka miten päin olisi. Olen muutenkin joutunut töissä kertomaan melko monelle työn raskauden vuoksi, hoitoalalla siis olen. Parempi kertoa kun riskeerata, näin olen sen ajatellut, siitäkin huolimatta vaikka raskaus ei päättyisikään hyvin. Mutta en myöskään antaisi sitä itselleni ikinä anteeksi jos töissä sattuisi jotain joka aiheuttaisi jotakin vauvalle, koska en olisi uskaltanut kertoa tilastani. Kaiken lisäksi tuntuu että ne jotka eivät tilaani tiedä töissä pitävät varmaan minua laiskana työn kiertelijänä
