Oireet

Mullakin korkea kynnys ottaa mitään särkylääkkeitä. Nyt pitkästä aikaa otin panadolin kun päänsärky ja tenttiluku on tosi huono yhdistelmä. Näytti vielä auttavan! Päänsärky tuntuu muutenkin vaivaavan nyt enemmän...
 
Mä olen syönyt Panadol 500mg ja välillä tuplana esim. migreeniin silloin tällöin. Söin ensimmäisessäkin raskaudessa aika paljon Panadolia mm. migreeniin, selkäkipuihin, pääkipuun, vilustumiseen. Välillä tuntuu, että olen Panadolin suurkuluttaja. Vaikka yritän olla kipujen kanssa melko pitkään ennen kuin särkylääkettä syön. Nykyään vaan sitä ottaa herkemmin särkylääkettä kun ei ole mahdollisuutta vaan lepäillä esikoisen pyöriessä ympärillä.
 
Ai niin, muuten piti oireista sanoa että mulla on hyvin vaihtelevia oireita ollut. Aluksi oli paljon nippailuja masusta. Sitten yhtenä päivänä oksentelin 2 kertaa koko vatsan sisällöt ulos (aamulla kerran ja illalla kerran). Se olikin ainoa oksentelupäivä. Sen jälkeen pahat hajut ovat aiheuttaneet etomista. Yhdessä vaiheessa oli puoli viikkoa niin, että aamulla heikotti nousta. Sekin on helpottanut jo. Nyt on vaan järkyttävät turvotus iltaa kohden. Joistan housuista joudun pitämään nappia ja vetoketjua auki, kun puristavat sen verran. Joudun myös käyttämään kuminauhaa, jotta housut pysyvät ylhäällä, silloin kun ovat kokonaan auki :wink

Oireiden vähyys kuitenkin vähän huolettaa, kun tosiaan ei olla ultrassa vielä käyty. Ja kun ei ole varmuutta, että masussa varmasti kasvetaan :( :dontknow
 
Yöunet on viety!! Tai no nyt on jo parempi tilanne, mutta melkein koko viime viikko meni n. neljän tunnin unille. Tai ku oiski voinu nukkuu neljä tuntia putkeen, mutta nukuin kahden tunnin pätkissä. Päivällä ei oikeestaan nukuttanu, mutta alkuillat oli kamalia. Ja sitten kun väsyttää, myös oksettaa :wtf:

Nyt on pari yötä menny paremmilla unilla, mutta sit iski flunssa. Phuuuuh.
Aloin jo olla niin iloinen, että olo on parempi ja vois päästä taas treenaamaan. Pöh.
 
Mulla kans öisin häiritsee että jos herään niin saatan valvoo sit seuraavat kaks tuntia mikä sit verottaa jaksamista päivisin kun oon esikoisen kanssa. :/
 
13+1. Edelleen oksennan joka aamu. Välillä saan päivisin jo jotain aikaseksikin. Usein kumminkin nukun parin tunnin päikkärit vähintään. Selkä on ajoittain kipeähkö ja päätä särkee. Vois jo helpottaa!
 
Ite oon nyt viikoil 15+4 ja missään vaiheessa ei oo ollu oikeen mitään. Kysyin neuvolassakin onko normaalia kun paljon kuulee juttuja ja sanottiin et noinhan sen kuuluukin olla :) hiuka rinnat aristi alussa, ei muuta :)
 
Miulla pistää tai se on semmosta pientä painetta oikealla puolella alavatsalla aina alkuillasta. Taitaa tääki lapsi viihtyä oikealla puolella :)

Laurentsia, kohtu venyy ja kasvaa! :)
 
Itseltä löytyy oireita jo aikalailla. :) Pahoinvointi alkoi heti alussa, hetkeksi helpotti ja tulikin taas takaisin.
Iskias alkoi oireilemaan noin viikolla 6, iho kukkii kuin viimeistä päivää.. Lisänä vielä tietenkin väsymys, jomotusta nivusissa, päänsärkyä.. Unohtuikohan jotakin? Niin joo, pientä dementiaa olen myös huomannut! :laughing002

Milloin se ihana odotus-hehkuminen alkaa? :wink
 
^ mä oon kans ootellu milloin ihana raskauden hehku ilmaantuu :wink
Ei oo viel näkyny saatikka tuntunu.

Onnellisuutta tottakai, mut vois tää olo kyllä paremmaksi muuttua :rolleyes:
 
Tinni on normaalia. Kaveri kertoi että sillä on aina ollut kovat pahoinvoinnin keskiraskaudesta. Hällä on neljä lasta ja sama vaivannut jokaisen kohdalla.
 
Mä jo ajattelin että pääsin niin vähällä pahoinvoinnin suhteen....Vähän iloitsin ilmeisesti liian aikaisin....
 
Pitkästä aikaa jotain oireita! Selkäkipuja on ollut viime aikoina ja nyt etenkin alaselässä. Ihan riemastuin vaikken tiedä liittyykö tämä edes raskauteen :D Onhan se kiva kun raskaus ei vaikuta elämään, mutta ilman oireita tää ei tunnu yhtään miltään. En edes aina muista olevani raskana vaikka kohta 16 viikkoa täynnä.
 
Tinni, mullakin on ystävä jolla alkoi melko rajukin pahoinvointi ekan kolmanneksen lopulla ja kesti koko tokan kolmanneksen. Toivottavasti pääset sen suhteen vähemmällä :)
 
Toivotaan niin :). Mä olin ihan ihmeissäni kun ekaa kertaa aloin oksenteleen kun ei ollut selvästikkään mahatautia mutta sitten kun toistui niin aloin uskoon että varmaankin se on vaan tätä tähän kuuluvaa....
Jännästi kun oikeastaan heti kun 12 viikkoo tuli täyteen niin alkoi kamala kuvotus päivisin... joka sitten päivä päivältä paheni lopulta oksenteluun:hungover:
 
Täällä ei enää muita oireita kun repäisykivut sekä alaselkä/issias vauvaa :(
Väsymys onneksi hellittänyt,johan sitä kesti!
 
Takaisin
Top