Oireet

Mä kans alotin saikun tänään väsymyksen takia... Ihan uskomattoman uupunut olo...
 
Mä kans nukun ja nukun, ja sitten nukun vielä päikkärit siihen päälle :D Onneksi teen työtä jonka voin pitkälti aikatauluttaa itse, joten olen ihan työkykyinen. Lisäksi leukaperiin on mullekin tullut nyt finnejä, mikä on uusi juttu...

Kaulaan ja hartioihin mulle sen sijaan tuli finnejä jo pari vuotta sitten pillereiden lopettamisen jälkeen. Ärsyttävää, koska vaikka mulla nuorempana oli ollut paljon finnejä, niin ne olivat silloin pysyneet varsin visusti kasvojen alueella.

Muuten vähän jännittää tämä melko oireettomaksi muuttunut olo. Ylihuomiseen pitäisi vielä malttaa odottaa ultraa...

KevätTähti 9+1
 
Muokattu viimeksi:
Mullakin on leukaan tullut finnejä, tuli jo ennen raskaustestin tekemistä niin siitä arvelin jo, että voisin olla raskaana. Mutta ei oo vieläkään lähtenyt finnit pois, toivottavasti kohta!
 
Kappas, mullakin on finnejä vaan leuassa. Mutta miten niin toinen kolmannes on virkeintä aikaa? Mulla väsymys alko vasta nyt kolmannellatoista viikolla.
 
Minulla oli myös esikoisen kohdalla älyttömän isoja finnejä kasvoissa ennenkuin tiesin raskaudesta. Hävetti niin paljon, että kävin jo lääkärissäkin pyytämässä lääkettä apuun. Heti sen jälkeen sainkin tietää olevani raskaana. Tämän jälkeen olen sanonut kaikille, että tiedän tasan tarkkaan kun tulen uudelleen raskaaksi, kun finnit ilmestyy, mutta tässä raskaudessa niitä ei tullutkaan :)
 
Mullakin on finnejä, mutta ne häipyy kun muistaa syödä sinkkiä. Siis ihan purkista, ja mulla ei jostain syystä tehoa jos syön sitä monivitamiinina, vaan ihan pelkkä sinkkitabletti pitää olla. Ootteko muut kokeillu toimiiko? Onkohan siitä jotain haittaa raskaana, ei kai?

Muuta oiretta ei nyt isommin ole paitsi päätä särkee. Ai niin ja ne repäisykivut, niitä on kanssa.
 
Pakko sanoa, että mulla ei ole tullut yhtään finnejä leukaan/leuan alle. Sen sijaan otsaan pari isoa :( Ja ihan viime aikoina rintakehä täyteen. :eek:
 
Mulla on onneksi ruvennu helpottaa finnien kanssa ja hiukset ja naama ei rasvotu samalla tavalla, kuin alussa :) Oli nimittäin ihan törkeän näköstä, kun oli aamulla käynyt suihkussa ja puolenpäivän aikaa oli jo naama ja hiukset sen näköiset, kun ei olis käyny pariin kolmeen päivään pesulla :'D

Nyt on siis meneillään 13+1 tai periaatteessa 13+2, kun ollaan jo perjantain puolella (tuli +3 päivää lisää sikiön koon perusteella nt-ultrassa, mutta eivät kumminkaan siirtäneet laskettua aikaa:O). Eli selvitty ekasta kolmanneksessa niin varmasti tästäkin syystä helpottunut tuo rasvottuminen ja yleinen olotila :)
 
Mulla tuli tällä viikolla outo oire, josta soitin sitten myös neuvolaan. Eli yhtenä iltana alkoi toisesta silmästä sumentua näkökenttä ja lopulta näkyi koko oikealla puolella enää vain sellaista lumisadetta (mitä näkyy teeveessä jos kanava ei toimi). Tämä tapahtui kaksi kertaa putkeen ja meni aina ohi. Mulla on ollut joskus kauan sitten aurallisia migreenejä, mutta ei enää moneen vuoteen. Niissä ne näköhäiriöt on ihan samanlaisia, joten ajattelin, että "noni, taas tulee pää kipeeksi". Mutta ei tullutkaan. Siitä tulikin sitten huoli, että voiko mulla olla joku aivoverenkierron häiriö kun tuli tuollaisia näköhäiriöitä, mutta ei migreeniä.

Seuraavana päivänä sitten soitin neuvolaan ja sieltä sanottiin, että varsinkin jos on joskus ollut migreenitaipumusta, niin raskausaikana voi tulla päänsäryttömiä migreenejä. Että mulla oli varmaankin sellainen ja nuo tuollaiset näköhäiriöt ei ainakaan viittaa mihinkään vakavampaan. Raskausmyrkytyksen oire ne voisivat myös olla, mutta sellaista ei tässä vaiheessa raskautta kuulemma oikein voi olla, eikä mulla ole mitään muita siihen liittyviä oireitakaan. Jos noita nyt alkaa useammin tulla, niin sitten pitää alkaa tutkimaan, mutta kuulemma silloin tällöin on ihan normaalia.

Eli jos muilla on vastaavaa, niin voi olla tuollainen päänsärytön migreeni. Toisaalta hirmu kiva, ettei tule sitä päänsärkyä.
 
Mulla on alkanut rintojen arkuus helpottaa. Samalla se tietysti huolettaa mutta kai oireiden lieventyminen tässä kohtaa on ihan normaalia? Tänään 12+0.
 
Mulla alko jo viikol 8+1 helpottaa moni oire, mut sen jälkee ovat palailleet välillä, mutta eivät niin hurjina. Ja nt-ultrassa oli kaikki hyvin ja nyt meen viikol 13+4 :)

Edit.
Eli eiköhän oo ihan normaalia ja hyvin yksilöllistä :)
 
Sama juttu monen muun oireen osalta että ovat helpottuneet ja nyt viime aikoina palanneet laimeasti :) jotenkin tuo rintojen arkuus on vain ollut alusta asti niin vahva oire, mutta varmaan sekin helpottaa kuten moni muukin oire! Kiitos Murmelski :)
 
Täälläkin alkanut oireet helpottaa. Nyt mennään 10+6 ja ens viikolla nt-ultra. Jotenkin tunne että saattais olla enemmänkin viikkoja, mut kohta se selviää. Tänään on jo kolmas päivä, kun tunnen oloni lähes normaaliksi! Paleluun iltaisin olen tottunut, eikä pahaolo tule, jos vaan syön tarpeeksi usein. Ihanaa kun maistuu lämpimät ruuat <3 just syötiin nyhtöpossua ite tehtyjen sämpylöiden ja salaatin kanssa. Slurps nam. Kohta tää näkyy sit painossakin. Hups.. :D
 
Siinä missä mulla oli alkuraskaus hyvinkin oireeton, niin nyt alkaa tulla kaikenlaista. Eilen kävin juoksulenkillä ja juoksin melko lujaa. Lenkin aikana ei tuntunut pahalta, eikä sen jälkeenkään ollut mitenkään erikoisen väsynyt olo. Mutta suihkussa sitten tuli yhtäkkiä tuonne alamahaan sellainen kramppi. Kesti noin 5 sekuntia, mutta oli kova kipu. En oikein osaa vielä paikantaa, missä kohtu on, mutta tuntui siltä, niin kuin kohtu olisi krampannut. Voisikohan se olla supistus? Voiko niitä tulla jo tässä vaiheessa (eilen oli tasan 13+0) ja miltä ne tuntuu?

Jos kyseessä oli supistus, niin onkohan se vaarallista? Vuotoa ei tullut, eikä tuon jälkeen enää sattunutkaan. Treeniä on varmaan syytä keventää ainakin jos tuollaisia alkaa liikunnan jälkeen tulla. Juostessa ei vaan kuitenkaan tuntunut mitenkään oudolta tai liian rankalta.
 
Takaisin
Top