Oireet

Mulla on menossa 11+4 ja huomaan selkeästi oireiden lieventyneen. Välillä ollut etova olo on poissa ja alavatsan tuntemuksetkin on muuttunut. On sellaista erilaista kipuilua kuin alussa. Rinnat on edelleen arat kylläkin. Vaikka etova olo on hävinnyt niin tilalle on tullut etukäteisällötys eri ruokia kohtaan. Eli ei tee mieli syödä mitään ku kaikki ruoka ällöttää ajatuksena. Uutena oireena on tullut myös hengästyminen ja se, että liikunnan jälkeen alkaa helposti heikottamaan ja pyörryttämään. Kolme päivää ekaan ultraan, jännittää! :D
 
Onitus
Mulla on myös oireet hellittäneet, sama 11+4. Vatsassa tosiaan tuntuu erilaiselta, jotenkin tuntuu että kun vatsaa vetää sisään niin alhaalta se ei mene niin alas kuin ennen. Eilen töissä nostelin paljon tavaroita ja alkoi sellainen epämääräinen kipu vatsalla. Mulla myö eka ultra tiistaina, jänskättää nähdä onko siellä ketään :happy: ootko ollut varhaisultrassa tai oletko kuullit sydänääniä? Mitään muuta todistetta vauvasta kuin raskaustesti? :)
 
Roopsaa, ei oo mitään muita todisteita vauvasta, kuin positiivinen raskaustesti. Eli en oo käynyt varhaisultrassa tai päässyt kuuntelemaan sydänääniä. Sen takia jännittää vielä enemmän :D Sullaki jännät paikat ku et oo vielä vauvaa nähny :)

Mulla kyl sama tuon masun kans et ei saa enää vedettyä sisään niinku ennen (on siis ennestään jo pömppis).
 
Vaikka etova olo on hävinnyt niin tilalle on tullut etukäteisällötys eri ruokia kohtaan. Eli ei tee mieli syödä mitään ku kaikki ruoka ällöttää ajatuksena.

Mulla ihan samanlaista

Olo on enimmäkseen hyvä jo pidemmän aikaa, mutta ajatuskin siitä että söisi jotain tosiaan ällöttää. No, jos syö jotain oikeaa ruokaa, niin sitten usein kyllä alkaakin etoa :D Tyyliin vain kuiva paahtoleipä tai jotkin mahdollisimman mauttomat aamiaismurot maistuvat.
 
Onitus yhdessä sadaan jännittää! :)

Tänään ollu ihme päivä kun väsyttänyt ihan pirusti, oon nukkunu kahdet päikkärit :dead:
Mä oon yrittäny psyykata itteeni nyt sillee että siellä ei välttämättä ketään ole. Tulis sitten pienempi isku jos niin käy. Me ei olla edes miehen kanssa kerrottu kenellekkään kun ollaan ihan hämillämme vielä että ollaanki tässä raskaana vai ei.. Oireet muutenkin olleetniin vähäisiä. Noh, tiistaina se sitten selviää, ja silloin 12+0 niin voi jo sitten muille kertoakkin :happy:

Mullekkaan ei oikeen kaikki ruoat maistu. Saa nähdä kuin huomenna käy kun pitäis anopille mennä syömään ja sanoi että on lasagnea. Vihaan anopin lasagnea, se on niin äklöä.
 
Onitus ja roopsaa: Mulla on kans ihan sama tilanne, että maanantaina on nt-ultra ja se on ensimmäinen todistusaineisto siitä, onko tuolla ketään. Vähän samalla lailla varauksella yritän suhtautua, että en kovasti pettyisi, jos en olekaan raskaana, mutta toisaalta tiedän, että kyllähän se kova pettymys olisi. Kuitenkin tähän ajatukseen on jo niin tottunut ja lapsi on ollut niin pitkään toiveissa.

Monet kaverit on kuitenkin sanoneet, että ei kannata etukäteen ajatella pessimistisesti, kun ei siitäkään ole mitään hyötyä. Totta sekin. Vaikka miten varautuisi pahimpaan, niin kyllä sitä silti toivoo parasta. Pettymys on sama joka tapauksessa jos tulee pahoja uutisia. Toivotaan siis vain hyviä uutisia kaikille :)

Mulla on ollut nyt pari päivää (varmaan tuon flunssan takia) pää kipeä. Ja Panadol ei mulla auta mitään, joten tässä sitä sitten vain kärvistellään :hungover: Onneksi alkaa nyt vähän hellittää.

Muut oireet edelleen aika vähäisiä.
 
Luin 10.raskausviikosta toiveikkaana, että pahoinvointi saattaisi alkaa hellittää. Vähän aikaa näyttikin siltä, mutta vielä mitä...entistä pahempana nyt 10.viikon alussa. Rannekekaan ei auta enää, mitenhän tässä suoriutuu töissä... :/ Galluppia hieman pidemmällä oleville, että missä kohti tullut valoa tunnelin päähän pahoinvoinnin suhteen?
 
Mulla alko pahoinvointi aaltoilee sillon 10+0 jälkeen. Eli joinakin päivinä oli parempi olo ja joinain huonompi. Kun muistaa vaan syödä tasaisesti niin nytkin oksupoksu pysyy melkeen koko ajan pois. Satunnaisia oksennuskertoja on ollu ja se laukasee yleensä sit koko päivän kestävän huonon olon, mutta laatta ei välttämättä lennä. Eli mä kyllä koen että on alkanu helpottaa :) tänään 12+0.
Viimeksi oksensin 15 viikolle joten tää on ihan kivaa vaihtelua :D
 
Luin 10.raskausviikosta toiveikkaana, että pahoinvointi saattaisi alkaa hellittää. Vähän aikaa näyttikin siltä, mutta vielä mitä...entistä pahempana nyt 10.viikon alussa. Rannekekaan ei auta enää, mitenhän tässä suoriutuu töissä... :/ Galluppia hieman pidemmällä oleville, että missä kohti tullut valoa tunnelin päähän pahoinvoinnin suhteen?

Mulla on nyt 12+4 ja oksu on alkanut viikon sisällä lentämään jo päivittäin :( en tajua miksi näin tapahtuu, sillä alkuraskaudessa minulla oli vain etomista..!! Syön vähintään 3h välein, mutta täytyy varmaan tiivistää tahtia 2 tuntiin :)
 
Mullakin ällötys on palannut takaisin parin viikon hiljaiselon jälkeen, tänään 11+1. Oksentanut en kyllä vieläkään ole. Lisäksi finnejä on jatkuvasti ja sellaisissa paikoissa joissa niitä ei normaalisti koskaan ole! Eli poskissa, kaulalla ja niskassa :wideyed: onko muilla finniongelmaa?
 
Täällä ilmoittautuu yks finni naama. Leuka, poski, leukaluut kerää finnejä. Nyt hieman rauhottunut, tietty saattaa johtua myös yksipuolisesta ruokavaliostakin (leipää, omenaa, jogurttia ja mysliä)..

Pahoinvointi muuttunut iltapainotteiseksi. Mikään ruoka ei maistu siltikään. Ja jos saan syötyä, on annos koko niiiiiiin pieni. Mahalaukku vähän kutistunu. :D
 
Täällä porskutellaan rv 11+3. Aivan raskauden alusta asti ollut tosi ällöttävä olo, muutamine oksenteluineen, mutta ihan selkeesti rv 10 jälkeen ällötykset muuttuneet aaltoileviksi, tai niin että on ällöoloa tyyliin joka toinen päivä. Ja kun kahdestoista raskausviikko pyörähti käyntiin, niin voi kyl todeta selkeesti pahan olon hellittäneen. Toki vielkin välillä ällöttää, mut itellä auttaa tiheä syöminen; leipää, rahkaa, hedelmiä, mysliä ja paljon vettä kera jäiden. Ja toki kaks lämmint ruokaa päivässä, vaikkei aina tee mieli syödä, niin kuiteskin sit syötyä tulee parempi olo.
Täällä odotellaan Nt-ultraa, joka 2.12. Sydänäänet olen saanut onneksi pari kertaa kuuluviin omal dopplerilla.
 
Moikka kaikille! Olen ollut sivusta seuraaja varmaankin lokakuusta lähtien mutta nyt päätin rohkaistua ja kirjoittaa ensimmäisen kerran. Omista oireista voisin sanoa, että kaikki löytyy paitsi finnit (ellen syö jotain super-rasvaista) ja tämä on harvinaista koska oon koko ikänä kärsinyt aknesta.. Iän myötä (+30 v. ) tietenkin vähän rauhoittunut. Tosissani pelkäsin, että raskauden aikana ( laskettu 11.6.2016) naama räjähtää, joten ennakoin vähän ja otin käyttöön Iho omegan joka on muutenkin hyvä sillä en syö esim. kalaa. En nyt muista kenen valmistama, joku Valio.. mutta voin suositella lämmöllä ja kasvot hehkuen. :)
 
Mul on ollu alusta asti (nyt menossa Rv 12+2) tissit ja nännit todella turvonneet, mutta tänää pitkästä aikaa pidin eri rintaliivejä kuin yleensä ja ilmeisesti niiden takia toinen nänni on nyt sit hiertynyt ja sattuu muuten iha törkeästi, kun nännin iho kumminkin "elää" ja liikkuu jatkuvasti. Huoh :D
 
About rv 10 aikoihin alkoi oksentelu vähän hellittää, mutta vieläkin halailen pyttyäuseamman kerran viikossa. Ja nyt siis rv 12+4. Kätilö tsemppaavasti eilen sanoi kun pahoinvoinnista mainitsin, että hyvähän se kun oireita on.
Monet itkut oon kyl tirauttanu ku olo on ollu niin älyttömän huono.

Hengästyminen on kans tuttua. Ärsyttää kun entinen aktiiviliikkuja ei pysty mitään tekee hengästymättä.

Verenpaineet on välillä matalahkot huimauksesta päätellen. Syömiset on parantunut mutta huimausta on. Neuvolassa mitattiin hieman naftit paineet, joten ei mikään ihme jos kotosalla välillä huippaa.
 
Mulla on ollu alkuraskaus sellaista aaltoilevaa huonoa oloa. Oksentaa ei oo tarvinnu. Lähellä ollut. Eilen sain elämäni ensimmäisen migreeni kohtauksen. Siinä tuli pääkipeeks ja tosi huono olo.. Tuntuu myös et Kokoajan on nälkä . Eilen kävin pumpis ja sit illan sai juosta jääkaapilla :0 tosi kiva.. Ja ite myös aktiivisena liikkujana hengästyn helposti eikä meinaa jaksaa samalla tavalla enää :/
 
Mulla myös hengästyminen on tullu tutuksi nuilla ryhmäliikunta tunneilla, tosi inhottavaa :meh: Kaverit alkaa varmaan kohta ihmetellä miks hengästyn niin helposti.. Vielä en haluis kertoo raskaudesta niille, mutta saapa nähä kauanko vielä onnistun salailemaan..
 
Tuo leuan ja kaulan alue on ilmeisesti sellainen, mihin raskaushormonit tekee finnejä. Mullakin alkoi olla niitä jo ennen kuin tiesin raskaudesta. Mulla oli synttärit syyskuussa ja melko isot pippalot. Siellä oli sitten vieraana sattumalta yksi kosmetologi ja kun juteltiin niin kysyin häneltä, että miksköhän mulla on finnejä yhtäkkiä kaulassa. Se sanoi, että "Totaa.. oot varmaan raskaana. Sinuna lopettaisin sen viininjuonnin nyt." Olin vaan, että joopa joo. Mutta ilmeisesti sitten olinkin raskaana jo silloin :grin Onneksi niin alkuvaiheessa, että viininjuonnista tuskin on koitunut haittaa.
 
Tämä väsymys on aivan jäätävä! Melkein jo ihan sattuu kun väsyttää niin paljon :D
 
Takaisin
Top