Eilen oli toistaiseksi pahin kuvotuspäivä. Yöstäkään ei oikeen tullu mitään enkä saanu ees päikkäreitä nukuttua, kun pikku likka päätti nukkua niin onnettoman lyhyet tirsat. Väänsin itteni kuitenkin väkisin serkun kanssa käymään ravintolassa, missä syötiinkin sitten kolme lajia ja voi luoja sitä mahan pinkeyttä tuon aterian jälkeen :D Huono olo meinasi tulla takas, mutta onneksi löysin vielä illalla muuton aikana kadonneet pahoinvointirannekkeet niin niiden kanssa yö meni ihan mukavasti. Jotenkin tää aamuyö/aamu on vaan taas haastavaa aikaa nukahtaa uudestaan, kun ollaan kahdestaan esikoisen kanssa ja nälättäis, minkä vuoksi ei saa nukuttua, mutten uskalla nousta, ettei tuo neiti herää. Onneksi miehellä on enää huominen näitä epäinhimillisen aikasia aamuja niin pystyy sitte tarvittaessa nousee vessaan tai syömään kun mies voi huolehtia, jos tuo muksu herää.
Eilen vatsaa turvottikin ihan huolella ja tuntu tosi pinkeeltä ja tukalalta etenkin ylävatsan alueella. Samanmoisia fiiliksiä oli esikostakin, mutta vasta myöhemmin. Tuli niin elävästi mieleen se, miten esikoista odottaessa oli jossain vaiheessa tosi vaikee hyväksyä sitä, ettei kroppa ookaan enää täysin oma ja muistin miten loppuraskaudessa tuskailin ja odotin, että se vihdoin syntyisi (ja meni vielä 12 päivää yli lasketun), että saisin kroppani takas. Välillä oli oikeen semmosia vihan tunteitakin, että mun kroppa on vallattu ja se tekee mulle kauheen huonon olon. Niin vähän säikäytti, kun tajusin jo nyt tuskailevani samojen fiilisten kanssa. Ei tuu olee helppo raskaus, jos jo tässä pienimahasessakin vaiheessa on jo tämmöstä :/
Noh, toivottavasti tää oli vaan hetkellinen pahaan oloon ja turvotuksen tukaluuteen liittyvä puuska. Tätäkin vauvaa kun on kuitenkin kovasti toivottu ja haluttu. Pitää pitää mielessä se ihana käärö, jonka kaiken tän päätteeksi toivonmukaan vielä syliini saan <3