Oireet

aBu

Myyttinen hahmo
Syyskuunmammat 2015
Päätinpä tehdä ihan oman keskustelun koskien raskausoireita. Mitä kaikkia on ilmennyt jo? :>
 
Heti oviksen jälkeen kuvottavaa oloa viikon verran. Kaikki ruoka etoi ja haisi kamalalle. Oksu oli tosi herkässä. Rintojen arkuus ilmestyi samoihin aikoihin ja jatkuu edelleen. Vatsassa painava tunne ja koko maha on ihan turvokissa. Saattaa johtua ahmitusta jouluruuasta :smiley-ashamed008

Mainokset itkettää, herkät jutut itkettää, kaikki itkettää. Tällä viikolla on ollut oikea menkkaränkkäkiukku. Nyt kuitenkin sekin helpottaa, eikä menkatkaan alkaneet.
 
Rintojen arkuutta täälläkin.

Voi ei, jos kaikki itkettää. Ehkä se helpottaa :)

Itselläni on nyt jotenkin vatsa kipeänä. Alavatsaan niinkö särkee. Yritin jo googletella, että onko se normaalia, mutta eipä sitä oikein viisaammaksi tullut. Mutta kaipa se on nyt tyydyttävä siihen, että se voi olla normaalia..
 
Mulla ei vielä oireita, mutta viikko sitten oli päänsärky aika kova, mutta sekin meni ohi. Vaikea sanoa onko viikot nyt 5+ vai 6+. Edellisessä raskaudessa oli viikot 6-12 aivan kauhea kuvotus ja makasi vessan lattialla ja oksentelin paljon. Kauhulla odotan että sama toistuu.
 
mammali - toivottavasti ei! Toivottavasti tällä kertaa olisi helpompi raskaus edessä :)
 
Itkuherkkyys, kuvotus, muutaman kerran oon jo oksentanut. Menkkamaisia jomotuksia alavatsassa, muistaakseni ollu myös aiemmissa raskauksissa.
 
Perusoireet:
Pissattaa, vihloo/juilii mahaa, rintakipu, nuha, valkovuotoa.
Viime raskaudessa ei tullut pahoinvointia(päättyi keskenmenoon) ja toivottavasti ei nytkään :)
 
Ekassa raskaudessa oli hyvin lievät pahoinvoinnit (poika syntyi), keskenmenneessä puolestaan aloin voida pahoin jo ennen ku menkat oli myöhässä ja oksensin viikolle 16 (olis ollu tyttö). Tämä raskaus tuntuis muistuttavan enemmän tota toista, pahoinvoinnit kun alko jo ennen plussaa.
 
Minulla oli lämmöt koholla vielä tänään päivällä, mutta nyt se on täysin "normaalilämmössäni" taas.. Onkohan se huono merkki? :/

Tissit aristaa edelleen. Ja nyt ilmestyi joku ihme pääkipu/huimaus.
 
Itse en ole yhtää tietoinen lämmöistä, alkuviikon vilustanu. :) Enkä kyllä osaa sanoa oireista onko tyttö vai poika, mies haluaa pojan ja minä tytön :)
 
Just tää oireiden puutuminen tuntuu oudolta, voihan se olla että oireet alkaa vasta ens viikolla. Pitää tehdä testi uudelleen. Mutta voi ennakoida kesken menoa. No kaikki vielä niin alussa. Vaikka on neljäs lapsi niin ihan sama jännitys aina.
 
Nelroni, ei kuulosta kivalle oireelle tuokaan. Ainakaan, jos se ei ole normaalia :D Itse herään aina aamuyöstä vessaan - tosin tänään heräsinheräsin aamuyöstä. Sitten ei enää uni maistunutkaan.
 
Itsellä oli viime raskaudessa sama oire et ainakin kerran yössä pissalla :D Jotenki sitä kumminki on tyytyväinen et on oireita niin tietää olevansa raskaana :D
 
Se on ihan totta - omalla tavallaan ne lohduttaa. Itse varmaan säikähdän samantien, jos tissit päättää olla olematta enää kipeät !:D
 
aBu sama homma, aina välillä pitää tökkiä tissejä et onhan kipeet xD Mies aina katsoo et mitä se nyt taas tökkii tissejä :)
 
Niin samaa teen! :D Mutta se antaa aina sen varmistuksen asiasta.. Kun ei sitä oikein sen enempää vielä mitään tunne, niin..
 
No sepä se, oireet ainoa josta tietää olevansa raskaana. :)
Jännään et mitenköhän tässä raskaudessa onnistuu hierojalla käynti, viimeksi kävin kerran ja huhuh sitä kipua ku tissit oli litissä :D
 
Voin vain kuvitella. Au! Minä oon koko syksyn harkinnut hierojalle menoa, mutta saa ehkä jäädä nyt vielä harkintaan pidemmäksikin aikaa.. :D
 
Takaisin
Top