oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Miss T
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla on ihan jäätäviä repäisykipuja. Väliin menee pari päivää ettei mitään ja sitten toisina päivinä täytyy liikkua tosi rauhakseen, ettei joudu oleen jatkuvasti kaksinkerroin. Tänään on vähän tässä kotona kävellyt ja sattuu oikealle alavatsaan ihan kivasti. Mukula on liikkeistä päätellen itekin sillä suunnalla. Painaa jotain sisäeintä tai hermoa siellä kun ei oo muutakaan tekemistä.
 
Onko muilla ollut runsasta kellertävää valkovuotoa? Valkovuotoa on minulla ennenkin ollut kohtalaisesti, mutta nyt kiinnitin huomiota kun eillisen päivän aikana tummiin alushousuihin oli kertynyt paljon valkovuotoa (ei kuitenkaan päällyshousuihin asti), joka lähemmin tutkittaessa näytti hieman kellertävältä. Pahaa hajua en huomannut. Mitään kutinoita eikä kirvelyitäkään ole ilmaantunut. Tiistaina kävin neuvolassa ja ainakin pissatesti oli puhdas. Tänään tuikkasin housunsuojan paikoilleen ja hieman siihenkin on tullut nyt aamun aikana kellertävää vuotoa. Kannattaako olla huolissaan? Neuvolalääkäri olisi vasta reilun kahden viikon päästä...

Tänä aamuna myös huomasin sängyllä maatessani, kun kissa loikkasi alamahan päälle, että massu oli arka varsinkin oletettu kohdun alue. Tuntui kissan loikka ikävästi, mutta muuten en ole kunnon kipuja tuntenut. Välillä tuikkii nivusiin ja pieniä juilintoja tuntuu silloin tällöin alamahassa, mutta olen arvellut sen johtuvan mahan kasvusta. Aamulla doppleriin ainakin kuului tutut sykkeet.
 
Chipmunk86, tarkkaile tilannetta, mutta musta ainakin kuulostaa ihan normaalilta. Kerro asiasta sitten siellä neuvolalääkärissä parin viikon päästä, jotta voi tarkistaa onko tulehdusta tms.

Älä anna kissan hyppiä mahan päälle. Vaikka kissa ei varmaankaan ole kauhean painava, tuollaiset yllättävät tönäisyt vatsaan eivät ole raskaana ollessa suositeltuja. Pahimmassa tapauksessa voi istukka revetä jne. Kannattaa olla varovainen!
 
Muokattu viimeksi:
mulla ollut myös runsasta valkovuotoa joka hieman kellertävää. Sairaanhoitaja siskoni sanoi et joillaki on, nou hätä :)
 
No onneksi se meidän kisu painaa alle kilon kun pentu tosiaan vielä on ja tosiaan tönäisy tuntui lähinnä epämukavalle, mutta kipeää ei pahemmin ottanut.

Pitää lääkärille tosiaan puhua jos tämän asian vielä muistaa siinä vaiheessa. Hankala tosiaan sanoa mikä on normaalia kun ensimmäinen on meille ja ensimmäistä kertaa raskaus edennyt näinkin pitkälle.
 
Laita kännykkään tai kalenteriin merkintä, että "muista kysyä valkovuodosta" ja muita asioita, jotka mietityttää. Mulla on kauhee muistilista aina lääkärillä mukana. Kirjoitan niitä ylös aina, kun tulee mieleen uusi juttu.
 
Joo mun pitäis kans ruveta kirjottaa ylös. Nytkin olin miehelleni sanonu pari päivää aikasemmin että muistuta mua et muistan kysyä tuosta asiasta. No neuvolassa se sit muisti et mulla oli jotain kysyttävää ja mä vaan et ei kai mulla mitään kun en muistanu. No aikani neuvolakorttia pyöriteltynä tuli sit vihdoin sekin asia mieleen. Sitä ennen kyselun kaikkee muuta et ei se kyl tääkään ollu mutta tätä tänään pohdin... joo oliskohan aika laittaa ylös :)
 
Hyvä vinkki laittaa kännyyn ylös. :) Minulla on se Vau:n odotuskirja, jossa on vielä erikseen kohdat mihin voi kirjoittaa mieltä askarruttavat asiat seuraavalle neuvola/lääkärikäynnille, mutta enpä ole sitä hirveämmin kerennyt/muistanut päivittää. :rolleyes: Pikkuisen etenemistä viikottain siitä on kyllä mukava lueskella ja välillä kurkkia sinne isän info osioon. :)
 
Mama88: Mä teen ihan samaa, eli kirjoitan kaiken mahdollisen ylös, kun tulee mieleen. Muuten en kuitenkaan muista kysyä, kun siihen on mahdollisuus tai en ainakaan voi olla varma, että muistan.

Osittain toi on kyllä varmaan luonnekysymyskin. Säkin, Mama88, varmaan teet listoja kaikesta muustakin. Esim. jos oot lähdössä johonkin reissuun, vaikka vaan esim. mökille, niin teet tarkan listan siitä, mitä tarvitset mukaan itsellesi ja mitä lapselle ja ruksit sitten ylös sitä mukaan, kun saat tavarat pakattua. Arvaanko oikein?
 
Chipmunk, seuraa valkovuotoa, ja kysy neuvolasta/neuvolalääkäristä. :) nou hätä jos ei muuta oiretta ole. ei kantsii joo antaa ylimääräsiä loikkia vatsan päällä kissankaan, vaikkei olis kuin pieni - ei näillä viikoilla oo riskiä suurta pienissä töytäisyissä mutta parempi pelata varman päälle.

Sent from my D5503 using Vau Foorumi mobile app
 
Multa löytyy kolme kisun pentua ja kaks aikuista kissaa ja se yks kisun pentu on niin kiintyny mun massuun et nukkuu sen päällä ja aina ku istun tai makaan nii se kampee aina hellästi masun päälle :D Plus narttu kissa on paljon suojelevampi nytte mua kohtaan :D
 
Onko ihan normaalia kun mulla tuli eilen oikein sellainen iso limaklöntti joka oli todella paksuki

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Mammuska, valkovuoto voi klönttiintyä, tai sit jos on yhdyntää ollu ni sieltä voi sitten klönttiä ilmestyä.. :) mut seuraile nyt vaan.

Sent from my D5503 using Vau Foorumi mobile app
 
Tiada, valkovuoto on sitä just ku emätin "puhdistaa" ym. ;) normi siis. Jos siinä on jotain poikkeavaa ni yleensä on parempi tarkastuttaa asia :)

Isommat epämääräset klöntit ni on aina vähän kummallisempia, mut esim yhdynnän jälkeen saattaa parinki päivän päästä tulla semmonen isompi ja ihan normaalia. Ei mitään limatulppaa ainakaan nyt tarvii miettii :)

Sent from my D5503 using Vau Foorumi mobile app
 
Molempia ja molemmat on toiminu ihan yhtä hyvin :)

Sent from my GT-N7100 using Vau Foorumi mobile app
 
Rasva on parempi ku se geeli sotkee

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Mä tykkään käyttää geeliä :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top