Oireet ennen plussaa ja sen jälkeen?

Tiesin jo tavallaan ennen plussaamista, että voi olla että on nyt tärpännyt.. Todella kummallinen olo oli jotenkin.

Tässä nää oireet mistä päättelin, että nyt voi tulla plussa testiin:
- vähän oletetun oviksen jälkeen alkoi oikealla puolella alavatsassa nippailut, tuntu enemmän makuuasennossa
- ihan sairas väsymys
- olin todella kiukkuinen miehelle koko aika :D suutuin ties mistä, normaalisti en harrasta sellaista :D
- iltaisin tuli toosi kylmä
- lämpöä oli monena iltana
- yks ilta istuttiin vähän iltaa ja tuli illan mittaan pikkuhiljaa juotua n. 1,5pulloa viiniä ja seuraavana päivänä oli sellainen darra että luulin et nyt iski oksennustauti :D
- päivä ennen testin tekemistä (3 päivää ennen menkkojen alkamista) join viiniä muutaman lasin ja se ei noussut ollenkaan päähän, ihan kun olis vettä juonut

Plussan jälkeen:
- nippailua edelleen oikealla puolella
- iltaisin paleltaa
- olen nukkunut tooodella huonosti, väsyttää ihan älyttömästi nukkumaan mennessä, sitten nukun muutaman tunnin ja herään keskellä yötä ja sitten en saa moneeeeen tuntiin nukuttua (toissa yönä menin todella väsyneenä nukkuu ennen ysiä ja herään ennen yhtätoista ja pyörin sen jälkeen sängyssä kolmeen asti ennen kuin nukahdan uudelleen, sama eilen mutta sain tunnin jälkeen jo unta)
- ihmeen pirteä töissä, vaikka nukkunut todella huonosti :D
 
Ennen plussaa: sama kun esikkoa odottamaan alkaessa ilmestyi nivuseen "raskauspatti" siis ilmeisesti vaan turvonnut imusolmuke, rinnat raskaat, ei juurikaan kipeät. Vatsan toiminta kiihtyi huomattavasti tämmöselle hitaan aineenvaihdunnan omaavalle :)

Plussan jälkeen: Alaselkä järkyttävän kipeä niinkun aiemminkin, ja polvikivutkin tuntuu tekevän tuloaan :) aavistus myös väsymystä havaittavissa.

Ja nyt viikot n 4+3 omien laskujen mukaan :)
 
Ennen plussaa:

Melko vähän oireita

Pari päivää oviksen jälkeen oli nännit herkät, mutta meni ohi

Hieman huonoa oloa ehkä iltaisin

Dpo 7-10 vuoti tummanruskeaa vanhaa verta, missä oli jotain sitkeää kalvoakin mukana. (Olin varma ettei tärpännyt, muissa kierroissa paljon enemmän oireita)

Plussan jälkeen (dpo11)->:

Aivastelua

Muljailuja, juilimista ja vihlontaa kohdussa ja nivusissa (Ei jatkuvaa)

Alaselkää särkee välillä ja vatsa on kauheen turvonnu (saa jo äippähousut olla, ettei paina :D)

Plussan aikoihin pari päivää pääkipua

Hiukset alkoi rasvottuun nopeempaa

Hajut mahdollisesti voimakkaammat

Kuumat sormet iltaisin

Väsynyt olo, mutta aamulla herää aikaisin

Itku herkässä

Kaikki oireet on kuitenkin melko mietoja vielä 4+0 menossa eli oireita ehtii tulla vielä lisää. Vieläkään ei tunnu raskaus kovin erilaiselta kuin normaaliolo, siksi pitää todistaa aina välillä testillä, että kyllä sitä raskaana ollaan. Esim rintojen arkuutta tai repäisykipuja ei vielä ole ollut, vaikka ne tuntuu olevan yleisiä.
 
Plussasin 4+4.

4 viikolla ennen plussaa seuraavia oireita:
* raskaat jalat, jalkasärky nivelissä
* hengästyminen helposti
* outoja tuntemuksia alavatsalla
* liikearistus rinnoissa

Plussaamisen jälkeen edellämainittujen oireiden lisäksi (tänään 4+6)
* lievää etovaa oloa
* väsymystä
* alaselän kipuja
 
Plussasin 3+3.
Silloin tajusin että hengästyn rappusissa tosi helposti. aiemmin sillä viikolla kaksi saunasiideriä teki tosi oudon olon (lue.kuin olisi ollut kovassa humalassa:D)
Rinnoissa tuntui iltaisin kihelmöintiä.

Nyt menossa 5+0.
-Väsyttää ja haukotuttaa kovin, tätä ollut varmaan tuosta plussauksesta asti.
-Huono olo jossain vaiheessa päivää, tekee mieli nieleskellä huonoa oloa pois.
-Turvotus alavatsalla iltaisin.
-Pinna on ollut normaaliakin lyhyempi
-Rinnoissa ei mitään tuntemuksia, mikä saa välillä epäilemään onko tässä edes raskaana...
 
Hei en ole vielä plussannut mutta voisinko olla raskaana?

Päänsärkyä
Etovaa olo
Vessassa juoksemista
Vatsa tavallista löysemmällä
Väsynyt
Palelee koko ajan
Rinnat todella arat (imetän esikoista vielä)
Mahan nippailua

Olen tehnyt testin mutta ainakin vielä näyttää negatiivista.
Kierto mulla yleensä siinä 28-32
Tää alkoin pari päivää sitten mutta seksiä harrastimme 2vk sitten.

Milloin tehdä testi ?
 
Menossa nyt toinen raskaus, vko 9. Ensimmäinen oli tuulimuna, joka keskeytettiin viikolla 8.

Molemmissa raskauksissa oireet olivat ennen plussaa täsmälleen samat:

- tasan 6 päivää ovulaation jälkeen menkkamainen särky, runsas paksu valkovuoto ja nipistelyä kohdun seuduilla (veikkaan että kyseessä oli kiinnittyminen)
- turvotus, housun nappia ei saanut enää kiinni
- nippailua alavatsalla
- repäisykivut aivastaessa ja yskiessä
- menkkamainen lievä jatkuva särky

Plussasin 3+4 molemmissa raskauksissa (Yliopiston apteekin omalla testillä, clearblue näytti plussaa vasta päivää myöhemmin)

Plussan jälkeiset oireet:
- rinnat päivä päivältä kipeämmät ja turvonneet
- turvotuksen laskeminen pikkuhiljaa
- nippailun väheneminen
- jano
- hengästyneisyys

Nykyisessä raskaudessa alkoi pahoinvointi viikolla 6
- kahvi ei enää maistunut
- kaikki ällötti
- ruokaa pystyi syömään vain pieniä määriä

Viikolla 8 alkoi fyysisesti uupunut olo, ei jaksanut tehdä mitään.

Tuulimunaraskaudessa pahoinvointia ei ikinä tullut.
 
Plussasin viikolla 3 ja jotain. Oli tunne että olen joko sairaana tai raskaana. Korvat oli usein lukossa mikä oli suurin oire. Illalla vähän paleli. Vatsassa ei oikeastaan juuri mitään tuntemuksia. Kahvi ei enää maistunut kuten ennen. Hieman aamutukkoisuutta (sairas olo). Plussan jälkeen samat oireet ja korvien lukkiutuminen alkaa nyt menemään huimauksen puolelle.

Luin että korvien lukkiutuminen voisi johtua limakalvojen turvotuksesta mistä myös aamutukkoisuus tulee. Verenpaine taitaa myös laskea alkuraskaudessa (ja nousta helposti loppuraskaudessa). Jännä oire tämä korvien lukkiutuminen :)
 
Hei en ole vielä plussannut mutta voisinko olla raskaana?

Päänsärkyä
Etovaa olo
Vessassa juoksemista
Vatsa tavallista löysemmällä
Väsynyt
Palelee koko ajan
Rinnat todella arat (imetän esikoista vielä)
Mahan nippailua

Olen tehnyt testin mutta ainakin vielä näyttää negatiivista.
Kierto mulla yleensä siinä 28-32
Tää alkoin pari päivää sitten mutta seksiä harrastimme 2vk sitten.

Milloin tehdä testi ?

Mä mietin ihan samaa et millon tekis testin. Mul tuon lisäks alko mielialan vaihtelut ja ruoka halut. Mies jo eilen kysy et onko menkat tulos sanoin et sinne on viikko aikaa et ei mul näin aikasin ala pms oireet. Sit vaa totes et oon raskaana. Mut tiedä sitte täytty vaa odotella ja kyl nuo kuulostaa samoilta mitä mul oli ennen plussaa esikosta.:)
 
Plussa 16.10.2017 Rv 5

oireet ennen plussaa:


-Tissit kipeät
-Viikko ennen oletettua menkkojen alkua menkkamaiset kivut (ajattelin että nytkö ne jo alkaa)
- Ärtyisyys
- Jotku ruuat ällötti (...esim jauhelihaa en voinut sietää lainkaan)
- Lievä matkapahoinvointi




oireet plussan jälkeen:

-Menkkakivut vatsassa ja selässä jatkuu välillä
-Nälkä usein
-Tissit kipeytyneet entisestään ja turvonneet
- Väsymys
-Vilu
-Hajuaistin herkistyminen
- Ällötys kohtaukset
- Jano
 
Muokattu viimeksi:
Minun oireet alkoivat ennen kun tiesin olevani raskaana.

Pari viikkoa enne kun olisi pitänyt alkaa menkat niin oli vaikea nukkua mahallaan kun rintoja arasti tosi paljon. Aluksi en reagoinut mitenkään parin päivään, mutta sitten muistin kun anoppi sanoi, että hänellä tuli ensimmäiseksi rinnat araksi. No tein 1 vikko ennen menkojen alkamista raskaus testin ja se näytti HYVIN haalea toista sinistä viivaa.

Muita oireita mitä on ollut +:n jälkeen

- pahoinvointia (mutta en ole oksennellut, ruokaa ei vaan ole maistunut)
- hajuaisti tuli niin herkäksi, että kaikki hajut teki pahaa
- alavatsakipua
- lantiokipua
- huimausta
- TOSI kova väsymystä
- HIKOILU X_x
- mielenalan vaihtelua
 
Ennen testiä:
- rinnat paisuivat isoimmiksi kuin ennen menkkoja, niitä särki myös paljon enemmän
- flunssa
- hiivatulehdus (hyvin harvinainen itselläni joka ilmestyi vain silloin kun oli iso hormonaalinen muutos)
- kaksi veritippaa menkkojen sijasta

Kaksi viimeistä olivat itselleni selvät merkit raskaudesta.

Pos.testin jälkeen:
- no rinnat.. aivan mahdottomat
- närästelyä
- lyhytaikaista pahoinvointia, vaikka hyvin yllättävää ja voimakasta
- väsymystä (edelleen)
- hengästymistä
- aistien herkistymistä
- tiheät pissakäynnit
- paleleminen
- koko ajan ärsyyntynyt olo
- yllättävä ja voimakas näläntunne
- kuiva ja kutiseva iho

Näitä voi varmaan jatkaa loputtomiin.
 
Ennen plussaa ei ollut oikein mitään. Mistään en olisi voinut arvata, että oli tärpännyt. (Ellei lasketa sitä, että mies näki yöllä ennen plussaa unta, että meille syntyy kesällä tyttövauva...)

Plussan jälkeen alkoi parin päivän kuluttua rv 4-5 välillä väsyttää ihan järkyttävästi. Pitkien yöunien lisäksi otin päikkäreitä. Rv 5+ alkoikin sitten pahoinvointi, lievänä tosin.
 
Pääsenpäs tänne jo toistamiseen kirjoittamaan!

Ennen plussaa:
-Närästys
-Väsymys
-Jotenkin outo olo koko ajan

Plussan jälkeen:
-Hirveä pahoinvointi (alkoi jeti plussan aikoihin ja kesti monta viikkoa)
-Kaikki ruoka alkoi etoa
-Rinnat todella kosketusarat ja kipeät
-Kädet puutuvat jatkuvasti
-Väsymys
-Itkukohtaukset (joka päivä! Oli sitten esim. iloinen tai synkkä uutinen lehdessä, niin aina itku! Ärsyttävää! :D )

Nyt rv 15+5 :)
 
Muokattu viimeksi:
Cb digitalilla tulos "raskaana 1-2" testattu n. dpo12 ja sitten RFSU:n liuskoilla haaleita, mutta selviä viivoja sen jälkeen joka päivä. Tänään on n. dpo14. Kovasti toivotaan, että tämä pysyy.

Ennen plussaa oireita, jotka vaikuttivat normaalista olotilasta poikkeavilta ja joihin kiinnitin huomiota:
-Runsas maitomainen hajuton valkovuoto n. dpo3-4 (luulin hiivaksi, muttei haissut miltään)
-muutamia epänormaaleja yllättäviä huimauskohtauksia dpo5-8 tienoilla
-flunssa dpo10 eteenpäin
-palelu ja vilun väristykset
-turvotusta, housut kiristää
-vatsassa menkkamaista painetta ja pientä kipua n. dpo7 alkaen
-nenän limakalvojen hullu turvotus dpo11 alkaen
-rintojen kivistys PMS-oireiden hengessä dpo12 alkaen
-hiusten normaalia nopeampi rasvoittuminen dpo7 alkaen
-aamuöinen heräily dpo10 alkaen

Plussan jälkeen:
-flunssa jatkuu, limakalvot vuoronperään turvoksissa ja vuoroin kuivat
-turvotus jatkuu
-rintojen kivistys
-vilu ja palelu
 
Ennen plussaa:
- väsymys
- todella kipeät "menkkavihlomiset" samana päivänä kun illalla teen (roskis)haamun (osittain kipujen takia), kp 30/29
- plussa vahvistuu seuraavien päivien aikana

Plussan jälkeen
- tissit kipeytyvät
- välillä vihlovaa kipua
- väsymystä
- yöhikoilua
- lievää kuvotusta syömisen jälkeen tai jos ei ole muistanut syödä
- närästystä
- kerran oli ummetusta

Nyt 5+6, toivon että kaikki menee hyvin :)
 
Nyt oon 4+1, sain positiivisen haamun 24.11, vahvemman haamun 26.11. Teen loppuviikosta kolmannen testin, että tietää missä mennään

Ennen plussaa
- rinnat todella arat oletettavasti hedelmöityksestä alkaen, ja turvonneet
- flunssa, ruumiinlämpö koholla

Plussan jälkeen
- rinnat edelleen turvonneet ja arat
- alavatsassa nippailua vähän väliä
- pitkittynyt flunssa, paleltaa koko ajan
- unettomuus
- aknea
- rohtuneet huulet
 
Ennen plussaa
-rinnat tuli kipeäksi varmasti heti hedelmöityksen jälkeen
-jatkuva pissahätä
-ärtyneisyys
-menkkakivut
-palelu

Plussan jälkeen
-menkkakivut/vihlovat repäisykivut
-jatkuva nälkä
-palelu
Jatkuva pissahätä
-kipeät rinnat
-Ärtyneisyys
-väsymys

Viime viikon torstaina plussailin, nyt mennään siis viikkoa 5+3. Ihanaa! :)
 
Ennen plussaa:
- Rinnat vaihtelevasti arat -> oviksen aikoihin, sitten taas ei, sitten taas arat
Kiinnitti huomion, koska aina ennen olleet oviksesta menkkojen alkuun saakka kipeät.
- Posket punaiset
- Limavuoto

Plussan jälkeen:
- Menkkamaiset kivut alavatsassa
- Paleltaa
- Rinnat edelleen arat
- Yöllä heräily

Kaikkinensa en erottaisi mitenkään vielä tässä vaiheessa normaalista kierrosta, mikäli en olisi raskaustesteihin plussaa saanut. Sen verran lievät on vielä kaikki oireet. Ja erittäin alussa ollaan, 3+3 tänään. Haamut tuli jo 3+0 ja tänään digitestiin 1-2 viikkoa. :)
 
Sain kauan odotetun plussan joulun alla. Ja nyt tänä iltana ollut ihan järjettömän paha olo. Ei oo yrjö lentänyt,mut ei ole ollut kaukana. Vatsaa koskee, ikäänkuin menkat alkaisi. Onkohan ihan normaalia? Pelottaa :sad001
 
Takaisin
Top