Olen jotenkin niin turtunut tilanteeseen, kuten miehenikin. Olemme siis kuunnelleet tätä poikajauhamista jo neljä vuotta, kun mieheni serkku on saanut kaksi ihanaa tyttöä.. Aiemmin se herätti minussa todella vihaisia ja voimakkaita tunteita, olin ihan raivon partaalla! Olen myös miettinyt tota terveysasiaa ja kummallisinta on se, että heillä on yksi kehitysvammainen lapsenlapsi. Mieheni ei halua heitä loukata, koska ovat vanhoja ja ei tiedä kauanko ovat hengissä. Mummo tällä hetkellä kolmatta vuotta syöpähoidoissa. Sen takia emme ole tehneet asiasta sen isompaa numeroa. Nyt kesällä eräs sukulaisnainen sanoikin heille, että ei varmaan tunnu meistä kivalta nuo huomauttelut ja sanoivat että ihan vitsillä he vaan.. ?! Ei ole kyllä mulle ainakaan vitsit uponnut..
Olen kuitenkin päättänyt, etten kuuntele heiltä enää yhtään tuollaista kommenttia ja vaikka tulokas olisikin poika, se ei tee hänestä mitenkään parempaa vaan aivan täysin tasavertaisen sisarensa kanssa. He eivät vielä tiedä että odotamme toista, että oikeen innolla odottelen mitä keksivät täräyttää.. Anoppini (heidän tyttärensä) tietää miksi emme juurikaan ole tekemisissä isovanhempien kanssa ja ymmärtää, mutta ei oikein osaa sitä isovanhemmille ilmaista. Tuntuvat kaikki vähän pelkäävän sitä mummoa.. Paitsi mä, enää. :D
Ja tosiaan kyllä mäki voin tytölle jotain "poikamaista" laittaa ihan hyvin päälle :) mutta jotenkin kun heiltä saatuja vaatteita, niin musta tuntuu että ihan tahalleen niin tekevät vaikka eivät tosiaan ees välttämättä silleen tarkoittaisikaan..