Hei!
Oon 21v ja avomieheni 32v. Mukava huomata, että täällä on muitakin, jotka kuumeilevat kovasti, vaikka eivät vielä varsinaisesti oo vauvaa yrittämässä, siksi siis ajattelin liittyä tänne :)
Mulla on ollu enemmän ja vähemmän vauvakuume 17-vuotiaasta, mutta edellisen poikaystävän kanssa haaveet oli aika jäissä. Se oli vuotta nuorempi ja halusi opiskella rauhassa jne ennen lapsia. Muutenkin homma kaatui pitkälti siihen, että ei oltu samalla aaltopituudella. Nykysen kanssa tavattiin kun opiskellaan molemmat samalla luokalla sairaanhoitajiksi. Tuntuu, että nyt oon löytäny sen oikeen :) Omanikäiset miehet tuntuu välillä niin lapsellisille... Nyt se kuume on jo aivan valtava, kun oon huomannu että miehestä todellakin ois isäksi!
Ollaan kuitenkin ajateltu odottaa valmistumiseen asti, johon ois onneksi enää 1,5v.. Jos sitä sitten alkaisi yrittämään :)
Välillä tuntuu, että mä suorastaan pakahun tästä tunteesta! Jos näkee vauvoja, kuulee vauvan itkua tai näkee vauvamahoja tuntuu että rinnat turpoaa ja oikein kohtuun sattuu... :D Nyt mun luokalta kaks samoja ikiä olevia oottaa vauvaa ja oon suorastaan kateellinen. Varsinkin kun toisen raskaus oli vahinko...
En halua vain sitä vauvaa vaan sen äitiyden, perhe-elämän ja kaiken siihen kuuluvan! Kun vaan malttaisi vielä odottaa... Mutta jos rengas pettäisi niin se olisi enemmän kuin ihana vahinko