Nuoret odottajat

Kyllä se vanhemmille kertominen oli jännää... Omat vanhemmat oli onnen kukkuroilla, mutta varsinkin anoppi suhtautu asiaan todella nihkeästi. Saikohan edes onnitteluita sanottua.. Muutenkin on koko raskauden ajan ollut suht välinpitämätön koko asiaa kohtaan. Miehen isä taas on ollut onnellinen meidän puolesta :)
Muistakaa, että reagoi ihmiset miten tahansa, niin sillä ei ole oikeasti merkitystä vaikka se sillä hetkellä harmittaakin, jos joku ei ilahdu puolestanne.
 
Ompas tänne tullut paljon viestejä lyhyessä ajassa:)

36+2, apua.. Alkaa loppu läheneen huolestuttavasti.. Miehelle jo sanoin, että rupeaisi kulkemaan armeijaan omalla autolla, että jos lähtö yllättääkin keskellä viikkoa, niin pääsee poiskin, mutta ei ainaskaan vielä suostunut menemään. Oon siis koko raskaudenajan ollut inttileskenä ja olen hetken vielä vauvan synnyttyäkin.. Meillei mies oo niin päässyt sisälle tähän juttuun, taikka tukenut. Miehellekkin vaikeeta, kun oon joutunut lapsen pienen koon takia käymään nyt äitiyspolilla tutkimuksissa, niin joutuu kertoon sille tekstarilla taikka harvoin kun on pystynyt, niin puhelimessa että mitä on sanottu..:)
 
Miten teiän miehet on suhtautunu raskauteen kun kuuli siitä ja miten ymmärtäny teiän oloja? :)
Mun mies oli ilonen ja ku tunsi liikkeet ekaa kertaa ni sano et alkaa ymmärtämää et perheesee on tulossa lisäystä ja ultrissa ollu mukana ja niitte jälkeen alkanu ymmärtää enemmän asian ja iloinnu ja jopa ostellu jotain vaatteita ja tarvikkeita:)
 
möömin.. munkin mies armeijassa :) kotiutuu pari viikkoa ennen laskettua aikaa kylläkin.. mutta jotenki kans "ulkopuolella" ku ei oo arkee jakamassa, mut suhtautuu ihmeen hyvin mun ränkkäilyy.. hormoonit heittelee miten sattuu.. mies innossaa oottaa tätä pikkusta <3 vieläku isin poika ;)
 
Meelia iloinen on ollut ja ehkä hitusen huomaavaisempi mua kohtaan. Silittelee masua jos sitä vihloo ja kyselee enemmän vointia. Puhuu paljon raskaudesta ja suunnittelee jo tulevaa <3
 
Täällä mies on ollut ihan korvaamaton apu. Pahimman oksentelun ajan mies hoiti koulun ohella esikoisen, ostokset, ruuanlaitoin ja siivouksen. Hellyyttä meillä on aina riittänyt, kuubalaisille on jotenkin niin luontevaa koskettaa paljon toista ihmistä.
Ekan raskauden mies missasi lähes kokonaan kun mä olin täällä Suomessa ja hän jumissa Kuubassa kun ei meinannut saada maastapoistumislupaa vaikka oleskelulupa oli jo myönnetty. Pääsi sitten Suomeen kun esikoinen oli 4kk. Juurikaan ei pystytty kommunikoimaan, koska netti ei pelitä Kuubassa, puhelut ja viestit on mielettömän kalliita ja lisäksi on 7 tunnin aikaero. Hyvinpä tuo sitten kasvoi isyyteen heti kun tuli Suomeen, vaikka neiti kyllä vierasti aluksi.
 
Meillä mies on ollu koko raskaudesta paljon iloisempi kuin minä. Tajuskin koko homman heti, kun mulla taas on ollut aikamoista tunne myllerrystä ja epätodellisuuden tunnetta.. Tosin mä en ole mikään lapsi ihminen oikein ollutkaan. Siitä huolimatta ihan toivottu eikä tämän alkua estelty mitenkään.
 
Ihana kuulla että teiänkin miehet on noin ihania teitä kohtaa :) <3
Miehet on kyllä korvaamaton apu myös monessa asiassa mitä ei itse pysty/jaksa tehdä :)
Ymmärrettävää on että teiä neiti vierasti alussa mut onneks mies teki kans asioita lapsen eteen ja isyyden eteen :)
 
Ihanaa kyllä on jos mies on mukana ja tukemassa parhaansa mukaan raskauden aikana :)

Mun mies on kans ollut enemmän innoissaan asiasta kuin minä. Minä olin tosi järkyttynyt aluksi ja shokissa kun mies taas oli alusta asti ihan hirmu iloinen. Hän onkin enemmän lapsirakas kuin minä. Hän huolehtii musta todella hyvin ja on perehtynyt kaikkiin mun raskausopuksiin, niin välillä tuntuu et huolehtii jopa liikaa. :D

Mua nyt harmittaa aika kovasti kun kerroin eilen mun siskoille raskaudesta ja toinen otti sen tosi huonosti, ei iloinnut tai onnitellut ollenkaan. Hänelle jännitin kertomista kun ovat aviomiehensä kanssa yrittäneet lasta kaksi vuotta, ja nyt meille tulee tällainen yllätysvauva.. Mutta silti, olisin toivonut vähän aikuismaisempaa suhtautumista.
 
Pauliina, ihmisten ensireaktio voi olla mitä vain, varsinkin jos he ovat itse yrittäneet saada lasta. Anna ajan kulua ja pölyn laskeutua, eiköhän siskosi ala myös iloita puolestasi :)
 
Mä odotin yksin ja edelleen oon yksin Vivian on nyt 2 kk vähä päälle :) Tapailen kyllä yhtä miestä,mutta katsotaan :)
 
Meillä on semmonen tilanne että ennen kun aloin seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa, mä jonkun tovin tapailin hänen veljeään. Tämä veli kohteli mua huonosti yms ei siitä sen enempää, mutta sen jälkeen kun juttu oli ohi aloin viettämään aikaa mieheni kanssa ja siitä koko juttu lähti. Ymmärrän toki ettei miehen veljestä varmastikkaan tuntunut hyvältä nähdä exänsä veljensä kanssa. Nyt useamman vuoden jälkeen tämä veli alkaa hyväksyä minun ja mieheni suhteen ja käyttäytyy minuakin kohtaan asiallisesti. Vappuna hänelle selvisi että meille on tulossa perheenlisäystä ja ai että kun tuntuu hyvältä se, että miehen veli on aidosti innoissaan asiasta.
 
Helmimeri, pakko udella että missä päin miehes suorittaa palvelusta?:)

Tänään olis perhevalmennus,, Kaippa se on pakko mennä, vaikkei houkuta siinä mielessä, kun menisin yksin ja porukan nuorin varmasti. Odotan innolla happamiakatseita..
 
lauruskaah, voi miten onnellinen olin kuin luin että olet plussannut! Onnea hirmuisesti:happy: ja muillekin uusille, tervetuloa:)

Mä en käynyt sillon esikoisen kanssa noissa valmennuksissa vaikka neuvolassa kauheasti painostettiin.. Odotin silloin yksin, mutta nyt voisi olla mukava mennä, jos sieltä saisi vähän lisää vinkkejä ja tukea.. :)

Täällä mies on ollut isona apuna, mutta aina ei ihan ymmärrä että miten voin muka olla niin väsynyt kun olen ollut koko päivän esikoisen kanssa kotona ja hän on ollut töissä..:shifty:

Jännittää jo vähän miten omat vanhemmat suhtautuu tähän uuteen tulokkaaseen.. Kun mulla on vielä koulut kesken ja miehen kanssa ollaan oltu vasta vuosi yhdessä. Toisaalta taas tiedän että ensi järkytyksen jälkeen ovat iloisia, mutta ikäviä kommentteja tulee varmasti.. Juhannuksena vasta ajateltiin kertoa.
 
Kiitos anni! :) mä olen miettinyt kanssa sitä valmennusta, se vois viedä pelkoa vähän pois. Todennäköisesti kyllä haluun käydä siellä pelkopolillakin. Me puhuttiin miehen kanssa tosta samasta, että mä tarvitsen varmasti apua vaikka hän töissä olisikin. Koska todennäköisesti mä heräilen vauvan kanssa öisin että mies jaksaa mennä aamulla töihin. Ja mies kun tulee töistä niin auttelee että mä voin ottaa vaikka päikkärit tms :) se tosin riippuu siitäkin että missä iässä. En mä heti varmaan uskalla jättää miestä ja pientä yksin jos päätän nukkua.
 
Mun henkinen selkäranka petti taas ja tilasin kotidopplerin, sellasen jonka saan sitten reissuunkin mukaan. Ohjeessa sanottiin että soveltuu käyttöön viikolta 12+ alkaen, mutta pakkohan se oli testata. Viikkoja 10+2 ja siellähän se sydän pompotteli, syke vaihteli 150-180 välillä ^_^ Huippua, en olis uskonut että vielä kuuluu/näkyy mitään!

Eilen totesin että pahoinvoinnin loppuminen johtui vaan siitä etten ollut ottanut mama vitskuja. Erehdyin illalla ottaan ruuan kanssa ja laattahan siinä lensi puolen tunnin päästä ja seuraavat pari tuntia kunnes ei ollut enää mitään mahassa >. < Taida ihan suosiolla vaihtaa nyt niin että syön deetä ja muuten koitan syödä vaan ruokaa tosi monipuolisesti.

Täällä on ollut muuten aikamoista draamaa työn saralla, voitteko kuvitella yhdeksän naista, yhden sähköpostin ja erimielisyyksiä asioiden hoitamisesta... :'D

Enää 30 päivää matkaan, kohta saa pakata laukut! ^_^
 
Ja perhevalmennuksesta oli ollut puhetta. Mä kävin esikoista odottaessa siinä missä käsiteltiin imetystä, muut skippasin kun en ollut Suomessa ja oli muita kiireitä. En myöhemminkään miettinyt että olisi pitänyt mennä, kyllä sitä liibalaabainfoa löytyy neuvolasta ja netistä pilvin pimein. Sitten tietysti eri asia jos sieltä löytyis jotain yhteisöllisyyttä tai jos itsellä on jotain kysymyksiä tai huolia :) Mä en tiedä mikä meitä tamperelaisia vaivaa, ei täällä foorumin tre osastollakaan paljoo jutella :D Onneks omasta tuttavapiiristä löytyy lapsiperheitä, vaikkakin lapset on eri ikäisiä. Nyt kun esikoinen on kerhossa ja menee syksyllä tarhaan niin sieltä tulee luontevasti lisää kavereita ja ainakaan viimeks en vauva-aikana kauheesti kaivannut vauvallista seuraa, vaan ennemmin muuta seuraa että pääsi juttelemaan ihan muita juttuja :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top