Neuvolat, ultrat ym.

Mäkään en ole neuvolaa vielä varannut kun viime kerralla ehdin varata ja sitten oli niin kurjaa perua. Odottelen ainakin viikon pari ja sittenkin voisi käydä eka ultrassa yksityisellä.
Miten muuten, Ootteko käyneet neuvolassa työajalla tai siis kesken työpäivän? Jos on päivätyö, niin ei pysty vapaapäivillekään sopimaan.
 
Kesken työpäivän olen käynyt, kun TES:n mukaan siihen on oikeus. Tosin olen yrittänyt sopia ajat niin, että pääsen helposti siellä käymään.
 
Kyllä, pakko on työajalla käydä, kun on päivätöissä joka arkipäivä. Ja TESin mukaan siihen on myös oikeus ja sattuupa olla vielä palkkaankin oikeus siltä ajalta :) Otin kuitenkin neuvola-ajan niin, että vain lähden tuntia aiemmin töistä. Tuskin puhun mihin olen menossa, vaikka varmaan tuo TESin pykälä siihenkin velvoittaisi. Mutta kun ei meillä ole kuin oma tuntiseuranta, jonka pomo haluaa mahdollisesti silloin tällöin nähdä, niin kirjaan sinne vaan lääkäri tai jtn, enkä poista sitä tunneistani.
 
Minäkään en ole vielä neuvolaa varannut. Enkä varaa nyt ihan heti, kun mullekin kävi niin, että piti sitten peruuttaa koko neuvola kun olikin keskeytynyt. Siksi aion ensin käydä ar-ultrassa. Meidänkään pienessä kunnassa ei ole ollenkaan ultralaitetta.
 
Jotenkin alkaa tuntua siltä, että haluaisin varhaisraskauden ultraan varmistamaan, että kaikki on ok, mutta näyttäisi olevan 200€ paukku. Eikä aikojakaan ole kovin hyvin tarjolla. Huomasin, että minua muutenkin hoitanut ja esikoisen alkuraskauden ultran tehnyt lääkäri tekee parilla asuinpaikkakuntaa ja työpaikan paikkakuntaa lähellä olevassa kaupungissa töitä, mutta tosiaan, 200€ on aika paljon rahaa.
 
Oon aivan ällistyny noista kuntakohtasista eroista, että ultrataanko vai ei. Sehän se on se tärkein juttu eikä mitään puoliturhat lippulappuset vauvanhoidosta :D Esikoisen kohdalla asuin muualla kuin nyt ja silloin ultrattiin ekassa neuvolassa heti ensimmäiseksi, eivät alkaneet mitään kortteja täyttämään tms ennenku oli tarkistettu raskauden olemassaolo, sijanti, yms. Samoin nyt kuulemma ultrataan sitten aikanaan ekalla kerralla. En vaan voi ymmärää että ultraus jäis tekemättä :wideyed::eek:

Taikapilvi, missäpäin asut?
 
Jotenkin alkaa tuntua siltä, että haluaisin varhaisraskauden ultraan varmistamaan, että kaikki on ok, mutta näyttäisi olevan 200€ paukku. Eikä aikojakaan ole kovin hyvin tarjolla. Huomasin, että minua muutenkin hoitanut ja esikoisen alkuraskauden ultran tehnyt lääkäri tekee parilla asuinpaikkakuntaa ja työpaikan paikkakuntaa lähellä olevassa kaupungissa töitä, mutta tosiaan, 200€ on aika paljon rahaa.

Jep me huomattiin tuo sama, mutta päätettiin siitä huolimatta tällä kertaa satsata ja käydä ettei sitten nt-ultrassa tulis välttämättä sama tulos kuin edellisellä kerralla kun selvisi keskeytynyt keskenmeno..
 
Mä kävin muuten viime raskaudessa perhe artessa 4d-ultrassa. Se oli niin paljon halvempi et oli järkevämpi lähteä sinne vaikka matkaa tuli ja paljon :D
 
Täällä pikku paikkakunnalla ei ultrailla ja kaupungiin tulee vain NT ja rakenne ultrat. Omassa neuvolassa kyllä kuulemma on ultra laite mutta vuodelta näkkileipä... :bored:
 
Ikuinen haaveilija, mulla Perhe Arten kätilö sanoi että joillakin sydän alkaa lyödä vasta joskus 6+4 ja sitten se käynnistelee itseään hitaasti - saman tien ei siis ole mitään 170-sykettä näkyvissä vaikka sydän olisikin käynnistynyt.
 
Varhaisultrassa käyty tänään rv 6+6 ja niin se ensimmäinen plussa päättyi sitten keskenmenoon. Onnea odotukseen kaikille! Poistun palstalta.
 
Kiitos. :Heartred Surut on surettava ja itkut itkettävä ja sitten taas yritettävä.
 
Kiitos. :Heartred Surut on surettava ja itkut itkettävä ja sitten taas yritettävä.

Olen pahoillani. Minulla vuosi sitten sama kohtalo. Voit laittaa viestiä jos haluat jutella siitä enemmän/saada vertaistukea tmv. Jaksamista:Heartbigred
 
Takaisin
Top