Minä liityn myös toukolaisiin. Pitkään sivusta seuranneena, ajattelin myös itse ottaa osaa keskusteluun.
Ensimmäinen neuvola ens viikon ma eli 21.10. Odotan pelonsekaisin tuntein.. tähän päivään asti oon ollut onneissani kaikesta, nyt iski yhtäkkiä paniikki, että mitä jos mahassa ei olekaan mitään elämää..
Lopetettiin ehkäisy elokuussa ja sen jälkeen tuliki menkat normaalisti kuten piti. Ovis oli noin 31.8 jolloin luultavasti tämä pienokainen siis saanut alkunsa. Viikkoa ennen kuin seuraavat menkat olisi pitänyt alkaa, oli sellaista menkkajuilimista usean päivän ajan. Vuotoa ei tullut. Olin silloin jo varma, että nyt on tärpännyt. Tein testin, joka näytti negaa. Ajattelin kropan vaan reagoivan siihen kun ehkäisy lopetettiin.
Meni muutama viikko ja olo huononi, väsymys paheni. Miehelle tokasin et nyt mennään apteekkiin ja tein uuden testin. Kaksi vahvaa punaista viivaa tuli samantien. Ja olen täysin varma, että olin jo ekan testin aikaan raskaana, koska ei oltu miehen kanssa touhuttu mitään sellaista moneen viikkoon.
Nyt siis laskureiden mukaan 8+4. Ja la 24.5.2014.
Mä niin toivon, että maanantaina yritettäisiin kuunnella niitä sydänääniä, että saan tähän pelkoon pientä rohkaisevaa valoa..