Neuvolakuulumisia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Annnika
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
ei pitäs liittyä tuo alua, ei ne alkanut minullekkaan sanomaan suuntaan eikä toiseen synnytyssairaalassa kun kävin tosiaan vauvan liikkumattomuuden vuoksi jolloin laittoivat sielläkin merkille suuren koon. antoivat vaan tuon ajan, tosin sillä saatepuheella että se on sitten eka arkipäivä kun sulla viikko 38 täynnä ja käynnistys mahdollinen. toisaalta eivät sanoneet ettäkö se sillon käynnistettäs, vaan tilanne katsotaan taas uudelleen. eivät varmaan ala etukäteen mitään lupailemaan kun tilanteet kuitenkin muuttuu ja voihan se kasvu hidastuakkin.
 
ja nelikilonenkaanhan ei kuitenkaan mikään hätätapaus ole, on niitä syntynyt isompiakin ;)
 
Juu ei muakaan se nelikiloinen haittaa, onpa helpompi käsitellä. ;) Se vaan kun geenit on semmoiset että saattaa mennä lähemmäs viittä. Se tässä vähän hirvittää.
 
helmeri, minulla täsmälleen sama tilanne. molempien vanhempieni puolelta tosi isoja vauvoja. jotenki oon vaan osannut koko ajan olla ressaamatta tuosta kun ei sille mitään mahda, ja varsinkin kun ne kerto ettei mitään kuitenkaan voida tehdä ennen kun 39. viikko alkaa. mutta hirvittää kyllä jos sitte jäänki 22. päivä sille reissulle :o tai sitten taas jos varautuu siihen ni ne sanooki et ei muutaku kotiin vaan vielä pariks viikkoa... ärsyttää minuakin tuo epätietoisuus. lisäksi se eilinen lääkäri täällä omassa neuvolassa oli ihan yhtä tyhjän kanssa, sanoi vaan kaikkeen et no, sulla on se aika 22. pv niin kyllä ne siellä selviää :shifty: muutenkin tuo meidän lääkäri on tosi vähäpuheinen ja huomaa että sillä tekee niin vaikeeta kun sen piti kysyä että miten oon voinut näin yleensä, ei juttelisi asiakkaan kanssa lainkaan jos se olisi mahdollista...
 
Meidän lääkäri taas on vanha synnärilääkäri, ja siitä näki että sen olis tehnyt mieli sanoa vaikka mitä, mut kun asiat ei ole hänen päätettävissään niin heitti vaan pallon muualle. Ymmärrän toki, ettei hän voi kantaa ottaa kun kaikki päätökset tekee joku muu, vaikka ammattitaitoa varmasti löytyisi. Kai se on omaa turhautumista tähän hirveään oloon ja haluaisi jotain tapahtuvan, tai edes tietää että joskus tulee jotain tapahtumaan. Lisäksi noiden painoarvioiden mukana on hiipinyt paniikki synnytyksestä, aiemmin ei pelottanut mutta nyt oikeasti hirvittää pelkkä ajatuskin ison vauvan synnytyksestä. Varsinkin jos se käynnistetään, olen ymmärtänyt että se on spontaania synnytystä huomattavasti tuskaisempi taival. .
 
elin vielä eilliseen asti toivossa että kyllästyisi heppu tuolla ahtaassa olemaan ja syntyisi spontaanisti MAHDOLLISIMMAN PIAN mutta kun oli kaikki paikat kiinni ja muuta niin varmaan turha toivo :( itseäkin mietityttää juuri nuo käynnistyksen kivut.. turhauttavaahan tämä on. mutta jos tästä selviän hengissä, seuraavat mahdolliset synnytykset voi olla helpompia kun meillä on ruukannut esikoinen olla aina suurin :P
 
Esikoisen odotuksessa taistelin itse just noiden samojen asioiden kanssa kuin te Windy87 ja Helmeri. Sf-mitta veteli alusta asti ihan omaa käyräänsä yläkäyrän yläpuolella, ja ensimmäinen kokoarvio ultralla tehtiin sitten 37+5, jolloin arvio oli 3500g (mieheni on syntyessään painanut 5kg sharp). Mulla todettiin just ennen ultraa sillon myös radi, mutta sokereita vauva ei onneksi ollut "syönyt itseensä". Koska minä ja vauva molemmat voitiin hyvin (äidin särkyjä ja väsymystä ym ei lasketa), sain vain sellaiset sanat, että mikäli menee yli lasketun ajan, niin sitten ultrataan nopeammin uudelleen, kuin mitä normaalisti. 40+ oli arvio sitten 3900, ja 41+5 oli 4100g. Loppujen lopuksi tappiin asti odoteltiin (joka pk-seudulla 42+1) ja silloin käynnistys suoraan kalvojen puhkaisulla, ja 19 tunnin jälkeen lopulta kiireellinen sektio. Poitsu painoi 4440g ja oli vaatimattomat 54cm pitkä, ja kuuppa "siro" 38cm, jälkikäteen sitten oon useasti kuullut sanat "ei olisi mahtunut alakautta"..
Nyt tuon sektion takia on automaattisesti tuo synnytystapa-arvio vkolla 37 ja toivon, että nyt arvioivat tuon koon ja lantion sitten oikeesti hyvin. Edelleen toivoisin alatiesynnytystä, mutta mikäli koon suhteen epäilevät yhtään, että mahtuuko, niin sitten toivon suunniteltua sektiota. Käynnistyksiä on useita erilaisia, ja tuo kalvojen puhkaisu ei ole niistä se hienovaraisin. Sen enempää manaamatta, niin sitä en ainakaan halua kokea uudelleen :nailbiting:
 
Tänään käyty neuvolassa ja kaikki kunnossa. Hb lähtenyt hienosti vihdoin nousuun, mutta edelleen suositteli raudan jatkamista, mikä sopii oikein hyvin kun sitä vielä jäljellä. Enkä halua että lähtee laskuun vaikkei enään ilmeisesti pitäisi. Sf mitta keskikäyrän tuntumassa, itseasiassa ihan samassa kun esikoisessakin tähän aikaan. ( Halusi neuvolan täti sen katsoa, kun tuli puheeksi että nyt omasta mielestä maha tuntuu paljon isommalta.)

Niin ja uskalsi merkata jopa että olisi vauva Rt tällä hetkellä!! Vaikkei hartioita tuntenutkaan alhaalla, olisi joutunut painelemaan niin kovin muuten. Onneksi ei painellutkaan, koska teki sen verran kipeää se painelu. Sanoi että ei niitä hartioita tuntunut ylhäälläkään ja alhaalla on isompi ja kovempi "pallo", joka siis mitä luultavimmin pää. No totuus selviää sitten reilun parin viikon päästä, kun synnytystapa-arviossa ultraavat. Itse en uskalla vielä riemuita, tuntuu vain että kuitenkin on Pt ja sitten joudun taas pettymään. Niin kovasti toivon että olisi Rt ja mahdollisuus synnyttää alateitse.
 
Tänään oli nla-lääkäri. Kohdunkaulaa tällä hetkellä 2cm (3cm ollu mulla yleensä.) Muuten kaikki ihan ok oli, mut alapaine vaan koholla, 92 näytti. Normaalisti mulla ollu se jotain 82-85 muistaakseni. Pissa kuitenkin puhdas ja eivät vielä osanneet huolestua tuosta muuten, kun yläpaine normaali. Minä kuitenkin osasin huolestua asiasta. :o Pitäis vaan yrittää olla stressaamatta, ensviikolla neuvola taas. Mä en saanut kunnolla rauhottua ennen verenpaineen mittaamista, vaan just seiskan jälkeen aamulla lähdin kävelemään tk:lle (ihan hyvä matka siihen mun mittapuulla) ja sit suurinpiirtein heti toimiin.. Jännitän muutenkin aina noita mittaus tilanteita. o_O Liekkö sitten sillä osuutta asiaan. Mites muilla, onko lopummalla vaihdellu verenpaineet?
 
Täällä ainakin tähän mennessä pysynyt paineet tasaisena. Tosin eipä tässä ihan loppumetreillä vielä ollakaan. Muutaman kerran ollut aavistuksen korkeampia, mutta uskon sen vain johtuvan siitä tilanteesta, jos ei ole vaikka kerinnyt kunnolla istahtaa ennen mittausta. Myös huonosti nukuttu yö vaikuttaa ja tietysti jännitys.
 
Meillä mitataan yleensä kahdesti ihan just siksi, että eka on aina vähän korkeampi. Ehtii rauhoittuu kunnolla. Omat paineet olleet tasaisen samat, kerran kävi alapaineet jopa alle 80 (mulla ollut yleensä 82-84).
 
elsba, ei kannata tosta vielä huolestua. meillä ei ainakaan tuu istuttua sitä 10min rauhassa ennen mittausta, ja digimittarit vaan on sellasia että itse töissä pidän niitä vain suuntaa-antavana. saattaa viiden minuutin kuluttua näyttää suuntaan tai toiseen jotain aivan muuta kuin hetki sitten. ei tuo 92 mikään paha hetkellisesti ole, toki jos tuota lukua pitkin matkaa niin sitte. alapaine pitäisi olla se joka ei niin paljon riipu tilanteesta, mutta kun itse olen sellanen mittarijännittäjä niin mulla on aina alapaineet noin 85 kun sitten töissä kaverin mittaamana 70, välillä allekkin. samoin pulssi hakkaa aina sataa kun muut mittaa, sitten kun itse kotona ni ihan eri luokkaa.
 
No multa mitattiin kolmesti, mut mietinpähän vain, et mitä se auttaa et sanotaan 'mittaillaanpa uudelleen hetken päästä' ja siinä on pari hassua minuuttia välissä. Ja mulla ainakin jo se toinen-kolmas kerta alkaa stressaamaan niin hitsisti, koska 'jos nää nyt normalisoituis, vielä kerran..'. Ja niin, mulla kans pulssi näyttää korkeeta siinä tilanteessa. Omassa rauhassa saattaisi olla eri. Yleensä oon kerennyt hieman enempi rauhottua kävelymatkan jälkeen, mutta nyt en juurikaan. Ehkä mä nyt yritän olla sitten miettimättä liikaa tuota. :) Voihan ne vaihdella syystä tai toisesta.
 
Neuvolassa käyty taas, viikot 34+2. Pissa puhdas, verenpaineet hyvät, hb 131 eli korkeampi kuin ennen raskautta, vaikken ole enää kuukauteen syönyt rautaakaan! Uskomatonta.

Vauvan sykkeet n. 150, sf-mitta 33 cm.

Paino noussut kahdessa viikossa 2,5 kg - ai mikä turvotus...
 
Hitoksee o hirveen makusta toi floravital :eek:
No nyt sitä on vedettävä ku on ostettu :happy6
 
On se Floravital parempaa kuin muut rautajuomat :D Jää raudanmaku suuhun, mutta purkan syömällä sekin häviää (: Ja nosti mulla hempparia todella nopeasti, oli sen arvoista. Muuten, se mittta mikä pullossa tulee mukana näyttää liian vähän. 25 ml vastasi 20 ml muilla mitoilla, huomasin sen kun eka pullo kesti kaksi päivää pidempään kuin sen piti.
 
Tännekin avaudun, mutta tosiaan toissapäivänä neuvolassa pissassa proteiinit plussalla, päänsärkyjä ollut ja paineet koholla joten ilmoille heitettiin raskausmyrkytyksen vaara :nailbiting: Olin niin nauttinut ja ottanut lunkisti tän loppuajan ja kun tuota painoakaan ei ole kuin se 12 kg tullut vielä niin reippaillut yms vaikka nyt sitten vointi huonontunut viime viikkojen aikana oikeen kunnolla.....huomenna kontrollit pissasta ja pääsen tän vauvan koonkin vuoksi ylimääräisen ultraan. Mitähän tässä on vielä luvassa APUUVVVAAAAAA!!!!!!!
 
Tuli sellanen mieleen kun mä olin eilen neuvolassa ja kaikki muut oli hyvin mut pissatestistä kävi ilmi et olisin vähän kuiva ja sit vaan kysy et kui pal juon. Sanoin päiväs pari litraa mut ei se sit muuta siihen sanonu, vaihto puheenaihetta. Ilmeisesti siis ei oo vaarallista mutta pitäs enemmän juoda vai? Tuntuu siltä, että vaikka joisin kuinka paljon niin ulos ei tuu melkee mitään mut koko ajan on hätä:-D onko kellää muulla ollu tällästä et oltais neuvolassa sanottu tollasesta?
 
Takaisin
Top